Ladataan...

Jaahas, lapsukainen on jo kolme ja täten siis suorastaan huutaa sisarusta. Ei siis toki kirjaimellisesti - perheemme kolmivuotiaan Tähden oman navan ympärille ei todellakaan mahdu ajatus pikkusisaruksesta - mutta kylläkin joidenkin muiden mielestä. Esimerkiksi minun. Luultavasti siitä syystä, että itse sain pikkusiskon kolmivuotiaana, ja tykkään muutenkin kovasti sisaruksistani (etenkin nyt kun he ovat aikuisia eikätkä enää töni ärsyttävästi auton takapenkillä ja varasta karkkejani).

Asiassa ei ole kuin pari pikku mutkaa. Ensimmäisenä nyt se, että en halua lisää lapsia. Jos joku nyt hämmentyi, niin selvennyksenä: haluaisin siis, että lapsellani olisi sisarus - mutta en halua itse uutta vauvaa. Vauvakuumetta minulla on n. -38 astetta, enkä edelleen muutenkaan tajua, kuka vastuuton hullu tekee lisää ihmisiä tällaiseen maailmaan (luulin, että tämä selkiäisi minulle oman lapsen saatuani, mutta toisin kävi). Ja kyllä, tämä "sisarus mutta ei lasta" -yhtälö on erittäin, tai ainakin melko mahdoton (ellen sitten onnistu naittaman miestäni pikapuoliin jollekin toiselle naiselle, joka voisi vapaaehtoisesti synnyttää, hoitaa ja kasvattaa tyttärelleni puolisisaruksen... Itse asiassa, ei hassumpi idea! Halukkaat voivat ilmoittautua tämän postauksen kommenttikenttään.)

No, tästä huolimatta yritän aina välillä ihan tosissani psyykata itseäni ajatukseen, että tulisin uudelleen raskaaksi. Onnistuinkin sen verran, että sain hetkeksi blokattua ajatuksistani kaikki raskauden peräpukamat, oksetukset sun muut karseat taaperrukset sekä tietenkin synnytyksen ja vauva-ajan, joiden päästäminen ajatuksiin veisi heti kaikki mahdollisuuteni onnistua raskaaksihaluamisprojektissa. Sen sijaan keskityin ajattelemaan sitä, miten hienoa on olla kahden lapsen äiti siinä vaiheessa, kun toinen lapseni pääsee ylioppilaaksi. Tämän psyykkaushetken jälkeen otin kalenterin esiin ja aloin suunnitella aikaa, jolloin otattaisin kierukan pois. Ihanan spontaania ja romanttista.

Tässä vaiheessa alkoi ilmaantua rutkasti uusia ongelmia. Oksentelukauden, mahankanssataaperruskauden, vauvaloman ja imetyskauden sijoittelu kalenteriin työ- ja harrasteprojekteja häiritsemättä on nimittäin melkoisen haastava tehtävä. Ja kun huomasin ajattelevani, että en voi mitenkään olla raskaana vuoden päästä kesällä, sillä jumpparyhmällämme on silloin esitys, tajusin, että ehkä en ole ihan vielä henkisesti kypsä kahden lapsen äidiksi.

Asiaan löyhästi liittyen: en myöskään ole henkilö, joka varta vasten etsisi youtubesta söpöjä lemmikkivideoita. Juuri äsken kuitenkin yllätin itseni pitämästä ihmeellistä ölinää tyyliin oooiiii... voiiiih...! katsellessani Tassuja ja töppösiä blogin supersöpönpöpöjä kisumisumaukulikuvia. Mies vilkaisi minua ääniefekteistä lievästi kummastuneena. Entistäkin enemmän ihmeissään hän oli, kun ruudulle kuikuiltuaan ei nähnytkään siellä argentiinalaisia jalkapalloilijoita, vaan karvaisia otuksia.

"Mä haluan lemmikin!" pääsi suustani kuvien äärellä. Ihan oikeasti haluaisin. Olisi niin kivaa, kun kotona olisi eläin. Siis muu kuin ihmiseläin. Sellainen viattomasti ja selkeään tapaan elämään suhtautuva luontokappale. Jota voisi silitellä. Joka olisi lämmin, ja pehmeä, jota ei tarvitsisi kauheasti hoitaa... 

"Hanki hämähäkki", tokaisi aviomies.

Niinpä. Vastaus kaikkiin pohdintoihini.

Share