Katja Kettu, Krista Petäjäjärvi (toim.): Pimppini on valloillaan

Ladataan...

 

Novelliantologia-esseekirja Pimppini on valloillaan on ollut julkisuudessa ulkokirjallisista, joskin kirjan teemaan liittyvistä syistä. En nyt tässä ota niihin kantaa, mutta sanon, että kirja kannattaa lukea kohusta huolimatta - tai toisaalta ihan itsensä takia. Se on aiheeltaan tärkeä ja kaunokirjallisesti kiinnostava.

Aihe on siis seksuaalinen vallankäyttö. Mukana on kuusi tutkijaesseetä, joissa seksiä ja valtaa (tai vallan puuttumista) pohditaan eri tieteenalojen näkökulmista. Kirjasta löytää myös paljon tieto- ja tutkimuskirjallisuusvinkkejä.

Ja - miksi kirjan halusinkin lukea - kirjassa on noin kolmenkymmenen nykynaiskirjailijan novellit seksistä ja vallasta. Kirjailijalista on vakuuttava: kirjan päätoimittajan Katja Ketun lisäksi mukana ovat mm. suosikkini Miina Supinen ja Leena Parkkinen, sekä esim. Pirjo Hassinen, Essi Tammimaa, Rosa Liksom ja Anu Silfverberg

Pari kirjailijaa, ja vielä ihan tunnetuimmasta päästä, tuottivat kyllä ensin lähes pettymyksen, ainakin hämmennyksen.

Anja Snelmanin koko tuotanto käsittelee teoksen kirjailijaesittelyn mukaan tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Esimerkkiteoksina on mainittu Sonja O. kävi täällä, Pelon maantiede, Safari Club, Lemmikkikaupan tytöt ja Parvekejumalat. Luulisi siis, että Snellman olisi kirjoittanut tätä kirjaa varten uuden tekstin, mutta ei, hänen panoksensa novelliantologiaan on katkelma romaanista Pelon maantiede. Jätin lukematta, koska jos joskus haluan palata - haluaisin kyllä - Pelon maantieteeseen uudelleen, luen koko kirjan.

Myös Johanna Sinisalon teksti on uudelleenjulkaisu. Se ei kuitenkaan ollut alkuyllättymisen jälkeen yhtä häiritsevää, sillä novelli Baby Doll ei ollut minulle yhtä tuttu kuin Snellmanin romaani, enkä usko, että se on sitä muillekaan. Baby Doll on kuulemma ilmestynyt alun perin Gummeruksen novelliantologiassa Intohimosta rikokseen (2002), ja sen menestynyt kansainvälisestikin.

Sinisalomaisen tarkasti ja sujuvasti kirjoitetun kertomuksen maailma on tuttu ja vieras, hurja. Siinä 8-vuotias pikkusisko Annette tarkkailee ja kadehtii vain pari vuotta vanhempaa siskoaan, jolla on silikonirinnat ja mallin ura. Toisaalta tytöt käyvät tavanomaisesti koulua, vahtivat pikkuveljeä, miettivät miten saada kavereilta huomiota, mutta sitten - Anettellakin on pitkävartiset, punaiset korkosaappaat ja kadut ovat niin vaarallisia, ettei niillä saa liikkua yksin. Hämmentävä ja ahdistava romaani kuvaa kärjistäen nykyelämää tai varoittaa, millaiseksi se voi muuttua. Toivon, ettei muutu.

Myös Riikka Pulkkinen on antologiassa kiinnostavasti esillä. Sanna Karkulehdon tutkijaesseessä lähetystään seksuaalista vallankäytöä ja mm. aikuisen ja alaikäisen "suhdetta" kaunokirjallisuuden näkökulmasta. Karkulehto kuljettaa rinnakkain Maria Peuran On rakkautes ääretön -romaania ja Pulkkisen Rajaa. Hän osoittaa, miksi Peuran romaani (jota en ole lukenut) pistää lukijankin kokemaan seksuaalisen väärinkäytön tunteita - siinä isoisä hyväksikäyttää nuorta lapsenlastaan, tyttöä. Peuran kirja kuulostaa hyvin ahdistavalta, kun taas Pulkkisen Rajassa aikuisen miesopettajan ja nuoren koulutytön suhde on kuvattu hienovaraisemmin, pehmeämmin. Karkulehto osoittaa, että Pulkkinen ei puolustele opettajaa - päinvastoin, lopulta opettajan moraali löytyy ja hän tunnustaa teon vaimolleen - mutta antaa hyväksikäyttötilanteesta Peuraa armollisemman kuvan. Peuran teoksessa ympäristö tietää laittoman suhteen, mutta kieltää sen vaikenemalla. Rajassa ympäristö tuomitsee miehen, mutta kunnioittaa nuoren tytön mielipiteitä. Voisin referoida ja pohtia tätä vaikka kuinka, mutta viittaan vain Saran analyysiin Ylittikö Riikka Pulkkinen Rajan? Pulkkinen pohtii omassa novellissaan Lovi, miltä kirjailijan tuntuu lukea "rumaa sanastoa" ja seksiä sisältäviä tekstejään ääneen eri yhteyksissä. 

Kaiken kaikkiaan Pimppini on valloillaan on moniääninen mutta kuitenkin tasalaatuinen, tärkeä ja kiinnostava teos. Luin taannoin pettämisestä kertovan novelliantologian Valhe ja viettelys - tarinoita pettämisestä. Silläkin oli ansionsa, mutta ne olivat ensi sijassa kaunokirjallisia, kun taas Pimppini on valloillaan -teoksella on myös yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, eikä vain tutkijaesseiden ansiosta.

Pimppini on valloillaan toi mieleeni myös pari vuotta sitten julkaistun esseeteoksen Hullu akka! Luulen näillä teoksilla olevan paljon samoja lukijoita, mutta toivon, että Pimppini on valloillaan -teokseen tarttuvat muutkin kuin hullut akat. Tätä voisi luetuttaa vaikka kouluissa, niin kaunokirjallisia kirjailijavinkkejä antavana teoksena kuin keskustelun herättäjänäkin.

Ote Johanna Sinisalon novellista Baby Doll. Kertomuksen päähenkilö Annette on vasta 8-vuotias, pojat varmasti suunnilleen samanikäisiä:

Annette on huora." Poikien huuto alkaa taas kun Annette tulee koulun pihaan ja koettaa olla kuulematta. Se on kaikkein tavallisin huuto ja siitä ei kannata välittää, pojat sanovat niitä tyttöjä huoriksi joita ne eivät yritä iskeä. Ja Annettea ne eivät yritä.

Paljon pahempiakin huutoja on.

Niin ja jos joku ei ole vielä kuullut, kirjan kaksitulkintainen nimi tulee vienankarjalaisesta kansanlaulusta.

 

Katja Kettu, Krista Petäjävuori (toim.): Pimppini on valloillaan. Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö. Wsoy, 2012

Kustantajan kirjaesittely

Share
Ladataan...

Kommentit

Minä odottelen tätä kirjastoon niin luen. Vaikuttaa kyllä kiinnostavalta, kiva lukea tästä nyt tuoreeltaan. Aihe ainakin on tärkeä ja monta kiinnostavaa kirjailijaa mukana. 

Linnea, kiinnostava kyllä on! Onko tähän pitkät jonot kirjastossa?

Antologiaa ei näkynyt vielä eilen meidän kirjaston uutuushyllyssä, tai sitten se oli jo lainassa...

Aika hauskasti sattui, minulle noista on tuttu juurikin tuo Sinisalon Baby doll, sehän oli Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita -novellikokoelmassa. Idealtaan kamalaa luettavaa, mutta taatusti herättää ajatuksia ja tunteita!

No Sex and the City

Tämän tahtoisin lukea! Pitääpä seuraavasta palkkanauhasta laskeskella, että montako kirjaa raaskii netitse tilata... Aihe kiinnostaa todella paljon, mutta tällaiset teokset ovat aina vähän riskejä - millainen kokonaisuus eri tekijöiden sirpaleista muodostuu? Onko kirja kovan hinnan arvoinen, vai jääkö lukijaa harmittamaan? Etenkin vanhojen tekstien uudelleenjulkaisu tällä tavalla välillä mietityttää. Että kaupataanko tässä nyt vain vanhaa kamaa uudessa paketissa. Ja jos jotain lukijana inhoan, on se fiilis siitä, että minua sillä keinoin vedätetään.

Ja huh, tuo Peuran kirja. En ollut ajatellutkaan sitä vuosiin, mutta välittömästi sen mainittuasi kirjan nostattamat fiilikset muistuivat mieleen. Se oli aika rankkaa tavaraa tosiaan, ei siinä ketään helpolla päästetty. Mutta pirun hieno kirja kyllä.

No Sex and the City

Oho, tuli sitten lihavoituna koko homma. Pahoitteluni vahingosta - niin painava mielipiteeni ei siis kuitenkaan ollut, että olisin sen tarkoituksella kokonaisuudessaan boldannut. :)

Villasukka kirjahyllyssä, mitä kummaa, vaikka olen lukenut Sinisalon novellikokoelman, en muistanut Baby Dollia sieltä. Muutenkin muistan enemmän vain tunnelmia ja ideoita (mm. ne sorsat...), ehkä pitäisi lukea kokoelma uudestaan.

Jemina, kiitos painokkaasta kommentista. ;) Ei haittaa, vaikka oli lihavoitu. Minä olen sattumoisin juuri lukemassa Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen -tietokirjaa ja olin jo siitä saanut innoituksen tutustua hänen tuotantoonsa. Nyt into on vielä suurempi, joskin On rakkautes ääretön on varmasti rankka ja ahdistava. Rajasta en hirveästi pitänyt, mutta nyt aloin suhtautua siihenkin vähän uudella tavalla, ainakin tietyt kohdat olisi kiinnostavaa lukea uudestaan.

Minusta tämä teos oli monista kirjoittajista ja genreistäkin (mukana oli myös pari runomuotoista/vähän kokeilevampaa tekstiä) yllättävän toimiva kokonaisuus, paitsi että nuo uudelleen julkaisut harmittivat. En ole vielä juurikaan törmännyt muihin arvioihin (aktiivisesti en ole yrittänytkään), mutta seuraan kiinnostuneena, mitä muut tästä sanovat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen lukenut kirjaa, en ihan kokonaan vielä. Mielestäni teos on erittäin tarpeellinen kannanotto, mutta mielestäni naisen seksuaalista vapautta olisi voinut käsitellä myös positiivisemmin. Esimerkiksi useammassa asiantuntija-artikkelissa viitattiin yhteiskunnan pornoistumiseen, mikä valitettavasti on totta, mutta mielestäni tämä olisi ansainnut hieman debattia. Esimerkiksi antolgoiaan fiktiivisen ja mielestäni melko persoonattoman tarinan kirjoittanut Rakel Liekki olisi voinut olla mitä mainioin kommentaattori. Hänhän todellakin menneinä vuosina päästi pimppinsä valloilleen, ja on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että ns. porno ei pilaa naista, vaan Liekki on älykäs yhteiskunnallinen keskustelija. En tiedä Liekin taustoista, mutta käsitin, että tehdessään pornouraa, hän tiesi mitä teki, eikä ollut millään lailla hyväksi käytetty tms. Olisi siis ollut mielenkiintoista lukea myös positiivinen kannanotto esim. ns. Reilun kaupan pornon puolesta. Totuushan on, että tutkimustenkin mukaan naisetkin nauttiva pornon katselusta, ja sitä voisi tehdä syyllistymättä, jos genreä olisi myös tarjolla myös Reilun kaupan versiona.
Jännää, että pornoa on yleisesti tarjolla esimerkiksi lapsettomuusklinoiden näytteenottotiloissa, mutta tämä on kaikkien mielestä hyväksyttävää, sillä tarkoitus pyhittää keinot, mutta jos sama aviisi olisi miehellä kotona, niin olisi heti seksististä ja likaista. Tästä ei kirjassa puhuttu, mutta itse joskus asiaa pähkin...
Kärjistäen voisin sanoa, että hetkittäin kirjaa lukiessani tuli sellainen mielikuva, että naisen seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys toteutuvat vain aseksuaalistamalla itsensä.
Olisin siis kaivannut positiivisia voimatarinoita naisista, jotka ovat päästäneet pimppinsä valloilleen syyllistymättä ja kärsimättä siitä. Enkä nyt todellakaan tarkoita vain kaupallisessa mielessä, kuten Liekki. Esimerkiksi miksi edelleen sinkuilla ei saisi olla aktiivista seksielämää? Miksi se on moraalitonta parisuhteessa elävien mielestä? Miten niin helposti tuomitsemme sinkkujen rakastajat ja yhdenillat jutut, miten helppoa se onkaan parivuoteesta käsin tuomita. Itsekin parisuhteessa olevana olen tähän tuomitsemiseen syyllistynyt ja saanut itseni siitä kiinni.
Tässä siis vain muutamia mietteitä.

Vierailija, kiitos pitkästä, perusteellisesta ja ennen kaikkea kiinnostavasta kommentista! Hyviä pohdintoja ja hyvä, uusi näkökulma kirjaan. Kiitos! Kirjassa ei tosiaan ollut voimatarinoita eikä erityisemmin vapauden tuntua; nyt kun ajattelen teosta, niin muistan päällimmäisenä ahdistavat, kierosta ja väärästä vallasta ja maailmasta kertovat tarinat. 

Voi että, olisipa kiinnostavaa, jos joku kirjan tekemiseen osallistunut näkisi kommenttisi ja kommentoisi edes osaa pohdinnoistasi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos Jenni S. kommentistasi. Pahoittelut edellisen tekstini kirjoitusvirheistä - huomasin ne vasta luettuani kommenttini. Työni puolesta joudun sen verran tarkastamaan tekstejä - omia ja toisten - että nämä vapaa-ajan kirjuttelut tuppaavat tulemaan, miten sattuu - yläpää valloillaan.
Jatkoin kirjan lukemista, ja mainitsemasi ahdistavuus jäi päällimmäiseksi tunteeksi. Se, miten naisen seksuaalisuus edelleen joissakin yhteyksissä demonisoidaan ja miten sillä loukataan hyvin syvältä. Mietin, onko tähän koulukiusaamisenkin muotoon puututtu tarpeeksi, puhutaankohan siitä edes kouluissa? Vain onkohan aihe vielä jotenkin tabu? Olisi mielenkiintoista tietää, miten kouluissa toimitaan nykyisin. Vielä 90-luvulla sanottiin, että pojat ovat poikia ja ei kannata välittää...ja moni välitti ja alkoi pohtia omaa itseään, muistelen itsekin kirjoittaneeni päiväkirjaan, että pitääköhän joku lutkana, jos moikkaan (apua!) niin ja niin montaa poikaa ja joku näkee...tosin en uskaltanut edes kirjoittaa l-sanaa auki, niin kova oli sen sanan mahti ja siihen liittyvä pelko.

Mutta, olisi tosiaan ollut mielenkiintoista lukea hieman liberaalimpaa ja positiivisempaa tekstiä heistä, jotka ovat päästäneet pimppinsä valloilleen ja nousseet sen yläpuolelle, että naisella "saisi" olla vain muutamia kumppaneita elämänsä aikana.
Siinä mielessä kirjan nimi oli hämäävä ja en pitäisi sitä kovinkaan feministisena teoksena - hetkittäin jopa päinvastoin. Ehkä jatkossa jossakin teoksessanaisen seksuaalisuutta ja siihen liittyvää vapautta voisi pohtia ilman äärimmäisyyksiä suuntaan tai toiseen, jos ei nyt itsestäänselvyytenä, niin ainakin käsitellä asiaa myös lempeämmistä näkövinkkeleistä ja todeta, että itsemääräämisoikeutta on myös sanoa kyllä ja antaa palaa jos tekee mieli, kun kohtaa tumman muukalaisen ;)

Vierailija, mitä kauemmin kirjan lukemisesta kuluu, sitä enemmän minullekin alkaa olla mieli-/muistikuva, ettei se pimppi kovin valloillaan tuossa kirjassa ole. Harmi, ettei kansanlaulussa sanottu "pimppini on vallaton", se olisi kaksitulkintaisuudessaan sopinut teokselle paremmin. 

Minulla ei ole kosketusta nykyiseen koulumaailmaan, mutta tärkeitä ja hyviä kysymyksiä olet pohtinut. Toivon, etteivät stereotypiat ole voimissaan, mutta pahaa pelkään että ainakin joissain kouluissa ovat.

Huomaan muuten, että vaikka halusin lukea Pimppini on valloillaan -teoksen kaunokirjallisista syistä, nyt minulla on voimakkaampi muistikuva tutkijaesseistä, etenkin tuosta Sanna Karkulahden esseestä, johon olen bloggauksessakin viitannut. 

 

Kommentoi

Ladataan...