Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot (ja bonuksena kirjailijan nimmari)

Ladataan...

 

Tunnustan mutuhutumaisen huolettomasti, että luulin pitkään Jayne Anne Phillipsiä romanttisen viihteen kirjoittajaksi. Ehkä se johtui hänen nimestään, joka antaa mielestäni kepeän vaikutelman.

Jayne Anne Phillips ei kuitenkaan ole viihteellinen, romanttinen tai kepeä kirjailija. "Ei todellakaan!" huudahti ystävä, jolle joskus esitin Phillips-harhaluuloni. Sittemmin olen lukenut Kiurun ja termiitin ja todennut, että Phillips kirjoittaa vakavista asioista taitavasti ja luotettavasti, laadukkaasti. (Vaikka voihan viihdekin olla laadukasta.)

Ainakaan Phillipsin esikoista, novellikokoelmaa Mustat kuviot ei voi mistään näkökulmasta katsottuna pitää viihdyttävänä tai muutenkaan mukavana. Itse asiassa kirja on kauhea, mutta kauheudessaan todella hieno.

Kiinnostuin teoksesta sen ensimmäisten rivien vuoksi. Avausnovelli, vain yhden sivun mittainen Hääkuva alkaa:

 

Äitini nilkat mutkittelevat valkoisen leningin helmasta aivan kuin luut olisivat vettä.

 

Vetiset luut? Samassa novellissa todetaan myös, että Aviomies on jälkiviisautta. Mitenkään onnelliselta ei tämän hääkuvan pari vaikutakaan, korkeintaan järkisyiseltä. 

Muistakaan kertomuksista on turha hakea erityisemmin iloa, sillä Phillips kertoo onnettomien ja kierojen perhesuhteiden ohella muun muassa kuolemasta, hulluudesta, narkomaaneista ja murhaajista. Kansi puhuu puolestaan: tässä kirjassa on jotain tyylikästä mutta samalla kammottavaa. Vaikka kerronta on selkeää, teoksen tunnelma oli niin epämääräisen uhkaava ja paikoin julmakin, että luettuani kirjaa eilisillan heräilin koko yön ahdistaviin painajaisiin - ja aina herättyäni jatkoin Mustien kuvioiden lukemista, sillä en voinut olla lukemattakaan.

"Syytän" tästä Phillipsin kielenkäyttöä. Mistä tahansa novellikokoelman avaakin, eteen tulee täsmällisiä ja usein mielikuvitusta kutkuttavia lauseita. Tarinat alkavat usein menemällä suoraan asiaan - henkilöön tai tilanteeseen. Esimerkiksi:

 

Minulla menee hienosti kunnes hän yskii. (nov. Hyväntekijä)

Floridassa ukko kaiken talvea tökki kalkkisia koirankakkoja kävelykepillä ja kiroili. (nov. Tähtiä)

Ja suosikkini: 

Koulu avasi rautaporttinsa puoliskot näyttääkseen klovnejaan ja temppuilijoitaan. (nov. Lumi)

 

Ankeaa on, mutta myös hienoa ja osuvaa. Kirjailija sanoo itse, että on saanut tarinoiden aihiot todellisuudesta, mutta kertomukset "muuttuivat itse asiassa uniksi". Takakannessa taas on sitaatti  John Irvingiltä: "Suurenmoinen nuori kirjailija, hän lataa merkityksellä jokaisen lauseen."

Minusta hyvän kirjan merkki on usein sekin, ettei teksti tunnu vanhentuneelta, vaikka se olisi julkaistu jo jokin aika sitten - tai pikemminkin, että teksti tuntuu ajattomalta. Mustat kuviot on ilmestynyt Yhdysvalloissa, kirjailijan kotimaassa, 1979 ja käännetty suomeksi 1982. 

Yhdestä asiasta saatoin kyllä huomata, ettei kyseessä ole uutuusteos: kirja tuli vastaani antikvariaatissa pilkkahintaan 20 senttiä. Tuntui lähestulkoon nololta maksaa kirjasta niin vähän - vaikken kuulu miljonääreihin, kuulun niihin jotka kirjojen kalliuden sijasta rutkuttavat usein kirjojen täysin katteettomia hintoja; ei antikassakaan tarvitsisi ilmaiseksi antaa, kirjoilla on arvonsa jota pitää kunnioittaa! - etenkin kun kotona huomasin hämmästyksekseni saaneeni myös Jayne Anne Phillipsin nimikirjoituksen:

 

 

Tekstinäyte s. 18:

Mikset sinä ikinä lue mitään? kysyn.
Luen minä, hän sanoo. Luen oman alani kirjoja. Luen töissä koko päivän kun kirjoitan niitä kirottuja kirjelmiä. Kun tulen kotiin haluan rentoutua.
Mennään sitten elokuviin.
En minä halua mennä elokuviin. Miksi minä siitä rahaa maksaisin että saan pelätä ja järkyttyä?
Mutta jonkin tunteen tunteminen voi olla opettavaista. Etkö halua oppia mitään?

 

Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot (Black Tickets, 1979), Tammi, 1982. Suom. Marja Alopaeus. Kansi: Markus Heikkerö

 

Kirjailijan kotisivut

Suomen Kuvalehden henkilökuva ja haastattelu kirjailijasta. Jayne Anne Phillips sanoo Riitta Kylänpään haastattelussa 2009, että mikä tahansa on helpompaa kuin kirjoittaminen. 

Share

Kommentit

Booksy

Tyylikäs ja kammottava kuulostaa hyvältä! Nuo lainaamasi kohdatkin ovat aika vakuuttavia. Täytyy pistää nimi mieleen. :-)

 

Anna Elina (Ei varmistettu)

Jayne Anne Phillips on kyllä hieno kirjailija. Etenkin Suojelus oli mulle tosi vavisuttava ja vahva lukuelämys, mutta kyllä pidin Kiurusta ja Termiitistäkin. Äidin ajan olen lukenut joskus aikoja sitten. Suojeluksessa käsitellään aika rankkoja asioita, kuten näissäkin novelleissa, mutta kieli ja kerronta on upeaa.

En muuten ollut tästä kirjasta kuullutkaan. Kansi ei välttämättä houkuttelisi lukemaan, mutta uskon, että siitä huolimatta etsin kirjan käsiini.

Jenni S.

Booksy, eikö kuulostakin? Mutta ahdistavassa ja kummallisessa on ehdottomasti oltava tyyliä mukana, ettei jää vain epämääräisen ja epäkiinnostavan tasolle. Tämä ei jää! Eivätkä onneksi kaikki kertomukset olleet kamalia, mutta jotenkin synkeä ja erikoinen yleisvaikutulma jäi koko kirjasta.

Anna Elina, mulla on Suojelus hyllyssä, mutta lukematta - hienoa kuitenkin kuulla, että se on upea. Niin olin ajatellutkin. 

Minustakaan kansi ei erityisemmin houkuttele lukemaan, mutta tutustumaan kyllä. Kiinnitti heti huomiota siellä 20 sentin alekorissa parka lojuessaan!

Kommentoi

Ladataan...