Kirja, kertakäyttötuote?

Ladataan...

"Kirja on ihan erilainen tuote kuin mikään muu. Kirjat ovat ainoita esineitä, joita ostan, vaikka tiedän, että käytän niitä yleensä vain kerran."

Niin ympäristöasioiden kuin rahankäyttönsäkin suhteen tarkka tuttava virkkoi kommentin, johon ensin vastasin vain mumisemalla jotain myöntyvää kirjan erityisestä esinearvosta. Sittemmin kommentti alkoi häiritä. Voiko kirjaa luonnehtia esineeksi tai tavaraksi - tai tuotteeksi - ja onko se kertakäyttöinen?

Voi ja ei voi. On ja ei ole. Näin selkeään lopputulemaan pääsin.

Ostan kirjoja niiden sisällön takia, mutta en voi kieltää, etteikö ostopäätökseen vaikuttaisi myös esinearvo. Haluan omistaa kirjoja, ja jos samasta kirjasta on suunnilleen samanhintaisia eri painoksia, valitsen kauniskantisimman. Kirjan mukana ostan kuitenkin muutakin kuin esineen ja tarinan: keräilen tiettyjen kirjailijoiden ja aihepiirien teoksia, vaikka tiedän ostaessani, etten lue kirjaa ainakaan heti, kenties en ollenkaan. Kirjoja lukuun ottamatta olen harkitsevainen ja jopa huono shoppailija, enkä kannata omistamista omistamisen vuoksi, joten ainoan kertakäyttöisen esineen ostoteoria tuntuisi pätevän. Toisaalta kirjojen ostaminen ei useimmiten tunnu ostamiselta tai ainakaan tuhlaamiselta, vaan se tuntuu keräilyiltä ja harrastamiselta - joskus jopa elämiseltä. Ja tiedän, että kirjaostokseni pääsevät pääosin aktiivisempaan käyttöön kuin esimerkiksi ne kotikuntoiluvälineet, jotka olen haalinut ajoittaisissa uudenelämäntavoittelemisvimmoissa. Läheskään kaikki kirjani eivät ole kertakäyttöisiä.

Luen monia kirjoja uudelleen ja suunnittelen lukevani vielä useampia. Annan kertaalleen luettuja ja joskus lukemattomiakin kirjoja lahjaksi, vien (ainakin joskus) kierrätyspisteisiin. Koska kertakäyttöisyys ei ole minustakaan hyvä juttu äkkiseltään minkään tuotteen kohdalla, olen tyytyväinen, jos mieleiseni teos löytää lukijoita lähipiiristäni ja kirja pääsee lainauskierrokselle. Emmi Itärannan Teemestarin kirja, jonka "lähipiirimenestyksestä" olen maininnut jo usein ennenkin, on taas saanut perhepiiristä pari uutta tyytyväistä lukijaa. Se on hyvä. Kertaalleen luettu kirja on ajatuksena surullinen. 

Toisaalta tunnen, että lainausharrastuskin on surullinen juttu, ainakin kirjailijan ja kustantamon kannalta. Eikö olisi parempi, että kaikki perheenjäseneni olisivat ostaneet kirjan eivätkä lukeneet yhtä ja samaa teosta vuorotellen? Mutta sitten siitä olisi tullut kertakäyttöinen...

Äh. Jos lainaa kirjastosta, ei tue juurikaan kirjailijaa. Jos ostaa kirjan ja lukee sen vain kerran, tekee kertakäyttöostoksen. Jos ei osta kirjoja, ei tue kirja-alaa. Jos lainaa kaverilta, ei tue edes kirjastoa. 

Mitä pitäisi tehdä: ostaa kirja itselle ja lahjaksi ja vielä muodon vuoksi lainata kirjastostakin? Ja lukea monta kertaa?

Tiedän, että olen spekuloinut kaikenlaista kirjojen ostamiseen ja omistamiseen liittyvää ennenkin tässä blogissa, mutta juuri kirjojen kertakäyttöisyyttä en. Vaikken saa ajatuksiani oikein järjestykseen, olisi kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä muut ovat kirjojen kertakäyttöisyydestä.

 

Kysyn siis:

Miten teet ostopäätöksen kirjasta? Eroaako kirjojen ostaminen sinusta muiden tavaroiden ja tuotteiden ostamisesta?

 

Share

Kommentit

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu) http://sininenlinna.blogspot.fi/

Ajattelen tästä asiasta pitkälti samoin kuin sinä :). Kaikkia lukemiaan kirjoja ei millään voi ostaa (eikä kaikkia ostamiaan lukea? hmm...), ja kirjaston käyttökin tukee - hyvinkin paljon - kirjallisuuden elinvoimaisuutta ja vähän kirjailijoita ja kustantamojakin (kirjastot ovat merkittäviä kirjanostajia ja jos kirjastoja ei käytettäisi, niin...) Ja vaihtoehto kirjan lainaamiselle kaverilta / kaverille ei useinkaan ole kirjan ostaminen, vaan sen lukematta jättäminen.

Salla

Auh, pahoja kysymyksiä! Onko oikeita vastauksia olemassakaan?

Itse tarjoan ratkaisuksi e-kirjaa. Sen ostaminen tuo tuloa kirjailijalle. E-kirja ei kuitenkaan ole pölyä keräävä tavara, vaan aineeton hyödyke, joka kulkee helposti mukana muutosta toiseen eikä vie tilaa pienessäkään asunnossa.

annemi

Riippuu kovin kirjasta, miten sen ajattelen mutta pakko sanoa että tämä kirjaston käyttämiseen opettelu on ollut työlästä. Olen tottunut ostamaan / tilaamaan haluamani kirjat ilman palautuspakkoa ja saanut palata niihin kun olen itse halunnut. Kirjaston kirjat joutuu palauttamaan, hyvien kirjojen kohdalla se on välillä tuskallista :) 

Kirjanostolakosta (tilanpuute) huolimatta sorryin pitkästä aikaa ostamaan kaksi uutta kirjaa tällä viikolla, ihana fiilis! kirjojen ostaminen on kaikesta shoppailusta lempipuuhaani. 

Itselle kirja on harvoin kertakäyttöinen, ellei se ole todella huono. Yleensä luen hyvät kirjat uudelleen tai lainaan niitä ystäville. Harvoin kuitenkaan pystyn luopumaan pysyvästi todella hyvästä kirjasta. 

tiia_

Tosi mielenkiintoinen postaus! Vastaan ekaksi esittämiisi kysymyksiin. Minä teen ostopäätöksen kirjan osalta, jos se on kiinnostava, kaunis, koskettava tai hyödyllinen - parhaimmillaan tietysti kaikkia näitä. Kirjan ostaminen tuntuu minusta erilaiselta kuin vaikkapa vaatteiden ostaminen - ellei kyseessä ole joku ruma ja pahalta haiseva tenttikirja (miksi tenttikirjat haisevat aina liimalta, kysyn vaan). Enemmänkin rinnastaisin kirjan ostamisen ruoan ostamiseen - esisijaisesti kirja ravitsee. Kaunis visuaalinen ilme ja hyvä "maku" (eli lukukokemus) ovat plussaa. 

Kirjasto vs. kirjailijan tukeminen on kyllä aikamoinen dilemma. Siihen minulla ei ole minkäänlaista vastausta.

Ajatus kirjasta hyödykkeenä tai kertakäyttötavarana saa minut pohtimaan e-kirjoja, joihin suhtaudun jokseenkin hämmentyneesti. Miehelläni on Kindle, ja hän pitää siitä kovasti. Minä taas haluan tunnustella ja haistella kirjoja, tuntea paperin laadun, ihastella kirjan kauneutta, palata niihin useasti. Aluksi olin täysin e-kirjoja vastaan, mutta sittemmin olen e-versioina löytänyt kaikenlaisia tarvitsemiani vanhoja kirjoja, joita minun ei olisi ollut mahdollista saada käsiini muuten. E-kirjojen osalta olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että teksti on eri asia kuin kirja. Kirja kokonaisuutena ravitsee henkeä ja sielua, joskus myös ruumista (vanhojen nahkakansiin punottujen kirjojen pinta tuntuu taivaalliselta), mutta teksti voi olla ensisijaisesti hyödyke. Olen havaitsevani, että lukulaitteiden aktiivikäyttäjät ovat lukutoukkina erilaisia kuin minä kirjojen kanssa. Lukeminen on heille ensisijaisesti ajanvietettä, tarinoiden alusta loppuun kahlaamista. Minulle lukeminen on kokonaisvaltaisempi kokemus. Palaan kirjan pariin monta kertaa sen luettuani, ja joitain kirjoja omistan sen takia, että voin kolmelta yöllä mennä etsimään ja lukemaan sen tietyn rakkaan kohdan. Kirjan kansi sormenpäitä vasten on tuttu, sivujen tuntu on tuttu. Kokemukseen tarvitsen kirjaa kokonaisuutena, en pelkkää tekstiä. Minulla on myös kirjoja, joiden omistamisesta nautin vain sen takia, että ne ovat kauniita tai mielenkiintoisia. Ja minulla on kirjoja, joiden sisällöstä en ymmärrä sanaakaan. Silti en kuitenkaan pidä niitä vain kauniina tavaroina, koska niissä on jotain... salaista, ihmistä suurempaa. Pelkkä teksti ei saisi aikaan minussa sellaista tunnetta. Onkohan mulla kenties kirjafetissi? ;)

 

honeychile

Sanoisin, että ostopäätös riippuu myös rahatilanteesta. Opiskelijana olin aktiivisempi kirjaston käyttäjä, nykyään tulee helpommin ostettua. Osittain laiskuudesta, mukavampi kun kirja saa olla kotona niin pitkään kun haluan ja saan lukea sitä siinä tahdissa kuin haluan:)

Mutta ainakin entisenä kirjastojen aktiivikäyttäjänä en haluaisi nähdä, että ne ovat kirjailijalta pois! Tai on sääli, jos ajatus leviää niin laajalle, että kirjastojen käyttö rapistuu. Harvalla meistä on varaa tai tilaa ostaa kotiin niin paljon kirjoja. Ja olen melko varma, että kirjastoihin hankitaan kirjoja laajemminkin kuin vain myyntilistojen kärjistä eli luulisin niiden tukevan monipuolista kirjakulttuuria.

Mutta siis, vaikka ostan kirjoja paljon nykyään, ei ne ole mulle kertakäyttöostoksia. Ne jotka kuvittelen lukevani uudelleen, pidän, ja muut menee kierrätykseen. Ostan myös usein kirjoja käytettynä.

Jenni S.

Kiitos, hyviä ja kiinnostavia kommentteja!

Maria, tarkoitatko, että yhtä selkeästi kuin minä? ;) Kaverille lainaamisesta vielä sen verran, että olen huomannut olevani melkein aina itse lainaava (joskus varmaan tuputtavakin) osapuoli. Itse lainailen pääsääntöisesti kirjastosta.

Salla, e-kirja ei vielä vastaa tuohon omistamisen haluun - mutta ohjaa sitä ehkä terveempiin mittasuhteisiin? - eikä siihen, että kirja ei jäisi vain yhden lukijan käyttöön. Lisäksi se on melkein pakko ostaa, vaikka nyt onkin tullut onneksi myös jonkin verran "lainattavia" e-kirjoja. Hyvä formaatti kuitenkin; ja myös äänikirja, jota eilen kuuntelin pitkästä aikaa.

Annemi, tutulta kuulostaa tuokin!:) Kirjashoppailu on ehdottomasti shoppailusta parasta. Ja mulle on käynyt niinkin, että olen luopunut jostain kirjasta ja joutunut sitten ostamaan sen uudelleen...

Tiia, toinen kirjafetisti ilmoittautuu! Kommenttisi sai ajattelemaan, kuinka paljon enemmän kirja minullekin on kuin vain se tekstisisältö. Lukeminenkin hahmottuu mulla paitsi tarinan myös sen konkreettisen kirjaesineen ja lukemishetken kautta: kun jostain lukemastani kirjasta puhutaan, muistan sen kansikuvan ja "olemuksen" ja yleensä myös, missä luin kirjaa, mitä muuta silloin tapahtui jne. Kun haluan tarkistaa jonkun kohdan tietystä kirjasta vaikka blogia varten, muistan missä päin kirjaa ja tiettyä aukeamaa tuo kohta on ollut. Samanlaisia fiiliksiä ei kuitenkaan synny monien tietokirjojen tai kirjojen, jotka eivät ole erityisemmin kiinnostaneet kanssa. Näin ollen luulen, että e-kirjat sopivat mulle kirjoihin tutustumiseen tai sitten tietokirjoina, joilloin vain sisältö eikä esine sinänsä kiinnostaa. Siis hyödykekirjoihin.:)

Honeychile, minä olen luopunut kertakäyttökirjojen eli "lomakirjojen" ostamisesta pitkälti juuri siksi että pidemmän päälle alkoi tuntua tyhmältä ostaa kirjoja, joiden tietää olevan nopeasti ja kertaluonteisesti "kulutettu". Ja kirjastoa kannattaa minusta suosia kirjastolaitoksen tukemisen takia; viime aikoina olen ymmärtänyt, kuinka harmillisen vähän itse kirjailijat kirjastosta kuitenkaan hyötyvät. Mulla tallettuu Helmet-tietoihini lainaushistoria, ja olen miettynyt, millaisen kuvan se minusta antaa. Aika oudon, veikkaisin: lainaan pääsääntöisesti vanhoja kirjoja, joita ei muualta löydä, tai tietokirjoja tai hömppää, jota en halua omistaa. "Normaali" lukemiseni eli kaunokirjallisuus lähes loistaa poissaolollaan joitakin uutuuksia lukuun ottamatta.

Erittäin mielenkiintoinen postaus ja hienoja kommentteja! Tämä on jotain, mitä olen itsekin miettinyt - ja koko ajan enemmän. Ehkä kun tämä liittyy niin syvästi tähän aikaan. Sanon tän nyt vähän mahtipontisesti, mutta tää aika on kirjojen ja ajatusten levittämisen suhteen ehkäpä mullistavin aikakausi sitten painokoneen keksimisen.

Ennen on ollut tärkeää, että on ollut kirjoja ja että on ollut kirjastoja. Joka kylään on  kylätoimikunnat ostaneet kirjoja ja lainanneet eteenpäin. Hankitut kirjoja ja lehtiä on kierrätetty tehokkaasti talosta toiseen. Nyt tarvitaan vain tietokone ja nettiyhteys. Tietosanakirjat ovat jo hävinneet kirjahyllyistä.

Olen kirjaston suurkuluttaja. Ja tykkään ostaa kirjoja (omistankin paljon kirjoja), mutta yhä enemän olen alkanut miettimään, mitä kirjoja haluan oikeasti omistaa, mitkä kirjat minun on pakko omistaa tai ovat tärkeitä  sekä mitkä kirjat voin vain hankkia pelkästään Kindleen (työkirjat).

Tykkään Kindlestä. Tykkään lukea sieltä kirjoja, mutta mua häiritsee aika paljon se ajatus, että en voi lainata tai lahjoittaa sieltä kenellekään kirjaa. Ja kuka ne kirjat perii, kun aika jättää? Olen ehkä vielä vanhan ajan kasvatti, en digiajan. Kaksi voimaa repii minua, kuten ehkä kaikkia meitä tässä ajassa (höh, olin taas aika mahtipontinen).

Stazzy
Stazzy

Ranskassa ei ole ollenkaan samalla tavalla kirjastokulttuuria kuin Suomessa ja se näkyy kirjastojen valikoiman kapeutena. Hämmästelen kerta toisensa jälkeen, miten pieniä ovat "isotkin" kirjastot. Kirjastot eivät ehkä Suomessakaan tue kirjailijaa suoraan rahallisesti, mutta sissus jos ne yhtäkkiä rapistuisivat. Luulen, että kirjailijat haluavat ensisijassa olla luettuja, ja se jää paljon vähemmälle, jos kaikki pitääkin ostaa. Suomalaiset kirjat ovat kalliita.

Itse olen kirjaostoissa tällä hetkellä osin kertakäyttökuluttaja. Ostan pokkareita ja kaikenlaista käytettyä kirjakahvilasta, kahden euron novellikokoelmia ja miniromaaneja. Parhaat jäävät hyllyyn, vaikka aniharvoin luenkaan kirjoja uudestaan. (Kun on aina uutta!) Muista luovun sujuvasti, kierrätän eteenpäin ranskansuomalaisille (jos suomenkielisiä) tai vien jonnekin. Ehkä pitäisi tukea täkäläistä kirjastoa...

Sain Kobon synttärilahjaksi. Rakastuin, nyt se on aina käsilaukussa ja siellä kokonainen kirjastollinen kaikkea mahdollista. Luoja, miten paljon maailmassa on luettavaa! Olen kuin lapsi karkkikaupassa. Ruokatunnilla tai junassa voi lukea sitä mitä sillä hetkellä huvittaa. Kaikkea haluamaani tuoretta kotimaista en yksinkertaisesti raaski ostaa, koska e-kirjojen hinnat ovat niin korkeita, mutta olen jo tammikuun aikana tukenut suomalaista kirjallisuutta varmaan enemmän kuin koko viime vuonna ;)

hdcanis (Ei varmistettu)

Itse suhtaudun myönteisesti kirjojen lainaamiseen kavereilta/kavereille (ja myös vaikkapa divareihin ja kirppiksiin), koska ne poistavat tuota "kertakäyttöhyödyke"-mielikuvaa, ei se kirja silloin ole kertakäyttöinen ja näin ollen sen ostaminen on kannatettavaa toimintaa.
Olisin luultavasti huomattavasti nihkeämpi ostamaan uusiakaan kirjoja jos tietäisin että sen kirjan elinkaari on kokonaisuudessaan yksi lukukerta minun kirjahyllyssäni (ja kuten yllä todettiin, sen vaihtoehto että lainaa tai ostaa käytetyn kirjan ei ole useimmiten se että ostaa kirjan uutena vaan se että ei lue kyseistä kirjaa).

E-kirjoissa on kyllä myös hyvänä argumenttina tuo aineettomuus, on kirjoja jotka ovat ansiokkaita mutta jotka lukee kerran.

Salla

Kindle-kirjojen lainaamisesta: jossain Amazonin sivuilla on vilahtanut lainausohje. En ole vielä tarkkaan tutustunut, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, voi kirjaa lainata toiselle Kindle-käyttäjälle palvelun ansiosta.

Kiitos vinkistä! Täytyy tutustua tuohon palveluun! Sehän on nastaa! Ja kai ne voi joskus tulevaisuudessa ehkä lahjoittaakin eteenpäin (tai ehkä voi jo nyt). Mielenkiintoista keskustelua!

susali (Ei varmistettu) http://susa-li.blogspot.com

Täälläkin yksi bibliofiili tunnustautuu, ah sitä uuden kirjan tuntua ja tuoksua, ja sitä iloa mitä kirjan ostosta saa ei kyllä muusta shoppailusta usein löydy :)

Minulla oli vuosia periaate, että ostan vain sellaisia kirjoja, mitkä olen lukenut jo useamman kerran kirjastosta. Lähes kaikki kirjani ovatkin kaikkea muuta kuin kertakäyttöisiä, ja nopeasti karsin ja myyn eteenpäin kirjat, joita en lue.

Nyt olen vähän linjastani lipsunut, ja ostan uusiakin tuttavuuksia omaksi. Tähän on kaksi syytä; luen paljon englanniksi, ja näitä kirjoja et Satakunnan maakuntakirjaston hyllyihin eksy. Ja lisäksi koen, että olen myös oppinut tuntemaan itseni lukijana, ja osaan paremmin arvioida millaisesta kirjasta pidän. Harhaostoksia ei usein tulekaan :)

Velma (Ei varmistettu) http://kirjavakukko.blogspot.fi

Mulla on pääosin se linja, että hankin hyvät kirjat omaksi ja luen niitä uudestaan. Kirja on yleensä aika huono, jos luen sen vaan kerran, mutta joitakin ei kannata useampaan kertaan lukea. Mutta ostelen kyllä liian usein testimielessäkin kirjoja tai kun saan halvalla, täyteen hintaan uutena pitää olla aika hyvä kirja ennen kuin ostan. Näitä testimielessä hankittuja ja muita, joille kertalukeminen riittää, pistä sitten kiertoon jotakin kautta.

Jenni S.

Kiitos todella kiinnostavista kommenteista! Hienoa, jos Kindlessä on tuo lainaamismahdollisuus, se tekee sähkökirjasta monipuolisemman ja jotenkin "mukavamman". 

Kiinnostavaa kuulla myös ranskalaisesta kirjastokulttuurista tai oikeastaan sen puuttumisesta. Muistan jo pari vuotta sitten muuten lukeneeni artikkelin, että Kanadassa kirjastot ovat siirtyneet sähkökirja-aikaan sujuvammin kuin monessa muussa paikassa, pitääkin joskus googlata ja etsiä tuo artikkeli.

Suhtaudun muutenkin minäkin arvattavasti divareihin myönteisesti, totta kai (yksi lempihaaveiluni on täydellisen divarin suunnittelu ;)), mutta toisinaan en ymmärrä divarien hinnoittelua ollenkaan. Jos kyseessä ei ole keräilyharvinaisuus, ei kirjasta voi pyytää samaa kuin kirjakauppa, jos kirja on kuitenkin käytetty. Enemmän kuitenkin harmittaa hintojen polkeminen. Ostin hiljattain ällistyttävästi neljä arvostettua suomalaista teosta* eräästä antikasta 40 sentillä kappale! Olin ihan vihainen tuollaisesta hinnoittelusta, mutta en kysellyt sen enempää. Kerran kysyin samassa paikassa, miksi Märta Tikkasen romaani maksoikin vain euron eikä seitsemää euroa, kuten minä olin hintamerkkinnän tulkinnut. "Suomalainen kauno ei myy", oli selitys. Mielestäni alihinnoittelulla ja -arvostuksella tehdään hallaa ja myös vahvistetaan kuvaa kirjojen kertakäyttöisyydestä: vanha kirja ei kiinnosta ketään.

 

 

*Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä + jatko-osa, Aila Meriluodon päiväkirjateos, Mäkelän Mestari: ei harvinaisia mutta tunnettuja ja edelleen luettuja kirjoja, ihan ok kunnossa.

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu) http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/

Minä taas hieman mattimyöhäisenä tulen kommentoimaan! (Muiden blogit päivittyy sitä vauhtia, ettei tässä tahdo pysyä perässä.)

Minulle kirjat on yksi harvoja juttuja, joita voin sanoa ostavani jopa paljon. Kaiken muun kulutuksen suhteen olen aika tarkka ja teen mahdollisimman kestäviä ja ekologisia ostoksia, mutta kirjojen kohdalla kyllä karkaa välillä mopo käsistä. Ostan kuitenkin aina vain sellaisia kirjoja, joiden lukemista olen miettinyt jo hieman pidempään, eli varsinaisia heräteostoksia tulee tehtyä hyvin harvoin. Ostan usein myös kirjoja, jotka olen jo lukenut, mutta haluan lukea uudestaan tai vain omistaa. Samalla pistään kuitenkin eteenpäin kirjoja, joista olen pitänyt vähemmän tai joita en varmasti tule lukemaan toistamiseen. Eli loppujen lopuksi se omistamieni kirjojen määrä ei kohoa kovin korkeaksi, kun kirjoja menee nopeasti myös kiertoon.

Tämä on kyllä kinkkinen kysymys, sillä näin itsekin ekologisia ja kestäviä päätöksiä tukevana ihmisenähän minun olisi järkevintä käyttää vain kirjastoa. Toisaalta haluan tukea myös kirjailijoita ja siihenhän on paras keino, kun kirjan ostaa. Niimpä yritän sitten elää jossain siinä välissä. Käytän kirjastoa ja ostan kirjoja sopivassa suhteessa.

Mutta toisaalta... jos kirjat ovat ainoita paheita, niin ei se nyt KOVIN paha ole. Eihän?

Kommentoi

Ladataan...