Ladataan...

Hyvät uutiset: lapsemme on erittäin luova, periksiantamaton ja ongelmanratkaisukykyinen.

Huonot uutiset: Lapsi käyttää kaikkia näitä taitojaan ratkaistakseen ongelman, joka hänen mielestään kuuluu "en saa valvoa tarpeeksi yöllä". Meidän mielestämme taas ongelma kuuluu "emme saa nukkua tarpeeksi yöllä". Molemmat osapuolet ovat nyt kaksi vuotta käyttäneet kaikki keinonsa ratkaistakseen oman ongelmansa. Tuloksena on asemasotavaiheeseen juuttunut yöllinen nukkumiskulttuuri ja kaksi erittäin väsynyttä vanhempaa. Väsyneempi on tietysti se, joka ei käy töissä ja on näin ollen pääesiintyjänä lapsen ohjaamassa yöllisessä showssa.

Vauvavuonna kaikki meni öisin vielä hyvin. Tai siis päin h*lvettiä, mutta siinä vaiheessa kahden tunnin välein heräilyn ajateltiin vielä olevan normaalia. Kun lapsi täytti vuoden, pidimme toisen ja "viimeisen" unikoulun - nukahtaminen itse omaan sänkyyn, ei maitoa, ei viereen, vain muutama yö hysteerisen huutamisen kuuntelua ja kärsivällistä silitystä. SE TOIMI! Kahden kuukauden ajan lapsi nukkui kokonaisia öitä, eli mekin saimme kuorsata onnellisina jopa 7 tuntia putkeen. Sitten aamuvirkku lapsemme kehittyi älyllisesti seuraavaan vaiheeseen ja keksi ovelan hivutustaktiikkasuunnitelman.

Lapsi ymmärsi, että taikasana on "aamu". Aamulla saa aamumaitoa ja pääsee äidin viereen. Aamu oli aluksi aikaisintaan kello seitsemältä. Sitten huuto alkoi jo 6:50, ja ajattelin että ei jaksa kuunnella, ei se niin minuutin tarkkaa ole. Sitten huuto kuuluikin jo klo 6:40, ja sama aamutokkurainen törttöily toistui. Ja kuinka ollakaan, muutaman viikon kuluttua huomasimme raahautuvamme unenpöpperössä keittiöön kello neljä hakemaan maitopulloa ja nukuttavamme lasta viereen. Ja sitten se olikin jo back to square one.

Sen jälkeen olemme kokeilleet kaikkea. Unikoulu ei enää toimi, koska lapsi on kehittänyt uusia tehokkaita keinoja päästä pois pinnasängystä ja piristyä entisestään, parhaana taktiikkana mainittakoon housuun kakkaaminen. Hän on myös ottanut tavakseen herätä kello yksi ja haluta meidän sänkyymme, johon yleensä nukahtaakin nopeasti - harmi vain että sitten hän viettää loppuyön potkimalla meitä naamaan.

Tämän kaiken vielä ehkä juuri ja juuri kestäisi, samoin kuin aamuyön heräilyt joista selvitään yleensä nopeimmin vesipullolla. Mutta nyt parivuotiaana kukkujallamme on jo uusia ideoita. Se, että herättää meidät mahdollisimman usein ei enää riitä. Se on ihan tylsää ja so last season. Nyt muodikasta on valvoa mahdollisimman pitkiä aikoja, keksiä jännittävää tekemistä ja muutenkin pitää yöllä mahdollisimman HAUSKAA! (Täytyy myöntää, että tässä hän on ehkä tullut äitiinsä.) Vanhemmille vain on melko absurdi kokemus herätä kello 3:50 siihen, että lapsi laulaa vieressä täyttä kurkkua. Kaikkien hänen tuntemiensa lastenlaulujen läpiloilotus kestää n. kello viiteen asti. Toki väliin mahtuu myös "nyt nukutaan" ja "pää tyynyyn" -kehotuksia vastaan pullikoimista, pyjaman ja vaipan riisumista ("menee suikkuun!"), unenepöpperöisiltä vanhemmilta keittiöön karkaamista ja lopuksi joko hysteeristä tappelua kun lasta koettaa pitää väkivalloin sängyssä - tai sitten useampi pullollinen maidon lipitystä ja tuttien kanssa pelaamista. Toisin sanoen back to square one, jälleen kerran.

Jotenkin sitä vauvavuonna osasi vielä olla looginen ja kylmän viileä kuin saksalainen koirankouluttaja, mutta nyt ei enää jaksa tehdä muuta kuin selviytyä vain juuri käsillä olevasta yöstä mahdollisimman vähin vaurioin. Niin, ja olemme tosiaan kokeilleet nukkumaanmenoa vasta kymmeneltä, nukkumaan menoa jo puoli kahdeksalta, päiväunilla ja ilman (toisinaan pirtsakka lapsemme ei halua myöskään nukkua päivällä, mutta säästetään ne tarinat toiseen kertaan). Päivisin olemme testanneet niin ulkoiluväsytystä ja virikkeitä kuin rutiininomaista rauhallista oleskeluakin. Että varsinaisia vinkkejä tässä ei olla kalastelemassa. Lähinnä toivon että joku saa tästä tarinasta jotain vahingoniloista huvitusta, niin olisi meidänkin yöelämällämme jokin tarkoitus.

Share