Claire Castillon: Kuplissa

Ladataan...

 

 

Ranskalaisen Claire Castillonin kanssa olisi varmasti hauska istua iltaa juoruillen ja muita ihmisiä lempeänpistävästi tarkkaillen. Varoisin kuitenkin, etten paljastaisi itsestäni liikaa tai ainakaan suututtaisi kirjailijaa. Muuten hän saattaisi kirjoittaa pirullisen ironisen tarinan myös meidän suhteestamme.

Castillon tunnetaan erityisesti pieniä, julmia tarinoita kertovasta kirjastaan Äidin pikku pyöveli. Se kuvaa äitejä ja tyttäriä. Kuplissakin on äiti-tytär-asetelmia sekä erityisesti kertomuksia vinksahtaneista rakkaus- ja ystävyyssuhteista. En yleensä sano auts, mutta näitä tarinoita lukiessa niin tekee mieli sanoa jatkuvasti. 

Novellikokoelmassa tavataan niin kolmen miehen "haaremia" pyörittävä nainen kuin yksinäinen vässykkäkin, joka vain odottaa, että joku yllättäisi hänet positiivisesti, itse hän vain toivoo mutta ei vaadi mitään. Odotellessa mies lähtee naisen siskon matkaan ja saa tämän kanssa lapsen. Pyyteetön nainen kertoo: Kun mieheni ja sisareni saivat sisarenpoikani, he palauttivat minulle loputkin tavarani. Katsoin pussin pohjalle, josko he olisivat sujauttaneet sinne ohimennen pikku viestin, jossa ilmoitettaisiin, että minä olen lapsen äiti. Onneksi vihdoin 104-vuotiaana vanhainkodissa yksi asia on ihana yllätys: synttärikakussa on kynttilä. Vau!

Toisessa tarinassa äiti puhuu puhelimessa aikuisen tyttärensä kanssa, voiko tämä edes enää tehdä lapsia. Välillä äidin analyysi rönsyilee siihen, millaisia kenkiä mahdollisen lapsenlapsen pitää käyttää, eikä tytär saa puheenvuoroa lainkaan. Lopuksi äiti toteaa: Yritä nauttia jälkikasvusi ensimmäisistä vuosista, kuuntele tarkkaan, mitä minä sanon. Vaikka tämä on tietysti typerää, koska se tulee minun suustani. Nauti niistä! Sen jälkeen on aina kamalan pettynyt.

Kuplissa on siis kyse pitkälti arkisista ihmissuhteista, mutta roimasti (toivottavasti!) liioitellen ja usein jopa hirtehishuumorin kautta kuvattuna.  Novellien pituus vaihtelee parista sivusta muutamaan, ja paria ylilyöntiä lukuun ottamatta tekstit ovat tasaisen nasevia ja osuvia, taattua Castillonia.

Se on yllättäen myös teoksen heikkous. Esikoisnovellisti Janica Brander sanoi haastattelussaan hienosti, että novellikokoelma muistuttaa levyä. Kaikki biisit eivät voi olla hittejä, eivätkä kaikki voi rokata yhtä kovaa. Pitää olla rytmiä ja taukoja. Castillonin Kuplissa näin ei ole. Kirjoitukset ovat lajisssaan hyviä ja pirullisen nautinnollista luettavaa, mutta lopulta ne ovat aika samantyyppisiä. Lukisin Castillonin ivailuja mielelläni yhden kerrallaan esim. naistenlehdestä, mutta kokoelmana ne tuntuivat hauskuudestaan huolimatta hieman puuduttavalta. Mietin, että jos tarinoissa olisi käsitelty muitakin elämän osa-alueita kuin ihmissuhteita, se olisi tuonut kokoelmaan kaipaamaani vaihtelua. Jo se, ettei kaikissa novelleissa olisi ollut minäkertojaa, olisi raikastanut kokonaisuutta.

 

Tekstinäytteenä novellin Claude alku. (Auts!)

Minä toivon hänen epäonnistumistaan, hän odottaa minun romahtamistani. Vaimoni ja minä panemme kapuloita toistemme rattaisiin. Hän nauttii katsellessaan päänuppini kaljuuntumista, ja minä haaveilen, miten hänen makkaroihinsa kertyy rasvaa. Toivomme puolin ja toisin, että toisen imusolmukkeet jonain päivänä muuttuvat pahanlaatuiseksi lymfoomaksi. Emme sano toisillemme mitään avoimesti ja jopa nautimme kierosti suudellessamme sairaana toinen toistamme suulle. On sanomattakin selvää, että olemme toistemme vihollisia. Hän tekee minun elämäni vaikeaksi, ja minä puukotan häntä selkää.

P.S. Klikkasin kirja-arvion avainsanaksi "suosittelen". Pian on ystävänpäivä ja jos sinulla on ystävä, jonka kanssa voi juoruta lempeänpistävänpirullisesti, kääri Castillonia ystävänpäiväpakettiin.

 

Claire Castillon: Kuplissa  (Les bulles, 2010). Gummerus, 2012. Suom. Lotta Toivanen. Kannen kuva Claire Castillonista Christine Tamalet

Kustantajan kirjaesittely

Share

Kommentit

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu)

No auts tosiaan! En ole lukenut Castillionilta mitään; arviosi perusteella kuulostaa kiinnostavalta, mutta ei totisesti miltään "hyvän mielen kirjailijalta"!

Morren maailma (Ei varmistettu)

Tämä odottaa minulla hyllyssä vuoroaan, joten luin arviosi vain silmäillen. Kiinnostavaa kuitenkin tuo, että kaikki ovat liian samantyyppisiä. Ans kattoo!

Marissa (Ei varmistettu)

Luen parhaillani tätä teosta. En ole päässyt vielä puoleen väliin, joten en osaa sanoa, mitä tästä pidän. Tykkäsin kovasti Castillonin kahdesta aiemmasta, (etenkin Äidin pikku pyövelistä). Samantyyppisyys novelleissa on alkanut jo nyt hieman tympiä tätä lukijaa, mutta katsotaan, katsotaan loppuun asti. Kiitos arviosta! :)

Marissa
http://cafepourlesidiots.org/

Jenni S.

Maria, Koska Castillonin novellit ovat niin kepeitä ja lyhyitä, reaktiosta tulee auts eikä hyi, ja välillä tällaisia irvailuja on hauskakin lukea - ainakin minusta, mitä se minusta kertookaan...

Morren maailma, ans kattoo, mutta toivottavasti katot pian!

Marissa, ahaa, mielenkiintoista kuulla että olet samoilla linjoilla. Toivottavasti luet koko teoksen ja kirjoitat siitä pian. Minä en ole lukenut Castillonilta aiemmin kuin Äidin pikku pyövelin.

Sara / Saran kirjat (Ei varmistettu)

Hei Jenni, minulla ei eilen päivittynyt tämä juttusi bloggeriin ja tänään vasta huomasin! Mä aion varmaan lukea näitä Castillonin novelleja aina yhden suupalan kerralla. Katsotaan sitten kyllästynkö...

Koko H.
Ruskeat Tytöt

Hei mahtavaa, kiitos tästä! Äidin pikku pyöveli oli yksi viime vuoden hauskimpia lukukokemuksia, yksi lausekin jäi mieleen ja se meni jotenkin näin:

"Pahinta tunteenpurkauksissa on pissa." 

:D

Jenni S.

Sara, mullakin on Blogger hidastellut viime aikoina, jopa unohdellutkin. Kiva sitten kuulla, mitä mieltä olet Castillon-suupaloista! Siellä oli siis mielestäni joitain ylilyöntejä, mutta suurin osa makoisia juttuja, kunhan ei ahmi liikaa kerralla. 

Koko, ole hyvä! :) En muista, oliko Pikku pyövelissä tuollaista lausetta, mutta olisi saattanut olla. :D 

vierailija (Ei varmistettu)

Tähän väliin yks kysymys. Löytyykö Jarkko Tontin lukijoita. Jos, niin mielelläni kuulen kommentteja esim. kirjoista Luokkakokous ja Sali. Kiitos.

jukka s.

Jenni S.

Jukka s., olen lukenut Tontilta Luokkakokouksen, jotan pidin kelvollisena ihmissuhdeajankuvauksensa, realistisena kaikkine rasittavine ihmisineen ja niiden hankaline suhteineen. Valitettavasti en muista kirjaa enää kunnolla, eikä sitä löydy kirjahyllystänikään. Salia en ole koskaan edes selaillut. Sinä ilmeisesti olet? Mitä mieltä olet ollut Tontin teoksista?

(Ei varmistettu)

Joopa. Nyt täytyy tylyttää, Luokkakokous on nuorehkon miehen kirjailemaa chick litiä ja Sali vastaavaa mutta nyt puikoissa äijä. Varmasti Tontti "aiheensa", kirjojensa tarinat tuntee ja tietää. Ja jos ei niin useamman vuoden kirjoittajakokemuksella kyllä juttua riittää. Aika Arkadian mäellä tuodaan Salin kantavaksi voimaksi, ei kuitenkaan avainromaaniksi asti. Varmaa on, että molempien kirjojen tarkoitus on olla "i tiden", se vaan ei mielestäni onnistunut. Tällaista tällä kertaa.

jukka s.

Jenni S.

Jukka s., nyt täytyy vastatylyttää! :) Nimittäin olenhan minä Salin lukenut, mutta tajusin sen vasta kommentistasi. Annoin siitä vielä ihan hyvän arvion nimen omaan ajankuvauksena (linkki), mutta tarinallisesti tai muuten kirjallisesti teos ei ollut mainittava - sen puolesta ei puhu sekään, että näemmä muutamaa kuukautta myöhemmin en edes muista ko. kirjaa lukeneeni! Samanlaiset mielikuvat ovat Luokkakokouksesta, samoin esim. Riku Korhosen Lääkäriromaanista. Hyvä, että kirjoitetaan tästä ajasta, tarkastikin, mutta jotain jää uupumaankin. Tuo chick lit onkin yllättävä mutta osuva termi kuvaamaan näitä kirjoja!

Kommentoi

Ladataan...