Kirjoja syövä kirjahylly ja muut kirjaraivon lähteet

Kuva siistiltä kirjahyllyhetkeltä, mukana myös apulaissotkijat.

Olen tunnustanut jo niin monta lukemisesta johtuvaa kummallisuutta elämässäni, ettei tämä uusin tunnu missään: olen tosi vihainen, kun en tiedä, missä on kotonamme on kirja, jota en tosin ehkä edes omista.

Jokin aikaa sitten oli puhetta siitä, että kärsin kirjanraahaussyndroomasta. Kirjani eivät vain pysy paikoillaan, vaan ne vaihtavat huonetta, pinoutuvat ja mm. piiloutuvat laukkuihin aivan kuin itsestään. Vaikka haaveilen genre- ja aakkosjärjestetyistä kirjahyllyistä, minulla on ollut sellaiset vain pienen hetken. Tai oikeastaan, kaikki kolmesta hyllystämme ovat joskus olleet kaukaa katsottuina siistin näköisiä, mutta vain yksi on ollut jopa aakkosjärjestyksessä. Hetken.

Nyt mikään hylly ei ole ojennuksessa ja kirjapinoja on ainakin yhdellä penkillä, kahdella lipastolla, kolmella pöydällä, olohuoneen lattialla ja yläkertaan vievillä portailla - lattialla ja portailla ne ovat siksi, että ovat juuri jatkamassa matkaa. Yhdessäkään laukussa ei (kai) ole kirjoja, sillä laukut on juuri tarkastettu pariin otteeseen, samoin kaikki hyllyt ja pinot. Vallitsee raivo ja murhe. Donna Tartt on kateissa!

Kuten tämän vuoden ulkomaisia uutuuksia listatessani akateemisesti totesin, minusta tieto siitä, että Tartt julkaisee pitkän tauon jälkeen, on iik. Päätin fiilistellä ja lukea tänä viikonloppuna Tarttin kuulun esikoisen, Jumalat juhlivat öisin. Se oli ainakin ilmestyessään minusta valtavan kiehtova.

Mutta kun sitä ei löydy! Olen etsinyt kirjaa koko viikonlopun, eikä se ole missään. En ymmärrä. Hyllystä löytyy kyllä Tarttin toinen romaani Pieni ystävä, mutta olen varma, että sen vieressä - siis jopa järkevästi järjestettynä - oli vielä viikko sitten Jumalat. Ja nyt kun minulla on pakottava tarve lukea sitä, kirja on haihtunut.

Tässä pari päivää kadonneen kirjan takia hermoiltuani - niin, kyllä nämä ovat ihan oikeita ärsyyntymisen ja epätoivon tunteita - aloin epäillä, että ehkä olen vain kuvitellut Tarttin esikoisen kirjahyllyyn. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun jokin kirja tuntuu niin läheiseltä, että luulen omistavani sen. Ja vastaavasti niinkin on käynyt, että jokin kirja on päässyt unohtumaan ja olen ostanut siitä kaksoiskappaleen.

Voihan kirjasekoilusyndrooma. Joskus listasin kirjoja Library Thingiin ja Exceliinkin, mutta nekin listat ovat nyt retuperällä, liekö Library Thingin käyttöoikeuskaan voimassa... Ehkä olen antanut Tarttin siskolle tai itse lukenut hänen kirjaansa; ainakin muistan meidän molempien pitäneen Jumalat juhlivat öisin -romaanista. Pitää soittaa ja kysyä, löytyykö kirjaa siskolta ja tietääkö hän, kuka sen omistaa.

Ideaalimaailmassa näin ei kävisi. En omistaisi liikaa kirjoja, vaan vain tärkeitä teoksia ja ne olisivat siististi hyllyssä, lisäksi luetteloituina. Kun lainaisin kirjaa jollekin tai joltakulta, merkitsisin lainaustapahtuman ylös. Lukisin niin keskittyneesti ja harkitusti, laadukkaasti, että muistaisin, milloin ja missä olen viimeksi jonkun kirjan lukenut. En raahaisi kirjoja ympäriinsä, vaan antaisin niiden olla niissä siisteissä hyllyissä ja lukisin suunnitelmallisesti vain yhtä kirjaa kerrallaan.

Nauttisin kirjoista. En raivostuisi niiden katoamisesta - koska ne eivät enää katoaisi - ja suhtautuisin hillitysti siihen, ettei juuri sitä kirjaa jonka lukeminen tuntuu juuri nyt pakolliselta, olisi käsillä. Lukisin jotain muuta, enkä valittaisi kirjojen vallattomasta kulkurielämästä netissä. Lukisin vain.

 

***

Menen nyt vielä kerran tarkkailemaan kirjahyllyjäni. Sillä välin te muut voitte myös avautua ja kertoa, millaisia ongelmia lukutoukkaisuus aiheuttaa. Kiinnostaisi myös tietää, miten muut pitävät kirjat järjestyksessä. Ja jos jollakulla on tietoa, mistä Tarttin esikoisen voisi saada käsiinsä nyt heti, siitäkin sopii vihjata.

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Haha, niinpä niin, ideaalimaailmassa ;). Tunnustan itsekin joskus ostaneeni / olleeni vähällä ostaa vahingossa kirjan, joka minulla jo on. Usein kyseessä on sellainen kirja, jota olen etsinyt vuosia ja joka kuuluu johonkin sarjaan. Esim. Ingalls Wilderin Pientä kaupunkia preerialla etsin vuosia (ja kyseisen sarjan osia olen myös lainaillut muille) ja olin vilpittömän hämmästynyt, kun huomasin, että minulla on kirja hyllyssäni. En tosiaan muista, mistä sen lopulta löysin ostettavakseni, huutiksestako vaiko jostain divarista.

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu) http://sininenlinna.blogspot.fi

(Tuo eka kommentti oli siis minun) :)

Mamma N (Ei varmistettu)

Ymmärrän turhautumisen. Sun pitäisi saada sellainen Henkilökohtainen Kirjastosetti lahjaksi, jos/kun lainaat kirjojasi! Laitoin siitä juttua Muistikirjaani :)

Vattu

Kuulostaa hyvin tutulta, olen hukannut vaikka kuinka monet sarjakuvat, leffat ja mukana joka paikoissa raahaamani teokset. Osa vielä varmasti on lainassa tovereilla, jotka eivät tunnu palauttavan niitä ikinä. Lisäksi (hyvinkin vähäinen) hyllytila on täytetty aikoja sitten joten kirjoja on täytynyt piilotella laatikoihin ja komeroihin. Tällainen epäjärjestelmällisyys kyllä poikii runsaasti niitä epätoivon hetkiä, mutta myös löytämisen riemua kun jotain unohdettua tulee vastaan. :)

Elicorleone (Ei varmistettu) http://tenttipaniikki.wordpress.com

Täytyy sanoa, että katoavat kirjat eivät ole olleet itsellä koskaan suurin ongelma, mutta sympatisoin tuskaa kun jokin sitten on kateissa salaperäisesti! Äitini kirjahyllystä ovat mystisesti vuosien saatossa kadonneet J.D. Salingerin "Sieppari ruispellossa" sekä S.E. Hintonin "Me kolme ja jengi", molemmat omia suosikkikirjojani, mutta joita ei ole vuosikausiin kotonamme näkynyt. Äiti ei enää muista, olisiko joku kirjat lainannut, mutta se lienee ainoa mahdollisuus, sillä äiti on vakuuttunut että hän on molemmat teokset omistanut. Mystistä ja harmillista minun kannaltani.

Mitä kirjahyllyjärjestykseen tulee, itse olen huomannut saavani kirjat pidettyä kurissa suht loogisella järjestyksellä (esim. opiskelukirjat yhdessä paikassa, englanninkieliset suosikit yhdellä hyllyllä etc). Toisaalta minulla on myös tarkasti toimiva pää, joka muistaa tasan tarkkaan jokaisen kirjan paikan hyllystä, kun olen ne itse järjestänyt; tämä pätee sekä omaan neljän hyllyn kokoelmaani että lapsuudenkotini massiiviseen kirjastoon. Äitini soittaa joskus minulle "missäköhän kirja se-ja-se nyt on" :)

-Elina-

Jenni S.

Kiitos myötätuntoisista kommenteista! Tartt-arvoitus ratkesi jo ainakin osin, sillä sisko tekstasi: "Luin blogiasi, Jumalat juhlivat täällä." Siltikään ei ole varmuutta, puhummeko siskon kanssa yhdestä ja samasta kirjasta vai onko meillä omat.

Etten vaikuttaisi aivan huithapelilta, niin kerron, että joskus kirjahyllytilanteeni oli yhtä hyvä kuin Elinalla. Jonkin aikaa jopa ajattelin, että kirjahyllyt ovat kaikkein parhaiten järjestyksessä oleva asia kotonani ja muutenkin. Sitten liityin lukupiiriin, aloin blogata, keskustella kirjoista enemmän ja ostaa ja lainata niitä aktiivisemmin. Tämä kaikki yhdistettynä ei niin tarkkaan luonteeseen on johtanut nykyiseen kirjakaaokseen. Minulla pitäisi olla henkilökohtainen kirja-assistentti...

Kyllä! Minäkin olen ihmetellyt mihin omistamani kirja (Deborah Spungen: Nancy) on kadonnut kirjahyllystä, olen kuitenkin (aika) varmasti sen ostanut vuosia sitten jostain verkkokaupasta... Mutta ei löydy. Kai se on uskottava, että en ole sitä ostanut. Ärsyttävää. Pitäisi varmaankin järjestää (aakkostaa) kirjat, mutta kun hyllytilaa on niin vähän, että kirjoja joutuu sijoittelemaan päällekkäin ja toisten eteen. Ihanakamala lukutoukkaisuus ;)

Hmm... Ihan kuin olisin nähnyt mainitsemasi Tarttin kirjan lähikirjaston ota/tuo/vaihda -kärryssä... Se siis kannattaisi kotiuttaa?

Kommentoi