Doris Lessing: The Fifth Child (Viides lapsi) ja Ben, in the World

Ladataan...

 

Doris Lessingin Viides lapsi kuuluu hurjimpiin lukukokemuksiini. Luin sen suomeksi viitisen vuotta sitten, kun Lessing oli juuri saanut kirjallisuuden Nobelin. Myöhästyin tapaamisesta, kun en vain voinut lopettaa lukemista edes siksi aikaa, että olisin noussut aseman penkiltä ja kävellyt junaan. Nyt luin kirjan englanniksi, eikä puhettakaan, että saisin esittää lempivalitukseni vieraskielisen tekstin etäisyydestä. Näin The Fifth Childista jopa painajaisia! Halusin kuitenkin jatkaa lukemista, sillä varsinaisena tavoitteenani oli tutustua kirjan jatko-osaan Ben, in the World. Jatko-osaa ei ole suomennettu, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla sen saa helposti kirjastosta.

 

Viides lapsi - kun perheeseen syntyy muukalainen

 

Englantilaisilla Harriet ja David Lovattilla on vain yksi unelma: suurperhe, jopa kahdeksan lasta. Davidin isä auttaa heitä saamaan suuren, suuren talon perhettä varten, ja lapsia alkaa syntyä tiuhaan tahtiin. Suku kokoontuu Lovatteille jouluna, pääsiäisenä ja kesäisin jopa viikoiksi. Harriet ja David ovat perinteisiä ihmisiä, sellaisia joita ei 1960-1970-luvuillakaan enää juuri tapaa. Heillä on onnellinen, vanhanaikainen perhe.

Sitten Harriet tulee raskaaksi viidettä kertaa, ja kaikki on erilaista kuin ennen. Ensinnäkin raskaus on suunnittelematon. Toiseksi Harriet tuntee alusta alkaen, ettei lapsi hänen sisällään ole normaali: sikiö on voimakas, aggressiivinenkin, tuntuu lukevan Harrietin ajatuksia. Harriet ajautuu käyttämään rauhoittavia, että jaksaisi synnytykseen asti.

Syntyy Ben, ihminen tai olio, jota Ben, in the World -kirjan takakannessa luonnehditaan ilmauksella neanderthal anti-child. Benissä ei ole mitään vauvojen suloisuudesta tai avuttomuudesta, ja pian käy ilmi, että tunteettomuudessaan ja voimakkuudessaan hän on jopa vaarallinen.

Tarina seuraa Lovattien elämää Benin teini-ikään asti ja saa kysymään monia asioita. Lessing pohtii, miten paljon yhden lapsen erilaisuus voi tai saa vaikuttaa perheeseen: vanhempien suhteisiin, sisaruksiin ja heidän mielenterveyteensä, sukulaisuussuhteisiin. Voiko äiti olla välittämättä lapsestaan - ja onko äidin tehtävä omistautua lapselle, vaikka tämä olisi millainen, vaikka muiden perheenjäsenten kustannuksella? Entä miten yhteiskunta suhtautuu määrittelemättömään erilaisuuteen: kieltämällä, välttelemällä, piilottamalla, jopa tuhoamalla erilaisuuden?

Näiden rankkojen teemojen ohella tai sijastakin kirja voidaan nähdä myös kannanottona keskiluokkaisuutta vastaan, tai jonkinlaisena ravisteluna siitä, että vaikka olisi kuinka kunnollinen, suunnitelmallinen ja mallikelpoinen, elämä ei mene aina niin kuin haluaisi. Ja onko edes kohtuullista haluta kaikkea: hyvä puoliso, niin suuri talo ettei siihen olisi oikeasti varaa, täydellinen perhe?

The Fifth Child / Viides lapsi on vain vähän yli satasivuinen ja vielä hyvin nopealukuinen - mutta erittäin tehokas ja pitkävaikutteinen. Kirjassa on samoja teemoja ja tunnelmia kuin Lionel Shriverin Poikani Kevinissä, ja minusta Lessingin teos on Shriverin teosta hurjempi. Kevinissä on koko ajan suunnilleen tiedossa, mitä tuleman pitää. Jo alussa myös selviää, ettei Kevinin äiti ole varma, haluaako hän lapsia ja miten hän pystyy lapseensa suhtautumaan. The Fifth Child ei anna samanlaisia ennakkovaroituksia tulevasta ja on sikäli traagisempi, että tässä kirjassa perhe-elämä suistuu raiteiltaan, vaikkei Benin vanhempien tarkoituksena ole koskaan ollut mikään muu kuin saada mahdollisimman suuri ja mahdollisimman onnellinen perhe.

 

Ben, in the World - friikki koko maailmassa

 

Jatko-osa Ben, in the World alkaa siitä mihin The Fifth Child päättyy ja kertoo tarinan kokonaan Benin kautta. Jo The Fifth Childin lopussa on viitteitä siitä, että jonain päivänä Benin ja hänen perheensä tiet erkanevat, ja tässä kirjassa niin on käynyt.

Ben on kirjassa se sama luolaihmistä muistuttava, eläimellisesti käyttäytyvä kummajainen kuin Lovattien perheessä eläessäänkin. Käy kuitenkin ilmi, että Benillä on enemmän tunteita ja päättelykykyä kuin hänen perheensä on olettanut. Ben ymmärtää usein itsekin, ettei hän sovi joukkoon tai että hänen on hillittävä alkukantaiset väkivaltaiset ja seksuaaliset halunsa. Ben häilyy jossain tavallisen ihmisen ja viettien varassa olevan, ihmistä muistuttavan olion rajamaastossa, ja vastoinkäymisistä huolimatta hänkin onnistuu löytämään ystävyyttä, tai ainakin hänestä kiinnostuneita ihmisiä, eikä vain katujen jengeistä, vaikka jengi lienee luontevin yhteisö hänen kaltaiselleen.

Nuo ihmiset vievät Benin melko uskomattomiin eikä niin kiinnostaviin seikkailuihin. Hänestä tulee huumekuriiri ja melkein elokuvatähtikin. Luulen, etten olisi saanut pelkästä Ben, in the World -teoksesta paljoakaan irti, mutta jatkokertomuksena se oli todella mielenkiintoinen - ja, kuten Lessingin teokset aina, erittäin hyvin kirjoitettu. Lessing pohtii monelta kantilta erilaisuutta, ja toisaalta samanlaisuutta. Ihmisillä näyttäisi olevan halu toimia tiettyjen pelisääntöjen mukaan, ja jos joku ei istu noihin muotteihin fyysisesti tai henkisesti, häntä joko pelätään tai hänestä halutaan hyötyä joko bisnes- tai tiedemielessä. On ehkä hieman kliseinen ratkaisu, että ainoat ihmiset, jotka todella välittävät Benistä, ovat itsekin erilaisia, köyhistä oloista kohti parempaa ponnistaneita.

Mielenkiintoisinta Ben, in the World -teoksessa oli se, että siinä missä The Fifth Childin Ben on pelottava, kammottava ja ahdistava, hänet esitetään nyt niin, että häntä kohtaan voi tuntea lukiessa empatiaa. Johtuuko se siitä, että Benillä paljastuu olevan tunteita? Että hän edes yrittää sopeutua, että hän on sittenkin inhimillinen? Luulen, että Lessing on halunnut herättää keskustelua juuri siitä, mitä on ihmisyys, ja miten rajallisia ihmisen tunteet ja ajatukset lopulta ovat. Sen puolesta puhuu kirjan loppukin, joka on sekä koskettava että helpottava. Epävarmuus on tunteista hankalimpia, ja tässä kirjassa on selkeä loppukohtaus.

Enempää en kirjasta paljasta, mutta kannustan ehdottomasti tutustumaan siihen. Kannattaa kuitenkin lukea molemmat kirjat, tai jos vain yksi, niin The Fifth Child, joka on minusta kiinnostavampi ja hätkähdyttävämpi kuin jatko-osansa.

Ylipäätään kannustan tutustumaan Doris Lessingin tuotantoon. Mitä enemmän sitä tunnen, sen vaikuttuneempi olen Lessingin laaja-alaisuudesta ja vakuuttuneempi hänen tarkkanäköisyydestään ja viisaudestaan.

 

Doris Lessing: The Fifth Child. Jonathan Cape Ltd, 1998.

Doris Lessing: Ben, in the World. Flamingo, 2000.

Share
Ladataan...

Kommentit

Laura P...
Tyylitietotoimisto

Luin The Fifth Childin joksus opiskeluaikoina hyvinkin tarkkaan, koska se oli osana erään kurssini tenttimateriaalia. Opiskelin silloin englantilaisessa yliopistossa ja kirja kuului lukemistoon juurikin sen sisältämän luokkayhteiskuntakritiikin takia. Lukukokemus oli mielenkiintoinen näin suomalaisesta näkökulmasta, sillä teemat joita kirjassa käsiteltiin, tuntuivat jossakin määrin vierailta. Asuttuani kuitenkin Briteissä ja tarkkailtuani paikallista kulttuuria, ymmärrän Lessingin näkökulman.

Joka tapauksessa, inhosin kirjaa ja vielä vuosia sen jälkeenkin se aina silloin tällöin palasi mieleeni. Muutama vuosi sitten annoin kirjalle uuden mahdollisuuden, mutta en vielä silloinkaan pystynyt lukemaan sitä loppuun. Jatko-osaan en ole edellä mainitusta syystä koskenut, mutta tämä kirjoitus rohkaisi antamaan sillekin mahdollisuuden. Ehkä kuvailemasi empatia Beniä kohtaan saattaisi avata myös alkuperäisteosta paremmin. The Fifth Child kun ei anna Benille minkäänlaista mahdollisuutta. Vaikka lukija haluaisikin samaistua hahmoon, Harrietin näkökulmasta kirjoitettu teos on brutaali sekä kylmäkiskoinen, ja jättää lukijalle todella onton olon.

Jenni S.

Kiitos kommentista, Laura! Kumpaakaan kirjaa ei todellakaan voi rakastaa, eikä niistä voi edes pitää, tai ainakaan minä en voi, mutta kiinnostavia ovat, ja yllättävänkin moniteemaisia. Myös pelkkä luokkayhteiskuntakritiikki riittäisi varmasti näkökulmaksi, jolla saisi kaivettua teoksista esiin vaikka mitä... Minua hämmensi se, että ajattelin kirjojen ensin sijoittuvan jonnekin kaukaisempaan aikaan; jatko-osassa ollaan jo 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, mutta ihmiset tai yhteiskunta eivät kuulosta kovinkaan moderneilta, suvaitsevaisilta tai huolehtivilta. Kylmäävää luettavaa siinäkin mielessä. Toivon, että Lessing on halunnut alleviivata asioita liioittelemalla.

Mietin lukiessani, että vaikka olen nyt lukenut Viidennen lapsen peräti kahdesti, en haluaisi sitä omaan hyllyyni, sillä en usko enää haluavani palata sen pelottaviin, joskin tärkeisiin teemoihin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Erinomaisesti kirjoitettu arvio, suosittelen näitä minäkin! Ja Doris Lessingistä tykkään muutenkin, Benin lisäksi erityisesti The Sweetest Dream on jäänyt mieleen. Lessing on todellakin ihailtavan laaja-alainen kirjailija, kaikista kirjoista ei heti uskoisi että ovat saman ihmisen kirjoittamia. Hänen novellikokoelmistaankin olen tykännyt, vaikka muuten luen aika vähän novelleja.

Miia_pau
Kolmas linja

Hieno arvio, kiitos. Minä luin The Fifth Childin viime kesänä, ja pidin kyllä. Ei se nyt mikään feelgood-novel-of-the-year tosiaankaan ollut, mutta kiinnostava, terävä ja taidokas. Luin mahdollisten luokkateemojen lisäksi kirjan ainakin patriarkaalisen ydinperheideologian ja sen pakonomaisen tavoittelun kritiikkinä. Alun superduperonnellinen perhe oli täydellisyydessään melkeinpä karmivinta koko kirjassa.

Ben in the Worldin lainasin kerran kirjastosta, mutta en sitten ehtinytkään lukea sitä. Pitää joskus yrittää uudestaan. 

Jenni S.

Vierailija, kiitos kommentista ja kirjasuosituksestakin! The Sweetest Dream ei kuulosta tutulta, mutta pistän vinkin korvan taakse. En ollut lukenut Lessingiä lainkaan - tai edes kaikesta hänen kuuluisuudestaan huolimatta kuullut hänestä juurikaan, totta puhuen - ennen Nobelia. Nobelin jälkeen luin monta, monta Lessingin teosta. Sittemmin tahti on rauhoittunut, mutta välillä tulee suorastaan sellainen olo, että pitää lukea Lessingiä - mikä se olo tarkalleen onkaan, kun tuotanto on niin laaja. Joka tapauksessa monin tavoin hieno ja kiinnostava kirjailija! Suosittelen myös Lessingin omaelämäkertaa (olen lukenut ensimmäisen osan, toista vain selaillut) ja myös Kissoista-teosta muillekin kuin kissaihmisille; omaelämäkerrallinen ja elämää ymmärtävä, viisas teos sekin. Ja vaikka siinä on etenkin alussa kurjaa eläinten kohtelua, se on silti todella kiltti ja helppo Lessingin teokseksi.

Miia_pau, tosiaan se onnikin, tai sen pakonomainen tavoittelu on The Fifth Childissä pelottavaa. Tai ensin se on ymmärrettävää, sitten raivostuttavaa, lopulta pelottavaakin. Ja silti sellaisia onnentavoittelijoita on olemassa. Huh. Jotenkin kirja on kaikkineen todella ahdistava ja kiinnostava samaan aikaan. Miten reiluun sataan sivuun voi saada niin paljon asiaa ja niin monta teemaa ja näkökulmaa ja vielä ilman että kirja olisi yhtään paasaava?!

Karoliina

Luin The Fifth Childin juuri tänä kesänä (Englannissa) ja olipa hyvä, että muistutit tuosta jatko-osasta. Muistan nyt siitä puhutun kirjablogeissa aiemminkin, mutta se ei ollut jäänyt mieleeni, kun en ollut silloin vielä lukenut ensimmäistäkään osaa.

Säästelen paukkuja tulevaan omaan bloggaukseeni, mutta myös minuun The Fifth Child teki hyvin suuren vaikutuksen ja se todella tuntui paljon sivumääräänsä pidemmältä ja runsaammalta kirjalta. Mahtava teos, vaikkakin karmiva.

kultahillokala

Mullakin tuli heti alun kuvauksesta mieleen Poikani Kevin, joka oli kyllä vähän liian ahdistava kirja..Siksipä en taida heti tarttua näihin kirjoihin, kun hermot on vielä riekaleina Kevinistä:P

Booksy

Tuo In the World on vielä lukematta, hyvä kun palautit mieleen... Viides lapsi oli todella hieno kirja ja nyt juttusi jälkeen kiinnostaisi kovasti nähdä minkälaiseksi näkökulma jatkossa muuttuu. Viides oli tosiaan aika leimallisesti sitä perheen ja etenkin äidin näkökulmaa.  

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Minunkin täytyy joskus lukea to jatko-osa. Jotenkin olen sitä arastellut, kun tykkäsin kovasti "Viidennessä lapsessa" siitä, ettei Benin käytöstä pystytty täysin selittämään. Että oliko hän vain kehitysvammainen vai jonkunlainen "alkuihminen" tai maanpäälle syntynyt paholainen. Olen vähän pelännyt, että jatko-osa selittää mysteeriä liikaa. Samalla olen kuitenkin niin utelias, että pakko tuo toinenkin kirja on lukea...

Vierailija (Ei varmistettu)

Joko tästä on tehty elokuva ?

jukka s.

Jenni S.

Karoliina, hyvin kiteytetty: The Fifth Child on mahtava mutta karmiva! Odottelen innolla sinun bloggaustasi. Ja lue ihmeessä jatko-osa!

Kultahillokala, kannattaa varmaan odottaa, sillä nämä eivät todellakaan ole mitään rauhoittavia hyvän mielen kirjoja! Suosittelen kuitenkin tutustumaan joskus. Vaikka The Fifth Child on päällisin puolin kesympi kuin Kevin, siinä on jotain samanlaista hyytävää ja ahdistavaa - ja silti se on kirja, jota ei voi laskea käsistään. Kirjan suosituksiin lasken senkin, että se on lyhyt ja nopea- ja helppolukuinen, silti hyvin kirjoitettu, kaunokirjallinen. 

Booksy, lue toki jatko-osa! Siinä Benin äiti mainittiin pari kertaa, mutta hän ei ollut suoraan läsnä tarinassa; olisi kyllä ollut kiinnostavaa tietää, mitä muulle perheelle oli tapahtunut Benin lähdön jälkeen. Jatko-osassa kertoo täysin Benistä ja hänen tapaamistaan ihmisistä.

Reeta Karoliina, spoilaamatta (ja toisaalta olen jo kirjoituksessani vähän spoilannut jatko-osaa) voinen sanoa, että jatko-osakaan ei selitä, mikä Ben on. Lue se! :) Kävinkin eilen kurkkaamassa bloggauksesi The Fifth Childista ja huomasin, että samoja keskusteluja Kevineineen kaikkineen olimme käyneet silloinkin. Mutta Kevin-mielleyhtymää ei vain voi välttää...

Jukka s., näistä kirjoista ei tietääkseni ole elokuvaa enkä ole kuullut,että olisi tekeilläkään. Kirjat ovat niin moniulotteisia, että ne olisikin vaikea tuoda valkokankaalle.

Sara/Saran kirjat (Ei varmistettu)

En tiennyt tuosta jatko-osasta! Jännä, että kirjaa ei ole suomennettu. Luin joku aika sitten Viidennen lapsen ja olisi kiinnostavaa lukea Benistä lisää. Toiset pitävät Viidettä lasta ahdistavana, mutta en kokenut sitä niin. Ehkä sympatiani olivat Benin puolella, koska minä taas tulkitsin Viidennessä lapsessa Benin erityistä tukea tarvitsevaksi erityislapseksi. Tällaiset tukitoimenpiteet jäivät täysin puuttumaan englantilaisessa koulujärjestelmässä tai alusta alkaen lapsen syntymästä lähtien (vrt. Suomen neuvolajärjestelmä). Voi olla tulkintani on täysin väärä, mutta sellainen vaikutelma tuli minulle ensimmäisestä osasta...

Jenni S.

Sara, kiitos kiinnostavasta kommentista! Minäkin pohdin lukiessani, että jos Benin kaltainen lapsi syntyisi oikeasti, hän olisi erityislapsi. En tahdo uskoa, että sellainen lapsi olisi jäänyt avutta edes muutama vuosikymmen sitten Englannissa; ainakaan nyky-Suomessa ei jäisi. Luulen, että Lessing on tehnyt Benistä niin merkillisen, mihinkään kategoriaan kuulumattoman, että lukija pohtisi Beniä ja erilaisuutta sekä muita kirjan teemoja yleisellä tasolla eikä esim. jonkun neurologisen piirteen kautta. Vaikka kyllä minäkin yritin lukiessani kovasti diagnosoida Beniä...

Zephyr (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen arvio! Minäkin luin Viidennen lapsen pari vuotta sitten ja jatko-osan ihan vasta äskettäin. Täytyy myöntää, että jälkimmäinen ei ollut yhtä vaikuttava kuin Viides lapsi, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen! Arviosi muistutti myös siitä, että Shriverin Kevin on ollut luettavien listallani ikuisuuden! :)

Kommentoi

Ladataan...