Helmi Kekkonen: Kotiin

Ladataan...

Joidenkin kirjojen kanssa tietää tulleensa kotiin. Olo on samaan aikaan pakahtunut ja rauhoittunut, lohduton ja lohdutettu, onnellinen - hyvä. 

Helmi Kekkosen esikoisnovellikokoelma Kotiin viehätti minua jo ensimmäisellä tutustumisella, ja nyt toisella lukukerralla ihastuin siihen vielä enemmän. Tunnustan, että kauniit, harkitut, vähäeleisen tyylikkäät pienet suuret kertomukset vetosivat minuun niin, että minua alkoi hyvin poikkeuksellisesti itkettää aamujunassa, siksi että on niin viisaita kirjoja ja että lukeminen on niin ihanaa. Ja että näin minäkin tahtoisin kirjoittaa...

Ja osin siksi, ettei elämä ole aina kaunista. Kotiin-kokoelman novelleissa on surua ja melankoliaa, mutta onnettomuuksilla tai menetyksiä ei korosteta, pikemminkin vain todetaan että näinkin voi käydä ja kuvataan, miltä tuntuu, kun esimerkiksi äiti on kuolinvuoteellaan, rakastettu lähtenyt tai vanha mies jäänyt leskeksi, ilman ystävää.

Kekkonen kertoo elämätarinat hienovireisesti, jotenkin hahmojaan ymmärtäen ja heistä välittäen. Niinpä lukijallekaan ei jää haikean kuulaasta teoksesta surullinen olo, vaan pikemminkin puhdistunut ja virkistynyt: millainen helmi tämä kirja onkaan. Minusta kirja on myös jotenkin viehättävän vanhanaikainen tai ajaton. Vaikkei sen yleisvire ole iloinen, kirja sopisi hyvin lahjaksi hiotun kielenkäytön ja kauniin kirjallisuuden ystävälle.

Ja vielä: vaikka kerronta on kaunista ja tarinat tunnelmaltaan toistensa kaltaisia, kirja ei ole tylsä. Jäin parin novellin kohdalla tälläkin kertaa miettimään, mitä oikein tapahtui. Esimerkiksi novelli Ilona loppuu siihen että puhelin soi:

 

Tunnistan sinua hoitaneen lääkärin harkitun ja varovaisen äänen.

Ei vielä.

Lasken luurin paikoilleen, istun alas, painan molemmat kädet vatsalleni.

Ikkunan takana lumen hidas hiljainen pudotus.

 

En kerro enempää, mutta totean, että lopetus on hieno, sillä se jättää tulkinnanvaraa. Erityisesti sitä on novellissa Aatos, jonka muistin jo ensimmäiseltä lukukerralta yllättäväksi. Pitää lukea se vielä muutamaan kertaan, ja ehkä saan joskus selville, mitä päähenkilölle Aatokselle on tai ei ole tapahtunut.

Joka tapauksessa, kiitos hienosta kirjasta, Helmi K!

 

Helmi Kekkonen: Kotiin. Avain, 2009. Nidotun laitoksen 1. painos. Kansi: Satu Ketola

Kustantajan kirjaesittely

Share

Kommentit

MariMaalla
Kivistössä

Hoi Jenni, tämä intouttikin nyt kertomaan, että keräilen itselleni lukulistaa pitkälti täältä. Olen laiska seuraamaan kirjauutuuksia ja -keskusteluja tai erikseen kaivamaan tietoa, mutta sun suositukset osuu hyvin usein nappiin!

Jenni S.

Kiitos Mari! Ihana kuulla, tuollaiset kommentit ilahduttavat aina aidosti. Musta netti on ihana keksintö, kun saa tietoa ja inspiraatiota ja löytää nk. luottobloggaajia. Mä taas pistän usein Kivistön vinkit korvan taakse ja ole mainostanut niitä muillekin.:)

VierailijaErja (Ei varmistettu)

Voi, nyt tahtoisin päästä heti lukemaan tätä! Pidin Valinnastakin paljon, ja juttusi toi mieleen saman hienon tunnelman...

Anna/Lukemisen kartasto (Ei varmistettu)

Oi että, tämä kirjoituksesi taas muistutti tästäkin lukulistalla olevasta kirjasta! Talvella luettiin opintojen merkeissä juurikin Aatosta, ja se välillä edelleen palaa kutkuttelemaan mieltä...

Anna/Lukemisen kartasto (Ei varmistettu)

Oi että, tämä kirjoituksesi taas muistutti tästäkin lukulistalla olevasta kirjasta! Talvella luettiin opintojen merkeissä juurikin Aatosta, ja se välillä edelleen palaa kutkuttelemaan mieltä...

Jenni S.

VierailijaErja, tässä on sama tunnelma kuin Valinnassa mutta kirja on minusta hienompi, kiinnostavampi ja koskettavampi, kun tarinoita ja elämänkohtaloita on monia. :)

Anna, mielenkiintoinen ja ilahduttava tieto, että Aatosta käsitelläänn jollain (kirjoittamisen? kirjallisuuden?) kurssillakin. Minullekin Aatos on palannut aina välillä kutkuttelemaan mieltä jo aika monen vuoden ajan, luin Kotiin-kokoelman ensimmäistä kertaa, kun se oli juuri ilmestynyt.

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu)

Oi, olen jokseenkin täydellisen samaa mieltä kanssasi tästä kirjasta! Moni novelleista kosketti syvästi, ja vaalin tätä aarteena hyllyssäni.

Jenni S.

Maria, tämä on minunkin aarteeni (nyt kun taas omistan kirjan), aion palata aarteen luokse vielä monta kertaa, vaikka vain yhden novellin tai vilkaisun verran. Luottokirjoja tarvitaan.<3

Kommentoi

Ladataan...