Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut

Ladataan...

 

”Vai niin”, virkkoi yksi hyvin tulkitsevaiseen sävyyn. ”Eikö se ole rankka...” arveli yksi jos toinenkin hieman epäluuloisesti. ”Ahaa, millainen se on, varmasti kiinnostava?” moni on ollut innostunutkin.

Kaikilla, joille olen kertonut lukevani toimittaja Elina Lappalaisen Tieto-Finlandia-voittajaa Syötäväksi kasvatetut, on ollut kirjakeskusteluun jokin muu kommentti kuin ”Ai, mikäs kirja se sellainen on”. Ja sietää ollakin, sillä soisin mahdollisimman monen tutustuvan tähän teokseen. Luettuaan kirjan voi sitten tarkastella, onko oma ennakkokäsitys siitä oikea vai väärä – ja näyttääkö maailma oikealta vai väärältä kirjan jälkeen.

Syötäväksi kasvatetut kertoo suomalaisten tuotantoeläinten kasvatuksesta, kuten kaikki varmaan tietävät. Elina Lappalainen ja valokuvaaja käyvät kanaloissa, sikaloissa ja navetoissa. Joihinkin paikkoihin päästään helposti, toisissa kontrolli on tiukempaa. Lihayhtiön viestintäjohtaja tulee mukaan ja kertoo, mitä saa kuvata ja mitä ei. Maataloustuottajien ja yritysten edustajien lisäksi Lappalainen on haastatellut eläinlääkäreitä ja monia muita asiantuntijoita. Halusin lukea kirjan, ostaa sen ihan omaksikin, koska aihe on tärkeä eikä siitä ei ole aiemmin julkaistu näin kattavaa juuri Suomen oloihin keskittyvää opusta. Lisäksi olin käsittänyt, ettei kirja mässäile tai ota kantaa. Arvostan neutraalia näkemystä kirjassa, jonka aiheesta saisi kyllä reviteltyä, jos niin tahtoisi.

 

Koska suuri osa suomalaisista lehmistä elää parsinavetassa päästään kiinni kytkettyinä, ne myös poikivat, siis synnyttävät niillä sijoillaan, rivissä seisten. Luonnossa naudat vetäytyvät laumasta ja hakeutuvat poikimaan esimerkiksi suojaisaan metsikköön. Niin myös lypsylehmä tekisi. Poikiminen parteen kiinni kytkettynä lajitovereiden vieressä ei vastaa lehmän lajityypillistä käyttäytymistä eikä lehmä pysty helpottaaan synnytyskipuja seisoessaan paikoillaan - - (s. 186)

 

Toimittaja-kirjailijan ammattitaito näkyy siinä, että teksti etenee sujuvasti. Kuvailu on tarkkaa ja havainnollista, tekstin seassa on paljon faktoja mutta ne eivät puuduta lukijaa. Lappalainen toteaa toisinaan, miltä hänestä on tuntunut kasvattamossa tai teurastamossa, mutta ei arvota, onko hänen tuntemuksensa oikea vai väärä, ja pitäisikö muidenkin tuntea samoin. Sitä paitsi Elina Lappalaisen ajatukset eivät ole suinkaan (vain) ”voi kamalaa, eläinparat” -linjalla, vaan joukkoon mahtuu yllättäviäkin: ”Tässä vaihesssa nahaton nauta näyttää muoviselta ja jollain tapaa kauniilta”. On kuitenkin tärkeää, että kautta linjan lukijan omille ajatuksille jää tilaa.

Ja kyllä kirja niitä ajatuksia herättikin. Pohdin - tietenkin - mm. lihan syömisen oikeutusta, mutta myös sitä, millaisia elinkeinoja maaseudulla on. Vaikka on helppo sanoa, että lihansyönti on väärin, olisiko hyvä, ettei olisi lainkaan tuotantoeläimiä? Tai jos Suomessa alettaisiin vähentää tuotantoeläinten pitoa radikaalisti, johtaisiko se vain siihen, että söisimme entistä enemmän ulkomailta tuotuja eläinperäisiä tuotteita?

Tämän kirjan perusteella se ei olisi hyvä asia. Kirjan luettuani olen käsityksessä, että tuotantoeläimet eivät elä paratiisissa, mutta Suomessa niillä on pääsääntöisesti paremmat tai ainakin kontrolloidummat olot kuin monessa muussa maassa. Lainsäädäntö ja valvonta ovat melko tiukkoja, ongelmatuottajat saavat yhteistyökumppaneiltaan huomautuksia ja – taas yksi yllätys – ja suurentuneet tilakoot ovat monessa tapauksessa olleet hyvä asia. Kun tuotanto on mahdollisimman tavoitteellista, on pakko kiinnittää huomiota eläinten hyvinvointiin:

 

Sikojen hyvinvointi vaikuttaa suoraan niiden päiväkasvuun, hyvien sikoloiden siat voivat kasvaa päivässä jopa 50 grammaa enemmän kuin huonojen. Siksi tuottajalla on myös taloudellinen kannustin pitää olosuhteet kunnossa. (s. 165)

 

Kaiken kaikkiaan opettavainen ja uusia ajatuksia herättävä kirja, jota tässä saan esiteltyä vain pintaraapaisun verran. Kysyn kuitenkin vielä Lappalaisen tavoin, milloin lihaan saadaan samanlaiset tuotantotapamerkinnät kuin kananmunissa on: ne auttaisivat ostopäätöksissä. ”Tavallinen” ja ”luomu” eivät riitä kategorioiksi.

Lopuksi: koska Lappalainen ei ota kantaa, en ota minäkään. Sanon vain, että kirja on ollut mukana minun ja mieheni ruokakeskusteluissa ja vaikuttanut tiettyihin valintoihin viime viikkoina. Emme ole lopettaneet eläinperäisten tuotteiden käyttöä, mutta aiemmat hieman hahmottomat käsitykset ja kulutustottumukset ovat saaneet faktoja ja perusteltuja ajatuksia tuekseen. Olen myös seurannut uudenlaisella kiinnostuksella mm. luomukeskustelua sekä free range -kananmunien vastaanottoa.

 

Tyttö-poika-tyttö-poika, viuh, viuh, viuh. Japanilaisrouvalta untuvikkojen lajittelu sukupuolen mukaan käy nopeasti, vaikka omiin silmiini ne kaikki näyttävät samanlaisilta palloilta. Rouva poimii liukuhihnalta linnun, levittää hiemen sen siipeä ja heilauttaa pikkulinnun oikeaan suppiloon. Jalostusyhtiöt ovat kehittäneet untuvikkoja niin, että sukupuolen erottaa aiempaa helpommin erilaisten siipisulkien ansiosta. Sitä ennen sukupuolen näki vain peräpäätä tutkimalla. (s. 65)

 

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut. Atena, 2012. Kansi: Timo Mänttäri
Kustantamon kirjaesittely

Share

Kommentit

Olen hypistellyt kyseistä kirjaa kaupassa useasti mutta saattaa jäädä ostamatta ja lukematta. Pelkästään kirjassa olevien kuvien vilkaisu sai kyyneleet silmilleni. Saattaisi olla liian rankka kokemus.

tiia_

Kiitos arviosta, Jenni! Olen lukenut tästä kirjasta paljon ja aihe kiinnostaa tavattomasti, varsinkin näin maallemuuton jälkeen.

 Seurailen lähes päivittäin ylämaankarjalaumaa (laumoiksiko niitä kutsutaan?), joka ulkoilee joka päivä lähipellolla, satoi tai paistoi, pikkupakkasessa tai hyisessä viimassa. Olen miettinyt, mitenköhän niiden lihan alkuperä merkitään pakkaukseen. Luultavasti "luomu", vaikka esim. "jatkuvasti ulkoileva luomu" voisi olla kuluttajalle mielenkiintoisempi määrite. :)

Sonja/Lukemisen kartasto (Ei varmistettu)

Minäkin olen hypistellyt tätä kirjakaupassa monasti. Hyvä arvio, kiitos. Itse asiassa arviosi vastaa sitä, mikä ennakkokäsitykseni kirjasta on ollut. Jotenkin en jaksaisi uskoa, että Tieto-Finlandia annettaisiin mässäilevälle teokselle.

Vähän samalla jännittää silti, että onkohan tämä kirja kuitenkin turhan kovaa tavaraa minulle. Oma kasvissyöntipäätökseni syntyi eettisistä syistä ja olen aika herkkä reagoimaan eläinten kärsimyksiin...

Minäkin aion lukea tämän jossain vaiheessa, ja juttusi vahvisti sitä ennakkokuvaa, mikä minulla on kirjasta.: kiihkoton mutta ajatuksia herättävä.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Harvoin jonotan kirjastossa mitään opusta, mutta tämän klikkasin varauslistalle melkein heti sen ilmestyttyä ja sainkin sen juuri tänään luettua. Suosittelen lämpimästi, herätti paljon ajatuksia ja tulee varmasti vaikuttamaan allekirjoittaneen kulutustottumuksiin. Erityisesti suosittelisin kirjaa kaikille sekasyöjille: jos pystyy puremaan pihviä, pitää pystyä lukemaan siitä, mistä se on tullut. Vaikkei se niin kivalta tuntuisikaan. 

Jenni S.

Kiva - tai pikemminkin hyvä - että kirja kiinnostaa!

NinaMaria, tiedän tunteen ja ymmärrän kantasi. Mutta itse ajattelin kuten MinnaM kommentoi: jos pystyn syömään lihaa tai muutakaan eläinlähtöistä, minun pitää pystyä lukemaan (asiallista) tekstiä tuotantoeläimistä. Jos olisin vege, voisin sivuuttaa kirjan, mutta en ole...  Kun tv:ssä on kuvia tuotantoeläinten huonoista oloista tai rikkomuksista eläimistä kohtaan, en voi kyllä katsoa, moni uutinenkin tekee pahaa. Mutta juuri siksi päätin pystyä lukemaan tämän kirjan ja muuten pystyinkin ihan hyvin, mutta ennen nukkumaanmenoa en lukenut sitä kertaakaan.

Tiia_, voi uskoa että olet elämänmuutoksesi myötä miettinyt näitäkin asioita! Ja totta, olisi kiinnostavaa, jos luomussakin olisi eri kategorioita. Ensimmäiseksi haluaisin kyllä tietää naudanlihasta, onko se (lue: eihän se ole) lähtöisin tuollaisesta tekstinäytteessä mainitusta parsinavetasta...

Sonja, kirja on kovaa mutta asiallista kamaa. Kasvissyöjänä voit kuitenkin lukea "huoletta"... Ja tosiaan, Suomessa olot ovat tämän kirjan mukaan pääsääntöisesti paremmin kuin monessa muussa paikassa, siitä voi sentään olla iloinen.

Liisa, nimenomaan kiihkoton, ja se on tosi hyvä asia: jää sitä ajatustilaa lukijalle eikä kirjaa toisaalta voidaan lytätä "ituhippeilyksi" tms. Toivottavasti saat kirjan luettavaksesi!

MinnaM, minulla oli siis sama lähtökohta: jos minulla on pokkaa syödä eläintä, pitää olla pokkaa lukea tämä kirjakin. Ja samoin, minäkin varasin tämän kirjastosta, mutta jono oli niin pitkä, että lopulta - ja siinä odotellessani kirjasta vielä enemmän kuultuani - ostin omaksi.

 

Mun ongelma onkin siinä, et tiedän tekeväni itseäni vastaan... 

Punaiseen lihaan en ole koskenut 15 vuoteen mutta kanaa en ole kaikista yrityksistäni huolimatta pystynyt jättämään pois. Valitettavasti todellakin tiedän kuinka kaameissa oloissa kanat joutuvat olemaan :(  Fysiikkani kuitenkin kieltäytyy luopumasta siitä. Yritänkin siis naiivisti vain olla ajattelematta asiaa. Yritän kuitenkin aina valita eettisesti sitä parhainta broileria jos se nyt mitään auttaa. Mutta katsotaan... kirja kiinnostaa ja olen kanssanne samaa mieltä ja silti, en tiedä haluanko itselleni pahaa mieltä.

Jenni S.

NinaMaria, ymmärän tuonkin. Minun on helppo sanoa, että olen melkeinpä pakon edessä sekasyöjä, kun on keliakia ja allergioita yms., olisi vaikea olla ainakin täysin vegaanisella dieetillä. Mutta on siinä sekin, että en halua olla ainakaan ilman maitotuotteita, kananmunia ja kanaa... Mutta: kirja antaa vinkkejä, miten valita tuotteita tuotantotavan mukaan ja kertoo osin myös eri firmojen käytännöistä esim. juuri broilerintuotannon suhteen.

Eihän kirjaa ole kuitenkaan pakko lukea. :)

tiiti
ite puin

Pitää nyt vähän ohi aiheen tiia_:lle kommentoida, että ylämaankarja on sellaista rotua, joka saa ja pitääkin ulkoilla ympäri vuoden. Niillä on semmoinen turkki, että kestää kylmää, viimaa ja märkää. Tuossa siis ei ole mitään aihetta huoleen.

terv. kaupunkiin muuttanut maalainen :D

Eikö? :D

No katsotaan... kun haluaisin mutta - Argh! :D Mut jos vaan hyppäisi niiden kohtien yli kun alkaisi ahdistaa.

Mutta kiitos arvostelusta. Kiva tietää ettei se ainakaan pahinta mahdollista aiheella mässäilyä ole.

Olen myös aivan liian monelta kuullut tuon kommentin, ettei voi luke kirjaa, kun on niin herkkä. Samat ihmiset kääntävät television salkkarikanavalle, jos uutisista tulee sikavideoita tms.

Niin ei VOI tehdä, jos kuitenkin syö lihaa/käyttää maitotuotteita. Pitää olla valmis edes näkemään se tapa, millä tuotantoeläimiä kohdellaan. Ellei ole munaa muuttaa asioita tai kulutustottumuksiaan, pitää sitten suoraselkäisesti hyväksyä olevaiset olot.

Tuotantoeläimillä on usein viheliäiset oltavat. Ei sitä tarvitse mitenkään väkisin sellaiseksi vääntää. Lainsäädäntömme suo tämän tapahtua. Mutta mitä tekee kuluttaja? Sulkee silmänsä? Vai lukee edes tämän Lappalaisen kirjan? Ja toimii sitten?

Jenni S.

Tiiti, pitää nyt vähän ohi aiheen kommentoida, että ylämaankarja on hienoa! En ole usein nähnyt, mutta jokainen kohtaaminen on jäänyt mieleen. En ole koskaan kasvanut niin isoksi, etten aina tien päällä hihkuisi joka lehmästä ja lampaasta, ja aikoinaan Helsingin Viikissä asuessa oli kiinnostavaa, kun melkein kotipihalla oli yliopiston maatila lehmineen kaikkineen.

NinaMaria, ehkä kirja auttaa tekemään lopullisen broileripäätöksen? Tai sitten ainakin niitä linjauksia. Meillä kirja on vaikuttanut ostoskorin sisältöön ja itselläni myös mm. työpaikkaruokailuun. Jos tarjolla on kasvisruokaa, jota voin syödä, syön sitä, kun en voi tietää lihan ym. alkuperää.  Vielä en ole kuitenkaan ryhtymässä eväslinjalle.

Mari Johanna, minäkin käännän katseeni sikavideoista, mutta kuuntelen silti uutiset ja ajattelen niitä. Ja minusta ongelma on se, että moni juurikin hyväksyy olevaiset olot - ajattelematta asioita tippaakaan. Niinpä on erittäin hyvä, että tämä kirja on ollut niin paljon esillä, ja toivon mukaan moni sen lukeekin. En usko, että kukaan fiksu ihminen voi lukea tämän kirjan ilman että se vaikuttaa omiin ajatuksiin ja toivon mukaan ostotottumuksiinkin, edes vähän.

tiia_

tiiti: Joo, kyllä mä tiedän, että se ylämaankarja ulkoilee ihan tarkoituksella, se ulkoilu on siis mun mielestä nimenomaan hyvä asia. Tarkoitin kommentillani sitä, että olisi hyvä jos pakkauksissa mainittaisiin sellasesta, että karja pääsee toteuttamaan itseään ulkotiloissa. :)

Jenni S.

233, toivottavasti kirja vastaa odotuksiasi! Minulle siitä löytyi moneen kysymykseen vastaus, joskin kirja myös herätti paljon uusia kysymyksiä, mutta hyvä niin. Olin vähän yllättynyt joistakin luomutuotannon(kin) yksityiskohdista, joten avartava lukukokemus, johon palaan varmasti vielä kauan tuon tuosta.

Tiia_, minustakin olisi hyvä ja kiinnostavaa, jos pakkauksissa olisi selkeästi kerrottu, millaisista oloista tuotteet ovat. Enkä tarkoita tällä maailmaa syleilevää "onnellinen eläin asuu onnellisella tilalla" -tietoa, vaan selkeää faktaa.

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu) http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/

Minä en ole koskaan pystynyt katsomaan sikatilavideoita kokonaan ja aiheesta lukeminenkin on vaikeaa, tästä syystä olen jo nuoresta pitäen ollut kasvissyöjä ja nykyään ruokavalioni on lähes vegaaninen (poikaystävä vegaani, minä käytän hunajaa jne). Ei se ole vaikea lopettaa syömästä lihaa tms, kun esim. teurastuksen ajattelukin saa heikottamaan.

Minullakin on muutamia allergioita ja eräs tuntemani vegaani on keliaakikko. Että eihän se helpointa ole niiden kanssa siirtyä ainakaan vegaaniksi, mutta ei myöskään mahdotonta.

Jenni S.

Katri, kiitos kiinnostavasta kommentista! Olisi kiinnostavaa tietää, miten ystäväsi syö (mutta ei tarvitse tietenkään juoruilla toisten ruokailuista täällä, tämä on vain yleinen kommentti). En nyt ala avata omiakaan syömisiäni sen enempää, mutta pahimmat allergiani ovat soija- ja manteliallergia, niin että en ainakaan voisi olla se, joka korvaa liha- ja maitotuotteet soijalla. Mies käyttää mm. soijamaitoa ja välillä suunnitellen sen maistamista, mutta en uskalla, muistikuvat muinaisista reaktioista ovat liian pelottavat...

Oletteko muuten huomanneet, että Syötäväksi kasvatetuista on juttua Readberryssäkin?Siellä kirja kirjaimellisesti ruoditaan pala palalta, ja on pohdittu mm. sitä, miksi on ok tunteisiin vedoten sanoa ettei syö lihaa, mutta tunteet eivät riitä perusteluksi lihan syömiseen. Readberry antaa mielestäni Syötäväksi kasvatetuista kantaaottavamman tai jopa provosoivammankin kuvan kuin minä, mutta pysyn kannassani: mielestäni teos oli neutraali (enkä ole myöskään lähtenyt tuolla tavalla "pilkkomaan" ja syväruotimaan sitä).

Kommentoi

Ladataan...