Kenelle kirjoja ja kirjakritiikkejä kirjoitetaan?

Ladataan...

Törmäsin viikonloppuna kolumniin, joka sai minut hämmentymään perinpohjaisesti. 

Tuula-Liina Varis, kirjailija ja Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja, kirjoittaa Kansan Uutisten sivuilla tärkeistä asioista, kuten kulttuurikritiikin arvostamisesta ja kirjailijoiden, kriitikoiden sekä freelancer-kirjoittajien usein kehnosta asemasta. Hämmennykseni ei kohdistunut koko kolumniin Sukupuutto vai nälkäkuolema, vaan kohtaan, jossa viitattiin kirjaan ja sen yleisöön:

Jokapaikanhöylät ovat todellakin ottaneet spesialistien paikan ainakin kirjallisuuskriitikoina. Netin blogi- ja peukutuskulttuurissa tilanne on pahin: tavaraa on paljon mutta laatua vähän, mielipiteitä rajattomasti, mutta asiantuntemusta niukasti. Taiteen tekijä, jolla on oikeus odottaa ammattikriitikon asiantuntevaa kommentaaria työstään, ei tästä mutuhutusta paljon kostu.

Kirjabloggari minussa olisi keksinyt tuosta kohdasta muutakin ihmeteltävää, mutta erityisesti häkellyin kohdasta "taiteentekijä, jolla on oikeus odottaa ammattikriitikon asiantuntevaa kommentaaria työstään".

Voi olla, että kyseessä olikin halu provosoida. Voi olla, että taitava kirjoittaja oli kirjoittanut tahallisen yksioikoisesti.

Mutta.

Intohimoisena lukijana ja kaikkein eniten juuri kotimaista kirjallisuutta rakastavana tunsin itseni naiiviksi ja hieman petetyksikin, tai hylätyksi. Ei kai kirjoja kirjoiteta (vain) kriitikoita varten? Ja eikö kriitikkojen tehtävä ole kertoa kirjoista lukevalle yleisölle, ei (vain) kirjailijalle?  Tai jos asiat ovat näin, mikä on lukijan paikka tai rooli? Ostaa kirja ja lukea - mutta pysyä pois oikeasta keskustelusta? Eivätkö suuren yleisön lukukokemukset kuulu kirjallisuuskeskusteluun tai kiinnosta kirjailijoita?

Myönnän, että saatan nyt itse lukea tekstiä liian yksioikoisesti ja provosoida kysymyksilläni. Enkä halua nyt paasata bloggarien roolista muuttuvassa mediakentässä; kaikkineen kiinnostava vastine Variksen kirjoitukseen löytyy jo Kritiikin Uutisista päätoimittaja  Aleksis Salusjärveltä. Totean vain, että suurin osa kirjabloggareista pitää blogiaan varmasti lukukokemusten takia - rakkaudesta kirjaan ja kirjallisuuskeskusteluihin, samoista syistä, joista on kautta aikojen pidetty lukupäiväkirjaa ja perustettu lukupiirejä. Me kirjoitamme itsellemme ja toisille lukijoille, koska lukeminen on meille elämäntapa ja harrastus - vaikka kyllä tätä mutuhuttua saavat toki kirjailijat ja kriitikotkin käydä lukemassa.

Tahtoisin toki - ja miten paljon tahtoisinkaan! - että kirjallisuutta ja sen parissa tavalla tai toisella työskenteleviä arvostettaisiin enemmän, ja myös konkreettisella tasolla, siis taloudellisesti. Mutta tahtoisin myös, että tavallista lukijaa ja tavallista bloggariakin arvostettaisiin. Onko naiivia toivoa, että monenlaisesta kirjatoiminnasta syntyisi yhdessä synenergiaa, ei leirejä?

Kuitenkin me kaikki lukutoukasta kirjailijaan ja kriitikkoon olemme kirjan asialla.

Share

Kommentit

Word. Itselleni jäi tosiaan samanlainen vaikutelma kuin sinulle; mukavaa, että otit asian esille. Näin mainiosti vieläpä - ei lukeminen tai lukukokemuksesta puhuminen varmaankaan ikinä ole kirjalta pois.

marjis / http://kirjamieli.blogspot.fi/ (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus ja aiheellinen puheenvuoro myös kirjabloggareiden puolesta. Omaan silmääni pisti myös tuo ajatus, että kritiikkejä kirjoitettaisiin kirjailijoille. Silloinhan kriitikot voisivat lähettää kritiikkinsä suoraan kirjailijan postiin. Kyllä kritiikit ja "tavisten" arviot yhtä lailla kuuluvat kaikille, aivan kuin kirjallisuuskin.

Lisäksi korvaani särähti tuo ehkä provosoivaksi tarkoitettukin mutuhuttu. Ehkä kirjablogeista ja netin keskusteluista ei ole iloa kirjailijalle, mutta lukijat tuntuvat siitä kuitenkin pitävän. Olen monesti lukenut blogeista palauteta, joissa lukijat kiittävät arvioista ja kivasta jutusta.

En ole koskaan ajatellut kirjoittavani arvioita ja ajatuksiani kirjailijaa varten, vaikka on hauskaa ja jännittävää saada joskus palautetta kirjailijoiltakin. Eniten minua silti on lämmittänyt muutamat nuorilta lukijoilta saamani kommentit, joiden mukaan blogini on saanut heidät innostumaan lukemisesta!

Monentasoisia kirjakeskusteluja tarvitaan, niin kritiikkejä arvostetuissa kirjallisuuslehdissä, suurilevikkisissä sanomalehdissä ja blogeissa sekä muualla netissä. Väitän, että jokainen kulma tuosta on tärkeä ja vaalittava asia.

Jenni S.

Lii ja Marjis, kiitos hyvistä kommenteista! Minä tulin ensin kolumnista vähän kiukkuiseksi, mutta sitten surulliseksi. Ehkä tarkoitus ei ollut antaa ymmärtää, että suuren yleisön - sen, joka kuitenkin kirjoja ostaa ja lainaa! - mielipide on toissijainen tai jopa yhdentekevä, mutta niinkin tuota voi lukea. Olen kuitenkin minäkin aina ajatellut, että kirjoista ja lukemisesta puhuminen on hyvä asia ja on hienoa, että sitä tapahtuu monella tavalla ja tasolla. 

Helmi-Maaria Pisara (Ei varmistettu)

Huh! Kiitos tästä postauksesta. Kirjoja ei todellakaan kirjoiteta kriitikoita varten! Minä ajattelen ainakin, jos lukijoita ajattelen, "normi-ihmisiä", jotka lukevat kirjoja, ja ilahdun suunnattomasti, jos kirjailijana saan palautetta tai fanipostia lukijalta, joka ei ole ammattikriitikko. Sitä paitsi on erittäin hienoa, että on näitä kirjablogeja. Niistä saa vinkkejä ja niistä saa otteen myös ns. normaalilukijan mielipiteisiin - sitä paitsi hyvin monet kirjablogit ovat laadukkaita. Aivan ammattitasoisia, kerta kaikkiaan.

Kuten Marjis kommentoi, minunkin mielestäni kaikentasoinen keskustelu on tervetullutta ja tärkeää! Jos lukijakuntana olisivat vain "ammattikriitikot", olisivat kirjailijoilla kyllä kissanpäivät kaukana..

Katja/Lumiomena (Ei varmistettu)

Kiitos hyvästä tekstistä, Jenni! Nyökyttelin sitä lukiessani. Sosiaalisen median osana blogit mahdollistavat niin mutuhutun, vertais- ja rinnakaislukemisen, lukijayleisön keskinäisen kommentoinnin kuin kirjavinkkauksen joskus yllättävän laajallekin yleisölle.

Bloggaajia on syytetty (!) peukutuskulttuurista, mutta blogeja lukiessa näkee kyllä kaikenlaisia tekstejä: niin kirjaa hehkuttavia, sitä moittivia, sitä syvällisesti pohtivia, ja sitä vain pikaisesti pinnalta raapaisevia. Hyvä niin, koska tästä vaihtelusta syntyy kiehtova sekoitus lukijoiden - koska aktiivilukijoitahan me tässä blogiroolissamme olemme - omia kirjakokemuksia.

Minä haluan uskoa tuohon nimenomaiseen synergiaan. Kaikki tekstit kirjoista, olivatpa ne millaisia tahansa ovat kirjan ja lukemisen asialla: niin ammattikritiikit, blogitekstit kuin vaikka pikaiset Facebook- tai Twitter-hehkutuksetkin. Kaikki, mikä saa tai innostaa ihmisen lukemaan, on hyvästä ja edesauttaa kirjan asiaa.

Maija Haavisto (Ei varmistettu)

Aikaisemmin kai kirjallisuuskritiikillä oli yleensä syvälliset tavoitteet. Kritiikit saattoivat olla monta sivua pitkiä ja niissä analysoitiin kirjaa monin tavoin. Nykyään kuitenkin puhutaan yleensä kirja-arvosteluista. Arvostelun päätavoite on antaa kirjasta lyhyessäkin tekstimäärässä (esim. naistenlehtien pikkuriikkiset arvostelut) edustava kuva: olisiko tässä sellainen kirja, jonka arvostelun lukija haluaisi lukea tai antaa esimerkiksi lahjaksi jollekin toiselle. Pidemmässä arvostelussa voi tietysti pohtia kirjaa enemmänkin, esim. sen yhteiskunnallisia näkemyksiä tai ajankuvaa.

Onhan se hienoa, jos saa kirjastaan ihan vanhanaikaista kritiikkiä, mutta kyllä minä mieluummin otan 10 blogiarvostelua kuin yhden "oikean" arvostelun. Minun esikoisromaaninihan on kerännyt reilu tusina blogiarvostelua ja yhden hyvin lyhyen lehtiarvostelun, joka on paljon lyhempi kuin yksikään blogiarvostelu. Arvostelun kirjoittaja on vieläpä kirjoittanut gradun(?) oman aihealueeni kirjallisuudesta, mutta ei se minusta silti, varmaan pitkälti lyhykäisyytensä perusteella, saa kirjasta irti mitään, mitä joku blogaaja ei olisi saanut.

Olisihan se kiva, jos saisin myös niitä pidempiä kritiikkejä. Voin antaa osoitteeni Tuula-Liina Varikselle, niin hän voi sinne lähettää. :->

Kirjablogeissa on vielä yksi hyvä puoli, mitä ei usein mainita. Suomalaisten lehtien kirjallisuuskritiikki keskittyy ainoastaan suomen kielellä julkaistuihin uutuuksiin (tai vähintään uusiin painoksiin klassikoista). Blogaajat poimivat esiin myös vanhempia kirjoja ja usein myös muilla kielillä.

Kirjojen kanssa työskentelevä (Ei varmistettu)

Aika yksioikoisesti Varis tuossa mielipiteensä esittää. On aivan yksiselitteisen positiivinen asia, että kirjoista ja kirjallisuudesta puhutaan laajasti ja moniäänisesti ja blogien tuoma lukijoiden ja heavy usereiden ääni on vain ja ainostaan positiivinen asia.

Variksen huoli on kuitenkin aiheellinen: ammattitaitoisia ja ammatikseen kirjallisuuskritiikkeja kirjoittavia on valitettavan vähän ja toisaalta kirjallisuuskritiikeille annetaan valtamediassa valitettavan vähän tilaa. Hyvä kirjallisuuskritiikki sijoittaa teoksen sen konktekstiinsa, taustoittaa kirjaa ja ottaa kirjoittajan kanssa tasavertaisena kantaa tekstin sisältöön ja kirjailijan valintoihin. Ei ole niin, etteikö ei-ammatikseen kirjoja lukeva kykenisi samaan, mutta oma painoarvonsa toki silläkin, kun kriitikko (joka on tietyssä mielessä kustannustoimittajan ohella kirjailijan kollegiaalinen partneri) kertoo mielipiteensä tehdystä työstä.

Meillä on koko joukko hienoja kulttuurilehtiä (kuten Parnasso tai Särö), jotka tekevät ansiokkaasti (ja välillä tavallisen lukijan näkökulmasta kenties liiankin sisäänpäinlämpiävästi) tätä kontekstointia ja syväanalyysiä. Mutta maamme valtalehtienkin kirjallisuuskritiikit ovat usein vain pintaraapaisuja ja kirjojen referointeja, jotka eivät tuo varsinaisesti mitään uutta näkökulmaa itse teokseen.

Ei ole todellakaan hedelmällistä asettaa erilaisia tapoja lukea kirjoja ja puhua kirjoista vastakkain. Arroganttia lähinnä. Mutta pointtinsa Variksella.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä teksti Jenni! Kaikenlainen kirjoista kirjoittaminen ja keskustelu on hyvä asia, etenkin jos sillä edistetään lukemista, aivan kuten Katjakin tuossa sanoi.

En tiedä onko blogistani ollut iloa muille kuin itselleni, mutta sen kautta oma lukemiseni on saanut ryhtiä ja sen kautta olen myös paljon laajemmin kiinnostunut kirjallisuudesta kuin ennen. Tähän viimeiseen ovat innostaneet myös muut blogit ja niissä esitellyt kirjat.

t. edelleen rekisteröimätön jaana toisen tähden alta

Booksy

Heh, tuo mutuhuttu osui ja upposi minuun. Ihan kärvistelen häpeästä, tai paremminkin, tuntuu että nyt kuuluisi kärvistellä. Kirjoitan leimallisesti mutu-juttuja kun kerran minkäänlaista teoreettista pohjaa ei kirjallisuudesta ole, vain paljon lukukokemusta... Lukupäiväkirjassa on kyse oman kokemuksen tarkastelusta. Ja melkoista huttuakin ovat jutut välillä! Ajankäyttövalinta. Moni bloggaaja kirjoittaa huolellisia ja harkittuja juttuja, joissa tekstin analyysi on kovaa luokkaa.

(Tässä netin peukutuskulttuurissa on helppo vetää mutkat suoriksi ja puhua "kirjablogeista" ja "kirjailijoista" yhtenä blokkina, vaikka yksilölliset erot ovat suuria.)

Ehkä se mikä tuossa lainaamassasi pätkässä eniten minua hiertää on ilmaus "ottaneeet paikan". Ärsyttää ajatus, että kirjabloggaajien annetaan ymmärtää tuhoavan ammattikriitikoiden elintilan. Eiköhän ne syyt ole muualla. Ei karaokekaan ole laulajien ammattikuntaa tappanut.

Itse koen netin kirjakeskustelut nimenomaan lukijoiden välisiksi. Jaamme kokemuksia, koska jaettu tunne on suurempi tunne. Vaikka blogeissa kommentoivat enimmäkseen toiset bloggaajat, haluaisin uskoa että jutuista on iloa sellaisillekin, jotka eivät innostu aktiivisesti keskustelemaan. Mitä kirjailijoihin tulee, silloin kun kirjailija ottaa osaa tai laittaa viestin, se on tietysti hienoa ja suuri kohteliaisuus - mutta eihän kirjablogeja kirjailijoita varten pidetä! Peesaan täysin Marjista.

Mutta mahdollisesti Varis tarkoittikin, että on kenkkua kun tavikset ottavat oikeuden ilmaista julkisesti mielipiteitään taiteesta. Kyse ei siis olisi kirjailijoiden oikeudesta saada ammattimaista eksperttikritiikkiä - vaan kirjailijoiden suojasta tavisten mutuilua vastaan?

En väitä ymmärtäväni. *grin*

 

Joku muu (Ei varmistettu)

Kirjablogistien joukossa on myös ammatikseen lukevia ihmisiä. On tutkijoita, kustannusalalla työskenteleviä, ammattikritiikkejä kirjoittavia. Blogisteja ei voi niputtaa yhteen ja samaan lukevaan massaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen siitä onnellisessa (!!) asemassa, että työskentelen kirjakaupassa ja opiskelen yliopistolla kirjallisuutta. Ymmärrän sekä Tuula-Liina Variksen että blogistien mielipiteet. Blogeilla on suuri merkitys, koska ne levittävät kirjojen ja lukemisen ilosanomaa ja tuovat esille kirjoja yleisölle löydettäväksi. Blogeja ei kuitenkaan voi pitää kirjallisuuskritiikkinä - siis sellaisena kuin kritiikin kirjallisuudentutkijan näkökulmasta ymmärrän. Kirjallisuudentutkija vertaa kirjoja (toivottavasti) aina laajemman näkemyksen kautta myös tieteen silmin. Siksihän niitä opintoja on tehty, että osattaisiin nähdä kirjallisuus mittavammasti kuin "tavallinen" lukija. Sijoittaa kirja historiallisessa tai yhteiskunnallisessa kontekstissa vertailuasteikolle muiden teosten kanssa.

Ongelma korkeatasoisessa kirjallisuuskritiikissä on se, että kyseinen tavallinen lukija, joille kirjakaupalle mietin luettavaa, harvoin välittää teoksen merkityksellisyydestä kirjallisuudentieteen kentässä. Tavallinen lukija tahtoo semmoisen kirjan, joka sopii juuri hänelle - oli kriteerinä sitten laatulukeminen tai eskapismi. Tai mikä ikinä. Näitä kirjavia vinkkejä antavat kirjakaupan myyjät sekä blogistit - mutta myös kirjallisuudentutkijat kritiikeissään.

On hyvä, että kirjoista keskustellaan ja niitä tuodaan esille eri kanavia pitkin. Mitä enemmän kirjoista keskustellaan, sitä enemmän ihmiset kiinnostuvat lukemisesta. Lukemisharrastuksen myötä toivottavasti sekä kirjakaupat että kirjastot säilyttävät Suomessa jonkinlaisen aseman tulevinakin vuosina.

Jenni S.

Kiitos kaikille hienoista kommenteista!

Helmi-Maaria Pisara, samaa mieltä. Tai jotenkin olen kuvitellut, että kirjoja kirjoitetaan kirjoittamisen halusta ja pakosta, ei tietty yleisö - tai kriitikko! - mielessä, ja sitten kun kirja on julkaistu, kirjoittajaa kiinnostavat paitsi kriitikkojen myös tavallisten lukijoiden mielipiteet. 

Katja, minäkin näen bloggarit aktiivilukijoina, samaan tapaan kuin lukupiirin vetäjät yms. monipuolisesti kirjallisuutta harrastavat ja kirjojen puolesta puhuvat. Tästä hieman tölväisyltä tuntuvasta kolumnin heitosta huolimatta haluan uskoa kirjanystävien synenergiaan! Toki suon ammattilaisille ammattilaisen statuksen, se heillä pitääkin olla.

Maija Haavisto, blogeissa ja muissa vapaamuotoisissa ilmaisukanavissa on ainakin se ero lehtiin, että netissä ei lasketa palstamillimetrejä. Tiedän itse, miltä tuntuu kirjoittaa artikkeli tai arvio, jos merkkimäärä on esim. 750. Saa olla todella taitava kirjoittaja, että siinä määrässä pääsee pintaraapaisuyhteenvetoa syvemmälle.

Kirjojen kanssa työtä tekevä, kiitos perustellusta kommentista ja kuten olen jo todennut, minustakin Variksella on tosiaan pointtinsa ja minuakin harmittaa ja huolestuttaa esim. kirjailijoiden ja kriitikoiden asema. Ymmärrän myös, että ko. ammattien edustajat tarvitsevat toisiaan, mutta tarvitsevat he lukijoitakin. Ja lukijatkin, ainakin innokkaimmat, tarvitsevat myös tietoa kirjoista, ei vain kirjoja. 

 

Jenni S.

Välihuomautus: sillä välin kun kirjoitin edellistä kommenttiani, oli tullut uusia vastattavaksi. Kiitos kaikille - huomaa, että aihe puhututtaa ja koskettaa muitakin kuin minua... Palaan vastaamaan kommentteihin tarkemmin myöhemmin!:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus, Jenni, ja hyviä kysymyksiä. Minäkin uskon, että sekä kriitikoille että bloggaajille on oma tilansa ja tarpeensa - ja niillekin, jotka ovat sekä että, bloggaavia kriitikoita tai muuten alan ytimessä olevia ihmisiä, jotka bloggaavat. Bloggaajia on niin monesta puusta, että tuntuu hassulta lukea siitä, että kirjabloggaajat kirjoittaisivat pelkkää "mutuhuttua" ja että vain ammattikriitikoilla olisi oikeus sanoa mielipiteensä. Joskus voi olla niinkin, että jos katsotaan tutkintoja, niin sillä bloggaajalla on korkeamman tason tutkinto kirjallisuustieteestä kuin sillä toimittajalla, joka kirjoittaa kirjallisuuskritiikkejä (tai kirja-arvosteluja) lehtiin. Eikä se tee kummastakaan sen kummempaa. Kirjapuhetta ei ole liikaa ja sopu sijaa antaa. Minä luen suurella mielenkiinnolla lehtikritiikkejä ja kirjablogien kirjoituksia samoista kirjoista, enkä koe, että kumpikaan syö toisen kakkua. Kyllä tästä kakusta riittää molempiin "leireihin" ja paremmin sanottuna ihan kaikille.

Rooibos

Katja / Lumiomena (Ei varmistettu)

Hei vielä! Tuosta kirjallisuutta opiskelevan ja kirjakaupassa työskentelevän hienosta kommentista tuli mieleeni, ettei kukaan kirjabloggaaja ole(muistaakseni) ilmoittanut kirjoittavansa kritiikkejä tai haluavansa/aikovansa asettua kriitikon asemaan. Itse ainakin olen mielelläni "iloinen lukija", sellainen huoleton, joka kirjoittaa omat blogijuttunsa perusteellisesti, mutta mutu-asenteella.

Mutta kuten Joku muu tuossa ylempänä toteaa, monilla bloggaajilla on kaksois- tai ehkä kolmoisroolikin. Tietääkseni monet ovat opiskelleet tai opiskelevat kirjallisuutta, osa on kustannusalalla töissä. Se ei tietenkään edelleenkään tee bloggaajista ammattikriitikoita, ei missään nimessä, mutta silti väittäisin monen bloggaajan osaavan verrata kirjoja tuon mainitun laajemman näkemyksen kautta ja sijoittavan teoksia vaikkapa yhteiskunnalliseen, ajalliseen tai genreteorian kontekstiin. Moni ei kuitenkaan ehkä edes halua, koska varmasti suurimmalle osalle - ainakin itselleni - blogi on harrastus, joka syntyy nimenomaan rakkaudesta lukemiseen.

Toivoisin vain, ettei vastakkainasettua bloggaajat-kriitikot syntyisi, koska me kaikki olemme osa saa puuta - vaikka sitten eri päistä. ;)

Vera Vala

Onpa kiinnostava ja tärkeä aihe! Ihan siksikin, että kirjoista ja kirjallisuudesta ei mielestäni puhuta koskaan liikaa.

Kirjailijaliiton puheenjohtajan kolumnia en ole lukenut, mutta voin kuvitella hänen halunneen tuoda tapetille kirjallisuuskritiikkien vähenemisen lehdistössä. Tapa, jolla hän epäkohtaa korostaa (arvottamalla samantien sosiaalisen median mahdollistama kirjabloggauksen) kuulostaa kyllä minun korvaani oudolta.

Äitini Marja-Leena Mäkelä on koulutukseltaan kirjastonhoitaja ja hän on tehnyt pitkän uran erityisesti lastenkirjallisuuden parissa. Totta puhuen äitiäni pidetään suomalaisen kirjavinkkauksen kantaäitinä, onhan hän kirjoittanut aiheesta ensimmäiset suomenkielellä kirjoitetut kirjat, itse asiassa koko termi kirjavinkkaus on hänen keksimänsä.

Olen siis kasvanut äärimmäisen kirjavinkkausmyönteisessä ilmapiirissä. Kirjavinkkauksessahan ideana on nimenomaan viidakkorumpu - yksi lukija kertoo toiselle kirjasta, josta on pitänyt. Tarkoitus on julistaa kirjallisuuden ilosanomaa ja houkutella kirjoille uusia lukijoita. Mielestäni sosiaalinen media on loistava, uusi lisä kirjavinkkaukseen, tavoittaahan se potentiaalisesti paljon enemmän mahdollisia lukijoita kuin perinteinen kirjavinkkaus.  Mitä suurimmassa määrin siis rinnasta kirjabloggauksen kirjavinkkaukseen ja pidän sitä hyvin tärkeänä minkä tahansa kirjan elinkaaren suhteen. Kaikki aktivioteetti, joka houkuttelee ihmisiä lukemaan, on mielestäni suotavaa.

Vaikka kirjallisuutta ei voi mielestäni huomioida koskaan liikaa, en voi väittää, etteikö kirjavinkkausta arvostettaisi myös virallisella taholla, äitinikin sai Lastenkulttuurin valtionpalkinnon jo yli kymmenen vuotta sitten. Se oli huomionosoitus oikeastaan koko kirjavinkkaukselle, johon itse nykypäivänä myös kirjablogit luen. Samalla tavoin Rakkaudesta kirjaan -instanssi huomioi viime vuonna nimenomaan kirjabloggaajia. Onhan sekin yksi osoitus siitä, että kirjabloggaus ilmiönä on saavuttamassa aina vain suurempaa arvostusta.

Minulle tuleekin mieleen, että Varis on kirjoittanut kolumnissa todellakin provosoiden haluamatta oikeasti kyseenalaistaa kirjabloggaajien arvoa.

Pidän kirjabloggausta tärkeänä tapana herättää keskustelua kirjoista. Se on totta, että kirjabloggaustenkin taso ja muoto vaihtelevat. Osa kirjoittaa ja avoimesti myöntää kirjoittavansa puhtaasti tunne-elämyksen pohjalta, osaa taas kirjoittaa analyyttisia kritiikkejä, joita voisi käyttää ongelmitta myös yleisen kirjallisuudentutkimuksen kursseilla kirjallisuusesseinä. Lukijana seuraan kaikenlaisia kirjablogeja, ja lukijana olen huomannut, että erilaisuudestaan huolimatta niillä kaikilla on paikkansa.

 

Tulevana esikoiskirjailijana minun pitänee loppukaneettina huomauttaa, että vaikka kirjallisuuskritiikki on tunnetusti vain yhden ihmisen mielipide, eikä se yksittäisenä saa eikä voi liikaa kirjailijan työhön vaikuttaa, niin jos en haluaisi "tavallisten" ihmisten kirjaani lukevan ja siitä mielipidettään muodostavan, en olisi sitä kustantajalle tarjonnutkaan.  Lukijoille kirja on tarkoitettu, ja mielestäni on kunnianosoitus, jos joku lukemisen lisäksi näkee vaivaa kertoakseen kirjasta mielipiteensä (olipa se mutu-tunteella tai analyyttisesti muodostettu) kirjallisessa muodossa. En tunne yhtään kirjailijaa, joka väheksyisi kirjablogien tai niitä pitävien ihmisten arvoa kirjallisuuden ilosanoman välittäjänä. En yhtäkään. Kirjailijoita tunnen kuitenkin jo aika paljon.

 

Se riittäköön vastaukseksi kysymykseen, mitä mieltä kirjailijat ovat kirjabloggaajista, olivatpa nämä "tavislukijoita" tai eivät.

 

Tv. Vera "kirjavinkkauksen ystävä" Vala

Varis on monessa mielessä oikeassa. Ehkä hänen kritiikkinsä saisi kohdistu erityisesti kriitikkokuntaa kohden, joista on nykyään tullut osa isoa markkinakoneistoa. Elokuvan puolella vallitsee sama alennustila. Osaavien kriitikkojen kirjoituksia kavahdetaan, koska ne eivät tuo suomalaisen elokuvan "menestystarinoita". Eivät tietenkään tue, koska sellaisia ei juuri ole. Hyvä esimerkki on Tapani Maskula - Suomen vihatuin ja rakastetuin elokuvakriitikko. Yhtä lailla Filmihullu- lehden alituinen kritiikki kaikkea väärää kohtaan on hyvä esimerkki kaikesta. Ja niitä vääriä asioita von Baghin mukaan on paljon.

Kriitikkojen ongelmana on kuitenkin rakkauden puute: elokuvia, kirjoja, teatteria ynnä muuta on rakastettava voidakseen tehdä työtään. Ei ole pahempaa kuin kommentit, joissa teokset lytätään ilman perusteita tai sen tähden, että työstä on todella tullut työtä. Toinen on esimerkiksi kirjojen lukeminen tieteen näkökulmasta. Tämä vie pois itse teoksen; tiede astuu mukaan. Tiedettä ja taidetta ei saa sekoittaa keskenään: toinen on rationaalisista ja toinen emootioita. Blogipalstojen kriitkoista hehkuu into ja rakkaus. Ilman analyyttisiä käsitteitä diskursseineen ja viitekehyksineen.

On hyvä, että aiheesta puhutaan. Tähtejä syytävät kriitikot, joita siteerataan DVD-kansissa, ovat alennusta parhaimmillaan. Samaa koskee ihan varmasti muitakin taidemuotoja. Kirjallisuudessa on sama kuin muussakin: kauneus on katsoja silmässä ja ajatuksessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tässä kirjoituksessa ja sen kommenteissa muuten tulee esille yksi asia, joka kääntyy kirjablogien voitoksi: Tässä on jo paljon enemmän kommentteja kuin Variksen puheenvuorossa. Kynnys kommentoida tavalliselle lukijalle on pieni. :)

J.S. Meresmaa (Ei varmistettu)

En ehtinyt lukemaan muiden vastauksia vielä, joten voi olla, että tässä tulee toistoa. :)

Esikoiskirjailijana minusta on ollut ihan mahdottoman hienoa ja ilahduttavaa, että olen saanut paljon lukija-arvioita ja palautetta, koska (yllätys, yllätys) olen kirjoittanut kirjani luettavaksi! Kriitikkokin on toki lukija, mutta hänen työnsä ja tehtävänsä on mielestäni hiukan erilainen kuin kenen tahansa ilokseen lukevan ja kokemuksestaan kirjoittavan. Kritiikkejä ilmestyy nykyään rajoitetummin ja monet niistä ovat oman arvioni mukaan jopa vähemmän informatiivisia kuin netistä löytyvät intohimoisten lukijoiden blogiarviot. (Tähän löytynee monia syitä, joista tiukat merkkimäärärajoitukset ovat yksi.)

Ellei olisi blogeja ja muita internetin suomia kommunikointikeinoja, saamani palautteen määrä olisi ollut aivan toisenlainen, näin uskon. Lukijan kynnys lähestyä kirjailijaa lienee matalampi ja keskustelua ja vuorovaikutteisuutta syntyy herkemmin. Perinteisen kritiikin tehtävähän on aivan jotain muuta kuin vuorovaikutteisuus. Minulle ainakin on tullut mielikuva, että jotkin kritiikit ovat julistuksia, joihin kirjailijan ei tule reagoida mitenkään, vaikka arviosta näkyisi että siinä arvostellaan kirjailijaa eikä kirjaa. Onneksi näitä "kriitikoita" on harvassa.

Omalla kohdallani huomionarvoista lienee sekin, mitä kirjoitan. Viihteellinen seikkailufantasia aikuiseen makuun ei välttämättä ole sellainen genre, josta saa kaivettua parnassonsyvyisiä kritiikkejä. Tai mistä minä tiedän -- olen vain kirjoittaja, en tutkija tai kriitikko. ;) Mutta blogiarviot ovat tuoneet minulle mahdottomasti ilahtumista, motivaatiota ja mietittävää. En soisi niitä väheksyttävän millään lailla.

Hanna / Kirjainten virrassa (Ei varmistettu)

Korostan jo täälläkin monta kertaa todettua asiaa: kirjabloggaaminen ei ole lehtikriitikeistä pois. Allekirjoitan Katjan kommentit täysin, sillä vastakkainasettelujen aika on ohi. :)

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Onpa kiinnostava tuo Variksen ajatus, samoin tämä keskustelu. Variksen kolumnissahan kritiikin kärki osuu ennen kaikkea freelancereiden työtilanteeseen, arvostukseen ja varsinkin viime aikoina alalla paljon puhuttaneisiin avustajasopimuksiin.

Totta on myös, että kritiikkien määrä (sanoma)lehdissä on vähentynyt - ja tämä koskee minun mututuntumallani oikeastaan kaikkea taidekritiikkiä. En tykkää tästä lehtien lukijana ja kulttuurin yleisön edustajana.

Kirjabloggaajien ja kriitikoiden rinnastamisessa Varis on minunkin mielestäni pahasti hakoteillä. Tosin myöntäähän hän, että ei tätä maailmaa juuri seuraa ja tunne. Tuskin kovin moni kirjabloggaaja väittää olevansa kriitikko - tai edes haluavansa olla. Suurin osa bloggaajista kirjoittaa kaikille lukemisesta ja kirjoista kiinnostuneille, ei erityisesti kirjailijoille tai kirjallisuusinstituutiota varten.

Blogipostaukset ja kirjakritiikit palvelevat minulle hiukan eri tarkoitusta ja täydentävät toisiaan mainiosti. Toivon, että saan lukea myös jatkossa rutkasti laadukkaita kirjakritiikkejä lehdistä. Kirjablogien puolesta en olisi huolissani.

penjami (Ei varmistettu)

Turhan paljon vertaillaan blogeja ja kritiikkejä: kyse on eri tekstilajeista, mikä tässäkin kommenttiketjussa on jo aiemmin tullut selville.

Mutta tuota Variksen ammattikriitikoiden ylistystä voi kyseenalaistaa. "Ammattikriitikoiden" taso on melko kirjava: riittää, kun alkaa lukea toimintansa lopettaneessa Kritiikkiportissa julkaistuja kritiikkejä oikein järjestelmällisesti. Koko termikin, ammattikriitikko, on epäselvä: lienee perusteena Suomen arvostelijoiden liiton jäsenyys, sillä ammattina kritiikillä ei kovin moni Suomessa elä ja toisekseen kriitikon "ammattiin" ei ole mitään koulutuksellisia pätevyysvaatimuksia. Ja se, että pelkkä jäsenyys tai sen puute tekee määrittelee jonkun kirjoittaman tekstin arvon on perusteetonta.

Joka tapauksessa suomenkielisessä kirjamaailmassa kritiikit ja blogit mielestäni täydentävät toisiaan. Suurempi huoli on tällä hetkellä englanninkielisellä alueella: siellä murehditaan Amazonin ylivaltaa. Nettikirjakaupan sivuille kun lukijat voivat kirjoittaa arvostelujaan lukemistaan teoksista ja suositella muille muitakin kirjoja (jotka kaikki tietysti löytyvät Amazonista).

Moni tyytyykin tekemään ostopäätöksensä näiden suositusten mukaisesti. En tiedä onko ongelma noiden arvosteluiden olemisesta samassa paikassa kuin missä kirjat myydään enemmänkin periaatteellinen kuin käytännöllinen, mutta jotain kurjaa siinä kirjallisuusinstituution kannalta on.

Ja tämä koskee lähinnä Amazonia: se on niin valtava kirjakauppa, että lukijoiden ja noiden suositusten/arvioiden (joista parhaimmat ovat kieltämättä todella hyviä) määrä on ihan toista luokkaa, kuin suomalaisten nettikirjakauppojen saiteilla.

Kaisa Kyläkoski (Ei varmistettu)

Ihan niinkuin tämä keskustelu olisi käyty kertaalleen, aivan äskettäin... vai pettääkö muistini? Hyviä pointteja pitkin sivua yhtä kaikki.

Twitterissä Kari Haakana eli ‏@Karde kirjoitti "Kritiikin uutisten pt vastaa Kirjailijaliiton pj:n kolumniin. Ja vastaa hyvin. Aiheina kirjallisuus, kritiikki, verkko http://bit.ly/N822Ic " Valitettavasti kysienen URL (http://www.kritiikinuutiset.fi/vastaus-tuula-liina-varikselle/ ) ei minulle ole vielä auennut.

Jenni S.

Kaisa Kyläkoski, niin tuo linkkaamasi vastine on juuri sama, jonka itsekin mainitsen kirjoituksessani. Koska sekä Variksen teksti että Kritiikin uutisten vastine olivat niin kiinnostavia ja ajatuksia nostattavia, halusin vielä kirjoittaa ikään kuin lukijan ja bloggaajan vastineen. 

Edelleen kiitän monipuolisista, pohdituista puheenvuoroista tässä keskustelussa. Hienoa! Hyviä näkökulmia ja tärkeitä asioita on tullut esille - ja tärkeimpänä se, että on eri tapoja keskustella ja kirjoittaa kirjoista ja kaikilla tavoilla on paikkansa. Epäröin ensin, miten puuttua tähän Variksen aloittamaan keskusteluun, mutta aihe tuntui niin tärkeältä ja moniuloitteiselta, että oli pakko. Onneksi uskalsin! Palaan lukemaan tätä keskustelua ja pohtimaan näkökulmia varmasti vielä moneen otteeseen.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Mulla aukesi. Hyvä teksti.

 

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Luin sekä Variksen että Salusjärven kirjoitukset ja päälimmäinen tunne on, että Varis pelkää, että perinteiset "kunnon kritiikit" tulevat maailmasta katoamaan ja Salusjärvi taas uskoo, että kritiikkien muoto tulee muuttumaan, mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan.

Mielenkiintoinen muuten oli Salusjärven huomio, ettei tuota Variksen haikailemaa entistä aikaa (=jolloin lehdissä julkaistiin perinpohjaisia, itsensä hyvin elättävien ammattikriitikoiden kirjoittamia arvosteluja) ole välttämättä koskaan ollutkaan. Vain hyvin harva kriitikko on koskaan elättänyt itseään pelkkien arvostelujen kirjoittamisella lehtiin.

Ymmärrän kyllä Variksen huolen siitä, että perinteinen ammattitaitoinen kritiikki katoaa kokonaan, mutta on kyllä ihan höpöhöpöä lähteä syyttämään tästä kirjabloggareita. Ja samalla myös kovin surullista. Minä olen aina tykännyt Variksesta ja oli kyllä pettymys lukea tällainen teksti, jossa hän lyttää ja vähättelee kirjabloggareita = meitä uskollisia himolukijoita, jotka Variksenkin kirjoja ostamme, luemme ja niistä eteenpäin kerromme.

Kai tämä on tätä ainaista "netti tulee ja tuhoaa" -pelkoa.

Mutta sen me kirjabloggarit ainakin voimme tästä oppia: Kaikki kirjailijat eivät suinkaan toivo pelkkää peukutusta ;-) Siitähän on usein keskusteltu, että kuinka kovalla kädellä kirjoja voi blogeissa ruotia. Variksen mukaan voisimme siis olla huomattavasti kriittisempiäkin.

Jan Salminen (Ei varmistettu)

Kyse lienee ainakin jossain määrin sukupolvien näkemyseroista, kuten Tuula-Liina Varis kolumnissaan myöntääkin. Pitkän uran tehneet, näkyvät ja menestyneet kirjailijat kenties tosiaan hyötyvät blogiarvioista vähemmän kuin aloittelevat tai muuten näkymättömämmät kirjailijat. Jälkimmäiset kun väistämättä saavat vähemmän palautetta perinteisiä kanavia pitkin.

Nuorempi kirjailijapolvi arvostanee kirjabloggareita kovasti, niin teen ainakin itse. Sosiaalisen median voima on juuri siinä, että se tuo kuuluviin aiemmin kuulumattomia ääniä. En ymmärrä, miten sitä voisi paheksua, sillä blogien ansiosta kirjojen lukijat keskustelevat kirjoista enemmän kuin koskaan ennen! Mutuhutusta puhuminen tuntuu myös lukijaa vähättelevältä ja aliarvioivalta. Kenelle kirjailija muka kirjoittaisi, ellei lukijalle? Hänen mielipiteensä tulisi olla kaikkein olennaisin. En väheksy ammattikritiikkejä, mutta kirjailija ei saisi olla liian riippuvainen niistä.

Totta on myös, että kritiikki ei ole palautekanava kirjailijalle. Kritiikkikin kuuluu yleisölle, minkä sekä kirjailija että kriitikko tuntuvat toisinaan unohtavan.

Kirjojen lukijan näkökulmastakin pidän kirjablogeja hyvin tärkeinä ja kiinnostavina foorumeina. Luettuani kirjan googlailen aina arvioita siitä. Kokemus valitettavasti osoittaa, että mikäli suomalaisesta kirjasta tahtoisi lukea mielipiteitä ja analyyseja ja jättäytyisi ammattikritiikkien varaan, näkemysten kirjo jäisi hyvin kapeaksi - semminkin, kun osa sanomalehdistä jättää kritiikit julkaisematta verkossa. Siinä kohden kirjablogit täyttävät tehtäväänsä kantamalla lukijan korviin äänten runsauden, jonka tilalla muutoin olisi lannistavaa hiljaisuutta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos Jenni hyvästä puheenvuorosta! Punnittua ja hyvin argumentoitua tekstiä.

Tuntuu, että kaikki on jo tässä kiinnostavassa keskustelussa sanottu, ja olen useammankin kerran keskustelua lukiessani ajatellut, että juuri niin ja näin.
Eli eipä minulla ei ole paljon tähän lisättävää. Kuitenkin haluan kiittää Penjamia siitä, että hän nostaa esille tärkeän pointin kriitikoista ja kysymyksen siitä, mikä ammattikriitikko oikein on. Tärkeitä ovat mielestäni kautta linja myös oivallukset siitä, että kirjablogit tuulettavat kirjallisuuskeskustelua ja ettemme me bloggaajat, koulutuksestamme tai laajasta kirjallisuuden tuntemuksesta huolimatta, edes väitä olevamme kriitikoita.

Anna Elina (Ei varmistettu)

Tuo edellinen kommentti oli multa (miksi en ikinä muista laittaa tuohon laatikkoon nimeäni!?!?).

Hyviä pointteja! En tiedä onko mulla mitään lisättävää, mutta sittenpä vaan toistan.

Vaikka blogien kasvu ja lehtikritiikkien vähentyminen voi tuntua yhtäaikaiselta, eivät nämä asiat sillä lailla ole riippuvaisia toisistaan, että bloggaajat olisivat aiheuttaneet lehtikritiikeille varatun tilan vähenemisen. Kyllä kirjallisuuskritiikkeihin panostaminen tai panostamatta jättäminen on jokaisen lehtikustantajan oma päätös.

Jokin journalistis-liiketaloudellinen päätös kai senkin takana on, että yhä useampi lehti panostaa - varsinkin nettisivuillaan - vaikkapa Kim Kardashianin paparazzikuviin, joihin liitetään otsikko tyyliin "Ohhoh, mikä kaula-aukko! Katso kuumat salakuvat!" Voisihan tuonkin tilan antaa ammattimaiselle kirjallisuuskritiikille, vai kuinka. :)

Toisaalta, kirjablogin olisi vaikea "ammattimaistua", koska se vaatii rahaa. Oletetaan että vaikkapa minä haluaisin palkata toimituspäällikön ja toimitussihteerin blogilleni. Toimituspäällikkö ryhtyisi luomaan konseptia, asettaisi julkaisuaikataulun, tilaisi graafisen ohjeen, sparraisi ideoitani ja esittäisi uusia ideoita. Toimitussihteeri oikolukisi ja viimeisteli jutut. Varmasti tulisi ammattimaista jälkeä, mutta mistä rahat? Kun blogi ei tuota mitään, ei voi oikein kasvattaa blogiin kohdistuvia kulujakaan.

Yritin miettiä, onko muilla taiteen aloilla kuin kirjallisuudessa tällaista tilannetta, että joku kokisi vapaaehtoisvoimin tuotetun työn uhkaavan ammattilaisten työtä. Ehkäpä juuri nuo rahalliset resurssit aiheuttavat eroja. Esimerkiksi elokuvien tekeminen on todella kallista, ammattimaisesti tulee yleensä parempaa jälkeä kuin harrastamalla. Vaikka onhan tästäkin tuoreita poikkeuksia, esimerkiksi Star Wreckin porukka. Kirjoittaminen on kuitenkin tuotannollisesti halpaa - nettiin voi julkaista kirja-arvioita, jos käytössä on tietokone ja nettiyhteys. "Lisäarvo" syntyy vain ja ainoastaan kirjoittajan korvien välissä olevasta osaamisesta. Ehkä siksi kirjablogien ja kirjallisuuskritiikin eroa on joidenkin mielestä vaikea huomata?

http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus ja mahtavia kommentteja!

Minua harmittaa Variksen kirjoituksessa jo monen aiemmin mainitsema asia, eli se, että hän näkee kirjablogit täysin jotenkin kauttaaltaan alempiarvoisina ja höydyttömämpinä kuin "ammattimaisen" kirjallisuuskritiikin. En tiedä, onko kriitikoilla jotain maailmanlaajuista agendaa, mutta en nyt heitä suoraan sanottuna ihan tiedelehtien editorien kaltaisina portinvartijoina ja kirjallisuuden ansiokkaina kehittäjinä kuitenkaan pidä.

Minä kuvittelin aina aiemmin, että kriitikoiden tehtävä on auttaa lukijaa valitsemaan kirja ja asettamaan se johonkin kontekstiin, arvottamaankin sitä, joten ajatus siitä, että kriitikko palvelisi ensisijaisesti kirjailijaa, on minulle aivan uusi. Miksi kriitikot eivät sitten työskentele kustantamoissa?

Mielenkiintoinen teksti ja mielenkiintoiset kommentit: olen lukenut molemmat jo pariinkin kertaan läpi.

Enemmistö on onneksi sitä mieltä, että blogit ja ammattikritiikki voivat elää rinnan ja täydentää toisiaan. Ymmärrän varsin hyvin, että kaikki eivät innostu sellaisesta fiilispohjaisesta kirjoittelusta, jota aika suuri osa kirjabloggauksesta on. Vastaavasti toiset eivät välitä syvällemenevästä tekstianalyysista, eikä kyse ole välttämättä siitä ettei olisi resursseja sitä ymmärtää - kaikkia sellainen ei vain kiinnosta, eikä se tuo kaikilla lisäarvoa lukukokemukseen.  Kirjablogeja on tosiaan monenlaisia, ja toisissa harrastetaan enemmän omien lukutuntemusten ruotimista, toisissa lähestytään tekstiä analyyttisemmin.  Jokainen voi niiden joukosta valita mieluisimman lähestymistavan.

Ja vaikka blogit olisivatkin pelkkää mutuhuttua, ne ovat kuitenkin väylä kokemusten jakamiseen ja keskusteluun. Pelkästään se, että voi lukea jonkun rakastaneen itselle tärkeää kirjaa, ja että voi kommentoida tuntevansa samoin, voi olla tärkeä jaettu kokemus, vaikka se ulkopuolelle saattaa näyttää pelkältä peukutuskulttuurilta.  Olen kyllä itsekin elänyt ajat ennen nettiä ja sosiaalista mediaa, ja nuorena lukutoukkana (sekä filmuhulluna) kaipasin usein kokemusten jakamista. Toki etsin käsiini kaikki mahdolliset kulloinkin kiinnostavaan teokseen liittyvät kirjat ja lehtiartikkelit, mutta usein jäin kaipaamaan sekä tunnepitoisuutta että vastavuoroisuutta. Lehtiartikkelille tai esseelle ei oikein voi kertoa olevansa samaa tai eri mieltä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jenni, en ehdi nyt lukea muiden kommentteja, mutta sinun kirjoituksesi on todella hyvä. Tästä aiheesta on aikanaan keskutesltu mm. ainakin minun blogissani ja muistaakseni myös Ammalla. Tässä yksi juttu http://leenalumi.blogspot.fi/2010/11/kritiikin-kiritiikista.html

Olisi todellakin kiintoisa sellainen ajatus, että lukijat eivät saisi kertoa toisilleen ja/tai toisille, mitä ovat jostain kirjasta pitäneet. Jonkinlainen kultturinen holhousyhteiskunta....

Jan Salminen (Ei varmistettu)

"Mutta tuota Variksen ammattikriitikoiden ylistystä voi kyseenalaistaa. "Ammattikriitikoiden" taso on melko kirjava: riittää, kun alkaa lukea toimintansa lopettaneessa Kritiikkiportissa julkaistuja kritiikkejä oikein järjestelmällisesti. Koko termikin, ammattikriitikko, on epäselvä: lienee perusteena Suomen arvostelijoiden liiton jäsenyys, sillä ammattina kritiikillä ei kovin moni Suomessa elä ja toisekseen kriitikon "ammattiin" ei ole mitään koulutuksellisia pätevyysvaatimuksia. Ja se, että pelkkä jäsenyys tai sen puute tekee määrittelee jonkun kirjoittaman tekstin arvon on perusteetonta."

En malta olla muistuttamatta, että kaikki edellä sanottu pätee myös kirjailijoihin. Yhtä lailla kirjava on ammattikirjailijoiden taso (tekstin taso on tietysti aina subjektiivinen käsitys) ja hyvin harva Suomessa elää kirjallisuutta kirjoittamalla. Ja tilanne on tietenkin sama kaikilla taiteenaloilla. Mielestäni päätoimisuutta ei voi pitää ammattilaisuuden kriteerinä, koska silloin Suomessa olisi niiden viiden ammattikriitikon rinnalla viisi ammattikirjailijaa.

Olen taipuvainen ajattelemaan niin, että siinä vaiheessa, kun arvostelija - kirjoitti hän sitten lehteen tai blogiin - alkaa saada valtaosan arvioimistaan teoksista kustantajilta arvostelukappaleina, hän astuu tavallista kirjankuluttajaa ja kriitikkoa erottavan rajan yli.

Jospa jätän tällä kertaa huomiotta tuon väitteen arvostelukappaleiden saamisen ja ammattimaisuuden välisestä yhteydestä ja keskityn tuohon oletukseen, että taho X pitää bloggaajaa Y edes jonkinlaisena ammattikriitikkona. Voiko taho X mennä vaatimaan bloggaajalta "norminmukaista" kirjallisuuskritiikkiä, samanlaista kuin vaikka Parnassossa kirjoitetaan?

Mielestäni ei voi. Lehtikirjoittajalta on oikeus edellyttää jonkinlaista tasoa tai tyyliä. Voi sanoa, että Hesarilla on tiettyjä "velvollisuuksia" lukevaa yleisöä kohtaan, koska Hesarilla on melko institutionaalinen asema kulttuurin kuluttajien tietokanavana. (Sanoma-yhtiön johdolla ei silti ole mitään pakkoa noudattaa näitä "velvollisuuksia", järkevää voi toki olla kuunnella yleisön palautetta.)

Mutta netissä pätevät toiset lait - jos joku nettisivu ei miellytä, ei ole mikään pakko käydä sitä lukemassa. Tämähän on vakiovastaus kaikille, jotka esimerkiksi ryhtyvät haukkumaan bloggaajaa henkilökohtaisella tavalla (harvemmin kirjablogeissa näin käy, mutta lifestyle-blogeissa taitaa olla yleistä). Haukkujalle sanotaan että ei täällä ole pakko käydä lukemassa juttuja. Kuten ei olekaan.

Jokainen bloggaaja saa (lakien puitteissa tietty) kirjoittaa just sellaista tavaraa kuin huvittaa. Voisinhan vaikka minä vaihtaa lennosta blogini aiheen mansikkakakkuihin. Huomisesta alkaen käsittelisin vain mansikkakakkuja. Ei kukaan voisi velvoittaa minua palaamaan kirja-aiheisiin, koska ainoa "julkaisija" ja "kustantaja" blogissani olen minä itse, eivätkä blogini lukijat ole "tilaajia" jotka olisivat vaikka tilausmaksulla sitoutuneet sopimukseen saada tietynlaista sisältöä.

Anna Elina (Ei varmistettu)

Haluaisin vain Jan Salmiselle kommentoida, että lehteen kirjoittava arvostelija tai arvioija saa yleensä kirjan lisäksi työstään vielä kirjoituspalkkion, blogin kirjoittajat eivät sitä yleensä saa. (Käytän itse mieluummin termiä arvioija kuin arvostelija, ja korostan sitä, että kirjoitan blogissani kirja-arvioita enkä -arvosteluja.)

Tämä asia jäi kiinnostamaan minua niin paljon, että katsoin Akavan sivuilta suosituksen kirjoituspalkkioista (http://www.akava.fi/tyoelama/tyon_tekemisen_muodot/tyo-_virka-_ja_vuokra...). Kirjan, uudenkaan, hinta ei kyllä kata minkään laskuopin mukaan sen eteen tehtyä työtä, kun katsotaan palkkiosuosituksia (vähimmäispalkkio joko 91 € tai 124 €/liuska, riippuen tietyistä laskutavoista). Sikälikään arvostelukappaleita saavaa bloggaajaa ei pitäisi verrata kriitikkoon.

Mitä tulee ammattilaisuuteen yleensä niin kriitikoiden kuin kirjailijoidenkin kohdalla, niin kysymys on kinkkinen. Millä perusteella ammattilaisuutta arvioidaan kirjailijoiden kohdalla: julkaisujen määrän, medianäkyvyyden vai senkö mukaan, elättääkö itsensä kirjoillaan?

Booksy

Eikö ammattilainen ole henkilö, joka tekee jotain rahallista korvausta vastaan? En kutsuisi ammattilaiseksi laulajaa, joka laulaa ilmaiseksi mutta valtaosalla keikoistaan saa isännöivältä ravintolalta oluet ja ruoat... En ainakaan jos yleisöltä ei veloiteta mitään sisäänpääsystä. (Jos veloitetaan, en edelleenkään kutsuisi laulajaa ammattilaiseksi - hölmöksi korkeintaan. :D)

 

Jan Salminen (Ei varmistettu)

Toisaalta taho X ei voi vaatia Y:ltä tietynlaista kritiikkiä siinäkään tapauksessa, että Y ei ole bloggaaja vaan vaikkapa Maaseudun Tulevaisuuden, Forssan Lehden, MTV3:n tai Iijokiseudun kriitikko. Oli taho X sitten lukija, kirjailija, kustantamo tai jokin muu, bloggaaja/kriitikko toimii omilla ehdoillaan, eikä taho X:n pidä antaa vaikuttaa millään tavalla siihen, mitä ja kuinka Y kirjoittaa.

Tiedotusvälineissäkin on tietysti eroja: Parnasson kaltaisessa lehdessä lienee hyväksytympää kirjoittaa eri tavoin kuin Helsingin Sanomissa, koska erikoislehden lukijakunnan voi olettaa olevan aihealueeseen perehtyneempää kuin päivittäisen uutislehden.

Mikään ei kuitenkaan estäisi vaikkapa Helsingin Sanomia luopumasta kokonaan kulttuurisivuista sen enempää kuin bloggaajaa lopettamasta blogiaan. (Kulttuuriosioiden pienenemisen tendenssistä Variksen koko kirjoitus kaiketi lähtikin.) Mitään erityistä velvollisuutta millään kaupallisella medialla ei ole julkaista tiettyä määrätynlaista sisältöä. Lehti menettäisi kulttuurisivuista luopumalla luultavasti tilaajia ja sitä myöten rahaa, ja monella tapaa raha onkin asian ytimessä. Kuten edellä todetaankin: Jos kirjoittaja saa arvostelustaan taloudellista hyötyä, palkkion tai kuukausipalkan, hän on kiistatta ammattikriitikko. Ilmaiseksi kirjoittamista voitaneen pitää harrastuksena.

Jenni S.

Olin tunteja pois koneelta, ja onpa tänne tullut kommentteja sillä aikaa! Kiitos - ja anteeksi, en millään kykene vastaamaan kaikille erikseen, ja toisaalta moni asia ja näkökulma onkin jo tuotu moneen otteeseen ilmi. Kiitos siitä, tämä keskustelu on kaikkineen hyvin kiinnostava ja ajatuksia herättävä!

Se on näköjään siirtynyt käsittelemään myös arvostelu-/ilmaiskappaleita ja rahaa. Molemmista on keskusteltu eri aiheiden blogeissa jo aiemmin moneen otteeseen.  Totean lyhyesti, että kyllä varmasti kirjablogilla, joka saa tietyltä kustantamolta kirjan, on tietynlaista (muttei välttämättä suoraan rahassa mitattavaa) arvoa kustantamon mielestä, kun kerran kirjan antavat. Samoin taholla, joka maksaa blogggarille blogin pitämisestä. Eri asia sitten, voiko suoraan sanoa että arvostelukappale tai palkkio = ammattimainen bloginpito tai peräti tässä tapauksessa ammattikriitikko. Mielestäni ei. Olen ollut toimittajnaa ja nykyisin tiedän bloggarina, että kirja-arvionkin takana saattaa olla ostettu kirja. Toisaalta toimituksiin tulee arvostelukappaleita ja jos niistä kirjoitetaan, ei se tee lehden toimittajastakaan automaattisesti ammattikriitikkoa, vaikka hän saa sekä a-kappaleen että palkkaa. Ja kuinka paljon onkaan ihmisiä, jotka saavat sivutyöstä tai luottamustoimesta hieman rahaa? Olen itsekin mm. hoitanut lapsia ja mummoja ja siivonnut vessoja korvausta vastaan, vaikka olen samaan aikaan opiskellut ja päätyöskennellyt ihan muualla. Eivät nuo palkkiot ole pätevöittäneet minua ammattilastenhoitajaksi, -sairaanhoitajaksi tai -siivoojaksi. 

Kiinnostavampaa onkin mielestäni pohtia kirjallisuuskeskustelua ja sen osapuolia.

Palaan siihen, jonka takia kirjoitinkin kirjoitukseni: tavalliseen lukijaan. Uskon, että hän osaa kyllä tulkita, lukeeko sanomalehden, kirjallisuuslehden vai lukuharrastajabloggarin kirjoitusta. Hän itse päättää, mitä lukee ja antaa itse arvon lukemalleen, olipa sen "oikea arvo" eli rahallinen arvo mitä tahansa. Samoinhan lukija osaa toivon mukaan itsenäisesti päättää, onko jollain kirjalla hänelle lukijana arvoa vai ei, olipa kyseessä palkittu ja paljon luettu teos tai satunnainen, tuntematon kirjatuttavuus.

Uskon myös, että tavallinen lukija samoin kuin kuka tahansa kirjabloggari (joka on siis myös pitkälti tavallinen lukija) on kirjailijoiden, kriitikoiden ja kaikenlaisen kirjakeskustelun ja monesti ylipäätään kulttuurikeskustelun puolella! En minä ainakaan haluaisi, että olisi vain pelkkiä blogeja - mutta en haluaisi pelkkiä parnassojaan. Juuri siksi peräänkuulutan kaikenlaisen kirjakeskustelun tarpeellisuutta.

Ja toki taas haluaisin jo lukijana, että kirja-ala kaikkineen voisi hyvin. Kuitenkin kirjoittamisen arvostamisessa tai oikeastaan (rahallisen) arvostamisen puutteessa taitaa olla takana muitakin syitä kuin internetin tulo ja arvaamattomuus. Käsittääkseni enemmistölle vapaista kirjoittajista on ollut aina vaikea saada tulonsa "senttailemalla", eivätkä toimittajakaan nauti yleisesti ottaen huippupalkkaa tai muitakaan etuisuuksia. Kirjoittajan leipä on pieninä palasina maailmalla.

Silti ihmiset haluavat kirjoittaa kirjoja, kirja-arvioita ja -kritiikkejä, kulttuuriuutisia. Ja vaikka kirjan kuolemasta on kai murehdittu melkein ikuisesti siitäkin, ei kirja ole kuollut. Siinä lienee osansa niillä lukijoilla ja lukuharrastajilla kirja-alan ammattilaisten ohella. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Salla jatkaa kännykästä käsin:

Mun täytyy sanoa, etten ymmärrä Janin tapaa määritellä ammattimaisuus, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan ymmärtää. :)

Kata/ Luettuja maailmoja (Ei varmistettu)

Oman blogini innoittajana oli huonomuistisuuteni ja halu kirjata ylös lukemisiani. Kirjablogeihin tutustuminen on monipuolistanut kiinnostuksenkohteitani ja on todella kiva vaihtaa lukuvinkkejä muiden kanssa. "Oikeita" kirjallisuusarvosteluja en edes lue (edes Hesarista vaikka satunnainen tilaaja olenkin), paitsi silloin harvoin, kun tulevat netissä vastaan, kun kirjan luettuani googlailen muiden juttuja aiheesta. Blogiarviot rikastuttavat lukukokemusta ja toimivat vähän kuin virtuaalisena lukupiirinä, jossa voi vaihtaa ajatuksia ja tutustua muiden mietteisiin kirjoista, oman lukuaikataulun mukaisesti.

Arvostelukappale vaikuttaa lähinnä siten, että se kirja tulee ainakin luettua ja yleensä juuri ilmestymisen aikoihin. Muuten ostan kyllä paljon kirjoja, mutta lähinnä käytettyinä ja pokkarialeista, pokkarifani kun olen. Ammattilaisesta olen kuitenkin kaukana ja päivätyölläni (tai koulutuksellani) ei ole mitään tekemistä kirjallisuuden tai kulttuurin kanssa. Sekä lukeminen että blogi ovat kivoja harrastuksia, mutta ihan vaan sitä.

Jan Salminen (Ei varmistettu)

Salla, pahoittelen, jos ilmaisin itseni epäselvästi, mutta olin ammattilaisuuden määritelmässäni hyvin pitkälti samaa mieltä kuin eräät aiemmatkin kommentoijat: jos vakituisesti tekemästään työstä saa palkan tai palkkion, rahaa, on ammattilainen. Jos kutsun ajoittain pieniä kodin maalaustöitä tekevän kaverini maalaamaan taloni seinät ja tarjoan vastineeksi korillisen olutta ja grillimakkarat, tilanne poikkeaa olennaisesti siitä, jos palkkaan ammattimaalarin hoitamaan homman. Kumpikin voi toki tehdä työn aivan yhtä hyvin, ja jos kaverini osoittautuisi aivan loistavaksi maalariksi, saattaisin kehottaa häntä tekemään harrastuksestaan ammatin.

Moni kirjabloggaaja kirjoittaa paljon terävämpää ja analyyttisempaa kritiikkiä kuin moni ammattikriitikko, ja minusta bloggaajat ovat joskus turhankin kainoja: vaikka hommaa tekisikin harrastuksekseen, tulos voi olla ja usein onkin täysin ammattimaista tasoa. En vain oikein tiedä, voiko ammattilaisuutta määritellä tekstin tason kautta, koska siitä tasosta on niin mahdoton tavoittaa minkäänlaista objektiivista totuutta. Ehkä voi, ehkä ei.

Tuo arvostelukappaleasia meni vähän ohi asian, ja tarkemmin ajateltuani tulinkin siihen tulokseen, ettei sillä ole merkitystä ammattilaisuutta määriteltäessä, joten ohitettakoon kommenttini siitä.

Tietenkään ammattilaisuuden määritelmä ei ole yksioikoinen, mutta kuulen mielelläni, jos jollakulla on parempi tapa määritellä ammattilaisuuden ja harrastajuuden ero kuin palkkion maksu ammattilaiselle samasta työstä, jota harrastaja tekee omaksi huvikseen. Toki kriitikoiden saamat palkkiot ovat mitättömiä - pahimmillaan siinä 50 euron tietämillä arvostelua kohti - mutta palkan tai palkkion suuruutta ei kaiketi voi pitää sitäkään kovin hyvänä määrittelykriteerinä.

Ehkä eräs osatekijä ammattilaisuutta määriteltäessä voisi olla myös se, että ammattikriitikko kirjoittaa omalla nimellään ja altistaa siten itsensäkin arvostelulle. Myönnän, etten aivan pohjattoman hyvin tunne kirjablogimaailmaa, mutta käsitykseni on, että sangen moni kirjoittaa nimimerkillä, etunimellä tai muutoin hivenen tunnistamattomampana kuin lehteen koko nimellään kirjoittava kriitikko, jonka persoona ja maine ovat kaiken aikaa punnittavana hänen tekstiensä kautta. Toki sama lainalaisuus pätee verkkomaailmassa, mutta mielestäni on silti jonkinmoinen ero siinä, paneeko likoon virtuaaliminänsä, jonka voi tarvittaessa rakentaa uudelleen toisen nimimerkin taakse, vai todellisen persoonansa, joka on ja pysyy.

Muutoin olen yhä täsmälleen samaa mieltä kuin Jenni S. Maailmaan mahtuu nykyään onneksi paljon enemmän erilaista puhetta kuin aiemmin, ja kirjablogien ohella Goodreadsin tai Librarythingin kaltaiset arviointi- ja keskustelualustat ovat aivan mahtavia tapoja perehtyä kirjallisuuteen ja siitä käytävään mielipiteenvaihtoon.

Koko aihe liittyy laajemmin siihen, miten internet on virkistävällä tavalla sekoittanut asiantuntijan ja niin sanotun taviksen välistä rajaa. Wikipedia, aiempia vuosikymmeniä vapaampi pääsy monenlaiseen lähdeaineistoon, globaalin verkkokansalaisen mahdollisuudet löytää faktoja, mielipiteitä ja näkökulmia, jotka 30 vuotta sitten olisivat olleet mahdottomia nähdä - tämä kaikki tekee ihmisistä fiksumpia, näkemyksistä punnitumpia, ja sivuvaikutuksena niin sanotun ammattilaisen asema horjuu tai ainakin hämärtyy.

Olen onnellinen siitä, että vaikkapa kirjallisuuskeskusteluissa Helsingin Sanomien ja Parnasson sana ei ole enää ainoa ja lopullinen totuus, vaan kahden instituution näkemysten rinnalle voi kuka hyvänsä kertoa oman mielipiteensä. Internetin demokratisoiva vaikutus tekee hyvää myös kirjallisuudelle - ja etenkin kirjallisuuskritiikille. Ja alkuperäiseen Variksen sitaattiin viitaten: jos kirjailija katsoo, ettei kostu mitään lukijan näkemyksestä, hänellä on vakavan itsetutkiskelun paikka.

Kirjakko (Ei varmistettu)

Kommenttini tähän keskusteluun paisui niin, että lykäjin sen omaan blogiini (http://kirjakko.wordpress.com/2012/07/04/kirjalappaa-mita-vikaa-mutuhutu...).

Tiivistettynä se kuuluu näin: mitä vikaa kirjablogimutuhutussa muka on? Mutuhuttuiluhan on yksi positiivinen taidearvostelmadiskurssin muoto.

Miten mielenkiintoinen -ja paikoitellen rönsyilevä- keskustelu! Asiaa on pyöritelty jo niin monelta kannalta, että mitään uutta sanottavaa minulla ei tähän ole. Halusin kuitenkin käydä jättämässä puumerkkini ja mainita, että puhut asiaa Jenni, niin kuin moni tänne kommentoinutkin! Vaikka Tuula-Liina Variksen kirjoituksessa on myös huomionarvoista ja tärkeääkin asiaa olisi nuo ylimääräiset heitot ja sohaisut voinut jättää tekemättä. Kiitos kun avasit puheenvuoron myös peukuttaville, mutuhuttua suoltaville kirjabloggareille ;)

Ihana huomata kuinka eräät tänne kommentoineet kirjailijat arvostavat ihan tavallisia lukijoita ja ilahtuvat mutuhuttukommenteista. Olisi tosiaan pelottava ajatus, että kirjailijat kirjoittaisivat ainoastaan kriitikoille... Minä ainakin aion myös jatkossa avata sanaisen arkkuni ja kertoa oman, henkilökohtaisen mielipiteeni lukemistani kirjoista. Oli se sitten mutuhuttua tai syväluotaavaa tarkastelua.

Jenni S.

Jan Salminen, kiitos pitkästä kommentista, Kirjakolle kiitos vastabloggauksesta ja Villasukka kirjahyllyssä, kiitos samoin: minustakin on hienoa, että tänne on tullut myös kirjailijoiden näkemyksiä.  Kaipa se kertoo, että muidenkin kuin kriitikkojen kirjapuheella on tosiaan paikkansa ja lukijalla, suurella yleisöllä, arvonsa.:)

Lisäisin vielä tuohon amatööri-ammattilaisuus-keskusteluun, että asiaa voisi tarkastella niin, että on ikään kuin bloggarin ammatti, jolloin bloggari voi olla ammattimainen, mutta se ei tee hänestä toisen ammatin edustajaa. Bloggari ei taida käydä (vielä, heh) veroilmoitukseen ammatiksi, mutta tavoittanette tausta-ajatukseni kuitenkin. Kirjabloggarina pidän erityisesti tuosta Vera Valan hienosta kiteytyksestä, että kirjabloggaus on ensi sijassa kirjavinkkausta ja yksi kirjavinkkauksen muoto. Niin minustakin, ja lisäksi lukupäiväkirjan pitoa. Lisäksi blogi vapaana muotona sallii poukkoilun vaikka niihin mansikkakakkuihin; yksi blogi poukkoilee vähemmän, toinen enemmän, kuten tiedämme.

 

 

 

Kirjakaupantäti

"Mutuhuttuinen"  Kirjakaupantäti tykkää ja peukuttaa :) keskustelulle kirjoista, kirjailijoista, kirjallisuudesta, kirjallisuudentutkimuksesta, kirjastoista, kirjakaupoista, kirjablogeista ja erityisesti kirjan lukijoista (ostajista/lainaajista) - ilman teitä en minäkään "leipääni" söisi - vaikka puolisoni välillä "moittii" että kannan itsekin "melkein"  kaiken  palkkarahani   takaisin kirjakauppaan :)

Jenni S.

Kiitos Kirjakaupantäti! Hymyilin kommentillesi: kaikki kirja-alkuinen on tosiaan peukuttamisen arvoista. :) Ja jos minä olisin kirjakaupassa töissä, kävisi juuri noin...

Paula / Luen ja kirjoitan (Ei varmistettu)

Olen jo muuallekin kommentoinut mutta nyt tähänkin, ja vähän eri vinkkelistä: minusta kirjablogit ja lehdet eivät edes ole sillä tavoin sama media, että ne kilpailisivat samoista apajista tai söisivät toistensa tontilta. Parhaimmissa lehdissä se on jo huomattu: blogeja lainataan kulttuurijutuissa ja VARSINKIN asia on toisinpäin. Laadukkaat lehtijutut saavat sijansa myös blogeissa!

Nykyisin ihmisillä on aiempaa enemmän aikaa ja varaa harrastaa. Harrastusajan lisäämiseksi joku voi vaikkapa palkata kotiinsa siivoojan, jolloin harrastuksesta tulee niin suuri osa elämää, että se käy toisesta työstä (jota tosin tehdään palkatta). Kun aikaa käytetään niin paljon harrastamiseen, on aivan selvää, että taidot karttuvat. Kirjoittaminen ei luonnistu maailmassamme pelkästään ammattilaisilta. Myös harrastajat suoltavat nopeasti tekstiä ja laadukkaita juttuja. Blogit ovat tätä pullollaan. Moni bloggaa erittäin ahkerasti ja kiinnostavasti tekstiään kuljetellen!

On historiaa, että kritiikki tai sitä lähellä oleva blogikirjoitus olisi jonkun eliitin omistuksessa. Siitäkin huolimatta, että freelancerit eivät enää tienaa jutuillaan mitään - mutta siitä ei käy blogeja syyttäminen!

Jenni S.

Paula, kiitos kommentista ja samaa mieltä olen sinunkin kanssasi! 

Olin viikonlopun mökillä ja väistämättä tuli sielläkin mieleen, että tavallisilla lukijoillakin on väliä ja vähän vaikutusvaltaakin. Vanhempani saivat minulta taannoin yhden Tapio Koivukarin kirjan, jonka olin hankkinut Sallan lukupäiväkirjan bloggauksen takia. Nyt vanhemmillani on muitakin Koivukarin kirjoja, eli ainakin muutama kirjaostos on tullut tehtyä ja vielä useampi lukukokemus koettua. Pieniä puroja toki, mutta mites se sanonta pienistä puroista menikään... Suositteluhan on päivän sana muutenkin, miksei sitten kirjamaailmassa?

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu)

(Luen taas hieman jäljessä blogipostauksia, joten tämäkin kommentti tulee taas vähän perästä, mutta...)

Itse aikoinani ilahduin suuresti kirjablogeista juuri siksi, että ne kirjoitti "tavallinen" ihminen. Tai vähän sama pätee kaikkiin blogeihin - niiden takana on joku, joka on tarpeeksi samanlainen kuin minä.

Toki kriitikoidenkin arvosteluja luen toisinaan, mutta vähemmän. Ei vain ole minun juttuni lukea hienoilla termeillä ja kiemuroilla kyhättyä arvostelua, jonka on väsännyt joku kirjallisuusanalyytikkomikälieprofessoriehkä. Eikä siinä, etteikö SEKIN olisi hyvä juttu ja enkö kaikkia kirjallisuutta opiskelleita ja opiskelevia arvostaisi, mutta kun itse on ihan tavallinen lukija, niin jonkun toisen tavallisen lukijan arvostelut ehkä osuu ja uppoaa paremmin.

Kirjablogit on minulle ainakin enimmäkseen paikka pongata hyviä kirjoja. Kun joku kirjoittaa "tämä on hyvä, lukekaa se" niin kiinnostun. Kun joku tekee syväanalyysin kirjan kielestä, saatan skipata sen, ELLEN ole jo kirjaa lukenut, sillä muuten en koe saavani siitä mitään irti.

Kirjat ovat kaikille ja jokainen sanokoon mielipiteensä. Ja eiköhän jokainen löydä netin syövereistä ne itseään kiinnostavimmat paikat lukea kirjoista. On ne sitten ammattilaisen tai vähemmän ammattilaisen kirjoittamia.

Kommentoi

Ladataan...