Jyrki Pellinen: Satuja huonokuuloisille

 

 

Eiliseen lukemistyytyväisyyskeskusteluun viitaten: tässä on teos, jonka ei pitäisi paljon lukutilastoja hetkauttaa. Se ei ole puhuttu uutuus vaikka uusi onkin, ei tunnettu klassikko eikä edes paksu tiiliskivi, jonka lukemisesta voisi antaa itselleen olen syventyvä ja ahkera lukija -tunnustuksen. Tämä reilu 70-sivuinen pehmeäkantinen lärpäke on niin huomaamaton, että sen löytyminen kirjakaupasta oli aivan sattumaa ja kotona olen ehtinyt sen kadottaakin pari kertaa.

Kuitenkin juuri tämä minikirja oli miellyttävä ja merkittävä lukukokemus.

Jyrki Pellisen Satuja huonokuuloisille sisältää kolmisenkymmentä lyhyttä novellia. Niiden kertojia ovat elottomat esineet, kuten tuuli, meri, kuva, avokado tai kenttä. Suurin osa novelleista on nimettykin simppelisti kertojiensa ja päähahmojensa mukaan: Saari, Sumu ja Kaiku, Viikunanlehti.

Näin alkaa novelli Meri. Kurkkasin tämän alun jo kaupassa, ja mielestäni se kuvaa teosta hyvin:

Meri oli suuri ja hajamielinen eikä ehtinyt koskaan tehdä yhtä asiaa kerralla. Oli tukkeja, lahopalasia, laivoja. Sumua tuli taivaan rantaan ja joskus siellä näkyi punainen pipo tai joku tytön muotoinen olio. Meren oli helppo kuvitella se itselleen ja kuljettaa minne tahtoi. Se heitti tyttöä kohti rantakahvilaa ja näytti sille meren tauluja. Mutta se ei saanyt tyttöä enää puhumaan mitään. Kerran meri oli kuulevinaan, etä erään näyn kohdalla sen taulu olisi tehnyt tyttöön vaikutuksen.

Kirjan takakannessa pohditaan: "Jos elottomat esineet, kuten tuuli ja siilin karvat ja piikit merkitsisivät niin paljon, että niille voitaisiin antaa subjektin ominaisuus." Tämä kuulosti minusta kiinnostavalta, kun aloin lukea Pellisen kirjaa, mutta väärältä, kun olin lukenut sen: juuri tuuli, meri ja siilin piikithän ovat mitä elollisimpia ja tärkeimpiä. Unohdetaan nyt ilmastomuutos ja muut ihmisen tyhmyydet ja tuhot, niin luontohan on lopulta se, joka on ja jatkaa oloaan, ihan sama mitä me ihmiset siitä ajattelemme tai kirjoittelemme.

Olen kuitenkin kovin iloinen, että Pellinen on "kirjoitellut" pienet suuret tarinansa. Pienimuotoinen, tarkka ja rauhallinen kerronta on aina viehättänyt minua, ja useimmissa Pellisen pienoisnovelleissa siihen yhdistyy vielä ripaus sadunomaisuutta, jopa surrealistisuutta. Aivan kaikista kertomuksista en erityisemmin pitänyt, mutta kertomukset kiinnostivat minua suuresti sekä yksittäin että kokoelmana. Minullakin on tapana inhimillistää tai sanoisinko tarinallistaa luonnonilmiöitä, joten sain helposti kiinni tarinoiden perusideasta. Lukeminen oli jopa opettavaista ja lukufiilis samanlainen kuin hyvien runojen ääressä: Noinkin maailman voi nähdä. Kaikesta voi kirjoittaa.

Palatakseni taas lukemistyytyväisyysanalyysiin: tämän teoksen jälkeen toivon, että näkisin itse kirjamaailman laajemmin. Kirjan luettuani kirjoitin Googleen tuon minulle aiemmin tuntemattoman kirjailijan nimen ja sain tietää Wikipediasta, että Jyrki Pellinen on julkaissut jo yli kolmekymmentä kaunokirjallista teosta! No, hyvä että on, sillä haluan lukea häntä lisääkin. Jotenkin hyvin uskottavalta tuntui myös Wikipedian tieto, että Pellinen on paitsi kirjailija myös kuvataiteilija. Satuja huonokuuloisille onkin hyvin kuvallinen teos. Ainakin minulle se avautui pitkälti (mieli)kuvina, ei niinkään sanoina.

Löysin kirjan Helsingin Lasipalatsin Kirja kerrallaan -kaupasta, jota voin suositella ihan kaikille kirja-aarteiden metsästäjille. Kauppa on täynnä pieniä erikoisuuksia ja myy toisaalta näköispainoksia vanhoista klassikkoromaaneista, -runoteoksista ja -näytelmistä. Vaarallinen mutta suositeltava piipahduskohde, jolla on onneksi nettikauppakin.

Jyrki Pellinen: Satuja huonokuuloisille. Ntamo, 2011.

Kustantajan/nettikaupan kirjaesittely

Share

Kommentit

Saila R
S-palsta

Kiinnostava, kiitos tästä esittelystä! Kuulostaa oikein mukavalta, luonnon ja surrealisminkin ystävälle tämä on varmaan mukavaa luettavaa. Pistänpä korvan taakse.

 

Jenni S.

Ole hyvä! :) Kannattaa pistää korvan taakse. Tarinat ovat niin lyhyitä, ettei niihin tutustumiseen mene liikaa aikaa, vaikka sitten olisikin sitä mieltä, ettei halua tutustua vaikkapa saaren mielenliikkeisiin. (Vaikka kuka ei haluaisi, en ymmärrä!)

Salla

Nimen perusteella kuvittelin tämän olevan jokin äänikirja, jossa on yksinkertaisia, hitaasti ja selkeästi luettuja satuja.

Ilmeisesti ei kuitenkaan. :)

Minulle Jyrki Pellisen nimi kuulostaa tutulta. Wikipedia-listan perusteella en muista lukeneeni häneltä mitään, mutta nimi lie kumminkin tullut jossain vastaan.

Jenni S.

Sallan lukupäiväkirja, ei, kirja ei ole selkokirja nimestään huolimatta. :) Kyse taitaa olla siitä, että näitä tarinoita lukiessaan tajuaa heti, että satuja ja tarinoita on kaikkialla. Jotenkin niin sanottiin myös kirjan takakannessa (olen mökillä ja täältä käsin en voi tarkistaa asiaa).

Kommentoi