Kuinka moni lukee kirjoja? Miten lukemisen käy?

Ladataan...

The Guardianin artikkelin mukaan Briteissä on neljä miljoonaa aikuista, jotka eivät koskaan lue mitään vapaaehtoisesti. Ei ole aikaa, tai lukeminen ei tunnu tarpeeksi viihdyttävältä tai mukavalta. Amerikassa jo 25 % yli 16-vuotiaista välttää kirjoja, ja Briteissäkin nuorista neljännes on samaa mieltä. 

Aika suuria lukuja. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki ole yhtä kirjariippuvaisia kuin esimerkiksi minä, mutta toivon, että noilla kirjanvälttelijöillä on sentään jokin oma tärkeä juttu elämässään. Olen huomannut, että toisen lukutoukan lisäksi lukijaa ymmärtää usein se, jolla on myös oma innostuksensa, mielellään sellainen, joka on elämäntapa tai jopa  maailman hahmottamisen tapa.

Takaisin asiaan. Hillitsin ensiajatukseni enkä kirjoittanut, että ainakin en ehdi lukea -selitys on idioottimainen, kun tiedämme, että melkein missä tahansa voi lukea, edes hetken. Sen sijaan kysyin Googlelta, löytyykö suomalaisista lukutilastoja. Aivan tuoretta ei sattunut vastaan, mutta Tilastokeskuksen sivuilla on tilasto, jonka mukaan vuonna 2009 tilanne oli tällainen:

"Alle puolet (46 %) 10 vuotta täyttäneestä väestöstä lukee kirjoja vähintään kerran viikossa. 10–14-vuotiaat lukevat kirjoja useimmin; 63 prosenttia luki kirjoja vähintään kerran viikossa, neljännes päivittäin. Ylemmät toimihenkilöt ja pääkaupunkiseudulla asuvat lukivat kirjoja useimmin."

Tutkimuksesta selviää sekin, että innokkaimpia lukijoita koululaisten jälkeen ovat 65+ -ikäiset eli eläkeläiset.

Vaikka en tiedä, voiko tässä yhteydessä puhua innokkuudesta, kun lukijaksi on päässyt ilmeisesti sillä, että on lukenut vuoden aikana edes jotain jostakin kirjasta. Ja entä jos nuoriso ja työikäiset aikuiset lopettavat lukemisen - onko oletettavaa, että heistä tulee aikoinaan lukijaeläkeläisiä?

Mikä avuksi? The Guardian on haastattelut Cathy Rentzenbrinkiä, joka on kehitellyt Quick Reads -konseptin rohkaisemaan uusia lukijoita. Rentzenbrink ei jaa ainakaan lyhyen kommentin perusteella huolta kirjan kuolemasta, vaan näkee sähkökirjoissa mahdollisuuden

"Possibly things have improved," said Rentzenbrink. "E-reading is opening up channels to people who might not have thought of themselves as a book reader. I hope things are getting better."

Toivon, että Rentzenbrink on oikeassa. Ja toivon, että vaikka kirjojen harrastuslukeminen vähenisi, lukutaidosta pidetään kuitenkin huolta. Se on on kuitenkin aika oleellinen juttu elämässä pärjäämisen kannalta, eikä pelkkää FB-viestittelyä kai voi vielä pitää lukemisena...

Tunnetko ihmisiä, jotka eivät koskaan lue kirjoja? Oletko huolestunut lukemisen puolesta? Miten ihmisiä voisi innostaa lukemaan? Vai - pakottaudun kysymään - onko sillä edes väliä, jos kirjojen lukeminen vähenee vähitellen?

 

Share

Kommentit

tiia_

Tuli mieleen yksi vanhempien tuttu, joka aikoinaan uhosi ja ylpeili sillä, ettei ole koskaan lukenut yhtään kirjaa. On mulla yksi läheinen ja tosi fiksu kaverikin, jolla ei ole kirjahyllyä eikä siis kirjojakaan. Ei ole lukijatyyppiä, josko sellaista ihmistyyppiä nyt ylipäätään on. 

Kai mä olen huolissani lukemisesta, jokseenkin ainakin. Liian monilla tuntuu olevan kiire. Kokemuksia ahnehditaan, eikä hissukseen tapahtuviin elämyksiin (kuten lukemiseen) jakseta keskittyä. Ehkä lukeminen ei sovi kaikille... vaikka ajatus on kyllä jokseenkin masentava. Onhan niitäkin ihmisiä, joille esim. musiikki tai liikunta ei merkitse mitään... ja sekin on musta masentavaa. Uskon kuitenkin siihen, että aina tulee olemaan ihmisiä, joille lukeminen on elintärkeää. :)

Jenni S.

Kiitos kommentista! Tuttuja fiiliksiä... Musta on ylipäätään masentavaa, jos ihmisellä ei ole sitä omaa juttua, toivoisin, että olisi. Ymmärrän tosiaan, etteivät kaikki halua lukea (romaaneja), mutta jotenkin lukutaito on tosiaan niin oleellinen juttu, että sitä pitäisi vaalia - ja kehittää kaikin tavoin, nykyisin lukeminen(kin) on jotenkin niin pirstoutunutta.

Lapsille lukemisen toivon ainakin pysyvän voimissaan, se on niin monella tavalla tärkeää. Ja luulen, että mitä vähemmän on lapsena/nuorena altistunut lukemiselle, sen epätodennäköisempää on, että aikuisena löytäisi itsestään lukijan, vaikka onneksi sellaistakin tapahtuu.

Ymmärrän senkin, että useimmilla ihmisillä ei ole aikaa eikä halua lukea rajattomasti, mutta olen kyllä huomannut, että satunnaisia erikoishässäkkäisiä tai muuten poikkeuksellisia aikoja lukuun ottamatta ihmiset yleensä ehtivät tehdä sitä, mitä todella haluavat. Ja pitää kyllä olla aika kiire, jos ei ehdi vuodessa lukea yhtä kirjaa. ;)

SannaJ (Ei varmistettu) http://www.mustavalkoistamenoa.blogspot.com

Minun on myönnettävä että ihminen, joka kehuu "lukemattomuudellaan" on silmissäni aika säälittävä. Niin valtava määrä tietoa, mielikuvitusta, tunteita ja toisten kokemuksia häneltä on jäänyt kokematta.

Vähän lukevat ihmiset paljastuvat usein sillä, että heidän sanavarastonsa ja tietonsa ovat suppeammat kuin niillä, jotka lukevat paljon erilaista kirjallisuutta. Nopeissa ihmissuhteissa tai pikaisissa tapaamisissahan sitä ei aina huomaa, mutta pidemmän päälle mielestäni kyllä.

Ihan yleissivistyksenkin kannalta lukeminen kannattaa. Kaikkea tietoa ei ole telkkarista saatavilla eikä netissä olevat lyhyet artikkelit kerro aina tarpeeksi.

empuska

Yksi lukematon ilmoittautuu. Minua nakertaa suuresti, että lukeminen itsessään on niin jäätävän huono tapa sisäistää informaatiota; ensin pitää ymmärtää ne sanat, sitten mitä se hiton lause tarkoittaa, sitten sisäistää se, mitä se informaatio siitä sisältää ja vasta tämän jälkeen päättää, oliko se nyt minkään arvoista. Sen takia etenkin fiktion osalta suosin kaikkea muuta mahdollista kuin kirjallisuutta, koska turhaudun vietävästi, kun joudun samaa sivua lukemaan viitisen kertaa tajuamatta, mistä hitosta nyt olikaan kyse. 

Mulla on joitakin ystäviä, jotka eivät käsittääkseni kauheasti lue. En tiedä, mitä he tekevät iltaisin. Ehkä he siivoavat tai tuijottavat ikkunasta ulos. En minä lukevienkaan ystävieni kanssa välttämättä kauheasti kirjoista puhu, joten ei lukemisella varmaan pitäisi olla merkitystä, mutta on sillä kuitenkin.

Olen sillä tavalla vähän ennakkoluuloinen, että pidän huonoa kirjallista itseilmaisun taitoa merkkinä alikehittyneestä ajattelukyvystä. Kirjallista itseilmaisua puolestaan voi kehittää esimerkiksi lukemalla.

-Liina / Sivukirjasto

H.L. (Ei varmistettu)

Itse olen kovastikin ihmetellyt, kun jopa lehdissä asti saattaa joku kehuskella ettei ole elämänsä aikana lukenut yhtäkään kirjaa. Ainakaan samalla luokalla minun kanssani peruskoulun läpäisseet eivät voineet välttää lukemista, sillä muutama kirja tuli luettua oppitunneilla ala-asteella ja muistaakseni yksi yläasteella. Tietenkin joku on saattanut tehdä vähän töitä asian eteen ja teeskennellyt lukevansa, mutta siinä pian tekee enemmän töitä lukemista vältellääkseen kuin lukeakseen.

Mutta niin, ymmärrän kyllä jos joku välttelee lukemista kokiessaan, että silloin olisi luettava aina sieltä vaativammasta päästä. Lukioaikainen äidinkielen opettajani totesi, että on aivan se ja sama mitä lukee, kunhan lukee. Vaikka sitten Hertta-romaaneja. Jos joku kirja tai kirjallisuuden laji ei ole oma juttu, niin silloinkin jää paljon muuta luettavaa.

Esimerkiksi itse en koe chic litin oleva oma juttuni, joku toinen ei tykkää dekkareista, mutta sitten luetaan vain jotain muuta. Olisikohan osalla kirjavälttelijöistä taustalla kokemus liian vaikeasta kirjasta, jota lukiessa koki itsensä tyhmäksi ja tätä seurasi sitten vastareaktio. Mikä olisi ymmärrettävää, sillä inhoan sitä tunnetta itsekin.

Essi Juulia
kissa vieköön

Meiltä löytyy taloudesta kaksikin kirjoja kaihtavaa tyyppiä, isäni ja veljeni. Isä ei ole kohta 50 ikävuotensa aikana lukenut edes yhtä kirjaa kokonaan (eikä ole lukenut romaaneja ikinä). Veli on koulussa lukenut kirjoja kyllä, mutta muun muuassa vannotti viime jouluna ettei tahtonut lahjaksi yhtään ainutta kirjaa koska "ne ovat niin turhia".

Äiti osti veljelle karjalaisen kokkauskirjan. Tykkäsi siitä kyllä. Fiktio ei kuitenkaan veljeeni uppoa.

Mari A.

Minun lähipiirissä on monia ihmisiä, jotka eivät niin hirveästi lue (ts. eivät lue lainkaan kirjoja). Jotkut näistä seuraavat maailman tapahtumia, politiikkaa jne., sekä lukien että katsoen uutisia. Keskusteluissa omat tietoni saattava olla kirjoista peräisin, tämän henkilön taas uutisista, joita on seurannut vuosia - minusta ei ole merkitystä sillä, mistä tiedot on saatu.

Joskus huomaan myös, että joillakin ihmisillä on mahtava taito kertoa tarinoita, vaikka he eivät olisi lukuihmisiä.

Tietysti koulussa, kun opetin, oli hieman masentavaa, kun oli näitä tapauksia, jotka eivät koskaan lue, ja lukeminen on tosi noloa yms. No, ehkä heilläkin on oma juttunsa, josta saavat tietoa elämäänsä.

Musta tärkeintä ei ole se, että lukee kirjoja, vaan se, että on kiinnostunut asioista ja haluaa etsiä tietoa, kuuntelee toisia, antaa mahdollisuuden toisenlaiselle äänelle jne. Mulle se juttu on kirjojen lukeminen, jollekin toiselle joku muu asia.

Eräs tuttuni ei ole koskaan lukenut yhtään romaania. Hän lukee vain ja ainoastaan tietokirjoja. Lähinnä luontokirjoja. Mistä tämä kertoo? Samainen ihminen ei jaksa katsella elokuvia, dokumentteja vain. Hän tuskastuu heti, jos yrittää katsella leffaa.

Mielikuvituksen puutetta? Olematonta eläytymiskykyä? Kyseinen ihminen on kyllä muutenkin erittäin kylmä ja mielestäni empatiakyvytön.

Vierailija (Ei varmistettu)

Soisin lukemisen ilon kaikille maailman ihmisille sen mieltä avartavan voiman vuoksi. Mutta ajattelen myös, että tärkeintä on intohimo j o h o n k i n: tunnen itse lukutoukkana esimerkiksi suurta sielunkumppanuutta levyharrastajia, kuvataiteen ystäviä ja elokuvafriikkejä kohtaan. Sukulaissieluja. Ehkä kysyms kuuluukin, mikä merkitys taiteella on tulevaisuuden ihmisten elämässä. Toivottavasti yhtä suuri kuin tähänkin asti, sillä mitään muuta kautta ei ihminen voi (paikallaan pysyen) tutustua niin moniin erilaisiin tapoihin ajatella ja elää elämää. Muiden maailmaan tutustuminen kirjan sivuilla luo ymmärrystä, jota kaikilla "kiireisillä" ei usein ole - ja juuri ymmärrys muiden valintoja ja elämäntarinoita kohtaan on sujuvan yhteiselon edellytys. Lisäksi taide on edelleen paras ja intiimein tapa dokumentoida maailmaa ja ihmissielua jälkipolville. (Olen ajatellut, että kirjailijatkin kirjoittavat pikemminkin ikuistaakseen senhetkisen, ainutlaatuisen ja kauniin maailmansa, ikään kuin sanoakseen "minäkin olin siellä!", eivät niinkään säilyttääkseeni itsensä historiankirjoissa tai saadakseen glooriaa. Mutta tämä nyt ei liity aiheeseen millään tapaa.)

Jenni S.

Kiitos kaikille kommenteista! Luulen, että lukemisen kanssa on vähän samoin kuin monen muunkin jutun kanssa: jos on hankalia tai liian yksipuolisia kokemuksia, voi tuntua työläältä tai tylsältä. Vähän kuin usein toistetun koululiikuntatrauman kanssa... ja onneksi liikkumisen ilon tai ainakin merkityksen voi löytää, vaikka olisi koko lapsuutensa vihannut pallopelejä ja juoksukisoja. Toisaalta minuakin ärsyttää liian hankala, etenkin snobbailevalla tavalla hankala, kirja tai se, jos tulee luettua putkeen liian monta liian samankaltaista kirjaa. 

Oppimisen suhteenhan on fakta, etteivät kaikki opi samalla tavalla. Minun on arvatenkin ollut aina helpointa oppia lukemalla ja kirjoittamalla, tai sitten itse tekemällä, mutta ei esim. vain kuuntelemalla. Kaunokirjoja luen oppiakseni kielestä ja maailmasta (noin miljoonan muun motiivin ohessa), mutta harvoin valitsen kaunokirjan kuitenkaan tietoisena ajatuksena oppia, oppi tulee siinä lukemisen sivussa.

Vierailijan kommentti klo 15:53 on ihana. Noin minäkin ajattelen taiteesta ja siitä, että elämän tekee merkitykselliseksi se, että on oma, iso kiinnostuksenkohde. Vaikka ymmärrän, ettei se voi kaikilla olla taide, niin melkein toivoisin, että olisin, sillä taide-elämysten kautta voi usein kokea jotain sellaista, mitä ei muualta saa. Näin ainakin minun havaintojeni mukaan. Taide, luonto, liikunta. Siinä muutama asia, joiden "oloa" on vaikea korvata mielestäni.

Mietin tänään vielä lisää lukemisen tilannetta. Aika monimutkaiselta vaikuttaa: ainakin Suomessa julkaistaan käsittääkseni nykyisin enemmän kuin koskaan, mutta silti kirjojen lukeminen ainakin perinteisessä muodossa vähentyy jatkuvasti. Toisaalta  näin paljon ei ole varmaan koskaan ennen luettu ylipäätään: siinä missä tekstiä oli aiemmin lehdissä, kirjoissa ja kirjeissä, nyt koko maailma on hyvin tekstittynyt. Vaikka esim. innokkaita kirjeenkirjoittajia on varmasti aina ollut, luulen että määrällisesti luemme ja kirjoitamme nyt netti- ja some-aikana enemmän kuin koskaan. Laadullisesti en ole aina ihan varma.;)

 

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu) http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/

Minäkin tiedän kyllä tyyppejä, jotka suorastaan ovat ylväilleet sillä, etteivät koskaan lue. Se on minusta jo vähän outoa. Ei se, ettei lue, vaan se, että sitä pidetään jotenkin tavattoman hienona...

Minä olen aina lukenut. Se on aina ollut minun juttuni ja varmaan siksi on ollut ja on vähän edelleenkin vaikea tajuta ihmisiä, jotka eivät lue. Toisaalta sitten taas monet ihmettelvät sitä, miten jaksan lukea niin paljon, eli yksipuoliseksi tämä ihmettely ei jää. Ja no ei se vain ole kaikkien juttu. Kuten jotkut jutut eivät ole minun juttujani. Olisi kamalaa joutua tekemään jotain mistä itse ei pidä vain siksi, että joillekin muille se on kovin tärkeä asia.

Vaikka pidän lukemista tärkeänä itselleni ja toki muillekin, niin ei minusta kaikkien pidä lukea. Ainakaan siis fiktiota. Koulukirjojaan ja uutisia toivottavasti jokainen lukutaitoinen edes joskus lueskelee. Onhan maailmassa nyt kuitenkin niin paljon muutakin kuin vain lukeminen ja jokainen löytäköön oman juttunsa niiden joukosta :)

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu) http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/

Minäkin tiedän kyllä tyyppejä, jotka suorastaan ovat ylväilleet sillä, etteivät koskaan lue. Se on minusta jo vähän outoa. Ei se, ettei lue, vaan se, että sitä pidetään jotenkin tavattoman hienona...

Minä olen aina lukenut. Se on aina ollut minun juttuni ja varmaan siksi on ollut ja on vähän edelleenkin vaikea tajuta ihmisiä, jotka eivät lue. Toisaalta sitten taas monet ihmettelvät sitä, miten jaksan lukea niin paljon, eli yksipuoliseksi tämä ihmettely ei jää. Ja no ei se vain ole kaikkien juttu. Kuten jotkut jutut eivät ole minun juttujani. Olisi kamalaa joutua tekemään jotain mistä itse ei pidä vain siksi, että joillekin muille se on kovin tärkeä asia.

Vaikka pidän lukemista tärkeänä itselleni ja toki muillekin, niin ei minusta kaikkien pidä lukea. Ainakaan siis fiktiota. Koulukirjojaan ja uutisia toivottavasti jokainen lukutaitoinen edes joskus lueskelee. Onhan maailmassa nyt kuitenkin niin paljon muutakin kuin vain lukeminen ja jokainen löytäköön oman juttunsa niiden joukosta :)

Kirjakaupantäti

Olen perheeni ainut totaalisesti kirjoihin hurahtanut lukutoukka. Mieheni lukee ehkä pari kirjaa vuodessa (Juha Vuorinen, Alivaltiosihteeri, Sven Hassel, Irvine Welsh: Paska, Stephen King). Hänen lukemisongelmansa on juuri se että kirja täytyisi saada luettua melkein heti kerralla koska muuten hän joutuu aloittamaan lähestulkoon kirjan alusta kun ei muista mitä on lukenut ja kuka kukin henkilö oli.  Kyllä mullakin välillä tulee tunne etten muistakaan mitä olen lukenut jos olen pitänyt taukoa kirjan lukemisessa mutta minulle riittää muutaman sivu silmäily tai sitten vain jatkan lukemista eteenpäin ja kummasti sieltä mieleni syövereistä palautuvat oikeat tapahtumat ja henkilöt.  12-vuotias poikamme lukee enimmäkseen sarjakuvia ja tietokirjoja. Romaaniin tarttuu vain jos koulussa on pakko joku lukea ja siinäkin minä kannan hänelle kirjakaupasta vaihtoehtoja joista hän sitten valitsee että ok, mä luen tuon :)  Kirjan jonka hän sitten kouluun luki esitelmään varten oli Etsivätoimisto Hurrikaani ja petosten pilvi. (ja muisti vielä kirjan nimenkin kun häneltä sitä juuri kysyin kun hän tuossa pelailee xboxia :) ). Pian 18 vuotta täyttävä tyttäremme välillä etsiskelee kovastikin lukemista (ja minä hänen kanssaa kirjastossa/kirjakaupassa "epätoivoisesti" :) ) mutta hänellä on "paha tapa" kurkistella miten kirja loppuu :) Kouluun hänkin sitten luki Torey Haydenin kirjan Aavetyttö josta piti hyvin paljon.   Ja muistelin että on lukenut muitakin Haydenin kirjoja myöskin - on kyllä isänsä tyttö siinä mielessä että unohtaa myös lukemansa ellei voi lukea kirjaa heti loppuun. Mieheni ja tyttäreni ovat silti verbaalisesti huomattavasti lahjakkaampia kuin minä.   Mutta heillä molemmilla on kirjoittamisen kanssa vaikeuksia (ei kuitenkaan diagnosoitua lukihäiriötä) eli he pyytävät sitten minua tarkistamaan kieliasua (vaikkei minunkaan taito kyllä kovin paljon parempi heitä ole mutta osaan kaksoiskonsonantit yms. ). Tyttäreni on myös erinomainen tarinan kertoja esimerkiksi jostain elokuvasta.  Mieheni taas kerää tietoa katsomalla dokumentteja, lukemalla aikakauslehtiä ja surffailemalla netissä.  Poikammekin kerää tietoa samalla tavoin kuin isänsä. Minulle taas tämä kirjoittaminen on oppimista ja omien tuntemuksia julkituomista (kuten tästä  postauksestani huomaatte :) ).  Eli jos jotain opiskelen niin minun oppimistani auttaa kirjoittaminen ja mindmapit.   Kirjaa jos luen sängyssä niin pysyn huomattavasti paremmin hereillä kuin jos seuraan jotain televisiosta, oli se sitten elokuva tai dokumentti - en muista että olisin nukahtanut koskaan kirja syliini :)

empuska

On se hieman kummallista päivitellä muiden käyttäytymistä kun ei ne muu päivittele "Voi, mitä oikein missaat, kun et katso näitä indie-elokuvia tai -pelejä? Jäät täysin paitsi näistä audiovisuaalisista ja interaktiivisista kokemuksista!". Pitäisikö minun nyt katsoa nenääni nyrpistäen niitä, jotka eivät pelaa pelejä, katso elokuvia, lue sarjakuvia tai harrasta taiteita? Alituinen voivottaminen siitä, ettei lueta on juuri se syy, miksi saa minut ainakin pysymään kaukana kaikesta kirjallisuudesta.

Lukeminen vaatii enemmän kuin elokuvien katsominen ja on loogista, että jos muut mediat tuottavat tarinankerrontaa helpommin vastaanotettavaksi, totta kai niitä vaikeampia muotoja harrastetaan vähemmän.

Mut eikö olisi mahdollista, että se, mikä eniten vaatii, myös antaa eniten?

Vaihtoehtoisesti se, mihin on perehtynein, antaa eniten. En tiedä. Lukeminen on ainakin minuun kuitenkin vaikuttanut siten, että esim. juuri leffat tuntuvat liian lepsuilta ja hidastempoisilta.

Tämä Empuskan viimeisin kommentti oli muutenkin aika kasvattava: itsekin usein valitsen tiekseni vastarannankiiskeyden, joka näin toiselta rannalta tarkasteltuna näyttääkin kohtuullisen infantiililta reaktiolta. Vetäydyn harjoittamaan itsetutkiskelua.

Jenni S.

Kiitos kommenteista! Luulen, että minkä tahansa asian "superharrastajat" ovat sitä mieltä, että ihmiset jotka eivät piittaa tästä nimenomaisesta asiasta, jäävät jostain oleellisesta  paitsi - vaikka ymmärtäisivätkin, etteivät kaikki ole samanlaisia. Yhteen koottuina moiset mielipiteet voivat sitten näyttää yksioikoiselta tai ylimielisiltä, tahattomastikin. Kirjojen suhteen on "helppo" olla huolestunut, koska lukemisella on pitkät perinteet, jotka ovat jo tilastojenkin valossa murrosvaiheessa.. Ja mitä muihin ajanviettotapoihin tulee, kyllä minusta on monta muutakin asiaa, joita saa selitellä alan harrastajille, vaikkapa tuota elokuvien katselua. Ainakin itse törmään aika ajoin siihen, että kirjoitettujen tarinoiden ystävän oletetaan automaattisesti olevan leffaharrastajakin, enkä oikeastaan tiedä elokuvista juuri mitään, katson niitä harvoin. Kirjojen lukeminen ja taidenäyttelyissä tai oopperassa/klassisen musiikin konsertissa käyminen ovat kuitenkin ainakin äkkiseltään ajateltuina ainoita taiteenlajeja, joista olen kuullut en ole koskaan -ylvästelyjä. (En ole itse käynyt oopperassa kuin baletissa, mutta en ole siitä ylpeä.) 

 

Kanelibasilika

Tunnen paljon ihmisiä, ketkä eivät lue kirjoja (eivät lue sitten lehtiäkään tai mitään muutakaan..), mutta tunnen onneksi paljon enemmän ihmisiä, jotka lukevat paljon kirjoja eivät kirjoista ikinä koskaan luopuisi. En siis ole huolissani.

Vattu

Kumppanini ei lue juuri koskaan kirjoja, mutta lukee tietokoneella koko ajan kaikkea mahdollista.  En siis huolehdi, häntä kiinnostavia kirjoja ei vaan löydy nidottuina yhtä helposti ja halvalla kuin internetistä.  Ovathan E-kirjatkin kirjoja, mutta en saa niistä yhtään samaa tuntua kuin  paperista enkä ymmärrä niitä. 

Tunnen kyllä myös teinipoikia, keiden lukutaito riittää juuri ja juuri Playboyn kuvateksteihin ja suositeltaessa jotain kirjaa, vastaus on "Vittu minä mitään lue!" Noh, toisaalta tällaiset yksilöt ovat tuttuja nuorisokodista, jossa veljeni asui. Nyt hän on jättämässä peruskoulun kesken. Näissä tapauksissa huolettaa nimenomaan asenne kirjoitettua tekstiä ja oppimista kohtaan. Ehkä tulevaisuudella on kuitenkin jotain heidänkin varalleen suunniteltuna.

LinaS
iivents

Pyhä tasapaino, kirjat, audiovisujutut, musiikki ja muu kulttuuri, myös urheilu - eikös se tasapainoinen elämä niistä synny. Ja jokainen tietty löytää sen oman tasapainonsa sieltä kaiken keskeltä. Oma lukeminen innostui kunnolla kukoistamaan, kun selkä prakasi jokunen vuosi sitten kunnolla ja leikkauksen jälkeen oli otettava iisisti. Ja sille tielle jäin, luen paria kirjaa kerrallaan. Illalla toista, työmatkoilla toista.

e-kirjoja en ole vielä löytänyt omakseni, mutta kenties sekin puoli vielä innostaa. Voitin lukulaitteen, joka on kököttänyt paketissa puoli vuotta (paha!). Eikai sillä ole väliä lukeeko printtiä vai digiä - pääasia että lukee, kuten iiventissä pohdiskelin aiemmin >>                                                              . 

Lukemiseen koukkuun jäänyt LinaS pohdiskelee..

Jenni S.

Kiitos kommenteista Kanelibasilika, Vattu ja LinaS! Minusta lukemisen muodolla ei sinänsä ole väliä, mutta itsekin olen vasta varovaisen kiinnostunut e-kirjoista. Tai oikeastaan minulla ei ole vielä sopivaa lukulaitetta, kannettavalta olen todennut lukemisen käyvän hankalasti. Olen juuri hankkimassa älypuhelinta ja toivoakseni luen sillä muutakin kuin uutisia ja FB-päivityksiä. LinaS, huomasinkin printti-digi-pohdintosi jo aiemmin, luulen, että aika moni miettii samoja juttuja näinä aikoina.

Minuakin huolettaa erityisesti asenne lukemista kohtaan ja lukutaito, ei sinänsä luettujen kirjojen määrä. Tuntuu, että se asenne kertoo monesta muustakin asiasta - näin kärjistäen, koska ei lukemattomuus automaattisesti sentään tee ihmistä tietynlaista. Ymmärtänette pointin kuitenkin.

 

 

Vierailija May (Ei varmistettu)

Olen 21-vuotias ja ennen luin säännöllisesti, jopa ahmimalla. Nyt tilanne on nolo: en jaksa, en siis vain jaksa keskittyä. Krooniset uniongelmat ovat tehneet tehtävänsä. Tälläkin hetkellä hyllyssä odottaa keskeneräisiä teoksia ja monia jotka tiedän loistaviksi. Olen lukenut korkeintaan novelleja ja runoja, mutta nekin jäävät aika vähäisiksi, jos jokatiistaista luovan kirjoittamisen ryhmän tapaamista ei lasketa (luemme ja analysoimme toistemme tekstit kirjailijan ohjauksessa). Itse siis kirjoitan myös.

Tiedän ja tunnen monia henkilöitä, jotka eivät lue kirjoja, aikakausilehtiä korkeintaan. Suhtautuminen lukemattomuuteen on kaksipiippuinen juttu kuten kaikki muutkin. Kyllä se harmittaa, mutta valinta on jokaisen oma.

Äskeisestä lauseesta huolimatta olen sitä mieltä, että kouluissa lasten ja nuorten on luettava "oikeita" kirjoja opetussuunnitelman "pakottamana". Myös pikkulapsille olisi luettava "oikeita" satuja. Sitten aikuisena on jokaisen oma asia, miten aikansa haluaa viettää, mutta kasvuikäisten "omat aikuinset" ovat vastuussa kehittymisestä, jolloin lukeminen on hyödyksi.

Jenni S.

May, minulle kävi niin, että kun opiskelin taannoin luovaa kirjoittamista, luin vähemmän kuin yleensä. Etenkin opiskelun alussa koin että muiden tekstit häiritsivät omaa kirjoittamista. Ja väsyneenä on kyllä vaikea keskittyä yhtään mihinkään...

Samaa mieltä siitä, että kun lapsena ei muutenkaan saa valita mitä kaikkea tekee, niin pitäisi sitten myös vähintään "pakkoaltistua" kirjoille.:)

 

 

Kommentoi

Ladataan...