Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Ladataan...

 

Melkein kaikki tietämäni kirja-ahmatit ja etenkin -bloggarit tietävät liian suositun kirjan ongelman. Kun sama teos tulee kehujen kera liian monta kertaa vastaan, tulee olo, että on jo lukenut sen, eikä kirjaa tee mieli lukea oikeasti. Ja jos kuitenkin päätyy lukemaan eikä ihastukaan, tuntee olonsa oudoksi ja ulkopuoliseksi. 

Minulle kävi näin Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi -romaanin kanssa. En ollut oikein kartallakaan, mistä kirja kertoo, mutta nimenä se oli hyvin tuttu: tuntui, että kaikki ovat lukeneet kirjan. Minä luin kirjan vasta nyt, kun ystävä lainasi sen minulle omatoimisesti.

Kuin jokin päättyisi on saanut vuoden 2011 Man Booker -palkinnon. Takakannessa sitä on kehuttu mm. hypnoottiseksi ja viiltävän tarkaksi. Kirjan minäkertoja on jo eläkeikään päässyt mies, Tony Webster. Hän muistelee kouluvuosiaan ja nuoruttaan, ensimmäisiä ja sitä seuraavia rakkauksiaan, pohtii ystävyyttä ja elämää, filosofoi.

Kirja on kaunis, rauhallinen ja teknisesti moitteeton. Ymmärrän, miksi se on ihastuttanut. Tässä on kirja: sivistynyt, harkittu, koskettava ja sopivan traaginen ja yllättävä. Kirjan hahmot ovat hyvin kaunokirjallisia, tai ainakin tarinamaisia. Tonyn ystävineen voisi kuvitella myös hillitysti traagiseen taide-elokuvaan. Kaiken kaikkiaan sekä teos että sen hahmot ovat älyllisiä ja tiedostavia, sellaisia hieman pikkuvanhoja ja sekä itseironiaan että -analyysiin taipuvaisia. Ihmisiä, joista on toisinaan kiehtova lukea, mutta joiden seurassa olisi helposti vaivaantunut ja etääntynyt olo oikeassa elämässä.

Tässä kaikessa oli sitten minulle kirjan heikkouskin.

Etenkin aluksi teos muistutti minusta liikaa Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -bestselleriä, jota olen parhaillani lukemassa. Toisaalta kirja oli minusta paikoin yksinkertaisesti tylsä - liian paperinmakuinen. Huomasin, ettei minusta ole kiinnostavaa eikä etenkään luontevaa, että aikuinen mies muistelee - ja ylipäätään muistaa! - yksittäisiä vuorosanoja ja muita yksityiskohtia nuoruudestaan. Ja vaikka olisi kieltämättä hätkähdyttävää tavata ensirakkautensa vuosikymmenien jälkeen, syy, miksi Tony tapaa ensimmäisen vakavasti otettavan tyttöystävänsä taas kuuskymppisenä, oli kummallinen ja epäuskottava. Toki nuoruuden traumat ja elämän vinksahdukset pitää käydä läpi, mutta... Ehkä eläytymiskykyni ei vain riittänyt heittäytymään tähän tarinaan. Ehkä en ollut vastaanottavaisessa tilassa ihmissuhdeihmettelylle.

Lukukokemus oli kuitenkin hyvä, vaikken tuntenutkaan suuria tunteita. Hyvää kieltä on aina miellyttävää lukea, etenkin, jos kirja on melko ohut. Kersti Juva on lisäksi niin kuuluisa kääntäjä, että luin hänen suomennostaan kiinnostuneena jo pelkästä suomennoksesta  - oikealta ja osuvalta vaikutti. Ja ainakin nyt tiedän, millainen tämä kaikkien lukema kirja on.

 

Google löytää kirjan nimellä monta ihastusta ja ainakin yhden samankaltaisen lukukokemuksen kuin minulla. Kirsin kirjanurkassakaan ei väristy onnesta tätä kirjaa lukiessa eikä pidetty sen loppuratkaisusta. Kirsin kirjoituksessa on myös avattu tarkemmin kirjan juonta.

 

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (The Sense of an Ending, 2011). Wsoy, 2012. suom. Kersti Juva

Kustantamon kirjaesittely

 

P.S. Olettehan huomanneet, että Lily uudistuu lähiaikoina ja esimerkiksi etusivun ulkoasu muuttuu? Lisätietoa täältä.

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Mä tykkäsin tästä kovin, mutta samalla siitä jäi jotenkin ontto olo, loppu ei mun mielestä sopinut tarinaan eikä tunnelmaan. Sen sijaan kertojan epäuskottavuus taas sopi, tykkäsin siitä että ihmettelin kertojaa kokoajan. Ja teknisesti tämä oli kyllä aikalailla virheetön suoritus :)

Ja hauskaa että sullekin tuli Jumalat mieleen. Mä olen lukenut sen joskus 15 vuotta sitten ja se palautui mieleen heti ja elävästi.

jaana/täällä toisen tähden alla (Ei varmistettu) http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.ru/

Luin kanssa kirjan ihan äskettäin ja ihan samat fiilikset kuin sulla. En vain jaksanut kiinnostua Tonyn vatuloinnista ja vain vaivoin sain kirjan loppuun.

Jenni S.

Helmi K,  ontto nimenomaan. Huomasin välillä viihtyväni kirjan parissa, mutta sitten se taas tuntui aivan tyhjältä ja lukukokemus jäi latteaksi - ehkä juuri "ontto" on paras sana kuvaamaan sitä. 

Jaana, juuripa vatulointia(kin)! Meinasin käyttää ihan samaa sanaa kirjoituksessani. Vaikka vatulointi on tavallaan inhimillistä, siitä on rasittava lukea - ja toisaalta, en voi kyllä kuvitella isäni ikäistä miestä noin vatuloimassa. ;)

 

Kommentoi

Ladataan...