Kuka olisin, jos en lukisi?

 

Tunnustan heti, että viikkojen pohdiskelun jälkeenkään en osaa vastata otsikon kysymykseen. Kysymys on kuitenkin pyörinyt mielessäni siitä lähtien, kun Koko H. sen asetti palstallaan. Hän kirjoitti: Jos en lukisi, kiukuttelisin, en kykenisi rakastamaan, haluaisin muuttaa pois, vaikka mitä se auttaisi. Tunnistan Kokon tunnustuksessa itseni, mutta lupasin kertoa asiasta myös oman näkemykseni.

Suomen kieltä opiskelleena ja kroonisena lukutoukkana minun on hyvin helppo perustella teoriassa, miksi esimerkiksi lasten pitää altistua kirjoille. Vakiolitanjani kuuluu suurin piirtein näin: Lukeminen kehittää sanavarastoa, yleistä kielen tajua ja logiikkaa sekä mielikuvitusta, avarakatseisuutta ja empatiaa. Lukemalla oppii. Kirjat ovat tärkeitä monenlaiselle ymmärtämiselle. Lisäksi lukuhetket ovat tärkeitä mm. yhdessäolon, keskittymisen ja rauhoittumisen kannalta.

Kuulostaa hienolta, mutta en myönnä, että jos en olisi lukutoukka, olisin kielipuoli, umpimielinen ja epäempaattinen tosikko, vieläpä epälooginen sekopää. Tunnen, joskaan en oikein ymmärrä, ihmisiä, jotka ovat kelvollisia vaikkeivät lue.

En myönnä sitäkään, että olisin aina kököttänyt kirja kädessä olosuhteiden pakosta. Petri Tamminen kirjoittaa novellissaan Menevät miehet stereotypiasta, että lukutoukat seurustelevat kuvitteellisten ihmisten kanssa, koska pelkäävät oikeita:

 

Olin ujo mutta en siksi että vietin nuoruuteni sisätiloissa ja luin; vietin nuoruuteni sisätiloissa ja luin, koska olin ujo. Kului vuosia ennen kuin ymmärsin, mikä lukemisessa auttoi; Kirjat todistivat, että olen samassa maailmassa toisten kanssa. Lukeminen oli vastalääkettä yksinäisyyteen - -

 

En viettänyt nuoruuttani sisätiloissa, enkä muista koskaan ajatelleeni, että luen, jotta minulla olisi tekemistä tai seuraa kirjan kautta. Lapsena kirjojen hahmot olivat kyllä kuin ystäviä ja toisinaan viihdyin juuri heidän kanssaan parhaiten. Istuin näennäisesti pihakeinussa, mutta olin mielessäni milloin missäkin linnassa, sisäoppilaitoksessa tai orpokodissa. Toivoin syntyneeni eri aikakauteen ja pohdin, miten vaatteet ommeltiin ennen ompelukoneiden aikaa. Aikuisena olen kadottanut tämän kyvyn, tai en ainakaan muista, että olisin halunnut oikeasti siirtyä minkään kirjan maailmaan, vaikka lukiessa tunnenkin toisinaan epämääräistä kaipuuta. Lisäksi aikuisena luen kirjoja enemmän siksi, että pidän lukemisesta ylipäätään ja haluan tutustua erilaisiin kirjoihin ja oppia kielestä, kirjallisuudesta ja maailmasta, enkä siksi, että minua kiinnostaisivat kirjojen tarjoamat mielikuvitusleikit.

En lue siksi, ettei minulla olisi muuta seuraa, vaan myönnän olevani epäsosiaalinen ja hermostuvani, jos muu seura estää lukemisen. Minulla on melkein aina kirja mukana, enkä voi mennä nukkumaan lukematta. Luen kylvyssä, saunassa ja kylässä.

Vaikka tiedän itsestäni kaikki nämä asiat, en silti tiedä, mikä olisin, jos en olisi lukija.

Luulen, että tarvitsisin itsenäni pysymiseen jonkin muun taidemuodon. En elokuvia, sillä niissä tarinat tarjotaan mielestäni usein liian valmiina. Ehkä olisin valokuvaaja. Silloinkin aiheet olisivat olemassa, kuten kirjoissa, mutta voisin itse tulkita ne: valita, mihin keskityn ja miten sen näen.

Ainoa, minkä luulen tietäväni on se, että olisin orpo ja onneton, jos en enää saisi lukea kirjoja. Ja varmaan Kokon tavoin kiukkuinenkin.

 

Kuka sinä olisit, jos et lukisi?

 

Lainaus teoksesta Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia. Otava, 2010.

Kuva: We heart it

Share

Kommentit

Maija Haavisto (Ei varmistettu)

Vaikea edes kuvitella. Olen lukenut aina, olen kirjoittanut aina. Mitä voisin tehdä työkseni, jos en olisi kirjailija? Ei aavistustakaan. No, ehkä minäkin olisin valokuvaaja, teenhän sitä nytkin.

Jenni S.

Niinpä, on paljon helpompi (joskaan ei erityisen helppo) pohtia, miksi lukee, mutta ei sitä, mikä olisi ilman lukemista. Koko H:n kysymys on yllättävän vaikea ja mielenkiintoinen! Ehkä ikuisen lukijan ja kirjoittajan ainoa järkevä vastaus kysymykseen on: Ei aavistustakaan.

Ja niin, minäkin olen kiinnostunut valokuvaamisesta, ja lapsena piirsin tai maalasin silloin kun en lukenut. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana postaus. Kerrassaan. Ja hyvin vaikea kysymys vastata. Minä en olisi minä, jos en lukisi tai olisi lukenut jo lapsena. Olisin joku toinen, monta elämää köyhempi, enkä raukka edes tiedostaisi sitä. En osaisi edes haaveilla siitä, mitä olen saanut kirjoista. Ja mullakin on sama: tarvitsen jonkun taidemuodon ollakseni. Ja mikäpäs sen parempaa kuin kirjallisuuden iki-ihana kenttä!

hdcanis (Ei varmistettu)

Vaikea kysymys, kun minäkin olen ne iät kaiket lukenut. Se on kyllä totta että ihan samanlainen en voisi olla, mutta kun niistä ehkä joskus jotain lukevista näkyy myös tulevan täysipäisiä niin kaipa minustakin. Ehkä sitten soittaisi jotain instrumenttia tai katsoisi enemmän leffoja tai jotain...

Jenni S.

Vierailija ja Hdcanis, kiitos kommenteista - ja anteeksi hieman myöhäinen vastaus, mutta lukutoukallakin on ainakin välillä muuta ohjelmaa kuin lukeminen ja kirjablogit.  Onneksi ei ole koko ajan. ;)

Niin, eipä tuohon kuka olisin -kysymykseen taida vastauksia olla, mutta vastausta on hyvin kiinnostavaa pohtia. Tuntuu tosiaan, että olisi ihan vajaa ilman kirjallisuutta, mutta onhan niitä varsin tasapainoisia ja moniulotteisia ei-lukijoitakin. Olen kuitenkin varma, että minä tarvitsen juuri lukemista, miksi muuten olisin lukenut aina. On minulla muitakin harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita, jotka ovat kulkeneet mukana lapsuudesta asti, mutta lukeminen on ollut aina tärkeintä.

Olen muuten joskus pitkillä (n. kk) matkoilla kokeillut, voinko olla lukematta. Toistaiseksi en ole voinut, vaikka reissussa luulisi olevan muutakin tekemistä ja matkoilla myös kirjoitan enemmän kuin kotosalla (matkapäiväkirjaa ja muita tuokiokuvia, pohdintoja ym.). Kirja on pitänyt hankkia aina jossain vaiheessa matkaa ja joskus olen lukenut saman kirjan moneen kertaan, jos muuta ei ole ollyt tarjolla.

 

Millimolli (Ei varmistettu)

Minä varmaan olisin lukemattomana sosiaalisempi, enemmän kokenut ja vähemmän kaikkitietävä.
Toisaalta olisin myös monta mielikuvitusmaailmaa köyhempi ja varmaankin riippuvainen alkoholista tai jostain muusta tajuntaaräjäyttävästä aineesta.

Oli mielenkiintoista lukea, että olet aikuisena kadottanut kirjojen tarjoaman mielikuvitusmaailman, joka kuulostaa todella samanlaiselta kuin omani, pihakeinua myöten. Täytän parin viikon kuluttua 26, eli lasken itseni jo hät'hätää aikuisen kategoriaan ja edelleen luen pääasiassa siksi, että saan kirjoista maailmoja, joihin paeta karua arkitodellisuutta ja pankin korkotiedotteita.
Saatan kuljeskella kadulla jossain ihan toisessa todellisuudessa ja haahuilla illat pitkät jonkun aivottoman nettipelin äärellä mielikuvitus kiitäen jonkun kirjan tai kirjasarjan maailmoissa.
Minulla on teini-iästä tuttu alter egokin, jokka noissa maailmoissa seikkailee.

Pelkäsin lapsena ja teini-iässä ihan hirveästi sitä, että tämä kyky kuvitella toinen todellisuus katoaisi kokonaan. Joskus nuorempana pidin siitä vähän väkisinkin kiinni ja pakotin itseni kuvittelemaan, mutta nyt siitä on taas tullut automaatio ja ikuinen viihdykevarasto bussin odotteluun ja tylsiin työpäiviin ja ihan mihin tahansa.
Nykyään toki kuvitelmat painottuvat pitkälti eroottisiin mielikuviin ja yleensä ihmissuhteisiin, mutta on myös uskomaton voimavara, että jossakin paikassa tässä maailmassa minut hyväksytään täysin, vaikka olen ruma, tyhmä, läski ja ihmisenä epäonnistunut - ihan ne tavalliset nykynaisen paineet.
Kirjojen hahmojen kautta puhun itselleni kannustavia sanoja ja käsittelen tunteita.

Oli silti ihanaa lukea, että jos käy niin, että menetän tämän kaiken, voin silti vielä olla, elää ja nauttia kirjoista. Kiitos.
(Kuulostan tekstin perusteella vähän seonneelta, mutta ihan normaalia elämää elän, noin niinku pintapuolisesti katsellen.)

Jenni S.

Millimolli, kiitos pitkästä kommentista! Voisi se tosiaan noinkin olla, ken tietää, että jos ei lukisi, olisi mukavampi. :) Mutta joku koukutus pitäisi kai tosiaan olla...

Niin, en ole kokonaan kadottanut eläytymiskykyä aikuisenakaan, muuten en ehkä lukisi kuin tietokirjoja. Mutta sellaista kirjamaailmaan katoamista saati sitä, että eläisin mielessäni kirjan henkilöiden kanssa silloinkin kun en lue tai kirjoittaisin samanlaisia tarinoita itse, ei kyllä aikuisena usein tapahdu. Tietenkin moni kirja jää onneksi mieleen pyörimään, mutta lukemisen ensisijainen syy ei ole eskapistinen, vaikka on lukemisessa varmaan sitäkin puolta aina. En tiedä, minusta on vain ihana ja kiinnostava lukea ja tarkkailla, miten kieltä käytetään ja miten sillä luodaan tarinoita ja kokonaisia maailmoja. Jossain kirjoissa tämä kirjallinen puoli ei erityisemmin korostu, mutta niissäkin on puolessa; esim. juuri nyt luen Kanadan tundralle sijoittuvaa trilleriä, jossa miljöö on "se juttu", kiinnostava ja opettavainenkin.

Tuo on kyllä totta, että kirjoista voi löytää paitsi ajatuksia, joihin peilata omia kokemuksiaan, myös lohtua. Minusta samastuminen ei ole lukiessa pakollista, mutta kyllä se usein tuo kirjaan mielenkiintoa ja merkittävyyttä, ja ongelmatilanteissa usein haluan lukea ko. ongelma-aiheesta. Silti uskon ja tiedän, että vaikka lukeminen muuttuisi ainakin ajoittain ulkokohtaisemmaksi, kirjoista voi silti nauttia ja vielä monella tapaa!

Useinhan kuulee sanottavan, että lukija ei ole koskaan yksin. Totta tavallaan, mutta minä ainakin haluan olla usein yksin, että voin lukea. Ehkä mulle ei ole koskaan selvinnyt, miksi pitäisi valita oikeat ihmiset kuvitteellisten sijaan. ;)

Kommentoi