Ladataan...
Klassikko viikossa

 

bloggaaja tallensi kyyneleensä kirjan sivulla

 

Loistavia kirjoja lukemalla löytää lisää loistavia kirjoja, todennäköisesti loputtomiin. Huysmansiin tartuin Bretonin vinkkauksesta, Kyrklundiin Claes Anderssonin, Claude Simoniin googlailtuani jotakuta toista kirjailijaa...

***

Ensireaktio kirjasta voi osoittautua vääräksi, eikä tämän toteamiseen tarvitse edes pitkää aikaa. Chris Krausin I Love Dick tuntui ensin pettymykseltä, mutta olen huomannut ajattelevani teosta niin paljon, että kyllä sillä aika suuri vaikutus taisi kuitenkin olla, vaikka edelleen pitäydyn kannassani, että sen idea on parempi kuin toteutus.

***

Kirjoitan pääosin todella nopeasti ja kun kirjoitan todella nopeasti, tulee tekstistä maneerista ja kökköä. Jos vaivaudun lukemaan tekstin pariin otteeseen läpi ajatuksella, bongaan sieltä usein paljon siivottavaa. Aika harvoin kuitenkaan vaivauduin. Pidän tavallaan ilahduttavana, että vaikka tekstejä luki pieni kylällinen porukkaa, en jaksanut kamalasti aiheesta stressata.

***

Jos jotakin erityisesti kadun, niin sitä, etten ole merkinnyt muistiin tarpeeksi asioita. Pääni on täynnä sellaisia hyvin epämääräisiä muistoja kuten "jossakin kirjassa kuvattiin ihanasti kohtaamista, jossa tärkeät asiat jäivät sanomatta". Kaikki on sekoittunut massaksi, enkä muista enää mistä kirjasta luin mitäkin. 

***

Paras tapa lukea taitaa edelleen olla omassa sängyssä, joskus musiikin kera mutta voittopuolisesti hiljaisuudessa. Mutta oli Keatsin lukeminen Portugalin puutarhoissa ja linnapihoilla kyllä aika ikimuistoista sekin, varsinkin kun lukemistani tultiin häiriköimään ja tästä seurasi kaunis kohtaaminen. Jos voisin lukea joka päivä noissa maisemissa, varmaan niin tekisin, mutta nyt mennään lakanoissa lojuen, katse välillä Itämereen harhaillen.

***

Siinä kohtaa kun huomaa olevansa liian väsynyt tai kiireinen lukeakseen ajatuksia herättävää kirjallisuutta, on syytä epäillä, että elämässä saattaa olla jokin pielessä. Joskus se on vain pelkkä asenne. Kauniin ja älykkään kirjallisuuden lukeminen on lopulta monesti paljon, paljon terapeuttisempaa ja rentouttavampaa kuin some tai tv-viihde.

***

Kirja viikossa on tahtina minulle usein turhan kova näin tenttikirjallisuuden ohessa. Ylipäätään tahtoisin alkaa vaalia elämässä enemmän hitautta ja pysähtymistä, vaikka maailma tuntuukin vaativan nopeita reaktioita ja suorituksia. Löysin itseni eilen soimaamasta itseäni siitä, kun olin saanut tenttikirjaa eteenpäin vain muutaman kymmenen sivua, osin maailmanpolitiikan käänteiden aiheuttaman tuohtumuksen ja kauhun takia. Lopulta kuitenkin totesin, että olin lukenut ne 40 sivua todella ajatuksella ja pohdiskellut kunnolla lukemaani ja niin sen pitäisi mennäkin. 

***

Ehkä uusi blogi ilman aikavelvoitteita voisi olla hyvä idea. Ehkä. Tiedotan, mikäli näin tapahtuu. Lausun kuitenkin jo tässä vaiheessa nöyrimmät kiitokset kaikille Klassikko viikossa-blogia lukeneille ja Lilylle rykäisyjeni esille nostamisesta ja alustan mahdollistamisesta. 

Perjantaiterkuin,

N

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Klassikko viikossa

 

- Luojani, millaista valioväkeä!

 

Tuntuupa oudolta kirjoittaa nämä sanat, mutta: tämä on nyt sitten viimeinen kirja tässä leikissä. Sen verran neurootikkoa löysin itsestäni, että tahdoin lopettaa viidellä jaettavaan lukuun ja nyt oli sitten sopiva sauma sille. 

McCullers muistetaan kirjailijana ennen kaikkea esikoisestaan Yksinäinen sydän, mutta teki hän muutakin, kuten tämän Heijastuksia kultaisessa silmässä, joka tunnetaan myös Elisabeth Taylorin ja Marlon Brandon näyttelemästä elokuvasta. En ole sitä nähnyt, mutta täytynee etsiä sovitus hyppysiin joku päivä.

Romaanin suomennos on karmean huono, täynnä idiomaattisten ilmausten kirjaimellisia käännöksiä ja sekaan jätettyä englantia, mutta sen sivuutettuani luin McCullersia kaikessa melodramaattisuudessaan ihan uteliaisuudella. Ehkä ennen kaikkea osana homouden ja sateenkaarikirjallisuuden historiaa, johon McCullers asettuu seuraamaan jonkinlaisia Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa -novellin jalanjälkiä (novellin, jonka lukemisesta on kulunut liian pitkä aika, joten tämä on sellainen hyvin hatariiin muistoihin perustuva tuntuma).

Juonta en halua spoilata, mutta tukahdutetun seksuaalisuuden ja tunteiden kanssa kamppaillaan sopivasti kuria ilmentävässä armeijamiljöössä. Näistä aineksista syntyy lukemisen arvoinen 1940-lukulainen tarina, joka antaa kyllä paljon lupauksia tähtinäyttelijöillä roolitetusta elokuvasta.  

Suomennos Kalevi Lappalainen; kuva Edvard Munchin teoksesta

Share

Ladataan...
Klassikko viikossa

Tänäänkin, kuten hyvin usein, olen vähän hukassa sanoissa. Tahtoisin toisaalta vain huikkaista, että olipa helvetin hieno tämäkin ja lukekaa itte, ei mulla muuta. Mutta ehkä yritetään jotakin muutakin tänne nyt rykäistä, kun tällainen harrastus on tullut kehitettyä.  

1940-luvun lopulla julkaistussa romaanissa on vahva kylmän sodan ajan tunnelma, mutta pääosin siinä on täysin nykytodellisuudellekin relevanttia, ajatonta sisältöä. Tuntuu hassulta, että teoksesta nostetaan aina lähinnä esille lause "isoveli valvoo", kun lähes neljäsataasivuisessa teoksessa on niin helvetisti muutakin. 

Romaanin naiskuva toistaa sitä kapeaa, seksististä ja yhä elinvoimaista standardia, joka on aina yhtä tympäisevää luettavaa. Siitäkin huolimatta Orwellin teosta on ylistettävä. Luulen, että tarvitsen tovin toipuakseni sen vyörystä. On myös helppo nähdä, miksi monenlaiset ihmiset nostavat kasinelkkua alati maailman parhaiden listoille: moneen versovana se onnistuu olemaan yhtä aikaa taidokkaan viihdyttävä ja elävä ja samalla älykkyyteen ja pohdiskeluun vetoava. 

Mielikuvissani monet lukevat Orwellin klassikon todella nuorina. Ennen lukemista ajattelin vuosia, että tämä on niitä romaaneja, jotka kaikki ovat lukeneet paitsi minä ja teos olisi pitänyt lukea jo silloin kymmenen vuotta sitten. Nyt lukemisen jälkeen ajatus tuntuu totaalisen turhalta, sillä lopulta kun kasinelkkuun tartuin, olin onnellinen, että luin teoksen juuri sinä ihmisenä kuka olen nyt. Mitä tästä olisin saanut irti ilman kaikkia aikuisiän elämänkokemuksiani? Tuskin puoltakaan siitä mitä nyt. 

Suom. Raija Mattila

Share

Pages