Ladataan...

No nyt! Koko kesän jatkunut Alepan mieskomeus-hiljaisuus päättyi tänään rytinällä. Tai pitäisikö sanoa pörähdyksellä. Rekan pörähdyksellä.

Kaikki alkoi aivan tavanomaisesti. Oli kaunis päivä, olimme päässeet pihalle suuremmitta kommelluksitta ja työntelin rattaitani leikkipuistosta koti kotia. Päätin siinä sitten ohimennen käydä tarkistamassa, olisiko Alepan pakastepizzavalikoim... siis tarkoitan vihannesvalikoimaan saapunut uutuuksia. Salasuhde Kassaherraan (niin salainen, ettei hän itsekään tiennyt siitä) on jo taaksejäänyttä elämää, joten odotukseni kauppareissun viihdearvosta eivät olleet korkealla.

Mutta astuessani kauppaan henkeni salpautui. (En kyllä tiedä salpautuiko, mutta mielestäni ilmaisu sopii tällaisiin korkean taidearvon omaavaan kertomukseen. Joka tapauksessa olin hämmästynyt.) Kurkkuhyllyn edessä patsasteli - ei suinkaan Kassaherra - vaan kassaherran up-greidattu versio! Pasmani menivät hetkeksi täysin sekaisin, sillä en ollut varma, oliko kyseessä sama vanha Kassaherra, joka oli vain viettänyt koko kesän salilla ja rannalla, korjauttanut hampaansa ja riisunut Alepa-univormunsa. Niinpä ryysäsin rattaineni mahdollisimman nopeasti turvalliselle pakasteallasalueelle, ja jäin kyräilemään tilannetta kauempaa. 

Mies hääräili laatikoita kantaen siellä sun täällä. Selvästi avuliaisuutta ja mummojenauttelukykyä havaittavissa. Sama sänkikalju, sama virne - mutta ei, kyseessä ei ollut sama herra, vaan aivan uuden uutukainen komistus näillä kulmilla. Ei Alepa-asua - niinpä päättelin nokkelasti, että kyseessä oli ulos parkkeeratun tavarantoimitusrekan kuljettaja. Toisaalta saattoi tietysti myös olla, että traagisesti kadonnut Kassaherra oli lähettänyt kauan kadoksissa olleen kaksoisveljensä kauppaan ja että hänellä olisi minulle salainen viesti. Olihan mies selvästi katsonut minua merkitsevästi astuessani sisään. (Todennäköisemmin tosin Kassaherra oli jättänyt veljelleen salaisen viestin, suunnilleen tällaisen: "voisitko viedä nämä kamat puolestani Alepaan, mutta HUOM! varo kiimaista blondia kotirouvaa, joka kuolaa univormullesi.") Lopulta tulin siihen tulokseen, että kohtalo oli vain tipauttanut hänet tielleni rekkamiesten taivaasta. Tarkemmin sanottuna, rekkamiehiä ihannoivien kotirouvien taivaasta. Kutsukaamme siis häntä tästä lähtien nimellä Rekkamies

Sain ostokset kaavittua kasaan ja suuntasin kohti kassaa. Kumarruin silittämään lapsukaisen poskea selittäen ystävällisesti mutta lujasti, että ei, tänään ei ole pillimehupäivä, ei myöskään muumipatukkapäivä. Ja kun nostin katseeni - siinä hän taas oli, yhtäkkiä edessäni koko komeudessaan. Sekunti venyi, kun heilautin hiukseni kasvoiltani (wuuush...), hän katsoi suoraan silmiini (tsädäm...), hymyilimme toisillemme... ja sitten hän sanoi "tsori" ja tunki ohitsemme kohti takaovea hypätäkseen rekkansa ohjaamoon, jatkaakseen matkaa kohti uusia lähiöalepoita.

Ryntäsin kassalle ruokavälituntia pitävien teinien ohi, sitten ulos ovesta ja kadulle. Täydellinen ajoitus! Kaupan takapihalle vievä puomi nousi juuri, kun olin rattaineni sen kohdalla. Kappas vain, rekkahan se siinä. Ja kyllä vain, Rekkamies heilautti ystävällisesti kättään päästääkseen meidät edeltään. Kipi kipi, vilkuti vilkuti, wuush, wuush, kävivät kotirouvan jalat, kädet ja hiukset (onneksi olin föönannut ne juuri tänä aamuna). Ja sitten kohtaamisemme oli ohi, rekan pörähdyksen saattelemana. 

Ohi tältä päivältä. Arvatkaapa vain, merkitsinkö tavarantoimitusrekan käyntiajan jääkaapinoven kalenteriin? No todellakin. Eläköön Alepa!

 

Share

Ladataan...

Viikonloppu Pielis-Karjalassa muutti kotirouvan elämäni: minussa uinuva aito karjalainen emäntä heräsi henkiin. (Siitäkin huolimatta, että Etelä-Suomalainen sukuni ei ole muutamaan sukupolveen maaseutua nähnytkään, saati sitten Karjalaa... Jostain syystä on kuitenkin huomattavasti mukavampaa herättää itsessään henkiin karjalainen emäntä kuin perinteinen lähiöäiti.) Mieheni sukulaistädin hääräilyä katsellessani nimittäin inspiroiduin totaalisesti. "Tämä mehu on omista mansikoista" (nam) "Tämä paistos on omista punajuurista" (nam!) "Tämä koko ateria on omista kesäkurpitsoista/sipuleista/omenoista/tomaateista/kurkuista/mistä tahansa maassa kasvavasta ruoka-aineesta ja ruislimput leivoin tuossa aamulla." (NAM!) Nappailin lennosta kultajyviä, joita täti pudotteli kuin kyseessä olisi ollut kotirouvailun hard core -viikonloppukurssi: "tillithän voi pakastaa silppuna, siitä sitten vaan raaputtaa päältä veitsellä ruuan sekaan". "Omenathan voi laittaa lohkoina pakkaseen ilman sokeria, siitä sitten vaan latoo kaurapaistokseen siirapin kanssa." "Kesäkurpitsanhan voi raastaa tuoreeltaan kattilaan, siitä sitten vaan keittää parin kasvisliemikuution kanssa hyvän keiton." Siitä sitten vaan! Olen löytänyt guruni. Kaikki tapahtui jotenkin täysin vailla kiirettä, siinä sateen putoamista katsellessa ja auringon esiin tuloa seuraillessa. (Kiireettömyys taitaa tosin johtua siitä, että tädin lapset ovat jo lähteneet kotoa.) Joka tapauksessa inspiroiduin niin, että aloin itsekin esittää esimerkillistä kotirouvaa, vaihdoin reseptejä innosta ilmiliekeissä ja kerroin omista yrtinkasvatusprojekteistani (onneksi olin keksinyt sen harrastuksen, niin että minullakin oli jotain, millä päteä). Todisteet minussa tapahtuneesta muutoksesta:

1. Kun lapsi pudotteli syödessään ruokaa lattialle, pyyhin sen heti puhtaaksi! (Samalla keräsin pisteitä kurssinvetäjält... siis miehen tädiltä.) Normaaliolosuhteissa en reagoi, ennen kuin ruokaa on tarttunut lattiaan ikävästi sukanpohjia raapiva kuivunut keko, jota saa raaputtaa irti kakkulapiolla.

2. Tiedustelin peruna-kesäkurpitsalettujen ohjetta, ja se ihan oikeasti kiinnosti minua! Kirjoitin sen jopa ylös.

3. Kävin mustikassa. Eikä siinä vielä kaikki: kotiin päästyäni pakastin ne kaikki! Paitsi sen osuuden, josta leivoin... tattadadattadadaa: MUSTIKKAPIIRAKAN! Tosin kaupan piirakkapohjaan (joku raja sentään).

Mutta rajoista puheenollen, siellä Karjalan metsässä kyllä jokin henkinen raja ylittyi ja tunsin rajoitusteni kotirouvana kaatuvan ryskyen. Minä pieni kaupunkilaisnainen pystyn poimimaan oman ruokani (no, ainakin mausteet) metsästä (tosin sukulaismiehen ensin opastettua minut paikkaan, joka oli mustanaan marjaa). Siinä vaaran päältä Suomen parhaita järvimaisemia ihaillessa oli kyllä kotirouvan sydän pakahtua, ihan vain siitä metsästäjä-keräilijän alkukantaisesta onnesta.

Joihinkin rajoituksiinkin kyllä Karjalan-reissulla törmäsin. Esimerkiksi kielimuuriin. Sukulaismiehen kanssa tulimme toimeen oikein mukavasti noin niinkuin mustikkametsällä ja muiden toiminnallisten aktiviteettien parissa, mutta sanallinen keskustelu oli valitettavasti melko rajoittunutta. Aina kun ikänsä Savo-Karjalan seudulla viettänyt vanhus avasi suunsa, jouduin jonkinlaiseen surrealistiseen tilaan. Kahvipöydässä hän saattoi kertoilla pitkät pätkät juttua, josta pää sauhuten sain sen verran tolkkua, että kysymys oli jostakin kissasta, joka oli jättänyt kuononsa oven väliin. "Voi otus parkaa, no semmoista sattuu", mutisin osallistuakseni keskusteluun. Myöhemmin puolisoni (ilmeisesti muinaisten sukujuuriensa ansiosta kielitaitoisempi henkilö) selvensi, että juttu oli kertonut miehestä, joka oli jäänyt maanvyörymän alle. Hm... ainakin tässä tapauksessa reaktioni osui suunnilleen oikeaan.

No, totuuden nimissä on myönnettävä, että savo-karjalaa vääntävää, siitä sitten vaan tillisilppua kotiruuan päälle roiskauttelevaa emäntää minusta tuskin tulee koskaan. Mutta sinne aavan järven rantaan ja mustikkavaaran päälle on ehdottomasti päästävä taas ensi kesänä.

 

Share

Ladataan...

Sain taas tämmöisen ”blogihaasteen” nimeltä Yksitoista asiaa itsestäni. Epäilen, että nämä blogihaasteet kehittelee joku, joka rakastaa lätistä loputtomasti itsestään ja sitten naamioi sen ”haasteeksi” lähettäen edelleen jollekulle, jonka vastauksia ei kuitenkaan lue koska kiviäkin kiinnostaa. Toisin sanoen kehittelijä on selvästi joku juuri kuten minä. Eli kiitos vain Lumikettu tästä oivasta mahdollisuudesta lätistä loputtomasti itsestäni teidän kaikkien tietokoneruuduilla! Tai siis, ei loputtomasti vaan yhdentoista kohdan verran. (Epäilen, että tämän blogihaasteen piti alunperin olla Kymmenen asiaa itsestäsi, mutta sitten sen keksijä halusi vielä välttämättä kertoa että hänen lempiruokansa on hernekeitto ja lisäsi yhdennentoista kohdan.)

No niin. Tärkeimmät asiat itsestäni ilmenevätkin jo tästä blogista, mutta koetan nyt kaivella monisärmäistä persoonallisuuttani hieman syvemmälle. Sillä te, rakkaat lukijani, janoatte tietenkin PALJASTUKSIA! AVOINTA TILITYSTÄ! sekä sokerina pohjalla KATSO Kotirouvan ROHKEAT BIKINIKUVAT! No ei vaan. En nimittäin sitten päässyt sen erityisempään rantakuntoon koko kesän aikana. Joka tapauksessa, tässä ne nyt tulevat, harvinaislaatuisen vakavahenkisenä pohdintana.

  1. En oikeasti edes yrittänyt päästä laihduttamalla mihinkään bikinikuntoon. Mielestäni kun normaalipainoisen, terveen ihmisen on huomattavasti kannattavampaa muuttaa päänsisäistä ajatusmaailmaansa (olen ruma → olen kaunis) kuin vartaloaan, oli sitten kyse rintojen suurennuksesta tai pyllyn pienennyksestä.

  2. Harrastan silti liikuntaa, koska se on tärkeää kehon aivotoiminnan kannalta. Tai jotain. Ainakin kaksi kertaa olen kotijumpannut tälläkin viikolla... tai no, tässä kuussa. Ja kävin kerran uimassa. Ja minullahan on siis voimistelutausta, joka näkyy edelleen! (Siis toivekuvitelmissani.)

  3. Habani on kasvanut huomattavasti kotiäitiyden aikana. Onneksi olen onnistunut kasvattamaan lapsestani pulleron, jonka nostelu kehittää käsivoimia.

  4. Kaikkein eniten kannatan kuitenkin joogaa. Enkä mitään ”nyt kaikki yhdessä hikoilemaan läskit pois hot yogassa!” -joogaa, vaan alalajista riippumatta sellaista, joka vaikuttaa yhtä paljon mieleen kuin kehoon.

Hm, tämä alkaa vaikuttaa huolestuttavasti fitness/wellness-blogilta... parasta vaihtaa näkökulmaa.

  1. CV:ssäni on opintoja viidessä eri yliopistossa, minulla on kaksi loppututkintoa ja osaan kuutta kieltä. Ja ammatiltani olen kotiäiti. Kertoo jotain opiskelu- ja työintoni välisestä hienoisesta epäsuhdasta... Voisinkin tässä käyttää hyväkseni tilaisuuden pyytää virallisesti anteeksi Suomen valtiolta (ja kaikilta niiltä muiltakin valtioilta, joiden korkeakoulupaikkoja olen täyttänyt). Tosin olen aivan varma, että saavuttamani sivistystaso siirtyy suoraa päätä lapseeni jonkinlaisen osmoosiprosessin kautta.

  2. Mieheni on töissä alalla, joka vaati kolmen kuukauden (palkallisen) koulutuksen. Sanomattakin lienee selvää, että hän tienaa tällä hetkellä paremmin kuin minä koskaan kahdella korkeakoulututkinnollani.

No, nyt menee turhan kuivakkaaksi. Siirrytään mehevämpiin paljastuksiin!

6.

Eikä, en keksi itsestäni yhtään sellaista kiinnostavaa asiaa, jonka voisin paljastaa kaikelle kansalle! Pitänee siis turvautua epäkiinnostaviin.

  1. Kuuntelen juuri nyt Renan Luce -nimistä artistia.

  2. Hän ei ole erityisen ihmeellinen, vaikkakin ranskankielinen, mikä lisää kuuntelukokemuksen miellyttävyyttä. Jos joku osaa suositella parempaa musaa, niin antaa tulla! Pidän etenkin ranskalais/espanjalaishenkisestä akustispainotteisesta musiikista.

  3. Nukun Ruskovillan hirssityynyllä. Hankin sen, koska tavallinen tyyny aiheutti huonoa unta ja niska-hartiakipuja. Hirssityyny on muuten hyvä, mutta aiheuttaa lössöytensä vuoksi huonoa unta ja niska-hartiakipuja. Luulen, että on aika luopua hippi-imagostani tässä suhteessa (tai hankkia lisää täytettä tyynyyn).

  4. Käyn kotona vessassa ovi auki. Lukkoa ovessa ei edes ole, minkä luulin muuttaessamme aiheuttavan noloja tilanteita vieraiden kesken. Nyt, noin kymmenet bileet myöhemmin, voin kertoa, että ihmiset ovat yllättävän sopeutuvaisia. Kukaan ei ole ikinä valittanut! 

Loppuun vielä pari vahvaa mielipidettä.

     10. Uskonnot ovat vaaraksi maailman- sekä mielenrauhalle ja yksi ihmiskunnan pahimmista uhkista. Ymmärrän silti hyvin niitä, jotka vetävä suojakännit Jeesuksesta. Itse vedän ne taiteesta.

     11. Pahin uhka ihmiskunnalle on tietenkin se, että tuhoamme luonnon ja sen mukana itsemme.

Tähän pirteään mielentilaan onkin hyvä lopettaa tämä osuus!

Mutta Blogihaasteen ideana oli myös vastata yhteentoista haastajan kysymykseen, ja sitten keksiä 11 lisää seuraavalle. Joten tässä vielä pikana:

  1. Mitä teet eniten puhelimellasi? Tekstaan.
  2. Mitä kieltä haluaisit opiskella? Lisää espanjaa.
  3. Mitä mieltä olet avaruuskuosisista leggingseistä? Ihan jees!
  4. Oletko kieltänyt mainokset tai ilmaisjakelun? Olen, kun ei kiinnosta.
  5. Mitä sun käsilaukussa on? Puhelin, avaimet, lompakko, huulirasva, sekalaisia meikkejä, purkkaa, hiusharja.
  6. Minkä Youtube-videon haluaisit näyttää meille kaikille ihan vain siksi koska se on niin hauska tai hyvä tai typerä?  http://vivas.fi/miehet-saivat-kokea-milta-synnyttaminen-tuntuu-kokelaiden-hymy-hyytyi-hetkessa/
  7. Mikä on parasta arjessa? Syöminen ja auringonpaiste.
  8. Maksatko käteisellä vai kortilla? Yleensä kortilla.
  9. Mikä on jännittävin kokemasi seikkailu? Jaa, no ehkä orgiat. Tai sitten se, kun kävin kerran K-Marketissa Alepan sijaan.
  10. Herkkusi? Suklaa.
  11. Oletko kaunis? Tarpeeksi kaunis.

Hyvää loppuviikkoa kaikille! Haastan teidät kaikki olemaan 11 sekuntia ajattelematta yhtään mitään.

Share

Pages