Pikakurssi hard core -kotirouvailuun

Viikonloppu Pielis-Karjalassa muutti kotirouvan elämäni: minussa uinuva aito karjalainen emäntä heräsi henkiin. (Siitäkin huolimatta, että Etelä-Suomalainen sukuni ei ole muutamaan sukupolveen maaseutua nähnytkään, saati sitten Karjalaa... Jostain syystä on kuitenkin huomattavasti mukavampaa herättää itsessään henkiin karjalainen emäntä kuin perinteinen lähiöäiti.) Mieheni sukulaistädin hääräilyä katsellessani nimittäin inspiroiduin totaalisesti. "Tämä mehu on omista mansikoista" (nam) "Tämä paistos on omista punajuurista" (nam!) "Tämä koko ateria on omista kesäkurpitsoista/sipuleista/omenoista/tomaateista/kurkuista/mistä tahansa maassa kasvavasta ruoka-aineesta ja ruislimput leivoin tuossa aamulla." (NAM!) Nappailin lennosta kultajyviä, joita täti pudotteli kuin kyseessä olisi ollut kotirouvailun hard core -viikonloppukurssi: "tillithän voi pakastaa silppuna, siitä sitten vaan raaputtaa päältä veitsellä ruuan sekaan". "Omenathan voi laittaa lohkoina pakkaseen ilman sokeria, siitä sitten vaan latoo kaurapaistokseen siirapin kanssa." "Kesäkurpitsanhan voi raastaa tuoreeltaan kattilaan, siitä sitten vaan keittää parin kasvisliemikuution kanssa hyvän keiton." Siitä sitten vaan! Olen löytänyt guruni. Kaikki tapahtui jotenkin täysin vailla kiirettä, siinä sateen putoamista katsellessa ja auringon esiin tuloa seuraillessa. (Kiireettömyys taitaa tosin johtua siitä, että tädin lapset ovat jo lähteneet kotoa.) Joka tapauksessa inspiroiduin niin, että aloin itsekin esittää esimerkillistä kotirouvaa, vaihdoin reseptejä innosta ilmiliekeissä ja kerroin omista yrtinkasvatusprojekteistani (onneksi olin keksinyt sen harrastuksen, niin että minullakin oli jotain, millä päteä). Todisteet minussa tapahtuneesta muutoksesta:

1. Kun lapsi pudotteli syödessään ruokaa lattialle, pyyhin sen heti puhtaaksi! (Samalla keräsin pisteitä kurssinvetäjält... siis miehen tädiltä.) Normaaliolosuhteissa en reagoi, ennen kuin ruokaa on tarttunut lattiaan ikävästi sukanpohjia raapiva kuivunut keko, jota saa raaputtaa irti kakkulapiolla.

2. Tiedustelin peruna-kesäkurpitsalettujen ohjetta, ja se ihan oikeasti kiinnosti minua! Kirjoitin sen jopa ylös.

3. Kävin mustikassa. Eikä siinä vielä kaikki: kotiin päästyäni pakastin ne kaikki! Paitsi sen osuuden, josta leivoin... tattadadattadadaa: MUSTIKKAPIIRAKAN! Tosin kaupan piirakkapohjaan (joku raja sentään).

Mutta rajoista puheenollen, siellä Karjalan metsässä kyllä jokin henkinen raja ylittyi ja tunsin rajoitusteni kotirouvana kaatuvan ryskyen. Minä pieni kaupunkilaisnainen pystyn poimimaan oman ruokani (no, ainakin mausteet) metsästä (tosin sukulaismiehen ensin opastettua minut paikkaan, joka oli mustanaan marjaa). Siinä vaaran päältä Suomen parhaita järvimaisemia ihaillessa oli kyllä kotirouvan sydän pakahtua, ihan vain siitä metsästäjä-keräilijän alkukantaisesta onnesta.

Joihinkin rajoituksiinkin kyllä Karjalan-reissulla törmäsin. Esimerkiksi kielimuuriin. Sukulaismiehen kanssa tulimme toimeen oikein mukavasti noin niinkuin mustikkametsällä ja muiden toiminnallisten aktiviteettien parissa, mutta sanallinen keskustelu oli valitettavasti melko rajoittunutta. Aina kun ikänsä Savo-Karjalan seudulla viettänyt vanhus avasi suunsa, jouduin jonkinlaiseen surrealistiseen tilaan. Kahvipöydässä hän saattoi kertoilla pitkät pätkät juttua, josta pää sauhuten sain sen verran tolkkua, että kysymys oli jostakin kissasta, joka oli jättänyt kuononsa oven väliin. "Voi otus parkaa, no semmoista sattuu", mutisin osallistuakseni keskusteluun. Myöhemmin puolisoni (ilmeisesti muinaisten sukujuuriensa ansiosta kielitaitoisempi henkilö) selvensi, että juttu oli kertonut miehestä, joka oli jäänyt maanvyörymän alle. Hm... ainakin tässä tapauksessa reaktioni osui suunnilleen oikeaan.

No, totuuden nimissä on myönnettävä, että savo-karjalaa vääntävää, siitä sitten vaan tillisilppua kotiruuan päälle roiskauttelevaa emäntää minusta tuskin tulee koskaan. Mutta sinne aavan järven rantaan ja mustikkavaaran päälle on ehdottomasti päästävä taas ensi kesänä.

 

Kommentit

Vau mikä vauva!

Täällä köksäihmeen sydäntä ihan lämmittää tällaista lukiessa! Toivottavasti munkin kokkaustyyli sit aikuisena on "siitä sitten vaan – ja hyvää tulee", eikä nykyinen "siitä sitten vaan – jaha ei onnistunut tääkään kokeilu".

Katie
Aika kypsä äidiksi

Hahhahhaa! Mut hei, tuo tillisilppuvinkki on oikeasti hyvä idea, kiitos siitä (lomaemännällesi). Kyl myö Karjalas osataa! 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.