Kysymys: Mikä näistä klassikoista?

Ladataan...

 

Ajattelin vauhdittaa oman hyllyn kirjojen lukemista ja kysellä kesän mittaan muutamaan kertaan eri genreistä, mikä kirja kannattaisi lukea. Lupaan sitten lukea ko. opuksen ja arvioida sen palstallani. Mikä mahtava tilaisuus vaikuttaa kirjabloggarin lukemisiin siis. ;)

Ei vaan, mutta kotona on tuhat ja sata lukemista odottavaa kirjaa, ja ehkä tämä olisi yksi keino saada niitä luettua ja ehkä kuultua muidenkin lukukokemuksista ja kirjakiinnostuksista. Kerro siis, mikä näistä kirjoista kiinnostaa tai oletko lukenut jonkun kirjoista? Myös varoituksia saa antaa! 

 

Vaihtoehtoina on siis neljä klassikkoa:

 

Joel Lehtosen Kuolleet omenapuut on novellikokoelma vuodelta 1918 ja kuuluu Putkinotko-sarjaan, mutta on kuitenkin itsenäinen teos. Novelleja, kuten muitakin ko. sarjan teoksia, luonnehditaan takakannessa elämänkaltaisiksi. Olen ostanut kirjan sen nimen takia - kuulostaa kauniilta ja surulliselta.

Helvi Hämäläisen Kaunis sielu kertoo kahden nuoren naisen eroottisesta ystävyydestä. Kyseessä on Hämäläisen esikoisteos, mutta se jäi aikoinaan julkaisematta liian rohkeana. Teos ilmestyi vasta 2001. Sieppasin sen kirjojen kierrätyspisteestä mukaani sekä kirjailijan että aiheen vuoksi.

Charles Dickensin Älä rakasta minua vielä on alkuvuoden kirja-aleostos ja novellikokoelma, jonka jo kertaalleen aloitin. Jäin jumiin, kun heti alussa selostettiin seikkaperäisesti vesipannun toimintaa, mutta olen valmis yrittämään uudelleen. Rakkauden ohella kirjassa pitäisi olla sanaleikkejä ja huumoria.

Virginia Woolfin Jaakobin huone on hyllyssäni, koska haluaisin lukea Woolfilta joskus muutakin kuin Oman huoneen. En ole kuitenkaan päässyt vielä suunnitelmassa kirjojen haalimista pidemmälle. Jaakobin huone sijoittuu maailmansotia edeltävään Englantiin ja sitä on luonnehdittu käännekohdaksi Woolfin tuotannossa. Suoraan sanottuna kirja pelottaa minua em. kirjoista eniten, sillä pelkään, etten saa siitä mitään otetta.

 

Kommentointiaikaa on kuun loppuun asti. Lupaan lukea eniten kiinnostusta herättäneen klassikon heti kesäkuun alussa - ja pidätän itselläni oikeuden lukea muutkin tässä esitellyt kirjat kesän mittaan, jos siltä tuntuu.

 

Pst. Osallistuitko kirja-arvontaan? Minulta puuttuu vielä LillaMyn ja Liisa Elinan yhteystiedot. Meilailkaa!

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei kesää ilman Dickensiä! Viime kesänä Kolea talo, edellisenä Kaksi kaupunkia. Dickensin hitaan viipyilevä tyyli ja samalla lennokas juoni on lyömätön yhdistelmä kesäkeinuun.

Sara/Saran kirjat (Ei varmistettu)

Hei Jenni, kiinnostaa ehdottomasti kuulla tuosta Hämäläisen kirjasta Kaunis sielu! Miten kaunis nimi! Woolfilta en suosittelisi tarttumaan ihan heti Jaakobin huoneeseen, toki en ole sitä vielä itsekään lukenut. Jospa lukisit Woolfin esikoisen Menomatkan tai vaikkapa Aallot, jonka haluaisin lukea jonain päivänä uudestaan :)

Marissa M. (Ei varmistettu)

Oi, lue tuo Lehtonen! Itse suorastaan rakastan lukea suomalaisia klassikkoja kesäisin! Lehtonen, Aho, Pakkala... Kaikki kuvailevat suomalaista luontoa ja kesää aivan lyömättömästi. :)

/ Marissa M.
http://cafepourlesidiots.org/

T-a (Ei varmistettu)

En ole mitään noista lukenut, mutta jos pitäisi lukea, lukisin Lehtosen. Lue sinäkin! :)

(Tämä suositus on tehty ihan fiilispohjalta. Kuolleet omenapuut kuulostaa mielenkiintoiselta. Miksi ne ovat kuolleet? Mistä nyt sitten saa omenoita?)

Helmi K
sivulauseita

Luin Woolfin Jaakobin huoneen aikoinaan tenttiä varten. Ei se helppo ole, mutta ei mahdotonkaan, ollenkaan.

En ole koskaan kuullutkaan Hämäläisen Kauniista sielusta, mitä en nyt oikein pysty ymmärtämään, mutta siitä olisi kiva kuulla enemmän, ja haluaisin sen itsekin lukea.

Jenni S.

Hihii, kivaa. Hyvällä tuurilla tulee tasapeli ja mun on "pakko" lukea kaikki nämä kirjat kesällä. Toivon sitä! ;)

En ole lukenut näistä mitään, mutta koska fanitan noin muuten Virginiaa, annan ääneni hänelle. Hämäläisenkin kirja kuulostaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta.

Hanna / Kirjainten virrassa (Ei varmistettu)

Helvi Hämäläiselle täältä ääni, joskin muutkin ehdokkaat ovat kiinnostavia. Minunkin pitäisi lukea tuo Hämäläisen kirja, mutta ei sitä hyllystäni löydy. :)

Jenni S.

Kiitos kaikille kommenteista! Hauskaa, että kaikilla kirjoilla on kannattajansa. Tuo Hämäläisen kirja oli minulle aivan tuntematon aina tähän kevääseen asti, jolloin löysin sen tosiaan vahingossa kirjankierrätyspisteestä. Olin todella hämmästynyt, sillä luulen tietäväni kaiken kaikista kirjoista. ;) No, arvatenkin kirja sujahti laukkuuni salamavauhtia - tämä on saatava omaksi!

Kommentoi

Ladataan...