Helvi Hämäläinen: Kaunis sielu

Ladataan...

 

Klassikkoäänestyksen voittaja on luettu.

Haluaisin sanoa, että Helvi Hämäläisen jo vuonna 1927 kirjoittama, mutta silloin liian uskaliaana hyllytetty ensimmäinen proosateos Kaunis sielu on upea lukukokemus, joka täydentää Hämäläisen kirjailijakuvaa ainutlaatuisuudellaan. En vain ole lukenut Hämäläiseltä mitään muuta, vaikka toki jotain ylimalkaista hänen teoksistaan tiedänkin. Eikä lukukokemuskaan ollut ainakaan ainutlaatuisen mukava - kiinnostava kyllä, ja omalla tavallaan kiehtova, paikoin oudon lumoavakin.

Takakannen mukaan Kaunis sielu ei ylittänyt julkaisukynnystä, koska se oli liian rohkea: teos kertoo ystäväänsä eroottisesti ihastuneesta naisesta. Minun päähuomioni vei kuitenkin aluksi se, että naisella on myös miesystävä. En kuitenkaan osannut odottaa, että miesystävä on naimisissa oleva perheenisä ja nainen halua tappaa hänet! Naisten eroottinen ystävyys taas ei tullut ilmi ainakaan nykylukijaa järkyttävästi, eikä oikein muutenkaan. Sen sijaan melkein hätkähdin sitä, että heti aluksi nainen sanoo turvautuneensa eläimiin ja osoittaa niille arkailematta hyvyyttä. Eihän se välttämättä tarkoita mitään sen kummempaa - mutta murhien, eläimien ja ystävän kauniiden olkapäiden lisäksi kirjassa puhuttiin myös mm. pirujen kuvittelusta ja sikiönlähdettämisestä. Voisin kuvitella, ettei naisystävyys ole aikoinaan ollut käsikirjoituksen ainoa kustannusväkeä mietityttänyt asia.

Tätä lukijaa askarruttivat myös teokset rakenne  ja tyyli.

Kauttaaltaan minämuodossa oleva kirja koostuu lyhyistä, numeroduista kappaleista. Ensin luulin seuraavani päiväkirjaa, mutta lopulta... en tiedä, tästä teoksesta oli vaikea saada tolkkua. Joka tapauksessa kirja koostuu vyörytyksestä, joka on kiihkeää puhetta, vuoroin suoraa ja paikoin taas harhaista, välillä kuin runoa. Esimerkiksi:

 

Tuota kosteaa, vaaleata, suurta suudelmaa en unohda, mutta kuitenkin hänet tapan. Olen murheissani, sanomattoman murheissani, nuo nöyrät harmaankalpeat kasvot tapan. Monesti olen nähnyt ne lehtien suhistessa ja välkkyessä, kumartuneina puoleeni.

 

Pitäisi varmaan tutustua Hämäläisen runoihin, sillä kirjassa sanotaan Kauniin sielun muistuttavan Hämäläisen lyriikkaa. Siinä viitataan myös Hämäläisen elämäkertaan, jossa hän muistelee esikoiskäsikirjoitustaan ja sanoo olleensa kirjoittamisen aikaan esteettisen maailmankatsomuksen vanki. "...synkässä kellarihuoneessa minä koin hurmautuneita runoelämyksiä ja kirjoitin kauneudesta ja hyvyydestä."

***

Valitan. Kaunis sielu oli sen verran erikoinen lukukokemus, etten ainakaan kertalukemalta osaa kertoa siitä tämän tarkemmin. Olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia. Onko kukaa lukenut juuri tätä kirjaa? Tai mitä muuta suosittelette Hämäläiseltä?

Tekstinäyte, s. 96:

Puun hienot lehvät ovat täynnä kastetta, harmaata, hienoa, tuuli roiskuttelee sitä veteen, riehakas olo täyttää mieleni.

Saan päähäni tuoda jonkin taiteellisista, huoneessa istuvista, kirjallisuutta rakastavista piruistani kadulle. Metsikössä ne ehkä menestyisivät, koska ovat karvaisia, näyttäisivät satyyreilta. Mutta pannapa yksi niistä kävelemään täällä sateisella asfalttikäytävällä, pahansuopien, porsliinilasistem lyhtyjen kiiltäessä - - 

 

Helvi Hämäläinen: Kaunis sielu. Wsoy, 2001

Share

Kommentit

Talvikki (Ei varmistettu)

Ryhdyin muutama viikko sitten blogisi innoittamana lukemaan tätä kirjaa. Olen päässyt noin puoleenväliin, lukeminen on aikamoista tervanjuontia. Kirja on minusta outo, hämmentävä ja kerrassaan kummallinen. Aluksi minua hämmensi eniten se, miten modernia kirjan kieli on, vaikka se on kirjoitettu lähes sata vuotta sitten. En voi olla miettimättä, onko kustannustoimittajalla ollut sormensa pelissä vai onko Hämäläinen todella kirjoittanut sillä tavalla. Aion tahkota opuksen loppuun asti, mutta välissä taidan lukea jotakin vähän kevyempää :)

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Minäkään en ihmeemmin tykännyt. Rohkea aikanaan varmasti, mutta myös sekava, rytmitön ja toisteinen.

Rupesin lukemaan Kaunista sielua aikanaan Säädyllisen murhenäytelmän jälkimainingeissa. Siitä tykkäsin: hieno tunnelma ja psykologisen romaanin mutkikkaat henkilöhahmot. Erityisen kiinnostavaa ja ihanaa oli myös se, miten Helsinkiä kuvattiin kirjassa. Töölö esimerkiksi oli moderni kaupunginosa, ja sen asunnot edelläkävijöiden viileitä koteja.

Tosin tiukkaa kustannustoimittajan kättä olisi kaivannut Säädyllinen murhenäytelmäkin. Missä on hyvä editoija, kun sellaista tarvitaan?

Jenni S.

Talvikki, kiva kuulla! Siis siitä, että etsit kirjan käsiisi, eikä siitä, ettet sinäkään innostunut siitä erityisemmin. Tai onhan sekin tavallaan kivaa, sillä minusta on ainakin aina oudon tuntuista, jos olen jostain kirjasta ihan eri mieltä kuin muut... onneksi Katikin on ilmeisesti aivan samaa mielstä. Säädyllinen murhenäytelmä on keikkunut lukulistoillani ikuisesti! Joskus luen sen ja teen Töölö-kävelyretkiä sen innoittamana, näin olen päättänyt.:)

yrtti
Yrttitarha

Harjoittelen kirjoittamaan ensimmäistä kertaa kommenttia kirjablogiin, toivottavasti onnistuu! Haluan suositella Helvi Hämäläiseltä Sukupolveni unta- runokokoelmaa, joka on hänen proosaansa huomattavasti helpompilukuinen vaihtoehto. Osittain runot ovat hurmaavasti vanhahtavia, mutta myös viisaita ja kauniitakin.

terv. Yrttitarhan yrtti

Jenni S.

Hei Yrttitarhan yrtti! Kiitos kommentista, hyvin onnistui. Kommentoi toistekin.:)

Kiitos myös kirjavinkistä. Haluan ehdottomasti lukea joskus lisää Hämäläiseltä, koska hän on kiinnostava henkilö ja kirjatkin kuulostavat kaikki hienoilta, vaikken tähän esikoiseen niin ihastunutkaan.

Kommentoi

Ladataan...