Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Huhhuijaa! Ollut niin vilinää viimeiset 2,5 viikkoa, että nyt tekee hyvää katsoa tyhjää tyhjempää kalenteria. 

Ollaan saatu vähän miehen kanssa petrattua ja kutsuttu kylään niitäkin, jotka ei oo itse uskaltaneet/viitsineet niin kovin tänne tunkea. Jossain kohtaa meinaa huomas, että koska halukkaita vauvan nuuhkijoita on paljon, on ne vähemmän aktiivisemmat jääneet paitsioon. Onneksi pääosin ihmiset on ymmärtäneet, että tä alku on ollut aikamoista hulinaa - ihan jo useiden halukkaiden vierailijoiden kuin myös ihan miehen opiskelujen takia. 

Lisäksi olen itse ollut paljon aktiivisempi kuin vauvailun ekan kuukauden aikana. Oon myös huomannut, että vauvan myötä mun elämään on noussut uusia ihmissuhteita niiden vähän vieraampienkin tuttujen kautta, jotka on myös saaneet tai ovat saamassa lapsen. Totesin tänään, että viikon sisään olen meidän 8,5viikkoisen kanssa tavannut 5 päivää vanhemman, 7 viikkoa vanhemman, 4,5 kuukautta vanhemman sekä 10 kuukautta vanhemman vauvan (tai viimeisin oli siirtynyt viime viikolla taapero-kategoriaan) plus yhden vauvamahan. En ollut aiemmin edes oikeastaan tajunnut kuinka paljon vauvoja meidän tuttavapiirissä pyöriikään! Nä vauvailutreffit on kyllä olleet siitä hauskoja, että ensinnäkin on nähnyt vähän että millaisia kehitysvaiheita sitä meillä tässä onkaan edessä ja millainen lapsukainen meillä voi parin kuukauden tai puolen vuoden päästä olla. Lisäksi on ollut hassua tajuta, että kaikki nämä pienet voi joskus olla samalla luokalla koulussa, kun ovat 2017 syntyneitä. Nyt niiden kehityksessä on vielä hurjat erot - miten mahtaa olla kuuden vuoden päästä?

Olen myös onnistunut käymään synnytyksen jälkitarkastuksessa, mikä oli kyllä aikamoinen pettymys. Vatsalihasten erkaumaa ei pyynnöstä huolimatta tsekattu lainkaan vaan lääkäri totesi, että se ei kuulu tarkastuksen piiriin eikä heitä oo koulutettu asian suhteen. Eli siltä osin raskaudesta ja synnytyksestä toipuminen on yhä mysteeri ja treenin aloittamisen suhteen sain vaan epämääräisen "no oman voinnin mukaan, mutta odottele nyt varmuudeksi vielä". Äh! Mutta tästä urheilu-palautuminen- aiheesta varmaan ihan oma hölinä myöhemmin. 

Vauvahenkilö sen sijaan on aloittanut ihan oman treeniohjelman. Äidin ajatuksena on ollut harjoitella mahalla makuuta ja pään nostelua, mutta vauvapa on asiasta eri mieltä. Neiti meinaa totes, että hah, enpä makaa mahallani - ja toistuvasti on nyt sätkinyt itsensä selälleen! Ekan kerran jälkeen ajattelin, että ihan puhtaasti sattuma, mut nyt kun sitä on tehty parina päivänä useasti niin täytyy varmaan käsittää, että vauva sen osaa ainakin jollain asteella. 

En ole vielä ihan varma, että onko tämäkin satunnaista vai oikeaa syy-seuraus -tilannetta, mutta aktiivisemman sätkimisen alettua on vauva myös nukkunut enemmän. Koputtelen taas puuta ja en oleta tilanteen näin jatkuvan, mutta viimeisenä parina päivänä on vauva nukkunut jopa 3 tunnin päikkärit ja pari yötä herännyt vain kahdesti syömään. Tänään nyt on ollut vähäunisempi päivä ja jännittelen miten se vaikuttaa yöhön. Ilmeisesti väittämä, että mitä paremmin vauva nukkuu päivällä, sitä paremmin se myös nukkuu yöllä, pitää paikkaansa.

Nyt vauva nauraa unissaan mun sylissä - luultavasti näkee unta tisseistä, niille kun on myös ollut kiva nauraa viime päivinä. 

Hassuja nämä vauvat. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Äidin rooli on moninainen.

Äidit on ihania, äidit on tärkeitä, äidissä ei haluta nähdä pahaa eikä kukaan saa puhua sun äidistä negatiivista.

Toisaalta äidille voi itse huutaa ja raivota, itkeä ja valittaa. Äiti ei hylkää, vaikka sille purkaisi mieltään vähän enemmän kuin se on ansainnutkaan.

Työssäni lastensuojelussa oon todistanut sen, että vaikka äiti tekis mitä, niin se on silti maailman tärkein ihminen kaiken ikäisille lapsille. 

Ihmiset huutaa äitiä kuoleman edessä.

 

Tuntuu hurjalta, että minä todella olen tämän pienen ihmisen äiti. 

Tiedän tämän vauvan kantaneeni ja synnyttäneeni. Ruokkineeni sitä nämä lähes kahdeksan viikkoa pelkällä omalla rintamaidollani. Kasvattanut sitä jo lähes kymmenen senttiä ja pari kiloa. Vaihtanut vaipat, pyyhkinyt puklut. Pitänyt sylissä pientä nukkuvaa, ottanut rinnalle itkevän. 

Mutta silti.. Äiti. 

Hurjaa. 

Milloinkohan sen oikeasti tajuaa?

 

Toisaalta näin pienen kanssa äidin rooli on ainakin täällä myös ihan vähän epäkiitollinen. 

Mies on saanut meistä ne aurinkoiset hymyt ja kiljahdukset. Se saa nukkua öisin hyödyttömine nänneineen, kun äiti nousee ja ruokkii vauvan. Se saa lähteä kotoa ilman, että sen tarvitsee suunnitella missä välissä pumpulle mahtaisi herua, miten pumppauksen ehtii tai pystyy hoitamaan ja tuleeko maitoa tarpeeksi. Sen ei tarvitsee pelätä, että miten kotona nyt pärjätään, jos se lähtee edes hetkeksi asunnolta (tai tätä se ehkä tekeekin :D). 

Äiti tuoksuu maidolta ja sen takia sen lähellä aletaan itkeä kahta kovempaa. Mies lohdutti mua vertaamalla tilannetta linnunpoikasiin: emon tullessa pesän luo alkavat linnunpoikaset piipittää kauheaa kyytiä - huutamalla saa ruokaa. Meidän pieni ihmislapsi on tainnut tajuta tämän saman asian. 

Tai ainakin haluan uskoa, että kyse on tästä, eikä siitä, että vauva inhoaa mua - ehhh :D

 

Mutta!

Tänään mulle hymyiltiin. 

Ilman mitään suun napsutteluja, kutituksia, lurituksia, lepertelyjä, tissejä tai mitään temppuja. 

Ihan vaan ilmeisesti siksi, että ilmestyin näkökenttään. 

En ehkä ymmärrä olevani äiti, mutta tiedän, että tämä söpöliini on mun tytär! 

 

ps. Hyödyttömät nännit: 

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Ah, onpas ollut ihania päiviä! 

Juuri nyt pieni nukkuu sylissä käpertyneenä, vaaleanpunaiseen pyjamaan puettuna (koko 56 ja jäämässä pieneksi! Apua! Ja päivällä päällä, koska pieni nukkuu kapalossa eli jäisi muuten pyjamat käyttämättä) ja näyttää syötävän suloiselta. Näinä hetkinä vähän harmittaa meidän linjaus, että vauvan naamaa ei someen, koska uskon vahvasti, että tämän söpöyden näkeminen piristäisi kenen vaan torstaita! (Onhan tänään torstai? Oon ihan sekaisin päivistä täällä vauvakuplassa)

Viikonloppu oli mahtava ja seuraavasta pitäis myös olla tulossa vähintään yhtä kiva. 

Lauantaina hyvä ystävä kävi kahvittelemassa, kävin vauvan kanssa kaupungilla täysin onnistuneesti ja mies oli vapaalla, eli illalla kokattiin herkkuruokaa ja katsottiin elokuvaa yhdessä. 

Sunnuntai oli melkeen vielä parempi, koska mentiin mun vanhemmille kera pumpatun maidon. Vauva jäi isovanhempien hoivaan yläkertaan ja me hipsittiin miehen kanssa saunaan. Vitsi tollanen rauhallinen saunassa käynti, se että saatiin täysin ilman keskeytyksiä keskustella ja vaan olla rauhassa yhdessä teki hyvää. Ja mun jumittuneelle selälle teki myös hyvää saunan lauteilla venyttely. Saunasta päästiin vielä valmiiseen pöytään syömään kunnon sunnuntai ateria. Perhe on paras!

Tällä kuluneella viikolla on ollut hyviä ja vähän huonompia hetkiä. Parhaita on ollut kylässä käynyt naapurissa asuva ystävä, joka vahti vauvaa niin, että pääsin koiran kanssa nopealle pakkaslenkille sekä eilinen ilta kaverin babyshowereiden merkeissä. Meidän vauva nukkui pienen enkelin näköisenä kopassa ja äidin sylissä, heräsi kolmen tunnin juhlien aikana kerran syömään (imetyssuoja, wuhuu!) ja muuten oli niin mallikelpoisesti että huh! 

Onhan tässä viikkoon mahtunut myös falskaava vaippa, kantorepussa kaaressa heitetyt jättipuklut, yksi äidin väsymys-hermoromahdus yö ynnä muuta, mutta jotenkin ne painaa vaakakupissa paljon vähemmän. 

Typy on myös viikon sisään väläytellyt maailman herttaisinta hymyä useaan otteeseen. Mies saa hymyt suoraan suunnattuna, mun on pitänyt vielä tyytyä siihen, että mun sylistä hymyillään lähinnä meidän tauluille. Myös mummille hymyillään, kun se pitää hauskoja ääniä. Myös vauvalla erilaiset ääntelyt ja juttelut alkaa tulla mukaan ja pariin otteeseen vauvaa on jopa kuulostanut naurattavan. 

Sydän tässä pakahtuu. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Naimisiin meneminen raskaana oli asia, mitä pyöritettiin ja käänneltiin jonkin aikaa jo ennen kuin koko raskaus oli alkanutkaan. Vaihdoimme häiden ajankohtaa jopa kahdesti hääsuunnittelun alkuvaiheilla osittain juuri sen takia, että toiveissa oli raskaus ja yritimme ajoittaa häät niin, että mahdollinen raskaus ei "sotkisi suunnitelmia" kovin pahasti. 

Esimerksiksi ensimmäisen suunnitelman mukaan meidän häitä oli tarkoitus tanssia vasta joulukuun alussa - onneksi siirrettiin, kun baby kerran syntyi vain reilut kaksi viikkoa suunnitellun ajankohdan jälkeen! Olisi morsiamen häälook ja jaksaminen ollut vähän erilainen. 

Mitkä asiat paksuna olevassa morsiamessa mietityttivät: 

Fyysinen vointi

Meidän häät ajoittuivat loppujen lopuksi aivan täydellisesti yksiin raskauden kanssa. Kesän alku oli sujunut sohvalla tai pää vessanpöntössä ja siinä kohtaa jännitys häiden suhteen oli aika korkealla. Näin mielessäni (ja unissani) kauhuskenaarioita, joissa oksensin milloin kenenkin päälle - itseni, vihkijän, vieraiden - tai söin jossain nurkassa kippuralla ranskalaisia muiden juhliessa. Myöskään loppuraskauden kivuliaaiden ja saikkuun johtaneiden supistusten kanssa hääjoraus ei olisi onnistunut. 

Eli, ainakin mulle, raskauden puoliväli, eli toinen kolmannes, oli juuri hyvä aika häiden kannalta. 

Jaksoin meidän hääpäivän aamun kampaajista  illan viimeisiin hitaisiin yllättävänkin mahtavasti. Tietenkin kropassa oli varmaan paljon erilaista adrenaliini- ja hormonimyrskyä käynnissä jännityksen ja innostuksen takia, mikä osaltaan auttoi jaksamaan. Myös seuraavalla kohdalla oli osuutta asiaan. 

Ruoka

Enkä tarkoita nyt vain häätarjoiluja, vaan ihan myös omaa evästystä päivän läpi. 

Meidän päivään kuului kaasojen kanssa aamiainen, lisätankkausta kampaajan jälkeen, ennen hääkuvausta sekä ennen vihkimistä vielä hääpaikalla. Tämä myös vahvasti osaltaan auttoi pitämään vointia ja jaksamista yllä. Vaikka jännitti, eikä ruokahalua ehkä juuri olisi ollut, auttoi syömisessä se, että tiesi vauvankin tarvitsevan ruokaa. Hedelmät, marjat ja auton takapenkillä huiviin suojautuneena nautittu salaatti olivat tässä kohtaa ihan mahtavia. Vaikka hiukan kuumotti syödä hääpuvussa ennen kuvausta ja hääjuhlan alkua öljyistä salaattia ! 

Häätarjoilussa piti myös ottaa huomioon raskausajan ruokarajoitteet. Meillä ruoat tuli hääpaikalta ja kerroin jo menun suunnittelun alkuvaiheessa olevani raskaana ja toivovani, että voisin kaikkea tarjolla olevaa syödä. Hääpäivänä olikin pienoinen yllätys, kun huomattiin, että sekä liha että kala oli sen verran raakaa alkupaloissa, että mun piti punaisimmat kohdat siirtää miehen lautaselle. (Nyt vasta asian muistin, eli eipä pahemmin hääpäivään muuten vaikuttanut. En edes antanut paikalle asiasta mitään palautetta kerran koko homma oli painunut unholaan :D)

Yötä varten oltiin kaasojen kanssa varattu evästä myös, mutta hääyön viettoon lähtiessä eväät unohtuivat hääpaikan jääkaappiin. Hotellilla sain aulan hedelmäkorista vielä syötävää mukaan huoneeseen.

Alkoholi 

Erityisesti jälkeenpäin olin itseasiassa vähän tyytyväinen, että olin häät selvinpäin. Kaikki painui kirkkaana muistiin ja ei tullut vahingossakaan juotua liikaa. Ainakaan mun huonot vitsit, villi joraaminen tai hölmö puhe ei menneet alkoholin piikkiin, heh. 

Myös aikakäsitys hääpäivänä pysyi erilaisena, kun oli selvinpäin. Mies on monesti harmitellut, että tuntui kuin häät olisivat menneet ihan hetkessä ohi. Itselle päivä ei tuntunut sellaiselta vilinältä kuin joskus esim. bileillat/valmistujaiset/tms ovat olleet. Like I said, kaikki tapahtumat muistissa ja tapahtumiin pystyi hyvin keskittymään. 

Oltiin hankittu hääpaikalle alkoholiton alkumalja, limppareita sekä alkoholittomia viinejä. Itselle ainakin fiilistä koko raskausajan lisäsi se, jos ruoan kanssa sai juoda lasin alkoholitonta viiniä - osa niistä on jopa ihan hyviä. (Oma suositus Win 0.0 punaviinille, joka suositellaan tarjoiltavaksi kylmänä ja niin ei myöskään maistu pelkälle hedelmämehulle toisin kuin monet muut alkoholittomat punaviinit.)

Myös hääyön hotelli-settiin kuului talon puolesta kuoharipullo, jonka myös sai pyydettynä alkoholittomana. Sen pullon korkki on meillä yhä tallessa. 

Hääpuku

Hääpuku aiheutti ehkä eniten tuskaa, mikä kyllä johtui pitkälti ompelijasta kenelle puvun tulin vieneeksi. Sen lisäksi, että kyseinen ompelija sekoili viikoissa ja unohti sovitukset sekä häiden ajankohdan, se myös lyhensi hääpuvun liian lyhyeksi. Tätä kaikkea se kompensoi hinnassa tuntuvasti, mutta vähän alkoi itselläkin nousta bridezilla piirteitä, kun viikkoa ennen häitä olevaan sovitukseen tullessa ompelija tuijottaa hölmönä ja ihmettelee oliko meillä joku aika sovittuna. Sain puvun lopulta kaksi päivää ennen häitä! Olin jo henkisesti valmistautunut pukeutumaan valkoiseen lakanaan..

Puvun ostin ennen kuin olin raskaana, mutta niin, että sitä valitessa oli koko ajan mielessä (ja toiveissa), että myös pyöreämmän vatsan tulisi tarpeen mukaan pukuun mahtua. Valitsin A-linjaisen puvun, jonka vyötärön kapeampi kohta oli melko ylhäällä. Puvusta vaihdettiin lopulta myös vetoketju nyöritykseen, mitä en ilman raskausvatsaa olisi halunnut tehdä. Loppujen lopuksi olin pukuun tosi tyytyväinen ja perhe sekä kaverit ihmetteli, että miten puvussa ei näkynyt vatsa yhtään (itse kyllä muuten näin :D). 

Jalkaan vedin (ilman liian lyhyeksi leikattua helmaakin) hääpäivänäkin valkoiset converset, joissa oli kyllä super mukava kulkea koko päivä. Tän olisin tehnyt ilman raskauttakin, koska musta oli ihana pystyä juoksentelemaan hääpaikan puutarhassa ja tanssimaan ilman kipeitä jalkoja. 

Polttarit 

Kuten jo joskus aiemmin kirjoitin, polttarit oli ainoa syy miksi harmitti mennä naimisiin raskauden aikana. Tässäkään ei nyt ollut se, että ei päässyt dokaamaan (vaikka hauskaa sekin varmaan olisi ollut) vaan ihan se oma vointi, sen vaikutus päivään ja raskauden julkistaminen myös ehkä haluttua aiemmin. 

Kaasoille kerroin raskaudesta heti, kun oltiin saatu itse tietää, koska tiesin sen vaikuttavan polttarisuunnitelmiin melko paljonkin. Muulle polttariporukalle kerroin polttareiden aluksi, tosin olivat varmaan jo kaikki arvanneet, kun päivän suunnitelmat olivat ilmeisesti jonkin verran muuttuneet. 

Polttarit tosiaan ajoittuivat keskelle pahoinvointia. Vaikka säästyin varsinaisten polttareiden ajan oksentelulta (taas, kroppa varmaan täynnä adrenaliinia ja ties mitä hormoneita, kun tapahtu jänniä) niin heti ku pääsin polttareiden päätteeksi kotiin ni aloin oksennella sitten senkin edestä.

Olin myös itse polttareissa pahoinvoinnin takia vähän hermostunut ja stressaantunut, mikä purkautui mm. typerinä suusta tulleina sammakkoina. Murehdin mielessäni liikaa milloin saan seuraavaksi ruokaa eli pysyykö pahoinvointi kurissa, enhän oksenna julkisella paikalla, mitä jos joudunkin kesken päivää lähtemään sohvalle mätänemään jne. ja sen takia olin turhan kireänä. Olin myös monta viikkoa ollut turhautuneena jumissa pahoinvointikuplassa ja miehen passauksesta riippuvaisena tuntien itseni kauheaksi taakaksi ja rasitteeksi. Polttareissa kipuilin hölmösti sitä juhlakalun roolia, enkä osannut ottaa sitä oikein vastaan, kun sama taakka ja rasite -olo piinasi aina, jos jouduin sanomaan, että tarvitsisin ruokaa tai vessaa. Kaiken kaikkiaan ihan hölmöjen asioiden summa. 

Pyysin polttarivierailta jälkeenpäin anteeksi, jos olin vaikuttanut siltä, että en olisi päivää arvostanut. Kaikki kovasti vakuuttivat, että eivät olleet kokeneet asiaa niin ja ymmärsivät kyllä tilanteen. Häpeä on muuten hirmu hankala tunne kestää. Kyllä meinaa hävetti oma käytös. Mulla oli kuitenkin ollut todella kivaa  ja olin pitänyt ohjelmasta, mutta olin mielestäni täysin epäonnistunut sen näyttämisessäja kiitollisuuden osoittamisesta. 

No, kaikesta huolimatta hieno kokemus!

Häämatka

Lähinnä kohteen valinnassa piti miettiä lennon kestoa, zika-virus alueita ym. Häämatkalla mun oli vaikea malttaa lepäillä, kun energiaa pitkästä aikaan kaikkeen olisi ollut ja olisin halunnut nähdä kaiken. Pienesti harmitti, kun häämatkakohteen hotellilla saatiin lahjaksi kuohuviinipullo huoneeseen toimitettuna ja airbnb talollakin oli vastaava häälahja. No, aika pieni hinta maksettavaksi, kun ottaa huomioon, että ne jätti kilistelemättä vauvan takia! 

 

Onnistuin varmaan kuulostamaan kohtuu deekulta ja dorkalta näissä pohdinnoissa :D Pointtina! Itseä ei ainakaan harmita yhtään, että tuli häät tanssittua vauva mahassa. Meillä oli mahtavat juhlat ja oikealla valmistautumisella ja ajoituksella saatiin kaikki nauttia niistä täysin rinnoin. 

Ja mikä parasta, nyt mulla on maailman paras aviomies ja suloisin pieni vauva. Eli ei huono päätös :)

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Siivosin juuri vauvankakkaa vessan seinästä. Kerta se on ensimmäinenkin, ei varmasti viimeinen. 

Kuukauden vaihduttua tajuttiin kaksi asiaa:

1) meidän vauva on syntynyt edelliskuussa, apua! 

2) meidän vauva on syntynyt viime vuonna - tä nyt on pätenyt pitkään, mutta hei silti! Viime vuonna!

Eli kaiken logiikan mukaan aika isosta tytöstä kyse. Vaikka kakkiikin seinille. 

Tä meidän vanhus on myös oppinut kannattelemaan päätään vatsallaan ollessaan. Niin suloinen näky, kun ensin pää heiluu varovasti ilmassa ja sen jälkeen pieni pamauttaa päänsä siihen minkä päällä sitten harjoitteleekin ja kaivautuu sinne. Sit vauveli varovasti kurkkii hihkuvaa äitiä kohti ja näyttää kovin tyytyväiseltä. 

Täytyy sanoa, että nyt vauva-arki tuntuu aika tasaisen mukavalta, kaikesta kakasta huolimatta.

Ensimmäinen viikko synnytyksen jälkeen meni älyttömässä onnen huumassa, mihin kuulu paljon kyyneleitä vähän mistäkin asiasta. 

Sen jälkeen pari viikkoa oli kyllä onnellisia, mutta myös kieltämättä sisälsi ahdistusta ja kipuilua uuden elämäntilanteen edessä. Oli kateutta miehen unista, jumittumisen tunnetta kaikesta sohvalla istumisesta, turhautumista maitoon hukkumisesta ynnä muuta. Silloin kävi jopa mielessä, että olinko tähän oikeasti valmis ja tätä tä nyt sitten on. Onneksi vauva oli niin suloinen ja herätti myös paljon positiivisia tunteita, että ahdistus ei päässyt liian suureksi. 

Mutta nyt. En oo viikkoon nukkunut kuin yhden 3 tunnin pätkän, muuten yösyötöt on ollut n. 2 tunnin välein. Aiemmin on ollut jopa 4-6 tunnin unipätkiä, nyt ne on jostain syystä jäänyt pois. Mökillä aloin pikkuhiljaa tulla vähän höperöksi, kun kolmatta päivää hengailin aamusta iltaan keskellä metsää pelkästään vauvan ja koiran kanssa, miestä kotiin odotellessa. Kotona odotti kauhea sotku ja koirankarvakerros (musta koira ja vaaleat lattiat kahdessa kerroksessa, hieno yhdistelmä!), kun mökiltä tultiin. Ja silti. Oon jotenkin tasaisella mielellä ja itseasiassa hyvinkin positiivisella sellaisella. Ainakin tällä hetkellä oon hyvin sujut sen kanssa, että arki on tällaista. Siihen kuuluu meinaa myös vauvan onnelliset hymyt maidon saannin jälkeen (ei vielä tarkoituksellisesti meille), tuhina olkapäällä, kaikki sadat hassut ilmeet sekä ne pienet sormet ja varpaat. Odotan myös kaikkea tulevaa valtavalla innolla - enkä vähiten miehen harjoittelun päättymistä.

Ei mikään vaan oo yhtä hienoa, ku oman lapsen kanssa ajan viettäminen. Varsinkin, kun vauva koko ajan enemmän alkaa herätä tähän maailmaan ja vuorovaikutukseen. 

Tästä arjesta tykkään!

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

En juuri harrasta sanontaa "se fiilis, kun.."

Mutta nyt on pakko. 

Se fiilis, kun olet mökillä vauva tississä roikkuen ja pukeutuneena imetysrintsikoihin, villatakkiin ja mikä parasta, miehen vanhoihin armeijan pitkiin kalsareihin (yöhousut unohtu kotiin ja täällä mökillä on liian viileä nukkua ilman) JA näet mökin ikkunasta, että miehen isä ajaa yllättäen pihaan. 

Faaaaaaaaan! 

Kauheeta juoksua makkariin vauva tissillä, äkkiä vauva irti, housut jalkaan ja huppari päälle. Heittelin harsoja ympäriinsä, vauva takas tissille harson alle ja tadaa.

Äkkiä asettuminen seesteisesti istumaan mökin tupaan, takassa rätisee tulet, aamupala odotti jo valmiina, teekuppi höyrysi ja vauveli tyytyväisenä mussuttamassa. Juu, tätä se äiti elämä on, seesteistä ja siistiä. 

Ei paljaana vilkkuvia rintoja ja pitkiä kalsareita.

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Jee, we made it! 

Olen nyt virallisesti kummi ja lisäksi olen imettänyt vessassa juhlissa. Kaksi hienoa saavutusta, heh. (Kummius on oikeasti mahtavaa! Harmittaa vaan, että sain tän tittelin nyt, kun on just oma vauva syntynyt, ni en pysty heti ihan täysillä hommaan heittäytymään. Kummityttöni on meinaa hurjan söpö ja voisin vaan palluttaa sitä päivästä toiseen!) 

Meillä oli tytölle mukana maitoa kahdessa pullossa n. 90ml/pullo. Ohjeiden mukaan tuon  90ml pitäisi olla maksimi määrä mitä vauvalle voi kerralla antaa ja sen pitäisi olla n. 3 tunnin annos tämän ikäiselle. 

Meidän tipu aloitti äänen avauksen totta kai juuri siinä kohtaa, kun varsinainen ohjelma juhlissa alkoi. Äiti kiemurteli juhlaväen edessä kuullessaan pikkuisen huudot, vaikka mies ihan osaavasti nappasi typyn syliinsä ja paineli vessaan lämmittämään maitoa vesihanan alle. 

Pikkuinen vetäisin maitopullollisensa huiviin, röyhtäisi ja alkoi itkeä, nokkia sekä hamuilla lisämaidon perään.

Kävin tarjoamassa tytölle vielä rintaa, mitä neiti mussutti vessassa ihan onnellisena. 90ml ei siis tosiaan ollut nyt tähän hätään riittävä määrä, lapsen nälkä on loputon.

Tämän tankkauksen jälkeen vauveli pysyi kuitenkin tyytyväisenä sen aikaa, että ehdittiin vähän napata juhlatarjoiluja, höpötellä tuttujen kanssa ja ajaa takaisin mökin turvaan tisseilemään. 

Selvisimme! 

Ehkä vielä tästä reipastumme, kun kevätaurinko joskus alkaa paistaa ja uskallamme liikkua reippaammin julkisilla paikoilla. Toistaiseksi olen ihan sujut sen kanssa, että kotoillaan ja opetellaan tätä kaikkea ihan rauhassa.

#nössö

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Meillä on sujunut viikko oikeen mukavasti, on ollut onnistuneita vierailuita, tasaisia öitä, mies jopa hetkiä muuallakin kuin töissä/työharjoittelussa/koulussa/koulutöitä tekemässä tietokoneella (huh, onneks tä opiskelun loppukiri on kohta ohi!) sekä yksi pieni suloinen vauva, joka tuntuu oikeasti ottavan katsekontaktia! Äidillä pakahtuu sydän ja suu automaattisesti leviää hymyyn, kun vauveli katsoo tarkkaavaisesti silmiin. Söpönen!

Mut juu, eilen päivällä alkoi jatkuva syöminen ja tyttö oli aamusta iltaan rinnalla, eikä nukkunut muualla kuin siinä. Mun hämmennykseksi ja helpotukseksi meininki ei jatkunut yöllä, vaan siitä selvittiin aikalailla kunnialla. Tänään tissittely on jatkunut super tehokkaana. Ollaan taas vauvan ja koiran kanssa mökillä ja en oo hetkeäkään aamupalan jälkeen ollut kädet vapaana. En oikeastaan edes niin, että toinen rinta ei ois koko ajan esillä. Heh, ehkä ihan hyvä, että ollaan metsän keskellä. 

Tytöllä on ikää 5,5 viikkoa ja mietin et onkohan nyt kyse kuuden viikon tiheän imun kaudesta, mitä oon pienellä jännityksellä ja ehkä vähän kauhulla odotellut.

Tässä ei muuten olis mitään hätää; äänikirjat, netflix, kirjat ja siskolta saadut sisustuslehdet pitää mut viihdytettynä vauvan mussutellessa.  Haaste onkin, että huomenna sattuu olemaan meidän ensimmäinen kunnollinen "julkinen esiintyminen". Tunnetaan myös nimellä mun uuden kummilapsen nimiäiset. 

Suunnitelmana oli pumpata maitoa juhliin, jotta mies voi hoitaa ruokintaa samalla, kun äippä hoitaa kummihommansa. Helppoa ja simppeliä, eikö?

Haasteena onkin nyt se, että 1) pumppaus ei onnistu tän pikku tissitakiaisen kanssa 2) pelkään ettei pumppu varmaan edes saa mitään, ku tissit on niin tyhjiin imetyt tänään 3) mietityttää sotkeeko pumppaus + huominen juhlien aikainen imetystauko mahdollisesti tätä maidon tilailua. 

Pitäkää peukkuja, että tästä kombosta jotenkin selvitään!

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Ja väliin tällainen päivä. 

Herätään aamusyötölle vähän ennen seitsemää. En ole ihan varma paljonko olen yöllä nukkunut, kun vauvan hoitoon liittyvät unet menevät sekaisin todellisuuden kanssa. Olo on kuitenkin melko virkeä. Käydään vauvan kanssa alakerrassa vaihtamassa puhdas vaippa ja kivutaan sitten takaisin lämpimään sänkyyn. 

Vauvan pienet varpaat ovat vähän viileät hoitopöydällä (pesukoneen päällä oleva hoitotaso) vietetyn tovin jäljiltä ja lämmittelen niitä vauvan mussutellessa ruokansa kimpussa.

Pientä ei väsytä heti syömisen jälkeen vaan vietämme puolisen tuntia silitellen ja tuijotellen. Kahdeksan maissa nukahdamme molemmat - vauva ensin. 

Yhdeksältä torkuttelen herätyskellon kerran ja nousen sitten pukemaan vauvan vielä tuhistessa. Kipaisen alakertaan vessaan ja laittamaan vedenkeittimen päälle. Typy vaistoaa, että maitohanat ovat karanneet ja yläkertaan palatessani sieltä alkaa jo kuulua tyytymättömyydestä kertovia äännähdyksiä. 

Yhteentoista mennessä olemme molemmat syöneet aamupalamme, äiti on ehtinyt peittää mustat silmänaluset ja harjata hiukset. Kylään tulossa oleva kaveri soittaa varmistaakseen asunnon numeron. Lasken vauvan sitteriin oven avauksen ajaksi ja tupaan palatessa tyttö on nukahtanut. Pahoittelen kaverille neidin asennetta vierailuun, naureskelen vähän nolona tarjoiltavien puutetta (olin onnistunut löytämään kaapista 6 jaffakeksiä ja asettelin ne pienelle lautaselle, parempaan en nyt pystynyt) ja keitän pannun teetä. 

Ehditään kaikessa rauhassa höpötellä kuulumiset ennen kuin vauva heräilee. Tyttö pääsee kaverin syliin ja jatkaa siinä esimerkillisesti uniaan. Vierailun lopulla neiti herää esittelemään silmiäänkin, eikä kerrankin halua heti rinnalle. 

Kaverin lähdettyä käperrytään vauvan kanssa sohvan nurkkaan tuttuun koloon. Tyttö syö, äiti lueskelee blogeja. 

Ulkona riehuvan lumimyrskyn takia ei lähdetä yrittämään ulos, vaan vietetään iltapäivää tuvassa. Lauleskelen ja leikitän typyä, varovasti vähän makoillaan myös vatsallaan. 

Miehellä on koulupäivä ja se tulee kotiin jo neljältä, jee! Koira pääsee ulos ja tyttö isänsä syliin. 

Lajittelen vauvan vaatteita ja mies lepertelee tytölle sängyllä. Mies ehdottaa koulutöiden unohtamista täksi illaksi ja sen sijaan mättöruokaa. Se kipaisee vielä alkuillasta lähiheselle. Hesemätöt ja leffaa miehen kanssa tytön suorittaessa iltatankkailuaan, täydellistä. 

Puoli yhdeksältä kylvetetään yhdessä tyttö, joka normaalisti rakastaa kylpyjä, mutta tänään jo vähän unisena itkeskelee. Melko nopeasti neiti pyyhekääröön ja yöbodya päälle. 

Tyttö nukahtaa ihanasti jo ennen kymmentä. Käperryn miehen iholle. 

Näitä lisää. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Siirtyminen sänkyyn yhdeksän aikoihin. Vauva kapaloon ja rinnalle. 45 minuutin syömisen jälkeen pienet silmät killittävät pimeässä tarkkaavaisina. Voi räkä. 

Rinnan vaihto ja seuraavat 45 minuuttia rinnalla. Tuhinaa. Vauvan siirto omaan sänkyyn. Hiljaisuus. Tyytyväinen äiti hipsii pesemään hampaat ja rasvaamaan naaman. 

Sängyssä on puhtaat lakanat. Yökylässä oleva sisko näplää vieressä puhelinta, koira kuorsaa ja vauva tuhisee. Ah, unta palloon. 

Prööt. 

Wääääääää-ää-äää-ää kuuluu pinnasängystä. 

Kaksi tuntia myöhemmin vauva yhä rinnalla, sänkyyn siirrosta seuraa aina itku. 

Tämä on vaihe tämä on vaihe tämä on vaihe. Ei vituta. Vauva on ihana. Ole kulta pieni hiljaa ja nuku. 

Yhden jälkeen tulee hiljaista. Vauva nukkuu. 

2:19 wää-ää-ää. Mitä?! Ei ei ei. 

vaihevaihevaihevttuprkelevaihe

Kellon tullessa kuusi aamulla mies heräilee mökillä seuraavaan harjoittelupäivään. Sen puhelimessa on kotoa kiroiluviestejä yön pikkutunneilta.

Lasken kotona, että itsellä on takana unta noin kolme tuntia. Luovutan ja otan vauvan viereen. Tyttö mussuttaa rintaa hetken.

Prööt ja tuhinaa. 

Aamulla särkee pää ja niska. Vauva on hyvällä tuulella ja ilmeilee siskoni sylissä.

Uusi päivä. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Ensimmäinen kuukausi (ja noin kaksi päivää) elämää äitinä takana. Pienokaisemme on kuukaudessa ottanut painoa reilut 700 grammaa ja pituutta neljä senttiä. 

Äiti on tainnut suorittaa vielä isompaa kasvua, vaikkakin tosin henkisellä puolella - fyysisellä puolella painoa on pudonnut kuukaudessa 11 kiloa ihan vaan arkea elämällä. (Raskauden aikana tuli 17kg eli painon putoaminen on ihan kiva juttu, vaikkakin ilman mitään temppuja tapahtunut ja aikalailla oikeastaan toissijainen. Tästä aiheesta varmaan kirjoitan myöhemmin lisää.) 

Mitä vauva-arki on sitten ollut? 

Onnea: Vauva on uskomattoman ihana. Jopa öisin, kun herää silmät ristissä ja maailmaa kiroten, kun ottaa pienen kapaloidun toukan rinnalle ja se alkaa silmät ummessa tyytyväisenä tuhisten syödä - ne hetket on ihan vaan meidän ja jotenkin niin kauniita. Ainakin niinä öinä, kun en pelkää nukahtavani imettäessä ja tiputtavani vauvaa. Myös aamuiset vierekkäin köllimiset on mahtavia. Vapautan kapalosta pienen virkeän vauvan, joka pienillä lämpimillä varpailla sohii äitiä vatsaan ja katselee ihmeissään uutta päivää. Voisin maata siellä peiton alla ikuisuuden ihan vaan vauvalle höpötellen ja sitä silitellen. 

Mies on myös ihana. Se toi mulle viikonloppuna tulppaaneja, hoitaa kaikki ruokakauppareissut, suurimman osan koiran lenkeistä ja tuo sohvaan jumittuneelle imettäjälle kaikkea mitä se tarvii ja ohessa vielä pussailee. Ainakin silloin kun on kotona. 

Ah meidän äiti! Se on ottanut mummihomman hyvin vakavasti ja mm. ostanut vauvalle vaatteita jo ensi syksyä varten, lukenut vauvan kehityksestä ja ostanut meille ties mitä vauvaa kehittäviä pehmokirjoja, kuvakortteja, leikkikaaren ym. Se on myös opetellut uudestaan vanhoja lastenlauluja ja aina kyläillessä laulaa vauvalle, joka kuuntelee ihastuneena. Mun laulu aiheuttaa vauvalle lähinnä kummastelevia ilmeitä. Lisäksi äiti käy monta kertaa viikossa ja auttaa koiran lenkityksissä ym. miehen ollessa poissa.

Vieraat, jotka tulee leivoslaatikon ja vaippapaketin kanssa. Ihan parhaat tuomiset! Yhtään pehmolelua ei tarvita lisää. 

Yllätyksiä: Pakko myöntää, en ollut etukäteen tajunnut kuinka paljon aikaa imettäminen vie. Okei vauvat myös on erilaisia, mutta meidän neiti rakastaa selvästi pitkiä mässäilyjä ja rintakumi tätä varmaan myös lisää. Imetykset lyhimmillään kestää 20 minuuttia, pisimmillään tunteja. Tämä myös aikaansaa sen, että arkajalkana ollaan aikalailla kodin "vankeja", kun en vaan yhtään koe olevani valmis lähtemään imettämään julkiselle paikalle (sairaalassa punnituksessa käydessä ja neuvolassa olen imettänyt, jee!). Ei tunnu kovin realistiselta myöskään mennä kahvilassa vaikka vessaan imettämään, kun siellä saattaisi sitten yhtäkkiä kökkiä neljä tuntia. Kaverit on siis toistaiseksi kutsuttu kahvittelemaan meille. 

Harmituksia: Rintakumi, tuo pieni paholainen. Ei, siis suuri apu se on meillä ollut, mutta voi luoja haluaisin siitä jo eroon. Vauva syö jo välillä 10-15 minuuttia ilman kumia, mutta sitten väsähtää ja syöminen menee siihen, että vauva alkaa iskeä päätään tissiin. Kumin asettamisella vauva jatkaa ruokailunsa loppuun. Miksi se sitten ärsyttää niin paljon? No ihan se, että imetys vaatii ylimääräisen tarvikkeen mikä pitää muistaa pitää mukana ja puhtaana. Kumin asettaminen menee nykyään jo helposti, mutta esim. julkisella paikalla olisi yksi temppu lisää suoritettavaksi tissin ollessa tiskissä. Kumiin myös herkästi jää vähän maitoa ja ettei se menisi vaatteille, pidän yhtä harsoa myös rinnan alla rintsikoihin osittain tungettuna. Tämän asettelu myös ottaa tietty oman aikansa. Ainakin mun mielikuvissa ilman kumia homma olisi tissi esiin-vauva tissille-tadaa. Nyt se on etsi kumi-tissi esiin-harso paikalleen-kumi paikalleen-tässä vaiheessa jo hermonsa menettänyt vauva tissille - ei yhtään niin tadaa! 

Miehen työharjoittelu harmittaa myös. Okei pian se on taputeltu, mutta toisen pitkät poissaolot on jotenki erityisen raskaita nyt. Harmittaa myös, kun mies menettää vauvan arkea - tyttö kasvaa ja kehittyy silmissä. Okei, tätä toivottavasti on tiedossa myös jatkossa ja vielä näkyvämpiäkin kehityksen vaiheita. Harmittaa myös vauvan puolesta, joka selvästi rakastaa isänsä ääntä ja sylissä oloa. Ne kaksi saisi viettää vielä paljon enemmän aikaa yhdessä. 

Inhoan meidän vessan lavuaaria. Se on olevinaan joku design-homma ja on pohjasta tasainen. Siis tasainen lavuaari, haloo?! Sinnehän jää siis kaikki vesi aina lillumaan ja se on jatkuvasti likaisen näköinen. Tähän yhdistetään vielä vauvan pyllyn peseminen. Siinä pestessä sitä saa sitten ihastella, kun kakka jää lavuaariin lillumaan. Vaihtaisin jos voisin. 

Harmittaa myös kaverit, jotka ei jotenkin ymmärrä muuttunutta elämäntilannetta. Joo, viesteihin vastaaminen voi ottaa nyt pidemmän aikaa, enkä halua lähteä kahvilaan tai johonkin tapahtumaan vielä tässä vaiheessa. Tuntuu välillä, että ulkoapäin tulee painetta siitä, että pitäisi jatkaa arkea ihan siitä mihin on jäänyt ennen vauvan syntymää. Jotkut varmaan tähän pystyykin, itse en. Enkä haluaisi kokea olevani jotenkin epäonnistunut sen takia. 

 

Sellaisia ajatuksia tähän maanantai "aamuun". Vaikka tä välillä on raskasta, en kyllä mitään muuttaisi. Kyllä jonain pimeänä hetkenä on käynyt mielessä, että apua, tätä tä nyt on ikuisuuksiin, mutta sitten taas muistaa, että tämäkin on vaan yksi vaihe vauvan ja meidän elämässä. Kasvu varmasti tuo uudenlaiset haasteet, mutta jotain vanhoja jää pois. Fiilikset tietty heittelee myös ihan nukuttujen tuntien ja väsymyksen mukaan, mutta onneksi arki on enemmän siellä plussan puolella.

Eli vaikka harmituksia onkin nyt tässä enemmän muka, niin nuo onnen asiat on sata kertaa isompia asioita. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
koivun oksaan korkealle

Vauva-arki pyörii hirveetä vauhtia eteenpäin ja tällä viikolla meidän pikkuneiti täyttää jo kuukauden. Älytöntä, ihanaa, kamalaa ja myös vähän lohdullista. Tavallaan kauhistuttaa, että kuinka vauhdilla tä pikkuvauva aika hurahtaa, toisaalta ihanaa tietää, että pieni kehittyy koko ajan ja alkaa herätä eri tavalla tähän maailmaan. 

Vauvan tiheän imun kausi loppui tältä erää (kop kop!) ja äidin mielenterveys koheni sen myötä. Totta kai rinnalla tankkaillaan niin maitoa, läheisyyttä kuin turvaakin, mutta eron huomaa varsinkin öissä ja myös niissä ajoissa mitä rinnalla vietetään. Okei, juuri kun kirjoitin tän kappaleen alkoi pirpana kitistä rinnalle takaisin, mistä lähti vasta alle 5 minuuttia sitten ja missä on ollut jo lähes kaksi tuntia. No, ainakaan se ei oo tätä tällä hetkellä vuorokauden ympäri! Seuraava tiheän imun kausi toki teoriatiedon valossa on jo nurkan takana, mutta keskitytään ja nautitaan nyt tästä hetkestä.

Viime yönä lapsukainen nukkui ensimmäistä kertaa yli 5 tuntia putkeen ja äiti hätkähti tajutessaan yöllä heräävänsä herätyskellon syöttö-aika-hälytykseen eikä vauvan itkeskelyyn. En tiedä tarvisiko tollasta herätystä enää edes pitää vai oltaisko vauvan kanssa saatu nukkua pidempäänkin. En oo sitä hälytystä aiemmin edes tarvinnut, kun vauva on kyllä herännyt nälkäänsä ennen kellon soimista. Tosin rintojen puristuksesta päätellen se hälytys oli ehkä ihan paikallaan!

Ollaan myös alettu pitää selkeämpää iltarutiinia vauvalle, mikä sisältää siis lähinnä joka ilta suunnilleen samaan aikaan tapahtuvan vaipan vaihto-yöbody-iltasyöttö sängyssä-kapalointi-lisäsyöttö-pinnasänkyyn -systeemin. Vaihdetaan myös kodin valaistus hämärämpään illan edetessä ja päivisin taas pidetään kirkkaampaa valoa. Hämärä tuntuu ihan luontevalta, mutta kattolampun polttelusta päivisin (koska ulkona tuntuu olevan aina pimeää eikä verhojen avaaminen vaikuta mihinkään) en liiemmin pidä, vaan silloinkin viihtyisin lähinnä jalkalampun kajossa ja kynttilöiden välkkeessä. Systeemi tuntuu tuottavan ainakin pientä tulosta, kun vauva nukahtaa iltaisin helpommin ja unipätkät pitenee - tai sitten se on vain sattumaa. Oli miten oli, tällä mennään. 

Vauvan kasvusta kertoo myös se, että siirryimme jo vaippakokoon 2! Vaihto päätettiin uskaltaa tehdä siinä kohtaa, kun ykköskoko oli lisännyt pyykkivuorta ja aiheuttanut äidille pieniä miten-otetaan-pois-kakkainen-päänkautta-riisuttava-body -pohdintoja.

Nämä vaippakoon valinnat, valaistuksen säädöt ym. on näitä ensikertalais-vanhemman dilemmoja, mitä kokeneemmat vanhemmat varmaan nauraa. No, myönnän olevani jossain asioissa aivan pihalla ja googlaukset on sen mukaisia :D

Vielä yksi kasvusta kertova asia on se, että ollaan jo parina päivänä puettu rääpäleelle koon 56 vaatteita! Vähän itkettää ajatus, että jotkut ihanat 50 kokoiset jää pian oikeasti vaan liian pieniksi. Toisaalta ihanaa, koska noita pienempiä kokoja on vain pari erilaista, niin kiva saada vauvalle vähän valinnan varaa vaatteisiin. Alla yksi mummin ostama 50 kokoinen ihanuus. 

Share
Ladataan...

Pages