Claudie Gallay: Tyrskyt

Ladataan...

 

Tänä viikonloppuna myrsky on ulvonut ikkunoiden takana ja saanut ne helisemään. Minä olen lojunut sohvalla ikkunan alla ja lukenut kirjaa, jossa on paras tietämäni myrskyn kuvaus.

Se kirja on monessa muussakin mainitsemisen arvoinen, ehkä paraskin. Se kirja on ihana, vaikkei se ole kaunis tai herttainen, pikemminkin rosoinen ja vähän rumakin. Se kirja on surullinen, vähän ankeakin, mutta saa minut hempeäksi, vaikken yleensä hempeile.

Luin siis tänäkin keväänä Claudie Gallayn Tyrskyt, jo kolmatta kevättä putkeen.

Pelkään, että joku joskus sanoo, että Tyrskyt on rasittva, kun oikeastaan se on aika tylsä eikä siinä edes tapahdu juuri mitään. Henkilöhahmot ovat vinksallaan ja jähmeitä, kukaan ei ole rakastettava tai edes erityisemmin pidettävä. Ja teksti - mikä sillä on, se on paikoin lyhyen töksähtelevää ja välillä kuin runoa?

Juuri siksi Tyrskyt onkin niin hyvä. Kirjan alun myrskystä huolimatta se on rauhoittavaa luettavaa. Pienimuotoinen kerronta on hämmästyttävän tarkkaa ja harkittua, ja tapahtumien seassa on yhtäkkiä yhden rivin totuuksia:

On selkiä jotka kertovat yhtä paljon kuin kasvot.

Niin on. Olisi myös ihastuttavaa, jos voisi itsekin kertoa lapsuudestaan: Me juoksimme rantahiekalla ja pyydystimme taskurapuja. Kerran nousimme talon päälle katsomaan merta.

Ja kun tulee olo, että rantakalliot olivat minun yksinäisyyteni polkuja, olisi korvaamattoman onnekasta, jos voisi lähteä rantakalliolle.

Mutta vaikka ei voi, onneksi on tällaisia kirjoja, josta löytää kaiken kaipaamansa: vetoavan merellisen miljöön, majatalon jonka Kyntevä-nimi on oivaltava, Harakka-nimisen tytön, suolan tuoksun, lintujen mekkalan, surua ja rakkautta. Minulla on Tyrskyjä lukiessani yhtä aikaa lohduton ja lohdutettu olo, eikä monikaan kirja tai muukaan kokemus ole tuonut sellaista tunnetta.

Alun perin luinkin kirjan lohduksi läheisen kuoltua. Osittain siksi haluan lukea kirjan joka vuosi tähän aikaan. Nyt olo ei ole enää lohduton, vaan lohdullinen: muistot säilyvät, sekä ihmisten että kirjojen suhteen.

Olen aiemmin kirjoittanut Tyrskyistä täällä ja täällä. Huomaan, että lukukokemuksestani tulee vuosi vuodelta henkilökohtaisempi ja Tyrskyt-kirjoituksestani kummallisempi ja kryptisempi. Lilyläisistä myös Emma tunnisti äskettäin Tyrskyjen ristiriidan: tämän kirjan ääressä voisi kyllästyä - tai sitten liikuttua ja menettää sille sydämensä.

Jotta sentimentaalisuustaso olisi huipussaan, liitän tähän vielä kuvan, jonka otin Tyrskyjen innoittamana. Kirjassa on aiemminkin lainaamani lause Täällä päin sanotaan, että välillä tulee niin kovaa että tuuli repii perhosilta siivet ja se tuli väistämättä mieleeni, kun katsoin tänään ikkunasta myrskytuulessa terälehtiään menettäviä tulppaaneja.

 

Claudie Gallay: Tyrskyt (Les Déferlantes, 2008). Avain, 2010. Suom. Titia Schuurman

P.S. Olen kirjoittanut Gallaysta tällä palstalla aiemminkin, kun yritin lukea häntä ranskaksi. Vanhan blogini puolella on juttu myös kirjailijaillasta, jossa olivat vieraina Helmi Kekkonen ja Claudie Gallay.

Share
Ladataan...

Kommentit

Booksy-kirjautumatta (Ei varmistettu)

Kuvauksesi lukukokemuksesta hymyilytti... ihanaa rakastaa jotain kirjaa, sellaista, jonka voi lukea moneen, moneen kertaan! :-)

Tyrskyt on minulla vielä kokematta. Kuvasit kirjaa kauniisti :)

Booksy, onneksi on olemassa sellaisia kirjoja - ei monia, mutta tarpeeksi! Kun luin kommenttisi, aloin kyllä miettiä, onko Tyrskyt kirja, jonka ottaisin autiosaarelle. Ehkä ei, jos saisi ottaa vain yhden kirjan, mutta jos useampia, niin sitten varmasti. 

Villasukka kirjahyllyssä, kiitos! :) Onneksi aika moni muukin on ainakin jälkikäteen - Tyrskyjen vaikutus tuntuu tulevan hieman viipyilevästi - ihastunut Tyrskyihin, mutta kuten sanottu, teoriassa ymmärrän niitäkin, jotka eivät kirjaan päätä pahkaa ihastu. 

sivulauseita

Ihana meri, suola, linnut, Harakka ja se lohdullinen suru. Mä en ole  lukenut Tyrskyjä toista kertaa, ensimmäinen kerta oli niin vavisuttava että jotenkin vaalin sitä. Mutta nyt tuli kyllä halua tarttua siihen taas. Ehkä kesällä saaressa. 

 

Helmi, mua pelotti toisella kerralla, oliko Tyrskyt kuitenkaan sellainen kuin ekan lukukerran haikeuksissa luulin. Oli se, nyt kolmannella lukemisella ei enää jännittänyt etukäteen, meneekö merkittävä kirjamuisto rikki. Ei mene, siitä tulee vankempi. Suosittelen siis uusia Tyrskyjä, etenkin merentyrskyiseen ympäristöön.

Kaksi-nolla

Kiitos tästä, Jenni. Mäkin luin tuon Emman jutun, ja myös Kolun Eeva on tainnut kirjan kiinnostavasti mainita. Nimi mieleen ja lomalukemisiksi!

Kati, kiitos kommentista! :) Lue ihmeessä, olisi ihanaa kuulla, mitä mieltä olet Tyrskyistä (kunhan ymmärrät sen hienouden ;)).

Kommentoi

Ladataan...