Ladataan...
Kokematon kotirouva

Argh! Joulu on muutaman päivän päästä! Miten kunnon kotiäidiksi halajava valmistautuu jouluun?? Leipoo pipareita itse tehdystä taikinasta? Ripottelee hyasintteja, rusinoita, pähkinöitä sun muuta oravan ruokaa ympäriinsä houkuttelemaan joulutunnelmaa? Kaivaa nauriita omin käsin routaisesta maasta ja tekee niistä laatikoita? Suolaa juuri avannosta nostamiaan silakoita, käy Keskuspuistossa kaatamassa kuusen ja ampuu samalla ohimennen perheelleen kinkun pöytään? Mikä riittää, riittääkö mikään?

Ai niin. Kotiäiti tekee ihan niin kuin kaikki muutkin äidit, eli sipsuttelee sunnuntaina jokavuotiselle metsästäjä-keräilijäretkelle Stockan herkkuun ja viettää sitten jouluaaton nauttien saaliistaan.

Huh, hetkeksi ehdin jo huolestua.

Hyvää ja rentoa joulua myös sinulle, armas lukijani! (Huom. yksikkö koska teitä on näköjään vain yksi.)

Eikun anteeksi, onhan teitä jo kokonaista neljä! Siis: Hyvää ja rentoa joulua myös teille, armaat lukijani! Kommentteja olen sen sijaan saanut vasta yhdeltä. Ja sitäkään ei lasketa, koska hän on itse asiassa siskoni ja seuraa tätä palstaa vain säälistä.

 

ps. Jos joku epäluuloinen lukija nyt tämän postauksen perusteella luulee minun olevan Stockalla käyvä hienostoelitisti ja halveksivan kaikkia teitä maalaisäitejä, jotka haette jouluruokanne Prismasta, niin ei kannata loukkaantua koska en halveksi.

Säälin vain.

pps. No ei vaan, ite käyn normaalisti Alepassa.

Share

Ladataan...
Kokematon kotirouva

Nyt sitten tein sen. Luulen, että mieheni on salaa toivonut tätä jo pidemmän aikaa. Että tekisin kerrankin aloitteen, tarttuisin letkun varteen ja hoitaisin homman. Ja ihmetyksekseni täytyy sanoa, että kun imuteho täysillä liu'utin vartta edestakaisin, kolusin mitä vaikeapääsyisimmätkin nurkat ja lopulta hikisenä näin työni tuloksen, sain siitä itsekin jotakin aivan uudenlaista, syvää tyydytystä. Siis imuroimisesta.

En suinkaan ryhtynyt tähän jokakodin arkiseen, mutta niin tärkeään työhön noin vain spontaanisti ex tempore, suunnittelematta ja hetken mielijohteesta. Ennemminkin päädyin siihen hitaasti kierrellen, kaikkia muita keinoja ensin harkiten ja ylipäätään kaikin puolin vastentahtoisesti etten sanoisi jopa pakon edessä. Kaikki alkoi tietenkin, kuten niin usein lapsiperheissä, kakasta.

Jokaiselle lapsen vanhemmalle on tietenkin sanomattakin selvää, että kakkahätä iskee todennäköisimmin juuri silloin, kun lapsi on omatoimisesti (salaa viereisessä huoneessa) riisunut itseltään vaipan ja seisoo kalleimman mattosi vaaleimmassa kohdassa. Niin kävi nytkin. Kun lapsukainen sitten suloisesti tepsutti keittiöön rantu jalkaa pitkin valuen ilmoittamaan asiasta, jokin hurja toivonkipinä minussa siitä huolimatta elätteli harhaista toivetta, että kakka olisi osunut jollekin niistä muista 19:stä vähemmän vaikeasti siivottavasta neliömetristä 20:n neliömetrin olohuoneessamme. Astellessamme käsi kädessä olohuoneeseen toive tietenkin osoittautui juuri niin naurettavaksi kuin tiesin sen olevankin. Keko komeili design-villamattomme (onneksi kuitenkin halvalla nettialesta hankitun) päällä, imeytyen nautiskelevan näköisesti tuohon suloiseen pehmeyteen. "Voi että," sanoin, "sun olis pitänyt juosta..." "potalle." täydensi napero silmät loistaen ilmeisen tyytyväisenä tietoviisaudestaan.

Tästä seurasi tietenkin puhdistusoperaatio, jonka aloitin parhaan taitoni mukaan vessapaperilla ja lapsen kylpypyyhkeellä. Käytin samoja välineitä sekä lapseen että mattoon. Lapsen kohdalla tulos oli tyydyttävä, mutta matto näytti edelleen loukatulta. Niinpä raidasin siivouskomeromme (tiedän sen sijainnin, koska samassa paikassa säilytetään lääkevarastoamme ja joskus krapulassa päänsärkytabletteja etsiessäni päälleni putosi imuri) ja löysin sieltä jonkinlaista sprayta jonka kyljessä seisoivat sanat "vanish" "carpet" ja "stain". Juuri passelia tähän tilanteeseen.

Säästän teidät ja viattoman mielikuvituksenne seuraavien vaiheiden tarkemmalta analysoinnilta; lopputulos oli kuitenkin se, että spray kuivui jonkilaisiksi oudoiksi pölykokareiksi, joille en lopulta keksinyt muuta hävitysmetodia kuin imuroinnin. Tästä palaammekin jutun alkuun ja hämmästyneeseen toteamukseen siitä, että imurointi oli itse asiassa, tavallaan, ehkä, ihan mukavaa! Siis ainakin jos siitä ei tee tapaa.

Ja kaikille uteliaille tiedoksi, että kyllä: tahrat ovat edelleen matossa.Jos jollain on jotain marttavinkkejä villamaton puhdistuksesta sen jälkeen, kun tahrat on ensin hinkkaamalla, pesemällä, sprayaamalla ja imuroimalla imeytetty mattoon oikein kunnolla, niin neuvoja otetaan vastaan.

Share

Ladataan...
Kokematon kotirouva

ring ring.

Mies: - Haloo?
Minä: - Miten sä oot päässy pyykkituvasta takaisin kotiin?
(Lapsi: - äääääääääää ei kälele! Äitin sykkyyn!)
Mies: - Laita se lapsi sinne koriin.

Yhtäkkiä minulle valkenee, miksi tissimaidon ehtymisen jälkeen miehet (ainakin sellaiset hieman bodanneet yksilöt) ovat kertakaikkiaan soveltuvampia lapsen- ja kodinhoidollisiin tehtäviin. Kolmetoista kiloa lasta ja märät pyykit, kolmanteen kerrokseen. Ei meinaan nouse. Edes ensimmäiseen. Jostain on tingittävä. Joko lapsi tai pyykkikori jää alakertaan odottamaan miestä. Lapsi vai pyykikori? Lapsi vai pyykkikori? Kysymys risteilee biljardipallojen lailla aivoissani, kunnes tajuan, että vastaus on itse asiassa helppo.

Myöhemmin illalla teen päätöksen, että tästä lähtien keskityn ennen kaikkea kodinhoidon henkis-älyllisempiin, naisellista lämpöä vaativiin tehtäviin. Kuten kaikkialle levinneen kakan pyyhkimiseen lapsen jaloista, selästä ja sormista. Huomasin muuten, että kannattaa aloittaa sormista.

ps. tiedoksi kaikille teille, joita vielä jäi askarruttamaan lapsi-pyykkikori -pohdinnan tulos: valitsin lapsen. Voitte siis nyt ystävällisesti poistaa lastensuojelun numeron pikavalinnoistanne ja jäädä turvallisin mielin odotamaan seuraavaa päivitystä.
 

Share

Pages