Ketä haluaisit lukea yhdessä? Äänestä kimppalukuviikonlopun kirjailijaa
Jaoin jokin aika sitten blogini Facebook-sivun kautta Book Riotin artikkelin The Toni Morrison Survival Guide. Se kertoo kollektiivisesta Toni Morrison -lukupäivästä ja sen seuraksena tehdyistä Morrison-lukuohjeista.
Kuulosti mukavalta ja kiinnostavalta, joten intouduin kyselemään, ketä suomalaista kirjailijaa voisi lukea yhdessä. Sain vastauksina seuraavat:
Monika Fagerholm
Eeva Tikka
Minna Canth
Itse haluaisin lukea yhden teemaviikonlopun ajan kollektiivisesti
Märta Tikkasta
tai
Aino Kallasta
Entä sinä? Jos vain saan porukan kokoon, eli mukaan lukemaan lähtee edes joku lisäkseni, haluaisin järjestää kimppalukuviikonlopun tämän kuun lopussa eli 30.6.-1.7. Tarkoitus ei ole lukea mahdollisimman vaikeaa kirjailijaa, vaan sellaista, jolla on useita teoksia, niin että edes joku on helppo saada hyppysiinsä. Valitsin nyt mukaan vain suomalaisia naiskirjailijoita ja vanhempaa(kin) proosaa, mutta mikään ei toki estä joskus järjestämästä samanlaista tempausta aivan erilaisen kirjallisuuden merkeissä.
Ja jos sinulla on jo nyt vahva tunne, että idea on hyvä mutta kirjailijavaihtoehdot huonoja, saa ehdottaa kirjailijaa listan ulkopuoleltakin. Katsotaan, kuka kirjailija on johdossa tämän viikon lopussa ja sovitaan sitten tarkemmin lukemissäännöistä. Ajatus on kuitenkin, että kukin tutustuu tavalla tai toisella valitun kirjailijan johonkin teokseen tai tuotantoon laajemminkin, sitten aiheesta voi blogata ja/tai keskustella esim. tällä palstalla. Lukuohjeita ei ole tarkoitus laatia, vaikka on toki hauskaa, jos sellaisia syntyy.
Äänestysaika alkaa nyt!


Kommentit
Minulta ääni Aino Kallakselle! (Kuinka yllättävää ;) )
Ostin juuri Amerikkalaisen tytön. Ääni Fagerholmille.
Ostin juuri Amerikkalaisen tytön. Ääni Fagerholmille.
Minua kiinnostaisi Märta Tikkanen tai Eeva Tikka, joilta kummaltakaan en ole lukenut mitään. Mutta en kyllä ole varma ehdinkö osallistumaan tuona kimppalukupäivänä eli ääneni voi väistyä tosiaikojien tieltä :)
Minä olen suunnitellut järjestäväni syksyllä kimppaluvun Fagerholmin Amerikkalaisesta tytöstä, joten en nyt häntä äänestä. Fagerholm-kimpasta kiinnostuneille kuitenkin tiedoksi, että sellaista olisi suunnitteilla.
Jos pystyn tähän osallistumaan, haluaisin ehkä lukea Eeva Tikkaa, koska en ole häneltä mitään lukenut.
Kallaksen Seitsemän neitsyttä luin vähän aikaa sitten joten ei ole nyt välitöntä tarvetta tarttua uuteen Kallakseen, toisaalta tuosta voi vielä jotain sanoa suht tuoreesta muistista...
Tikkaa voisi taas lukea lisää.
Itse lukisin mieluiten kimpassa Märta Tikkasta, Aino Kallasta tai Minna Canthia (Tikkasta vielä kaikkein mieluiten). He ovat mulle kaikkein vieraimpia näistä mainituista, tosin kaikilta heiltä olen jotain lukenut. Tikka ja Fagerholm ovat jo varsin tuttuja.
Märta Tikkanen kiinnostaisi, on muutenkin lukulistalla (alaotsikolla "Joskus", joten kimppaluku vauhdittaisi...) Tosin tuo ajankohta on haasteellinen mutta ehkä se onnistuisi kumminkin. :-)
Äänestän -ylläripylläri - Eeva Tikkaa. Seuraavaksi Märta Tikkasta ja kolmantena Minna Canthiltakin voisin lukea ainakin Salakarin, jos hän voittaa äänestyksen.
Minäkään en todennäköisesti ehdi hirveästi lukea tuona viikonloppuna, mutta jos joku noista kolmesta voittaa äänestyksen, yritän lukea kuitenkin yhden teoksen ja voin sujuvasti keskustella vanhoista lukukokemuksistani. :D
Märta Tikkanen
Kiitos kaikille jo äänestäneille ja Liisalle tiedosta Fagerholmin kimppaluvusta. Osallistun, mutta sopii paremmin kuin hyvin, että luetaan vasta syksyllä!
En minäkään siis lupaa käyttää koko tuota viikonloppua lukemiseen, mutta lupaan lukea jotain valitulta kirjailijalta + tutustua hänen tuotantoonsa muutenkin + kirjoittaa vaikutelmista.:)
Minä äänestän Minna Canthia, vaikka muutkin käy.
Täällä äänestetään Märta Tikkasta.
Saattaisi olla saumaa osallistua Tikkasen kimppalukuun. Haluan Fagerholmin kimppaan myös mukaan myöhemmin! :-)
mäkin voisin tull amiukaan, mutta näää vanhat suomalaiset ei sytytä kyllä yhtään... mutta ehkä mä voin yllättyä positiivisesti jos lähden mukaan?
Kommentoi