L. M. Montgomery: Sininen linna

 

Kesäyöt sopivat haaveiluun, ja vanhat tyttökirjat haaveiluluettavaksi. Lukupiirimme valitsi etenkin Anna-kirjoista tunnetun L. M. Montgomeryn Sinisen linnan kesäkuun kirjaksi, ja säästin sen tarkoituksella juhannukseen. Olen lukenut kirjan ennenkin ja tiesin, että se on sekä rentouttavaa että sopivasti ajatuksia herättävää luettavaa.

Myös mm. Kertomus jatkuu -blogin Reeta Karoliina kuuluu tämän kirjan ystäviin. Hän on usein todennut nettikeskusteluissa jotenkin niin, että Sinista linnaa on vaikea selittää ulkopuoliselle ilman että antaa kirjasta aivan hullun kuvan. Olen samaa mieltä. En tiedä, kuulostaako romaani siitä, kuinka 29-vuotias harmaahiirulaisvanhapiika saa tietää olevansa kuolemansairas ja pistää ranttaliksi, kovin kiinnostavalta tai hauskalta? Etenkin, kun ranttali tarkoittaa mm. kyseenalaisen miehen kosimista ja hänen kanssaan avioitumista, suvun hylkäämistä? Lopulta tietenkin paljastuu, ettei mies niin kyseenalainen olekaan. Siinä sivussa on käyty läpi 1900-luvun alun kanadalaisia kauneusihanteita ja hiuslaitteita, pienen kyläyhteisön normeja ja jäykkien setien ja tätien hullunkurisia piirteitä ja maailmankäsityksiä.

Tätä kaikkea olen lukenut myös muista Montgomeryn kirjoista, ja aina se on yhtä hauskaa, viehättävää ja fiksuakin! Minua ilahduttaa Montgomeryn tapa asettua reippaasti sankarittarensa puolelle, kuljettaa tarinaa sujuvasti ja kuvata aikoja ja tapoja tarkasti - usein rakkaudella ja toisinaan myös pisteliään humoristisesti, jopa ironisesti ja ilkeästi. Kissaihmisenä minua kiinnostaa  sekin, että kirjoissa on aina kissoja - ja se, pitääkö niistä vai ei, on jonkinlainen rennon tai tiukkapipoisen ihmisen mitta. Sama tuntuu toisinaan pätevän tämän päivän Suomessakin!

Muutenkin mm. juuri Sinisessa linnassa on kaiken hupsuuden takana tarttumapintaa vielä tämän päivän lukijallekin. Enää ei tarvitse kitkuttaa vanhempien nurkissa, jos ei satu menemään ajoissa naimisiin, mutta kyllä vieläkin on ihmisiä, perheitä ja sukuja, jotka ajattelevat hyvin suoraviivaisesti: käyttäydy kunnolla, mene naimisiin, perusta perhe, täytä tehtäväsi moitteettomasti. Yhä edelleen taitaa olla pikku- ja isompiakin tyttöjä, jotka haaveilevat prinssistään tai ainakin Sinisestä linnasta, mitä ne linnat ainekset sitten itse kullakin ovat. Yhä edelleen kannattaa ajatella itsenäisesti ja tavoitella unelmiaan. Montgomeryllä on kaiken kaikkiaan hyvin ajaton psykologinen silmä.

Aloin kuitenkin lukiessani miettiä, haluaisinko lukea näin hassun vaikkakin pohjimmiltaan fiksun tarinan nykyaikaan sijoitettuna. En, sillä suuri osa Montgomeryn teosten viehätystä on siinä, että hän kuvaa niin tarkasti menneen Kanadan miljöötä. Rakastan aikamatkailua Montgomeryn maisemiin! Sen sijaan nykyaikaan sijoittuvat huvittavat rakkauskertomukset eivät kiinnosta minua lähtökohtaisesti ollenkaan - tai ainakin ne saavat sitten olla yhtä nasevia kuin Bridget Jonesin päiväkirja, ei siis mitään romantiikkaa, vaan mieluummin ironiaa.

Juuri tämä tekstinäyte on poimittu Sinisestä linnasta ilman ironiaa. Minun Sinisessä linnassani olisi kutakuinkin samanlaista kuin kirjan päähenkilön Valancyn ja hänen miehensä Barneyn saaressa sijaitsevassa, yksinäisessä talossa:

"Lautasellinen omenoita, avotuli ja hyvä kirja ovat melkoisen hyvänä taivaan korvikkeena", vakuutti Barney. 

L. M. Montgomery: Sininen linna (The Blue Castle, 1926). Karisto, 1987. 7. painos. Suom. A. J. Salonen

P. S. Vinkki: Wikipedian Montgomery-artikkelin kautta löytyy ilmaisia (englanninkielisiä) Montgomeryn teoksia niin teksteinä kuin äänikirjoinakin.

 

Share

Kommentit

kultahillokala

Yksi minun lempikirjoista ikinä, kiva lukea, mitä muilla on siitä sanottavana:)

Jenni S.

Kultahillokala, hauska kuulla! Minusta on ihanaa, että Montgomerya luetaan ja fanitetaan yhä niin paljon. Ilman nettiä en tosin sitä tietäisi: en ole sitten lapsuuden kuullut kenenkään puhuvan esim. Anna-kirjoista, mutta netin kirjapiireissä ne ja muut Montgomeryn teokset ovat suosittuja ja aika paljon esilläkin. Olen itse löytänyt ne kyllä uudelleen, ja vasta hiljattain suomennetut Montgomeryt ensimmäistä kertaa, ennen kuin perustin kirjablogin. Oikeastaan olen pitänyt Montgomeryn teoksista aikuisena vielä enemmän kuin lapsena, tai ainakin nähnyt niissä paljon muutakin kuin ihania mekkoja, tyttöjen ihanankamalia ystävyyksiä jne.

kultahillokala

mulla oli tuuria löytää Anna- ja Emilia-kirjat jo 7-vuotiaana ja siitä lähtien oon lukenut niitä yhä uudestaan ja uudestaan ja aina löytänyt niistä jotain uutta ja ihanaa:)

Jenni S.

Mulla on taas Emiliat vielä uudelleen lukemista odottamista. Alcottin kirjojakaan en ole lukenut aikuisena, mutta aion kyllä. Kotona on aikamoinen kokoelma noita lapsuuden suosikkejani. :) On todella rentouttavaa ja kiinnostavaa lukea jotain aivan tuttua ja silti uudelta tuntuvaa!

Anna Elina (Ei varmistettu)

Mietin taannoin, kun kirjoittelin Sinisestä linnasta ihan lyhyttä arviota, että eipä kirjan juoni sinällään ole kummoinen, vaan jopa hiukan lapsellinenkin, ja silti tämä kirja on niin hurjan viehättävä ja ihana. Minäkään en usko, että tarina toimisi nykyaikaan sijoitettuna niin hyvin kuin tässä kirjassa (enkä minäkään muuten jaksa lukea nykyaikaisia rakkausromaaneja...).

Ylipäätään Montogomeryn kirjoissa on sellaista ajattomuutta, mikä vain viehättää. Olisiko se tarkan psykologisen silmän ja ironian yhdistelmä vai mikä sitten onkin, mutta olen kyllä tykännyt kaikista hänen kirjoistaan. Aloitin muuten tänään Jane Victorian ja aika ihana sekin on. Pelastin kirjan ja sen jatko-osan Jane Victoria tulee kotiin kirjastomme poistomyynnistä. Runotytöt ja etenkin Anna-kirjat olivat lapsuuteni lukuaareita, joihin olen palannut aika monta kertaa aikuisenakin.

Jenni S.

Kiitos kommentista, Anna Elina! Luulen tosiaan minäkin, että suuri osa kirjan kiehtovuudesta ja mukavuudesta tulee sen sijoittumisesta vanhaan aikaan ja ulkomaillekin; siten sille antaa anteeksi ne hassuudet ja itse asiasta hassuudesta tuleekin kirjan viehättävin puoli.:)

Harmi, ettei pääse kurkistamaan takaisin omiin lukumuistoihinsa. Haluaisin tietää, olivatko Montgomeryn kirjat minusta ironisia tai edes humoristisia lapsena. En ainakaan muista; epäilen, että olin vain ihastunut siihen tyttökirjamaailmaan mutten huomannut mustia tai pirullisia enkä kantaaottavia aineksia M:n kirjossa. Luin vaan - ja haaveilin!

 

Saana / Lumipalloja (Ei varmistettu)

Pitänee tässä tunnustaa etten itse pitänyt Sinisestä linnasta alkuunkaan! Se tuntui omasta mielestäni lapsellisemmalta kuin Anna- tai Runotyttö-kirjat yhteensä, sellaiselta "prinsessa pussaa sammakkoa"-tarinalta jossa he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.

Ja miten onkaan toisinaan niin mahdotonta päästä ensivaikutelmasta eroon? Monet muut pitävät tästä kirjasta sen tietyn kantaaottavan kapina- tai vallankumoushengen vuoksi (ja tietenkin Valancyn ja Barneyn rakkaustarinan takia) ja jollain tavalla pystyn ymmärtämään sen (onhan se hyvä viesti). Yleensä muiden lukijoiden mielipiteet laajentavat käsityksiä luetuista kirjoista, mutta Sinisen linnan kohdalla tunnun olevan jumissa tämän mökötyksen kanssa.

Muuten olen kritiikitön Montgomery-fani!

Jenni S.

Saana, hauska että tunnustit erilaisen lukukokemuksen! :) Voin ymmärtää, miksi joku voisi olla koko Montgomeryn tuotannosta tuota mieltä, mutta että vain Sinisestä linnasta? Kiinnostavaa. No, itsekin pidin jotain Anna-kirjaa (Annan perhe?) aikuisena tylsänä, pari vuotta sitten suomennettua Anna-novellikokoelmaa katkerana ja paikoin ärsyttävänä, Sara tarinatytön vanhempi suomennos jäi lukematta. Mutta muuten olen kritiikitön!

LiisaMaalla
Kivistössä

Pitääpä käydä kirjaston kautta ennen loman alkua. Tätä Montgomeryn kirjaa en olekaan lukenut!

Kotoisasti

Kiva lukea, että Montgomerylla on edelleen ystäviä - ja romanttisella vanhalla tyttökirjallisuudella! Ihastuin hänen kirjoihinsa vasta ylä-asteella, kun äidinkielenopettaja pakotti lukemaan jonkun tyttökirjan. Olin vältellyt niitä ennakkoluuloisena, kun luulin niitä ikäviksi. Sitten tuli luettua kaikki, mitkä suomenkielellä löytyy. Anna on kuitenkin lempparini. Haaveellinen, humoristinen ja luontoarakastava Anna. Hauska seurata, innostuuko oma tyttöni näistä sitten aikanaan.

Riina/Upotus (Ei varmistettu)

Herranjestas, Annoja äänikirjoina! Heti lataamaan! Pitää varmaan lähteä piiiiitkälle pyöräretkelle, että saa rauhassa kuunneltua. Kiitos kovasti linkistä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Myös yksi minun lempikirjoistani. Hauskaa, että niin moni muukin on lukenut ja pitänyt kirjasta. Luulin, että tämä on jo sellainen "unohtunut" kirja. Vähän samantapainen teemaltaan on Colleen McCulloughin kirja Missalonghin naiset. Kolmikymppinen vanhapiika Missy asuu pikkukaupungissa äitinsä ja tätinsä kanssa. Kaupunkiin saapuu muuan John Smith ja....

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Montgomeryllä on kyllä monia fanja täällä kirjablogi-maailmassa! :-D

Kuuntelin just yhtä Ylen "Kirjakerhoa", jossa puhuttiin Kanadalaisista naiskirjailijoista ja siellä mainittiin, että Kanadassa Mongomeryyn suhtaudutaan kuten kehen tahansa klassikkokirjailijaan, eikä häntä pidetä niinkään "vain" tyttökirjailijana. Kiinnostavaa sekin.

Jenni S.

LiisaMaalla, en minäkään ollut tästä kuullut vielä muutama vuosi sitten! Saati sitten muista Montgomeryistä - häneltähän riittää uutta suomennettavaa jatkuvasti. Onneksi! 

Raakel, samat sanat, minustakin on mukavaa, että aikuiset (naiset) lukevat Montgomeryä ja muita lapsuuden suosikkejaan. Minä luulen lukeneeni Annoja etenkin ala-asteella, mutta en ole asiasta aivan varma. En muista, miten tartuin ekaan kirjaan, mutta meillä on ollut aina kotona aina lasten- ja nuortenkirjaklassikkoja. Nyt tuo kokoelma on minulla ja kartutan sitä parhaani mukaan.

Riina, ole hyvä, kiva että vinkki ilahdutti!

Vierailija, tuosta mainitsemastasi toisesta kirjasta en ole kuullutkaan. Kiitos, pistän vinkin korvan taakse sopivaa nostalgiakohtausta ja kirjastoreissua odottamaan (hassua, miten nekin vanhan ajan kirjat, joita ei ole lukenut lapsena, tuntuvat aikuisena lukiessa nostalgisilta).

Reeta Karoliina, kiitos kiinnostavasta tiedosta! Minua taas ilahdutti viime syksynä kanadalaiselta vaihto-oppilasaikojen isältäni saama tieto, että kanadalaisia ilahduttaa, kun ulkomaiset lukijat tulevat yhä Montgomery-toiviomatkoille Prinssi Edwardin saarelle. Minusta Montgomery on, kuten olen jo todennyt, pikemminkin aikuisten- kuin nuortenkirjailija.

Kommentoi