Ladataan...

Olen päästänyt tilanteen Kassaherra-ihastuksen suhteen etenemään liian pitkälle (hammasongelmasta huolimatta). Jokainen Alepa-käynti vaatii nykyään tarkkaa reittisuunnittelua bermudan kolmioksi muodostuneessa pullonpalautusautomaatti - maitohylly - kassat triangelissa, ilmeiden ja eleiden vaivihkaista harjoittelua vihanneshyllyn peilin edessä sekä tietenkin valppautta ja nopeaa reagointia. Jokainen kauppareissu pitää sisällään dramaattisia tilanteita, sydänpysähdyksiä sekä häpeän tunteita (viimeisiä etenkin silloin kun en ole meikannut, eli joka päivä). Tosin myös satunnaisia ilon tunteita silloin, kun onnistun sanomaan Kassaherralle lähietäisyydeltä moi, näen hänen siniset silmänsä ja haistan hänen partavetensä tuoksun (vai onko se sittenkin vain Alepan työvaatteisiin tarttunut banaanijauheliha-tuoksusekoitus? Ken tietää.)

Epätoivoisessa yrityksessäni piilotella pakkomielteistä flirtti-ihastustani olen kehitellyt erilaisia strategioita. Esim. jotta kukaan ei huomaisi, että suhtaudun Kassaherraan jotenkin erilailla kuin muihin työntekijöihin, aloin moikkailla kaikkia Alepan työntekijöitä hymyillen kuin hangon keksi. Aloin tehdä äkkinäisiä täyskäännöksiä ja hypähdyksiä ihan muuten vaan, myös silloin kun Kassaherraa ei ollut mailla halmeilla. Pöyhin tukkaani kassalla ja katson kassaneitiä syvälle silmiin hieman liian pitkään S-etukottia ojentaessani. Kaiken kaikkiaan olen hyvää vauhtia saamassa kylähullun maineen Alepan asiakas- ja henkilökunnan keskuudessa. 

Pahinta oli tänään, sillä mukana oli paitsi lapsi, myös mies. (O-ou, kuulen teidän henkäisevän.) Kassaherra tietysti tuntee meidät molemmat ja on luultavasti osannut yhdistää palikat mielessään, ottaen huomioon, että käymme molemmat vuorollaan kaupassa saman lapsen kanssa. (Huomaatte, että oletan itsestään selvästi, että Kassaherra viettää päivänsä asiakkaiden perhesuhteita analysoiden. Kukapa ei.)

Tilannehan on siis se, että aviomieheni tietää pakkomielteestäni. Kenellepä muullekaan olisin asiasta avautunut: olenhan kotirouva jolla ei ole muita aikuiskontakteja kuin joka päivä kello viisi ovesta astuva aviomies. ("Hi honey, how was your day?" "No, kävin tossa Alepassa ja... apuasielläonsiisniinmieletönkassaherramäenkestäsekysymultatänäänettälaitankopussiiinjamäolinihanettäiiiih...!!")

No niin, siinä sitä sitten oltiin. Koko perheidylli kaupassa suunnittelemassa päivän parsakaalipastaa, kun näyttämölle varoittamatta astuu kilpaileva uros. (Siis eikö sillä ole ikinä vapaapäiviä?? Vaikuttaa vahvasti siltä, että Kassaherra vaanii henkilökuntatiloissa yötä päivää ihan vain osuakseen reitilleni joka kerta kun tarvitsen litran maitoa.) Hyydyn täysin ja hautaan pääni mahdollisimman syvälle parsakaalivuoreen. Aviomies virnuilee vieressä ja moikkaa Kassaherraa kuten normaali ihminen.

Seuraava näytös: olemme edenneet säilykehyllylle. Kassaherra kävelee takaamme henkilökunnan tiloihin. Aviomieheni tyrkkää minua ja nyökkää merkitsevästi kulmiaan kohotellen Kassaherraan päin (siis kuka tässä on lapsellinen, kysyn vaan!). "Oliks se se?!" kysyn. "Tuijottiks se mun pyllyä??" suhisen toiveikkaasti ja melko kuuluvasti. Samassa mieheni tyrkkää minua, sillä Kassaherra ei mennytkään henkilökuntatiloihin, vaan ainoastaan hyllyn toiselle puolelle ja ilmaantuu nyt esiin. "Voi ei!" kiljahdan ja säntään hihitellen taloustarvikeosastolle aviomiehen vanavedessä. Kassaherra tarttuu puhelimeensa ja soittaa jonnekin, luultavasti ala-astetasolle jääneiden kolmekymppisten avohoito-osastolle imoittaakseen, että eräiltä on tainnut jäädä lääkkeet ottamatta.

Siis oikeasti. Kassaherra, jos luet tätä: olen pahoillani. Minun olisi varmaan jo aika mennä töihin.

Share

Ladataan...

Alepasta puheenollen (ks. edellinen), siellä on aivan helkkarin hyvännäköinen kassaherra. (Vai mikä se kassaneitiä vastaava sana on? No, miespuolinen työntekijä kuitenkin.) Eikä mikään ynseä kiiltokuvapoika, vaan sellainen hymyilevä ja reipas kauppiastyyppi, joka mielellään auttelee mummoja kurottamaan kahvipakettia ylähyllyltä. Ja kuten kaikki tiedämme, mummojen auttelu on mitä kuuminta hottia miespuolisissa henkilöissä ja saa naisten silmät muuttumaan sydämen muotoisiksi, kun he eivät tiedä kohdistaisivatko katseensa Juhla Mokka -paketin ympärille puristuneeseen raavaaseen kouraan vai mummolle suunnattuun tuikkivaan virneeseen. Miehessä ilmenevä mummorakkaus vetää iskuvalttina vertoja jopa eläin- ja lapsirakkaudelle (tosin se lapsirakkaus saisi nykyään minut ja kohtuni juoksemaan karkuun ja lujaa, joten pysytään mummoissa). Anyway.

Eilenkin saapuessamme Alepan herkkujen äärelle huomasin heti, että Kassaherra oli paikalla. Koska olen lähiön kotirouva, jonka elämä pyörii pientä lähiökotiympyrää, oli tämä minulle huomionarvoinen tapaus. Niin myös kaikille niille muille kotirouville, jotka olivat jo muodostaneet punaposkisen, kihertelevän jonon Kassaherra-paran vaippaostoksia pursuilevan tiskin äärelle (samalla kun toinen kassa viilaili vihellellen kynsiään ja siirteli yhden papparaisen juustopakettia pikkuhiljaa hihnalla eteenpäin).

Ignoorasin innokkaan kotiäitiarmeijan ja keskityin näyttämään mahdollisimman freesiltä ja hymyilevältä milfiltä, samalla kun teeskentelin että en ollut huomannut Kassaherraa lainkaan (antaakseni vaikutelman, että olen vain luonnostani aina näin freesi ja hymyilevä). Tosin en ollut alunperin varautunut Alepa-keikkaan, joten freesiä imagoani ehkä hieman haittasivat hiekkaiset polvipussit, meikitön naama ja moppimainen tukka. Saati sitten kaksivuotias lapsi rattaissa ja vihkisormus (mutta toisaalta niillä ei ollut mitään merkitystä, koska kyseessä oli puhdas flirtti eikä iskuyritys). Luotin kuitenkin sisäisen kauneuteni voimaan (ja sisäisen ämmämäisyyden piilottamiseen hymyn taa) ja astuin tuulikaapista sisään.

Tähän mennessä olen kunnostautunut Kassaherran suhteen seuraavilla, älyä ja viehätysvoimaa säkenöivillä tavoilla.
1. Ensimmäisen kerran kassalla kohdatessamme hymyilin kuin hangon keksi, hihitin vähän ja unohdin sanoa "moi".
2. Seuraavalla kerralla hän kysyi pakasteherneistä "laitanko pussiin", joka sai minut punastumaan enkä osannut vastata.
3. Kolmannella kerralla ostaessani purkkijäätelön hän kysyi "haluatko lusikan kylkeen", jolloin pissasin vähän housuuni (lantionpohjalihakset, miksi petätte aina kriittisellä hetkellä) ja hihitin typerästi S-etukorttia heilutellen, sanomatta mitään. Kassaherra tuijotti minua hetken kysyvästi, mutta huomattuaan olevansa tekemisissä lobotomiapotilaan kanssa, siirtyi pitemmittä puheitta maksutapahtumaan.
4. Bongasin hänet maitohyllyn toisella puolella hyllyttämässä kermapurkkeja. Kätemme lähes koskettivat.
5. Kassaherra kulki ohitseni hyllyjen välissä ja hymyili. Heiluttelin paniikissa kaurahiutalepakettia.

Saimme pienokaisen kanssa pillimehuostokset valittua, ja suuntasimme kohti kassaa. Kassajonossa lepuutin silmiäni karvaisilla käsivarsilla ja mietin kuumeisesti, millä volyymilla tällä kertaa nolaisin itseni. Vuoromme saapui, ja onnistuin moikkaamaan muina naisina. Kuuman kohtaamisemme loppusekunnit häämöttivät jo, kun huomasin kaksivuotiaani tarkkailevan Kassaherraa. Ja yhtäkkiä rattaista kuului kirkas toteamus: "Nätti isä!"

Niinpä niin, tyttäreni esteettinen taju on selvästi hyvin kehittynyt kaksivuotiaaksi. Kassaherraa nauratti - ja samalla paljastui jotakin karmeaa. Herralla oli huonot hampaat! Mielessäni (ehkä joskus pikaisesti) vilahtanut fantasia läheisemmästä kohtaamisesta karisi välittömästi linnakundimaisen hohotuksen edessä.
No, ei se mitään. Olihan se alusta asti selvää, ettei komeinkaan mummohurmuri voisi kuitenkaan loppupeleissä vetää vertoja vanhan kunnon (hyvähampaisen) aviomieheni hanankiillotustaidoille. Sitä paitsi – tästä lähtien minun ei enää tarvitse föönata tukkaani joka kerta ennen lähikauppaan menoa. Bonus!

 

ps. Toisaalta, voihan olla, että hammasongelmainen Kassaherra olikin ex-jääkiekkoilija eikä ex-linnakundi? Tosin en tiedä, parantaisiko se kuitenkaan olennaisesti asiaa... oikeastaan aika sama. Molemmathan ne kiertävät kehää pienessä kopissa, ovat paljon poissa kotoa ja haaveilevat misseistä.

Share