Ladataan...
Kokematon kotirouva

Syystalkoot sitten tulivat ja menivät, ja sälekaihtimien välistä tiiraillen sain niistä melko kattavan kuvan. Heti ensimmäinen huomio lämmitti suuresti moraalittoman etanan sydäntäni: paikalla oli ainoastaan henkilöitä, jotka eivät olleet osallistuneet kevättalkoisiin. Nämä olivatkin siis vain eräänlaiset huonon omatunnon paikkailutalkoot niille vetelille laiskimuksille, jotka olivat kehdanneet törkeästi luistaa varsinaisista talkoista! Hah! Itsehän en siis tuohon löysäilijäjengiin kuulunut, kiitos minun ja tyttäreni antaman antaumuksellisen viidentoista minuutin työpanoksen kevään talkoissa. Avasin siis sälekaihtimet reippaasti ja jatkoin tarkkailua.

Omantunnon paikkailijoiden lisäksi läsnä oli tietenkin Puuhanaisen perhe, joka hääräili pihalla tälläkin kertaa kokonaisuudessaan. Reipas talkoohenki suorastaan loisti Puuhanaisen teinityttären kasvoilta, joka legginssit lököttäen näpytteli salaa iphoneaan teeskennellessään puolen tunnin ajan haravoivansa kahta pensaan juurta rumentavaa vaahteranlehteä. Harkitsin hetken adoptoivani hänet silkasta säälistä. Sitten huomioni kuitenkin kiinnittyi mielenkiintoisempiin seikkoihin: havaitsin nimittäin alakerran äidin lapsineen ilmestyvän pihalle. Hän lähestyi talkooporukkaa taaperoineen, ja mielessäni kävi jo kunnioitusta hipova tunne - osoittaa melkoista sitoumuksellisuutta taloyhtiön yhteisöä kohtaan osallistua huononomatunnonpaikkailutalkoisiin siitä huolimatta, että taaperon päiväuniaika olisi ilmiselvä tekosyy pysytellä tiiviisti sisätiloissa niin kauan, kuin piha on Puuhanaisen vallassa! Etenkin, kun alakerran lapsi on vielä sen verran pieni, että äitiraukalla ei montaa lepotaukoa päivässä ole. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Nainen ja lapsi lähestyivät talkooporukkaa - ja ohittivat sen. Tuskin uskoin silmiäni, kun äiti kylmän viileästi lipui ohi vihjailevasti kottikärryissä odottelevan haravapinon... ohi pihakalusteita paketoivien naapureiden... ohi lehtipuhaltimen kanssa riehuvan Puuhanaisen aviomiehen... suoraan hiekkalaatikolle... ja istahti muina naisina penkille vahtimaan lastaan.

Kunnioitukseni alakerran äitiä kohtaan pompsahti kertaheitolla läpi katon. Vaatii melkoista pokkaa istua muina naisina katselemassa, kun muut raatavat niska limassa "vapaaehtoisissa" hyvän mielen talkoissa. Jännitys tiivistyi, kun Itse Puuhanainen huomasi joukossaan vätyksen. Aniliininpunainen tuulitakki hieman loukkaantuneesti kahahdellen hänen uhkaava hahmonsa läheni hiekkalaatikkoa. Alakerran äiti hymyili sädehtivästi kädet rennosti penkin selkänojalla. Mikäli huuliltalukutaitoni ei ole viime aikoina pahasti ruostunut, niin keskustelu käytiin suunnilleen seuraavasti.

Puuhis: Moi! Mukavaa kun tuli näin hyvä ilma talkoopäivänä!

Äiti: No niinpä!

Puuhis: (Odottava hiljaisuus.)

Äiti: (Sädehtivä hymy.)

Puuhis: Tässä hiekkalaatikon ympärilläkin on aikalailla näitä risuja.

Äiti: Joo, niinpä näkyy.

Puuhis: (Odottava hiljaisuus.)

Äiti: (Sädehtivä hymy.)

Taapero: (tekee risuista majaa hiekkaleluilleen.)

Puuhis: Ja hyvä näitä lehtiäkin on jo vähän ottaa.

Äiti: Niin, onhan se haravointi hyvää liikuntaa.

Taapero: (heittelee lehtiä kikattaen ympäriinsä ja kaatuu silmälleen puuhanaisen kokoamaan lehtikasaan.)

Puuhis: No, mutta tossa on tosiaan noita haravoita vielä vapaana, jos...

Äiti: Joo, kiva! (Ei tee elettäkään noustakseen penkiltä.)

Puuhis (tuulitakki lannistuneesti kahahdellen): No, täytyy tästä sitten...

Äiti: Työn iloa!

Uskomatta silmiäni katsoin hämmentyneen Puuhanaisen todellakin perääntyvän paikalta - ja suuntaavan sen sijaan häthätää ohjeistamaan taloyhtiön ikämiestä, joka puhalsi juuri lehtipuhaltimella tupeensa pihan poikki. Tästä näystä sekä käydystä sananvaihdosta suurenmoisesti piristyneenä rämäytin sälekaihtimet alas ja tein itselleni toisen kupin maukasta teetä. Puolen tunnin kuluttua poistuin salavihkaa takaovesta nauttimaan aurinkoisesta syyspäivästä omalla tavallani. Niin, takaovesta - sillä niin paljon kuin ihailenkin alakerran äidin selkärankaa, itse katson (viime talkookerrasta viisastuneena) parhaaksi olla ottamatta mitään turhia riskejä Puuhanaisen suhteen.

Illan tullen katsoin, kun kokoon kuivuneen talkooporukan sitkeimmät jäsenet "pitivät hauskaa" grillaillen +9 -asteisessa syysillassa paketoitujen pihakalusteiden ympärillä. Itse istahdin perheineni päivällispöytään lämpimässä keittiössäni, ja kiitin ruokarukouksessani luojaa siitä, että hän on viisaudessaan varustanut minut selkärangattoman nilviäisen talkoomoraalilla.

Share

Ladataan...
Kokematon kotirouva

Ei hyvää päivää. Siis olen käsittänyt, että nyt on syksy. Vuodenaika, jolloin pikkuhiljaa rauhoitutaan, käperrytään koteihin, poltellaan tuoksukynttilöitä ja (Ultra Bran sanoin) annetaan lumen peittää alleen kaikki huonot puolemme. Näihin lasken esimerkiksi taloyhtiön pihaan varisseet risut ja unohtuneet hiekkalelut. Mutta mitä näenkään huolellisesti teipattuna rappumme seinään, kun pettävän kauniina, huolettoman oloisena syyspäivänä lähden viattoman lapsukaisen kanssa pihalle? Kyllä vain: todisteen siitä, että Taloyhtiön Puuhanaisella on taas ollut tylsää. Uhkaavin, mustin kirjaimin tekstatun ilmoituksen, jossa seisoo rotankokoisin kirjaimin: SYYSTALKOOT.

Siis hetkinen! Nyt on kyllä joltakin päässyt unohtumaan, että juurihan meillä oli talkoot! Nimittäin keväällä. Mielestäni yhdet talkoot per vuosi on ehdoton maksimi tämän kokoisessa (tai no, minkään kokoisessa) taloyhtiössä. Ja me vieläpä osallistuimme niihin antaumuksella, joten kyllä nyt on ihan turha tulla teippailemaan tuollaisia lappuja tähän rappuun.

Ensityrmistyksestä toivuttuani sain kuitenkin kauhusta harittavat silmäni tarkennettua otsikon alle riipustettuun pienempään tekstiin. Ensimmäisenä: "lenkkisauna on päällä klo 18-22, naisille ylätalossa ja miehille alatalossa." Justiinsa joo. Todella läpinäkyvä yritys yrittää houkutella pahaa-aavistamattomia ihmisiä leppoisan saunoittelun varjolla karmaisevaan orjaraadantaan. Lenkkisaunahan on muutenkin päällä joka viikko tuohon aikaan. Saunakohdan alle oli pienellä präntillä lisätty muu ohjelma:

- mm. haravointia

- pyöräkäytävien maalaus

- ulkokalusteiden suojaaminen talven ajaksi

- kahdentoista autotalleihin jääneen ruosteisen autonromun purkaminen ja raahaaminen kottikärryillä kierrätyskeskukseen sekä

- muutaman kahdeksanmetrisen männyn kaataminen ja pilkkominen käsisahaa käyttäen laulaen samalla reipashenkisiä kansanlauluja.

Nuo kaksi viimeistä ovat tosin omia arvelujani ohjelmasta, viimekertaisissa talkoissa saatujen kokemusten perusteella.

Erityisen huolestunut olen kohdasta "mm.". Sehän voi tarkoittaa ihan mitä vain, esim. ojankaivuuta tai mikä vielä pahempaa, joitain noloja tutustumisleikkejä ennestään tuntemattomien taloyhtiöläisten kesken. "Mm. haravointia" on muutenkin täysin absurdi ohjelmanumero, ottaen huomioon että haravointi kuuluu myös kevättalkoiden ohjelmaan. En kerta kaikkiaan mitenkään voi ymmärtää, että nyt kannattaa haravoida, kun puissa on vielä yli puolet lehdistä jäljellä. Paljon parempi odottaa kevääseen, jolloin yli puolet lehdistä ovat jo maatuneet.

Myös pihakalusteiden suojaaminen kuulostaa ulkoilmahenkisen Taloyhtiön Puuhanaisen metkuilta. Ilmeisesti kuolettavaa syystylsyyttään tappaakseen hän on kehitellyt tällaisen uuden prosedyyrin, siitä huolimatta, että kiinteät pihakalusteemme ovat sellaiset kolmisenkymmentä vuotta uhmanneet talvisäitä vaivatta (tarkistin asian alkuperäisasukkaalta - tietenkin suurta talkoointoa teeskennellen). Sen sijaan pyöräkäytävien maalaus on varmasti jonkun muun sisustuksesta innostuneen touhu-Petterssonin neronleimauksia.

Lisäksi pihaa kaunistamaan tuodaan kuulemma taas kerran "jätelava" tai pari asukkaiden ja taloyhtiön rojuja varten. Ei hyvää päivää ihmiset, lakatkaa nyt herran tähden hankkimasta itsellenne jatkuvasti niin paljon rojua, että sitä riittää lavallinen pois heitettäväksi kaksi kertaa vuodessa! Tosin hyvä puoli tässä on tietysti se, että talkoiden päätyttyä, yön pimeydessä, pääsemme aviomiehen kanssa taas tekemään roskalavalöytöjä. Eihän sitä tiedä, vaikka tällä kertaa hihaan tarttuisi se Puuhanaisen varastossa tyhjillään seisova kirjahylly, jota olemme jo tässä pari vuotta kärkkkyneet. Kyllä joskus vielä nappaa!

Share

Ladataan...

Vietimme lapsukaisen kanssa kerrankin oikein kunnon kesäidylliä puun alla pihamaalla. Oli eväsleivät, mehupullot ja kaikki muutkin kunnon retkellä tarvittavat härpäkkeet, iltapäivän aurinko paistoi ja olo oli auvoisa. Vaan ei kauaa. Yhtäkkiä taivaalle alkoi kerääntyä pahaenteisiä pilviä. Ei toki yllämme kaartuvalle sinitaivaalle, vaan pahaa aavistelevan, vetelysmäisen psyykeni taivaalle. Näin nimittäin silmäkulmastani jotain uhkaavaa: taloyhtiön puuhanaisen.

Rauhoittelin itseäni (ehkä hänkin oli vain tullut nauttimaan kesäsäästä?) enkä vielä reagoinut millään tavalla. Tämä osoittautui kohtalokkaaksi virheliikkeeksi, jota jouduin katumaan syvästi jälkeenpäin. Varsin pian nimittäin pihamaalle ilmestyi taloyhtiön puuhanainen nro 2 - työntäen edellään kottikärryllistä haravia. Samaan aikaan näin, miten naapurin mies livahti rapusta pihalle aurinkolaseissa ja nahkatakin kaulukset pystyssä häviten saman tien kulman taa. Siinä samassa tajusin, mihin nalkkiin olin joutunut: talkoot!

Miten ihmeessä olin saattanut unohtaa niin tärkeän päivämäärän? Päivän, jona jokainen itsesuojeluvaistolla (ja etanan moraalilla) varustettu taloyhtiön asukas huomaa kalenterinsa olevan täynnä "erittäin tärkeitä tapaamisia" tai vaihtoehtoisesti piilottelee valot sammutettuina asunnossaan. Samassa tajusin myös, että mieheni ei ollut unohtanut - hän oli turvallisesti iltavuorossa. Kappas vaan!

Tiesin, että pako oli jo myöhäistä. Mattoteline ja pari pensasta eivät riittäisi näkösuojaksi, sillä meidän ja kotiovemme välillä oli paljon tasaista pihamaata. Puuhanaisilla ei olisi vaikeuksia pyydystää hitaasti pentunsa kanssa liikkuvaa naarasta avoimessa maastossa. Katsoin parhaimmaksi antautua suosiolla. Turvautuisin käänteiseen psykologiaan: yli-innokkuuteen. Taktiikkana siis tehdä selväksi, että minä en ainakaan ole sellainen etanan moraalilla varustettu sluibailija, jota täytyisi erityisesti pitää silmällä. Tämän intoa puhkuvan työläisnaisen ja -lapsen voisi huoletta jättää itsekseen hääräilemään. Esimerkiksi vaikka tuonne takimmaisiin, aivan meidän rappumme oven vierellä oleviin puskiin.

"Jaahas, terve vaan! Täällähän on jo kivasti porukkaa! Mitäs me voitais tehdä?" avasin pelin. "Mitäs te haluaisitte tehdä", kysyi puuhanainen. Näin osan naapureista painuvan juuri kohti autotallia, jossa roskalavalle raahaamista odotti ilmeisesti jonkun raskaista esineistä pitäneen hamsterivanhuksen kuolinpesä. "Öö, no mieluummin jotain kevyttä" mutisin. Päädyimme keräämään risuja. Tai no, "risuja". Jonkun mielestä kolmemetrisistä, juuri sahatuista männyn- ja pihlajanoksista koostuva tietön pusikko on ilmeisesti "risukasa". Minusta se on häijy pila kaksivuotiaalle työläislapselle, joka odottaa innolla pääsevänsä olemaan avuksi.

Lapsi kuitenkin tarttui työhön ennakkoluulottomasti. Kun näin menninkäistä pienemmän haituvatukkaisen natiaisen kantavan parimetristä pihlajanoksaa suorilla käsivarsilla päänsä päällä (oikeasti! Tämä ei ole liioittelua, vaan hyvin naamioitua omalapsikehua), en oikein kehdannut olla itsekin tarttumatta toimeen. Siinä sitä sitten raahattiin raapivaa karahkaa toisensa perään siirtolavalle. Päivän asukokonaisuus, lantiofarkut ja hihaton toppi, olivat tietenkin nappivalinta tähän hommaan.

Olin juuri raahaamassa sellaista about seitsenmetristä männynrunkoa, joka jostain syystä oli ehdottoman tarpeellista kaataa talkoiden yhteydessä, kun huomasin kaksivuotiaani jököttävän puskissa oudosti jalat harallaan. Taivaalle kiitos! Pissat housussa! Lienenkö koskaan ollut niin iloinen kuullessani tuon iloisen lirinän - kannatti todella lykätä pottakasvatusta! Arvasinhan, että joku kohtalon sormi ja ylempi johdatus siinäkin asiassa oli.

Niinpä sitten siirryimme näyttävästi pihan poikki, lapsi tönkösti jalat harallaan taapertaen. Ei varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi, että tässä oli nyt force majeur -tapaus kysymyksessä, mutta varmuuden vuoksi päivittelin vielä asiaa naapurin rouvalle (niin niin, tietäähän nuo lapset, sitä se on kun niin innostuu tällaisista mukavista talkoista). Sitten siirryimme pikaiseen tahtiin rappukäytävään - jouduin kantamaan huutavaa lasta loppumatkan, sillä housut olivat paha kyllä jo kuivahtaneet sen verran, että hän olisi halunnut jatkaa hommia.

Huh! Sillä siitä selvittiin. Vai selvittiinkö? Ei sentään! Aaargh! Olin unohtanut eväspussin nokkamukeineen pihan penkille.

Tirkistelin verhojen raosta tilannetta. Pahalta näytti. Nokkamuki oli saarrettu innokkaiden talkoolaisten ja värväysporukan keskelle. Se näytti kuitenkin toistaiseksi vahingoittumattomalta, joten hetken kyräiltyäni päätin lykätä pelastustoimenpiteitä ja iskeä vasta yön pimeydessä. Tarkemmin sanottuna, mieheni saisi iltavuorosta palatessaan toimia pelastuspartiona. Ja jos silloin vielä puskista pompahtaisi taloyhtiön puuhanainen hänen niskaansa, se olisi mokomalle etanan moraalilla varustetulle vätystelijälle aivan oikein!

Share