Kotikokki iskee jälleen

Ah keittiö, tuo suvereeni valtakuntani. Kuinka usein olenkaan häärännyt siellä tarmokkaan punaposkisena emäntänä, taikonut käsieni kautta pöytään niin höyryävät Jalostajan hernekeitot kuin hienostuneesti ketsupilla maustetut spagetitkin. Ja kuinka usein olenkaan unelmoinut siitä, miten kotirouvanpäiväni sujuisivat leppoisasti lieden lämmössä lapsen kanssa touhuillen, yhdessä salottisipuleita kuorien ja keittotaidon alkeita sukupolvelta toiselle siirtäen...

Mutta myönnettäköön, että koska minulla ei ole keittotaitoja, joiden alkeita siirtää seuraavalle sukupolvelle, on todellisuus osoittautunut jossain määrin erilaiseksi. Itse asiassa olen käyttänyt keittiötä enimmäkseen piilotteluun ja lapsen pakoiluun teeskennellen kotitöiden tekemistä (äiti ei just nyt voi lukea Kaapo Kukko -kirjaa kahdeksatta kertaa, kun äidin täytyy järjestää teepussit). Ikävä kyllä lapseni on oppinut huomaamaan haukkana, milloin lopetan todellisten kotitöiden tekemisen ja yritän esim. lukea lehteä - naps vain, ja sitä ollaan taas Kaapo Kukon kanssa kiinni nilkassani. Nyt olen siis luovuttanut, ja päättänyt valjastaa keittiön sen alkuperäisen tarkoituksen mukaiseen käyttöön. Alan harrastaa kokkausta. Ja ihan ensimmäiseksi aion ottaa askeleen aivan uudelle tasolle: fuusiokeittiöön.

Niille, joille fuusiokeittiön käsite on jäänyt oudoksi, kerrottakoon, että kyse on yllättävistä yhdistelmistä. Siis siitä, että esimerkiksi suomalainen keittiö (perunamuusi) fuusioituu japanilaisen keittiön (sushi) kanssa, jolloin syntyy perunamuusitäytteisiä sushirullia. Tai jotain yhtä herkullista, esim. merilevämuussia. Toinen vaihtoehto on yhdistellä valmistusmenetelmiä, esim. valmistaa ranskanperunoita savustuspöntössä. Oma versioni on yhdistää äärimmäisen epäkelpo eines äärimmäisen kotitekoiseen vanhanajan luomuruokaan. Näin saavutamme kompromissin, joka vastaa laadultaan normikouluruokaa (minulle varteenotettava tavoite) ja jonka onnistumisprosentti ei eines-osuuden ansiosta koskaan tipahda alle 50:n.

Parasta tässä on se, että suurin osa vanhanajan luomuruoasta kasvaa ikkunallani, joskin hieman homevaurioisena (ks. viimeistä edellinen postaus). Eines-osuuden kävin hakemassa Alepasta: neljätoista Dr Öetker -pizzaa ja lisäksi joitakin vanhanajan ruoka-aineksia, kuten luomumunia. Huomaatte, että kehittyneellä  kotirouvan vaistollani osaan jo varautua viikon ruokatarpeisiin etukäteen. Sitten vain kokkaamaan!

Kotirouvan fuusiokeittiöresepti nro 1: pizza vegetale alla insalata verde e huevo

Ainekset (kolmelle):

- 4 munaa

- salaattia tms. kasvillisuutta jota jokaiselta kunnon emännältä löytyy ikkunalaudalta, esim. basilikaa

- 2 kpl Dr. Öetkerin pizza vegetale -pakastepizzaa (laihduttaja voi jättää tämän aineksen halutessaan pois.)

Valmistus: Kuumenna uuni 225:n asteeseen. Avaa pizzapaketti ja poista pizza muovikääreestä. Valmistele toinen pizza samalla menetelmällä. Aseta ensimmäinen pizza kuumaan uuniin keskitasolle. Mikäli olet kärsimätön, voit myös asettaa toisen pizzan alemmalle tasolle ja nostaa toisen ylimmälle tasolle, jolloin tarjoilet toisen pizzan karrelle palaneena känttynä ja toisen lötkönä raakileena. Valmista sitten kananmuna: riko neljä munaa teflonpannulle ja liikuttele niitä lakkaamatta, jolloin saat kokkelimaista sörsseliä. Mikäli epäilet taitojesi riittävän, voit myös yrittää paistaa munat öljyssä ja raapia sitten pannuun kiinni jäänyttä kananmunaa irti seuraavan vartin. Valmista salaatti: etsi sienikasvustojen ja homeitiöiden seasta jotain syötäväksi kelpaavan näköistä. Huuhtele löytösi, mikäli olet harrastanut samassa huoneessa saastuttavia aktiviteetteja kuten hyönteismyrkytystä (mutta kuka hullu nyt sellaista tekisi! Ai niin.) Kun pizzat ovat valmiit, yhdistä ainekset kerroksittain: pohjalle pizza, sitten kokkelimainen sörsseli, ja lopuksi vihersalaatti. Voila!

Urakan jälkeen olin väsynyt mutta onnellinen. Katoin pöytään mitä parhaimmat porsliiniastiat ja kaadoin jääveden valmiiksi laseihin.

"Ai, taas pizzaa", oli aviomieheni kiitos.

"Miten niin taas", ällistyin.

"No justhan me eilen syötiin pizzaa."

"Eilinen oli pizzataxin pizzaa. Se on tuoretuote", selitin herttaisesti. "Itse asiassa tämäkin on maalaismaisen rustiikkikeittiön tuoretuote. Siinä on päällä luomumuna. Ja basilika." (Valitettavasti jouduin käyttämään basilikanlehden kohdalla yksikkömuotoa, sillä lapsi oli jossain välissä käynyt napsimassa suurimman osan kasvattamistani salaateista sun muista yrteistä suuhunsa. En torunut häntä, sillä saattaa olla että hän näin toimimalla vältti täpärästi taloudessamme vaanivan keripukkivaaran.)

Aviomies tyytyi kohtaloonsa.

"Mä sulle luomumunat näytän..." hän mutisi alkaessaan veistää omaa palastaan rapsakasta lätystä. Otin sen lupauksena.

Share

Kommentoi