Helen Fielding: Bridget Jones – elämäni sinkkuna

Ladataan...

 

 

377 sivua, 257 hihitystä, pari tuntia bussissa itsekseen hymyilyä (täytyy valita työmatkakirjat tarkemmin tästä lähtien). Muutama synkeä muisto omasta nuoruudesta (ei puhuta niistä), ei yhtään myötähäpeää kirjailijan puolesta (erinomaista!). Pari lasia viiniä, 0 savuketta.

 

Tuollaisen yhteenvedon voisin tehdä Helen Fieldingin chick lit -klassikon Bridget Jones - elämäni sinkkuna lukemisesta. Kirja viihdytti minua niin junassa ja bussissa kuin kotisohvalla ja etenkin sängyssä iltalukemisena: se oli kuin hauska kaveri, jonka kanssa höpöttelyn jälkeen oli hyvä mennä nukkumaan.  Olen lukenut kirjan ennenkin, nähnyt leffan ainakin pari kertaa, mutta kun Bridget tuli antikvariaatissa vastaan, se oli pakko poimia mukaan ja lukea ensi tilassa. 

Bridgetin päiväkirjamerkinnät alkavat summauksella päivän kalori-, alkoholi- ja savukemääristä ja muista tarkkailun alaisena olevista asioista, mutta lopputulos tavoittaa sinkku- tai ylipäätään nuoren naisen elämästä jotain oleellisempaa kuin ystävänpäiväkorttien määrän, puhelimen ääressä kyttäämässä haaskatun ajan ja perheystävien pojan kaamean ruutuvillapaidan. Kyllä, Bridget vaikuttaa välillä hermoheikolta bimbolta, mutta kukapa ei, jos rakkauselämä on sekavaa ja sukulaiset hönkivät: Noin vanha, miehetön ja lapseton! Hösöttävää, sydämellistä Bridgetiä mietityttävät myös mm. ura-asiat, suhde omiin vanhempiin ja heidän keskinäinen suhteensa, ystävät. En yhtään ihmettele, että pokkarin takakansi julistaa: Hervottoman sarkastinen päiväkirja jokaiselle naiselle, jolla on koskaan ollut työ, suhde tai äiti. Bridget Jones on muuten suorittanut tutkinnon englannin kielestä ja teoksessa on viittauksia kirjallisuuden klassikoihin, mikä tuo siihen oman kiinnostavan lisänsä. 

Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka eivät todellakaan haluaisi tutustua Bridget Jonesiin, koska kirja on chick litiä (eli hömppää) ja hauska (eli rasittava). Ja moni on nähnyt elokuvankin.

No, ensinnäkään kirja ei ole koskaan tai ainakaan melkein koskaan samanlainen kuin elokuva. Toiseksi: Bridget Jones on oman genrensä klassikko, joten siihen voi tutustua jo yleissivistyksen vuoksi. Ja kolmanneksi: kirja on erinomaisen viihdyttävä!

Fielding kirjoittaa hauskasti ja nokkelasti mutta kikkailemattoman oloisesti. Lukija ei ehdi kyllästyä tai nolostua, kun Brigdetin jutut pyörivät muunkin kuin miehenmetsästyksen ympärillä. Päiväkirjamuoto tuo kirjan oman nostalgisen, vanhan ajan tyttökirjoista muistuttavan fiiliksen. Nyttemmin kirja menee myös aikamatkasta: ainakaan enää ei tarvitse norkoilla puhelimen ääressä tai soittaa "numeronpaljastuspuhelimeen", kun hänestä ei kuulu. Onneksi.

 

Suomalaista chick litiä?

 

Tykkäsin siis kirjasta edelleen, paljonkin. En ole viime vuosina lukenut tällaista "sinkkukirjallisuutta" enkä muutakaan chick litiksi laskemaani, osin siksi ettei se ole ykköskiinnostuksenkohteitani, mutta osin siksi, etten tiedä, mitä lukisin. Chick lit -suosituksia siis otetaan vastaan!

Erityisesti minua kiinnostaisi tietää vastaus aika ajoin kirjablogeissakin nousevaan kysymykseen: onko suomalaista chick litiä? Tai ylipäätään hyvää kotimaista kevyttä kirjallisuutta, jotain hauskempaa tai monipuolisempaa kuin perinteinen rakkausromaani?

Itselleni tulevat mieleen vain Katja Kallion teokset, etenkin Kuutamolla, sekä Virve Sammalkallion Sinkkuleikki. Niistä pidin ainakin vuosia sitten, etenkin Kuutamolla-teoksesta. Mutta mikä siinä onkin, että kotimainen kevyt kirjallisuus ei usein tunnu niinkään uskottavalta kuin ulkomainen? Lukeekohan ulkomaista etäisemmin ja suopeammin vai onko kaikenlaiset tapahtumat vain helpompi kuvitella ulkomaille? En tiedä, mutta tällaistakin tuli pohdittua Bridget Jonesin päiväkirjan ääressä. Ei siis ollenkaan niin yksioikoinen lukukokemus kuin luulisi!

Suosittelen kirjaa myös kaikille naisille, jotka ovat joskus juoruilleet miesasioista ja arkisen elämän käänteistä ystävättäriensä kanssa.

Helen Fielding: Bridget Jones - elämäni sinkkuna. (Bridget Jone's Diary, 1996). Otava, Seven pokkarit, 2001. Nidotun laitoksen 3. painos. Suom. Sari Karkulahti

Share
Ladataan...

Kommentit

s_mustettaruu (Ei varmistettu)

BJ toimii kirjana ja elokuvana, ja minusta Helen Fieldingin Olivia Joules -vakoojatarina oli myös todella hauska! Huumori on se juttu, mikä puree :) omaan makuun himoshoppaaja- ja sinkkuelämää-kirjat ovat olleet kohtalaisen puuduttavaa jorinaa.

Inna Patrakovan Tulkki tulee suomalaisesta chick litistä mieleen. Vähän epätasainen kirja, mutta siinä kiinnostavinta on venäläisäidin vertailu suomalaisen ja venäläisen kulttuurin välillä ja se, että missä juuret ovat ja mihin kuuluu.

whale's head

Suhtaudun aina hirveällä epäilyksellä kun takakannessa lukee "suomalaista chick litiä" huonojen kokemusten vuoksi; näin on mainostettu esim Katri Mannista ja Kira Poutasta (Rakkautta au lait etc), jotka molemmat kirjottaa ihan kamalaa kuraa. Oudosti suomalaiset "chick-littaajat" yrittää usein kansainvälistää tarinoitaan sijoittamalla ne johonkin ulkomaiseen menomestaan ja tunkemalla sekaan rakkaustarinan lisäksi rikosjuonen ja julkkiksia ja matkavinkkejä.. eli nuoren naisen sielunelämän luotaaminen jää aika kaukaiseksi.

Katja Kallio tulee mullakin ekana mieleen, ärsyttää vaan kun tuntuu että viimeisimmässään (?) eli Syntikirjassa yritti hilata kirjojaan vakavastiotettavamman draamakirjallisuuden puolelle ja sai aikaiseksi niin masentavaa perusperhesurkeutta että harmitti ihan kunnolla. Ts. en tiedä vastausta kysymykseesi! 

S, mulla on Olivia Joules lukematta (kai?), mutta jonkun Himoshoppaajan olen lukenut. Ei jättänyt muistijälkiä. Sinkkuelämää-kirjoista on huono muistijälki. ;)

Inna Patrakova, tosiaan! Häntä on kehuttu, mutta koska en ole itse lukenut, en muistanut. Tulkin aihe on ainakin mielenkiintoinen.

Mettu, en ole lukenut mainitsemiasi kirjailijoita, mutta valitettavasti olen kuullut samaa. :( Ei kiinnosta erityisemmin kokeilla. Sen sijaan Katja Kalliolta olen lukenut useita teoksia ja pidin Syntikirjastakin, joskin se oli aika erilaista Kalliota. Mielenkiinnolla seuraan, mihin suuntaan hän lähtee seuraavaksi.

Ilmeisesti kysymys kotimaisesta chick litistä pn vaikea, kun siihen ei tunnu löytyvän vastausta! Ehkä joku vielä yllättää, toivotaan niin.

 

s_mustettaruu (Ei varmistettu)

Muistaakseni se oli himoshoppaaja-jokin, joka alkoi oikein ärsyttää moraalisaarnallaan ja opettavaisuudellaan. Oli tarina jostain varojensa yli elävästä misusta. Kunnon hömppää on vaikea tehdä, tässä sen huomaa. Nolo paljastus, mut Olivia Joules oli minusta niin hauska, että kopioin jonkin elämänohjelistan kalenteriini! enkä enää muista siitä mitään, pitää etsiä kirja ja kikatella uudelleen :)

Stazzy

Chick lit nyt laajimmin käsitettynä on kirjallisuutta naisilta naisille, huumorilla ja onnellisehkolla lopulla ryyditettynä (tai miten "uplifting end" sitten suomennetaankaan).

Bref, tuohon mahtuu vaikka mitä suomalaista Tyyppiteoriasta Kuutamolle, mutta ehkä tyylipuhtainta suomalaista chick littiä ovat Kira Poutasen Rakkautta... -sarja ja ihan vasta ilmestynyt Maria Rocherin Enchanté - Hauska rakastua.

Henk.koht. en ihastunut Poutasen kirjoihin ja Rocherin teos on sattuneesta syystä vielä lukematta. Mutta eiköhän kunnollistakin suomalaista kanakirjallisuutta vielä saada aikaan.

"Oudosti suomalaiset "chick-littaajat" yrittää usein kansainvälistää tarinoitaan sijoittamalla ne johonkin ulkomaiseen menomestaan ja tunkemalla sekaan rakkaustarinan lisäksi rikosjuonen ja julkkiksia ja matkavinkkejä.. eli nuoren naisen sielunelämän luotaaminen jää aika kaukaiseksi."

Tähän "kansainvälistämiseen" on syy. Kustantajat ovat nihkeitä chick lit -profiloituneelle kamalle, joka ei sijoitu metropoliin. (a.k.a. ulkomaille, kun ei Suomessa metropoleja ole) Lainasin taannoin asian puitteilta blogissani erään isomman kustantamon ihmistä.

Terv. Chick lit -kuluttajaksi julkisesti tunnustautuva Calendula

Ihana Bridget! Tämä kirja on ollut minulla luvussa monen sydänsurun aikana ja voin kertoa: kyllä helpotti! 

Se on muuten jännä tuo kommenttisi, että ulkomainen on uskottavaa. Yleensä kun luen chick littiä luen sitä nimenomaan englanniksi, silloin se on jotenkin mukamas parempaa tai jotain. 

Kotimaisesta chick litistä en osaa sanoa, mutta ainakin Melissa Bank kuulemma chick lit-kirjailijaksi luokitellaan ja The Girl's Guide to Hunting and Fishing (suom. Nyt nappaa!) oli mainio. 

No Sex and the City

Minäkin pidän Bridgetistä hurjasti! Siinä on jotakin kovin... aitoa. Ja juuri tuo aitous on puuttunut noista monista mainituista, kotimaisista kirjoista. Poutasen ja Mannisen teokset tuntuvat itsestäni jotenkin kauhean teennäisiltä ja tyypitellyiltä. (Kuten moni ulkomainen chick lit -teos siis myös.) Sen sijaan Kallion Kuutamolla on mielestäni tosi sujuvaa, jotenkin aitoa plus koskettavaa JA hauskaa kotimaista chick lit -kirjallisuutta. Ei chick litin mielestäni tarvitsisi aina olla niin överiä, että on se Pariisi ja rikas, salaperäinen mies. Vähäeleisemminkin voi pärjätä, ja koskettaa kenties kotimaista lukijaa jotenkin tosipohjaisemmin.

whale's head

Jep, musta ainakin tuntuu että koska ite matkustan aika paljon ja luen englanniksi, niin en tosiaan kaipais eksoottisia kokemuksia enää kotimaiselta kirjallisuudelta. Just näistä Mannisen & Poutasen kirjoista tuli välillä samanlainen fiilis ku joistain 50-luvun matkakertomuksista, joiden idea oli ennen internettiä ja halpalentoja vaan selostaa et miltä ulkomaailma näyttää ja tuoksuu. En liiottele… noissa amerikan/pariisinromansseissa ulkomaanruokakauppakäyntejäkin selostetaan hartaasti niinku jotain kuulentoa. 

Mut sinänsä ymmärrän kustantamonkin pointin, jos juoni ei oo kovin hyvä niin lukijaa pystyy edes hetken hämäämään erikoisilla puitteilla!

Kiitos kommenteista kaikille! :)

Stazzy/Calendula, mielenkiintoista kuulla kustantamon kanta chick litiin, kiitos tiedosta! Chick litin perusmääritelmiin kai kuuluu, että tapahtumapaikka on iso kaupunki, mutta kai sitä tosiaan voisi soveltaa, jos kirjoittaa maasta, joissa isoja kaupunkeja ei ole. Tai saa minun puolestani kotimainenkin kirja sijoittua minne vain, kunhan on hyvin kirjoitettu...

Linnea, voin kertoa, että ei-sydänsuruiseen aikaan Bridget nauratti kovasti ja ilahdutti kaikin tavoin! Hyvän kirjan merkki sekin, usein ihmissuhdetkirjat voivat toimia terapiakirjana, mutta eivät sitten muuten, jos omassa elämäntilanteessa ei ole samastumiskohtia kirjaan.

Ulkomaankielellä lukeminen tuntuu minusta usein paremmalta jo siksi, että vieraalla kielellä ei saa luettua yhtä vaativia kirjoja kuin suomeksi ja toisaalta jo siinä, että lukee vierasta kieltä, on fiksu selitys itselle, miksi lukea tällaistakin kirjaa. 

Jemina, tosiaan, Bridget on aito ja jotenkin raikas, vaikka onkin tosi hassu! Kehuttakoon tähän väliin suomennostakin, sekin tuntui luontevalta. Ehkä Bridget on niin hyvä, koska se kertoo tavallisista ihmisistä - toki liioitellen, mutta ei kuitenkaan glamouria tihkuen. Lisäksi kirjassa korostuu esim. ystävien merkitys, eikä perusajatus ole, että ystävistä viis, kunhan saan napattua miehen.

Mettu, voi ei, ko. kirjat eivät sitten kuulosta kovin kiinnostavilta tai onnistuneilta. Voi olla, että eksoottisten puitteiden on ajateltu herättävän uteliaisuutta ja tuovan lukijoita?

Tulipa hyvät perustelut ottaa tämä kirja ainakin pitkän tähtäimen lukulistalle! En muista tätä lukeneeni, vähän plaranneeni sentään. Elokuvat olen kyllä nähnyt.

Minulle Bridget Jones jäi "ihan ok" -tasolle niin kirjana kuin elokuvanakin. Onhan siinä/niissä hauskat hetkensä, mutta ei kuitenkaan räjäyttänyt chick lit -pottia minun kohdallani ;)

Luen aika harvoin chick litiä, ei tule mieleen luettua eikä siten suositeltavaakaan kotimaista genren edustajaa. Ulkomaista chick litiä voisinkin lukea lukumukavuusalueen ulkopuolelta -projektini merkeissä (voi elämä mikä lause taas, anteeksi!).

Sallan lukupäiväkirja, olisi tosi kiva kuulla, iskeeko Bridget sinuun ollenkaan. Eli kokeile ihmeessä, jos kirja tulee sopivasti vastaan!

Villasukka kirjahyllyssä, mulla Bridget on siis niitä harvoja chick litejä, jotka räjäyttävät potin ja toimivat näemmä yhä. Olen joskus lukenut kyllä ko. genreä enemmänkin, mutta en viime vuosina. Nyttemmin olen tylsä ja toivon poikkeavien kirjavalintojen olevan chick litin sijasta esim. tietokirjoja. ;)

Luru/Lurun luvut (Ei varmistettu)

Bridget Jones on kyllä lajinsa klassikko ja ehdotonta huippua! Minä viihdyn chick litin parissa sopivina annoksina. Olen tykännyt esim. Marian Keyesistä ja Veronica Henrystä. Suomalainen chick lit sen sijaan on kyllä sellainen genre, joka ei ole vielä tainnut löytää kruunaamatonta kuningatartaan. Liekö kyseessä sitten tuo miljööongelma? Ehkä, vaikka luulisi, että sopivan kirjoittajan käsissä suomityttöjenkin elämänpiiristä voisi muovata viihdyttävää lukemista, jossa tunnelman luomiseen ei välttämättä tarvittaisi manolo blahnikeja, muttei rämmittäisi ihan lähiöbussirealismissakaan. Edukseen erottuvat chick lit -kirjat (lähinnä brittejä?) ovat minusta sellaisia, joissa tyylilajiin kuuluvaan pinnallisuuteen yhdistyy vähän vakavampiakin/syvempiäkin tasoja - ei välttämättä mitään elämän kurjimpia syövereitä, mutta jonkinlaista todenmukaisuutta ja koskettavuutta. Suomalaisesimerkeistä olen ehkä jäänyt kaipaamaan sitä juuri sopivaa sekoitussuhdetta.

Luru, kiitos suosituksista! Marian Keyesiä olen kai joskus lukenutkin, mutta Veronica Henryä en. Ja nostan hattua sille, joka kirjoittaa suomalainen chick litin klassikon! Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, sillä taidamme olla aika tarkkoja siitä, millaisia elementtejä kirjassa pitäisi olla ja missä suhteessa että se olisi uskottavaa chick litiä. Ei turhaan sanota, että huumori ja viihde ovat vaikeita lajeja...

whale's head

tuli mieleen että eikö Hilja Valtosta voisi pitää suomalaisen chick litin klassikkona! 'Nuoren opettajattaren varaventtiili' etc.. (ajatusmaailmakin tuskin on sen vanhanaikaisempi kuin noiden mainittujen nykyromanssienkaan)

Kommentoi

Ladataan...