Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi (ja saako kirjasta lukea vain alun ja lopun?)

Ladataan...

 

Olen heikkona ranskalaisiin kirjoihin. Kepeisiin mutta vakaviin, yksinkertaisiin mutta vinksahtaneisiin, omalla tavallaan bizarreihin ja määrittelemättömällä tavalla tyylikkäisiin. Arvostan myös sitä, etteivät ranskalaiset romaanit ole yleensä tiiliskiven paksuisia.

Viime kesänä ilmestynyt Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät ei istu aivan täydellisesti täydellisen ranskalaisen kirjan määritelmään, koska se on monisataasivuinen ja hyvin selkeästi etenevä, viihteellinenkin. Pidin kuitenkin kirjasta, sellainen ripaus siinä oli hassua ranskalaisuutta. Ja kirjan teemat olivat kiinnostavia: ei niinkään päähenkilön Joséphinen ero ja uusi suhde, vaan hänen suhteensa sisareensa, kirjan kirjoittaminen salanimellä, salaisuuden paljastuminen ja bestseller-kirjailijaksi tuleminen, ylipäätään ranskalainen elämä. Kirja ei mullistanut elämääni, mutta jäi mieleen hyvänä kesäkirjana ja ylipäätään mukavana romaanina. (Ja hauskana kirjan nimenä ja houkuttelevana kantena.)

Tämä pohjustuksena sille, että odotin aika paljon kirjan jatko-osalta, tämänkeväiseltä teokselta Kilpikonnien hidas valssi. Pituudestaan huolimatta Krokotiilin keltaiset silmät  jäi ärsyttävästi kesken ja halusin tietää, mitä etenkin kirjan päähenkilöille sitten tapahtui.

En tiedä edelleenkään. Yritin sinnikkäästi lukea  jatko-osaa parin viikon ajan, mutta sain luettua vain noin kolmasosan alusta ja sitten kirjan lopun. Ajattelin, että vaikken halua lukea koko kirjaa, niin loppu edes kertoisi, mitä kirjassa pääpuitteiltaan tapahtuu.

Ei kertonut. Sitä vaivasi sama kuin alkuakin: liikaa ihmisiä, liikaa menoa, liikaa kaikenlaista hössötystä. Liikaa olettamusta, että lukija muistaa ensimmäisen osan täydellisesti. Olin pettynyt. Muistelen, että ensimmäisessä kirjassa Joséphine oli hieman vätysmäinen mutta sympaattinen, samoin koko tarinan tunnelma oli mukava ja kertomus pysyi koossa. Nyt henkilöitä oli liikaa ainakin minulle ja mukaan oli tuotu monia jännityselementtejä: uhkailua ja puukotuksia, kysymys siitä onko ex-mies sittenkään kuollut, ylipäätään liikaa kaikkea. Jos kirjasta olisi karsittu ainakin puolet sekä tapahtumista että sivuista, olisin luultavasti lukenut sen kokonaan. Nyt en, ja tuskin luen kolmattakaan osaa, joka on ilmestymässä ensi vuonna suomeksi. 

En kuitenkaan halua lytätä teosta täysin. Jos siinä ei olisi ollut mitään viihdyttävää tai koukuttavaa, en olisi lukenut loppua. Minun ei ole vaikea jättää teoksia kesken. Joskus saatan hylätä kirjan jo muutaman sivun perusteella - vaikka monien mielestä niin ei saa tehdä - ja loppuun loikkaaminen kertoo jo kohtalaisesta kiinnostuksesta.

Mikä tässä kirjassa sitten kiinnosti? Samat teemat kuin ensimmäisessä osassakin ja se, että periaatteessa kepeän tekstin keinoin oli lähestytty vakavia, suuriakin teemoja. Esimerkiksi, s. 64:

Voiko ihminen elää erillään sukulaisistaan, ystävistään, miehestään ja lapsestaan? Erillään omasta itsestään. Minusta tulee puhdas henki. Liukenen tyhjyyteen, huomaan ettei minussa ollut koskaan minkäänlaista sisintä. Että olen aina ollut pelkkää ulkokuorta.

 

Mutta - onko väärin kirjaa kohtaan lukea vain alku ja loppu? Minkä kirjan olet jättänyt kesken, miksi?

 

Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi (La valse lente des tortues, 2008). Bazar, 2012. Suom. Lotta Toivanen. Kannen kuva Getty Images, suomenkielinen kansi Satu Kontinen

Kustantamon kirjaesittely

Kirjailijan kotisivut

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Apua :) Minä olen kirjan jättänyt kesken noin miljoona kertaa. Tosin yleensä vannon, että luen ne vielä loppuun... joskus... Keskenjäääneiden top3 on: Alastalon salissa (ei kaivanne selityksiä ;D), Kafkan Linna (on kesken n. 20 sivua lopusta, koska en vain saanut sitä luettua loppuun, minua ei lopulta kiinnostanut hevonpepun vertaa, että pääseekö se heebo sinne linnaan vai ei) sekä Freudin Vitsi ja sen yhteys piilotajuntaan, joka on ehkä kuivin kirja, jota olen koskaan yritäänyt lukea :) Sopii kyllä unettomuudesta kärsiville unilääkkeeksi ;)

Mitä vanhemmaksi tulen eli mitä enemmän olen lukenut, sitä helpommin kirja jää kesken. Aikaa on niin vähän, ettei tee mieli tuhlata sitä sellaiseen, josta en pidä. Joistain kirjoista olen kyllä iloinen, että olen sinnitellyt. Esim. ekalla lukukerralla joskus lukiossa Rikos ja rangaistus meinasi jäädä kesken, koska ekat 100 sivua olivat niin tylsää junnaamista. Sitten yhtäkkiä 100 sivun jälkeen meno alkoi kiihtyä. Tokalla lukukerralla yliopistossa romsku olikin sitten mukaansavetävä jo ekoilta sivuilta, parani selvästi kerta kerralta :)

Siri Hustvedin Kaikki mitä rakastin taas oli sellainen, joka olisi pitänyt jättää kesken. Luin loppuun, koska kaikki tuntuivat siihen niin ihastuneen, ja minä sitten odotin, että jossain vaiheessa ihastun minäkin. Odotan yhä :) Odotukset olivat varmaan liian korkeat, aika usein liian ylistettyä kirjaa kohtaan on kohtuuttomia vaatimuksia. Olin vain kuvitellut, että Paul Austerin vaimolla olisi yhtä lumoava tapa kirjoittaa. Hyvä osoitus siitä, että muiden mielipiteistä on lopulta mahdotonta ennustaa varmasti omaa reaktiota. :) Mutta tässä tapauksessa olisi ollut todella fiksua minulta kokeilla tuota sinua metodiasi eli hypätä kaiken sen jahkaamisen yli suoraan loppuun :)

Vera Vala rekisteröitymättömänä (Ei varmistettu)

Äh, ja ylempi kommentti oli siis minulta :)

Jenni S.

Siinäpä se kesken jättämisen ristiriita ja tuska onkin: jotkut kirjat oikeasti kannattaa ottaa uudelleen esiin ja lukea sinnikkäästi, toisille on ihan oikein että jäävät kesken. Ja joidenkin olisi pitänyt jäädä kesken. ;) Mutta ei kai lukeminen niin vakavaa ole, kirjat tulevat luetuiksi, jos kirjakohtalo niin päättää. Tai ainakin haluan uskoa niin, t. nimim. Jotkut kirjat jo vuosia kesken.

Minä olen lukenut Alastalon salissa ja pidin (!) siitä, mutta lukemiseen meni kyllä kuukausia. Rikos ja rangaistus oli hyvin kiinnostava ja Kaikki mitä rakastin oli minustakin hieno, mutta esim. Kafkan teoksia on jäänyt minultakin kesken. Ja hämmentävimpiä ovat juuri nuo kokemukset, kun ei saa luettua kirjaa, joka on "kaikista" mahtava - se on hyvin hämmentävää silloinkin, kun kirja ei jää kesken tai tule vain pakolla luetuksi. Itselläni viimeisin kokemus on ehkä Katja Ketun Kätilö, josta kirjoitinkin, että tunsin lukevani eri kirjaa kuin muut.

Onneksi maailmassa riittää kirjoja - kaikkien makuun ja jopa kesken jätettäväksi. :)

Jenni S.

Vera, ja äh, vastasin kommenttiisi juuri samaan aikaan kun lähetit uuden kommentin! :)

Vera Vala rekisteröitymättömänä (Ei varmistettu)

Tiedätkö, seuraavaksi kun tavataan, minun on järjestettävä sinulle joku palvontameno tuon Alastalon salin vuoksi! Olen oikeasti järkyttynyt, että noin nuori ihminen on voinut lukea sen! Mitä minä nyt keksin tekosyyksi? :D

Oikeasti vain kadehdin sinua onnellista, nyt voit hankkiia sen "Olen lukenut Alastalon salissa" t-paidan. Vai onkohan niitä vielä myynnissä..? :)

P.S. Minä en ole vielä uskaltanut tarttua Kätilöön. Tosin nyt kynnys hiukan madaltui, kun tunnustit, ettei kaikkien olekaan pakko pitää siitä ;)

Jenni S.

Vera,pPalvontameno! :D Ei nyt sentään. Mutta oikeasti kyllä pidin Alastalon salista jollain kierolla tavalla, koska siinä oli hauska tunnelma ja kiinnostavia sanoja ja sanontoja. En ole tosin vieläkään saanut selville, mitä esim. pantteriväärä tarkoittaa, jotain puuta ilmeisesti. Vanhan blogini puolella on juttua Alastalo-projektista ja mm. kuva viime kesältä: ajoimme isäni veneellä Alastalon ohi.

Olen usein sanonut, että jos joskus saan Olen lukenut Alastalon salissa  -paidan, sitten minunkin blogissani nähdään välittömästi päivän asu! Ihan 100 % Volter Kilpi -fani en ole kyllä minäkään, sillä esim. yliopistolla pakolla luettu Antinous on jäänyt traumaattisena lukukokemuksena mieleeni.

Mutta sitten kirjamessuilla minä voin pyytää nimmarin ja sinä kysyä lukuvinkkejä Kilven varalta! ;)

Vera Vala rekisteröitymättömänä (Ei varmistettu)

Heh, minä taidan pyytää sinulta nimmarin tuon Alastoman salin vuoksi ;) Tämä on noloa siksikin, että myös minä pidän Kilvestä oikeasti tosi paljon, tai siis Batsheba on mielestäni aivan upea, ja kävin innokkaasti ja torvia soitellen Alastoman salin kimppuun, ja kuinkas sitten kävikään ;) Joo, tässä huomaa eron Lukijan ja lukijan välillä, sinulle tuo iso alkukirjain ;) Mutta joo, mun taitaa olla syytä käydä sun vanhan blogin puolella katsomassa, että kuinka sait tuon urakan tehtyä. Tai urakan ja urakan, ei sitä taatusti saa loppuun, ellei oikeasti ole intohimoa juuri kieleen ja sillä leikittelyyn! Respect! :)

Sudenkorento (Ei varmistettu)

Toki kirjasta saa lukea vain alun ja lopun, jos se siltä tuntuu, mutta itse en tee niin. Vaikka alku ja loppu on tärkeitä, eivät ne kuitenkaan koko tarinaa kerro ja mielestäni kaikki se asia niiden välissä on ihan yhtä tärkeää. Kirjaa kohtaan se on väärin, koska alun ja lopun lukeminen on periaatteessa sama kuin tavata ihminen tämän elämän alussa ja toisen kerran juuri lopussa ja sen jälkeen joku tulee kysymään, että millainen henkilö tämä oli. :P Kun jätän kirjan kesken, en lue loppuakaan. En muista, mikä kirja on viimeksi jäänyt kesken, mutta kirjahyllystä löytyy keskeneräisenä Althalus, joka on ollut kesken jo piiiiiitkän aikaa.

Jenni S.

Vera, sovittu siis! :) Minä haluaisin lukea joskus enemmänkin Kilpeä, mutta saa nähdä, milloin uskallan. Tiedän myös Antinouksen Lukijan, joten teokset taitavat jakaa väkeä. Yksi haaveeni - juu, olen nörtti ja friikki ja mitä vielä - on myös jonain kesänä osallistua Kustavin Volter Kilpi -viikoille.

Sudenkorento, hyvä vertaus ja kiinnostava pointti, kiitos! Minusta tuntui Pancolin kanssa, että oli parempi sentään lukea loppukin, mutta onhan tuo totta, että tuskin tulee palattua kirjaan, joka ei ole "vain kesken" vaan loppukin jo luettu. Usein minäkin vain jätän kirjan kesken, harvemmin tulee noin loikittua. Ja ensi kerralla mietin vielä tarkemmin ennen kuin loikkaan!

 

Jenni S.

Vera, sovittu siis! :) Minä haluaisin lukea joskus enemmänkin Kilpeä, mutta saa nähdä, milloin uskallan. Tiedän myös Antinouksen Lukijan, joten teokset taitavat jakaa väkeä. Yksi haaveeni - juu, olen nörtti ja friikki ja mitä vielä - on myös jonain kesänä osallistua Kustavin Volter Kilpi -viikoille.

Sudenkorento, hyvä vertaus ja kiinnostava pointti, kiitos! Minusta tuntui Pancolin kanssa, että oli parempi sentään lukea loppukin, mutta onhan tuo totta, että tuskin tulee palattua kirjaan, joka ei ole "vain kesken" vaan loppukin jo luettu. Usein minäkin vain jätän kirjan kesken, harvemmin tulee noin loikittua. Ja ensi kerralla mietin vielä tarkemmin ennen kuin loikkaan!

 

hdcanis (Ei varmistettu)

Kun on kesken useampia kirjoja yhtäaikaa niin kesken jää joskus myös niitä hyviäkin kirjoja kun nyt sattui vaan koko ajan lukemaan niitä muita, tällaisia "palataan asiaan joskus tulevaisuudessa" kirjoja on useita, mainitaan nyt vaikka Rushdien Keskiyön lapset.

Mutta jätän kyllä kirjoja kesken myös siitä syystä ettei nappaa, yleensä jos ensimmäisten 50 sivun jälkeen ei houkuta siirtyä seuraavalle sivulle niin jääköön. Joskus toki kuulee esim. bloggaajilta kommentteja kirjoista että vaikka alkupuoli onkin tervanjuontia niin se kyllä paranee, jolloin voi ehkä vielä sinnitellä pitemmälle, mutta aika harva kirja oikeasti tuollaista merkittävää tasonparannusta tekee.
Toki näihinkin voi joskus myöhemmin palata jos oli vaikka väärässä mielentilassa (esim. väärässä kohdassa raskaus-keveys-asteikkoa tai liikaa samanlainen kuin se kirja jonka luin juuri ennen) tai jotain, mutta on myös niitä kirjoja joista näkee että ne perustuvat täysillä sellaisiin tyylikeinoihin joita minä en arvosta, ja ei se teksti seuraavalla lukukerralla mihinkään muutu.
Tuota en ole harrastanut että lukisin myös lopun keskenjätetystä kirjasta. Joskus olen käynyt lukemassa juoniselostuksen wikipediasta tai vastaavasta lähteestä mikä lienee kuitenkin vähän sama asia.

Jos kirjojen keskenjättäminen olisi väärin kirjoja kohtaan, niin sellaisten kirjojen kirjoittaminen jotka haluaa jättää kesken olisi väärin lukijaa kohtaan.

Kirsin kirjanurkka

Kyllä saa, ja pitää, jos sattuu käymään niin kuin sinulla tämän kirjan kanssa! Olen itse tehnyt joskus samoin. Niin käy, jos viihdekirja vain alkaa junnata paikoillaan. En tosin päädy tähän usein, sillä jos alku jo on niin tylsä, etten halua lukea eteenpäin, en viitsi sitten lukea loppuakaan. Mutta jos kyse on sarjasta, jota on jo lukenut ja henkilöiden kohtalo kiinnostaa, näin voi menetellä. En suhtaudu kirjojen lukemiseen yhtä vakavasti kuin Sudenkorento, sillä en yleensä pidä kirjallisuuden henkilöitä yhtä tärkeinä kuin näitä lihallisia "oikean" todellisuuden ihmisiä :))

Kesken jättäminen on minulle kuitenkin vaikeaa, vaikka välillä vain sitten pakotan itseni siihen, koska Veran tavoin ajattelen, ettei aikaa kannata tuhlata huonoihin lukukokemuksiin. Kirjahan saattaa olla vaikka kuinka hyvä, mutta ei vain iske minuun. En ihmettele, että Kätilö ei iske kaikkiin lukijoihin, onhan se hyvin persoonallinen ja provosoivasti kirjoitettu. Jonkinlainen laadun merkki minusta, että toiset syttyvät, kun toiset jäävät kylmiksi. Jos jokin tunnetila syntyy, on jotain saavutettu.

Pakko muuten varastaa aihe sinulta, sori vaan. Tänään kirjoitan blogiini traumaattisista lukukokemuksista! ;))

Sudenkorento (Ei varmistettu)

Heh, en minäkään kirjojen henkilöhin suhtaudu kuten oikeiisiin ihmisiin. Se vaan oli vertauskuva, jolla tarkoitin koko kirjaa (en siis vain sen hahmoja), sillä kirjat ovat kuitenkin kokonaisuuksia, johon kuuluu alun ja lopun lisäksi muutakin. :) Jos kyseessä on kuitenkin useamman kirjan sarja, joista ei jaksa viimeistä lukea, niin ehkä siinä tapauksessa saattaisin loikata sinne loppuun kurkistamaan, mitä hahmoille käy. En vielä ole törmännyt sellaiseen sarjaan, jossa joutuisin tekemään niin.
Joskus olen huomannut, että kesken jättämäni kirja onkin parin vuoden päästä, kun yrittää uudelleen lukea, erittäin hyvä kirja. Sitä on vain yrittänyt lukea väärään aikaan.

Vitamiini

Minusta kirjan saa, ja se jopa täytyy, jättää kesken jos siltä tuntuu. Maailmassa on liikaa hyviä kirjoja ja liian vähän aikaa niiden lukemiseen, eikä aikaansa minusta kannata tuhlata sellaisiin kirjoihin joista ei pidä.

Itse hylkään armotta opukset joista en pidä, mutta jos minulle jää sellainen tunne, että kirja voisi sittenkin kiinnostaa jonain toisena hetkenä, jätän sen lukulistalle ja saatan palata siihen myöhemmin. Toisinaan huomaankin, ettei ensimmäisellä lukuyrityksellä ollut vielä sen kirjan "aika", mutta myöhemmin pidänkin siitä. :)

Minä olen joskus lukenut kirjasta vain alun ja lopun, mutten tähän hätään muista muita esimerkkejä kuin Montgomeryn Annan perheen, jonka lukeminen tökki todella pahasti, mutta halusin kuitenkin tietää miten kirja päättyy. Toisaalta se kirjan loppukin oli minusta niin hölmö, että olisi ehkä ollut parempi jättää sekin lukematta.

Useammin tulee tehtyä niin, että lukee kirjan loppuun selaillen, jos kirja ei varsinaisesti innosta lukemaan, mutta haluaa kuitenkin tietää mitä siinä tapahtuu. Yleensä teen tätä vähän viihteellisempien, juonivetoisten kirjojen kanssa.  Sellaisten joista tietää, etteivät ne sen paremmiksi muutu, vaikka keskeyttäisi kirjan ja yrittäisi lukea sen uudelleen loppuun joskus toiste. Esimerkiksi Da Vinci -koodin luin puolivälin jälkeen loppuun hyvin reilulla kädellä harppoen. Olisin toki voinut myös lukea vain kirjan loppuratkaisun, mutta olin junassa eikä minulla ollut muutakaan lukemista.

Kesken jätän sellaisia kirjoja, joiden lukeminen ei vain kertakaikkiaan etene. Tällaisten kirjojen pariin saattaa sitten palata myöhemmin, ja joskus jokin on muuttunut, ja kirjan lukee aivan tyytyväisenä loppuun asti.

 

vierailija (Ei varmistettu)

Itse olen koulu jutuissa harrastanut tuota alku ja loppu lukua,mutta muuten kirja jää kesken jos ei kiinnosta. Ja vaikka kiinnostaisikin niin kaikkia kirjoja ei voi lukea kerralla.esim Kalevalan aion kyllä lukea loppuun,mutta pitkällä aika välillä :))

Sara/Saran kirjat (Ei varmistettu)

Hei Jenni, haasteella pukkaan sinua blogissani!

Jenni S.

Kiitos kaikille kommenteista! Ei ole siis maailman suurin synti jättää kirjaa kesken, mutta mieluummin niin kuin että lukee sieltä täältä, näin tulkitsen viestejänne. Minulla on monta, monta sellaista lukukokemusta, että kirja on jäänyt kesken vain minusta itsestäni johtuen eikä siksi, että kirjassa olisi jotain vikaa. Oikeastaan harrastan tällaista poukkoilevaa lukemista vain melkoisen yhdentekevien kirjojen kanssa, sellaisten, joille tuskin suon toista mahdollisuutta. Se toinen mahdollisuus muuten kannattaa suoda tasokkaille kirjoille - olen ennenkin kertonut, että vihasin esim. Thorean Elämää metsässä ekalla lukukerralla (ja jätin kesken), toisella lukemiskerralla, uuden käännöksen kera, rakastuin kirjaan. Ailahtelevaisia ovat lukijan tunteet. Noiden Thoreau-kokemusten välillä oli vain pari vuotta aikaa, joten kyse ei ollut edes siitä, että olisin lukenut kirjan ihan eri elämänvaiheissa tms.

Kirsi, hahaa, kyllä täältä saa varastaa bloggausaiheita. Ja Sara, kiitos, tulen katsomaan. :) 

Riina/upotus.blogspot.com (Ei varmistettu)

Minä aloitin viime kesänä David ja Leigh Eddingsin kirjoittamaa Belgarath: Velhon tarina-nimistä fantasiajärkälettä vain koska poikaystäväni ylisti sitä maasta taivaisiin. En yleensä pidä fantasiasta tippaakaan, eikä asia muuttunut miksikään, vaikka sinnittelin parisataa sivua läpi.

En kuitenkaan PYSTY jättämään kirjaa kesken, varsinkaan jos olen luvannut toiselle, että pääsen sen loppuun. Eli luku-urakka jatkuu tänä kesänä ärsyttävää kyllä. Aion suhtautua siihen kuten pakolliseen koulutyöhön ja lukea viitisenkymmentä sivua päivässä. Samalla kadehdin niitä, jotka osaavat jättää kirjan kesken tuosta noin vain :)

Jenni S.

Riina, kiitos kommentista ja anteeksi, että vastaan vasta nyt. Oli pari kauhun päivää, kun tietokoneeni hajosi - tänään se saatiin elpymään, paitsi että parin vuoden kuvat ja tekstit ovat tuhoutuneet... 

Asiaan. Voin hyvin kuvitella Velhon tarina -ongelmasi. Olen luopunut itse edes yrittämästä tuontyyppisiä fantasiakirjoja, koska en vain innostu niistä... Yleensä jätän kirjat surutta kesken, mutta tuossa tilanteessa voisi minullakin tehdä tiukka tai ainakin perustelisin kauheasti, miksi en luekaan toisen kehumaa kirjaa (olen itse joskus hyvinkin loukkaantunut, jos mies ei arvosta kirjasuosituksiani!). Toivottavasti voit lukea välillä jotain muutakin tai ainakin saat runnottua kirjan läpi kohtuullisessa ajassa tuolla 50 sivua päivässä -taktiikalla!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei mitään hätää, parin päivän vastausaika on mielestäni yllättävän nopea!
Totta, juuri tuo loukkaantumisen vaara ajaa minut lukemaan vaikka väkisin. En kyllä ymmärrä minkä takia ylipäätään suostuin koko hommaan, Harry Potterit kun ovat ainoita fantasiakirjoja, joista pidän (tai rakastan). Aion kyllä lukea vastapainoksi mahdollisimman paljon kevyttä hömppää :D

Jenni S.

Hih, toivottavasti lukemiseen "pakottava" edes ymmärtää arvostaa luku-uhraustasi! Niinhän se on, että vaikka olisi kiva tykätä kumppanin kanssa samoista kirjoista, ei sitä oikein väkisin voi järjestää. Mielenkiinnosta voi toki tutustua toisenkin kirjamakuun, ja saattaahan sitä ainakin periaatteessa yllättyä positiivisesti. :)

Hepsantuu (Ei varmistettu)

Hassua.

Tulin tekemään haun tästä kirjasta, koska olen siinä vaiheessa, että tekisi mieli kiikuttaa kirja takaisin kirjastoon.

Kilpikonna-kirja alkoi lupaavasti, pieniä arvoituksia ja arjen yksityiskohtia täynnä salattuja merkityksiä, mutta nyt kirja on lopahtanut joutuvan pulinan tasolle (olen päässyt joulukohtaukseen). Mietin, miksi ihmeessä edes lainasin tämän tuikituntemattoman kirjan. Kauniit kannet ja maininta, että kirjaa on myyty 750 000 kpl Ranskassa - voilà!

Tänä kesänä olen jättänyt kesken myös kolmen tykkäämäni suomalaiskirjailijan teokset. Johanna Sinisalon Enkelten verta ei kiinnostanut teemaaltaan, vaikutti liian tieteelliseltä. Asko Sahlbergin Häväistyt oli tavattoman synkeä, samoin Markku Pääskysen Vastaavuksia. Vastaavuuksista oli ajoittain kuvauksellisesti kiinnostava, mutta tarina hukkui jonnekin tympeyteen (omaani tai kirjan maailman).

Haluan lukea vain hyviä kirjoja, huonoihin en aikaani tuhlaa.

Jenni S.

Hepsantuu, hassua tosiaan - ja vapauttavaa myös kuulla, ettei sinullakaan oikein suju tämän kirjan kanssa! Tosiaan pulinaa.... Ja minulla kirja on edelleen kesken, taitaa pysyäkin.

En ole lukenut Sahlbergia enkä Pääskystä, mutta Sinisalon Enkelten verta oli minusta hyvä, tosin juurikin tuon tieteellisyyden takia. Minua kiinnosti etenkin sen pääaihe mehiläisten kato, mutta ymmärrän, että ellei se kiinnosta, niin... teos ei ollut kovin kaunokirjallinen vaan lähinnä juuri tieteellinen ja kantaa ottava. Ei aivan parasta Sinisaloa. Minulla lisäkiinnostusta toi se, että olin kuullut kirjamessuilla Sinisalon haastattelun.

Samaa mieltä: kirjan ei pidä olla huippuhyvä tai ihastuttava, mutta sen on oltava jollain tavoin kiinnostava, että jaksaa ja kannattaa lukea.

Kommentoi

Ladataan...