Lionel Shriverkin on ihana

 

Eli Shriver-vouhottajan vouhotusta.

Eilen tunnustin, että Illan tullen -kirjailija Michael Cunningham on minusta ihana. Tänä syksynä olen kuitenkin lukenut ihanampaakin kirjailijaa, nimittäin Lionel Shriveriä. Jos jompikumpi näistä nyt pinnalla olevista kirjailijoista pitää julistaa Virallisesti Ihanaksi, Shriver saa ääneni.

Vietin eilen valtakunnallista lukuhetkeä ystävän kanssa askarrellen, glögiä siemaillen ja Shriveristä vaahdoten. Olemme lukeneet yhdessä Poikani Kevinin ja Syntymäpäivän jälkeen. Minä luin jo uutuuden Jonnekin pois ja ystävä lukee sitä nyt.

Poikani Kevin purkautui taannoin Tallinnan idyllisessä vanhassa kaupungissa päällekkäispuhumisena ja yleisenä vouhotuksena, toivottavasti kovin moni muu kadullakulkija ei ymmärtänyt. Kauheaa, jos saisi niin pahan lapsen! Voiko lapsi olla paha? Se äiti oli paha! Se äiti oli ihana! X:n (yhteinen, hempeilyyn taipuvainen tuttava) pitäisi lukea Kevin! Mä arvasin, mitä siinä käy, mutta en voinut lopettaa lukemista. Onneksi Suomessa ei ole tapahtunut kouluampumisia!

Sittemmin on, enkä voi kuvitella, kuinka hurja lukukokemus Poikani Kevin nyt olisi.

Keviniä useammin puhumme kuitenkin Syntymäpäivän jälkeen -teoksesta. Siinä kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, ja päähenkilönaisen tarina muuttuu totaalisesti sen mukaan, kumpaa kertomusta seurataan. Kirjan idea on yksinkertaisesti se, että kumppanin valinta vaikuttaa kaikkeen: uraan ja taloudelliseen tilanteeseen, ruokavalioon ja terveyteen, onneen ja ystävyyteen, naisen minäkuvaan.

Voitte kuvitella, paljonko tästä teemasta on vouhotettu etenkin viinilasillisen ääressä. Pelottavan paljon - mutta on aihekin aika pelottava.

Jonnekin pois on vaikuttava sekin. Minusta Shriver on ihana, koska hän on niin kamala! Uusimmassakaan kirjassa ei tapahtu juuri mitään kivaa, saati onnellista. Ihmiset ovat enimmäkseen ilkeitä tai ainakin tympeitä, heidän elämänkohtalonsa ja kirjan teemat rankkoja. Silti ahmin senkin kirjan niin nopeasti kuin vain saatoin. Lionel Shriver tekee hahmoistaan jotenkin niin kauheita, että he ovat superkiinnostavia. Analysoin ystävälle eilen, että Shriver kirjoittaa realistisesti ja kaunistelematta, siksi hän on niin hyvä. Ystävä piti tätä kaunisteluna. "Paha kiehtoo aina", hän julisti.

Niin kai se on.  Mitä sitten kertookaan minusta, että jos pitäisi valita, en lukisi nykiläisgalleristimiehestä jonka hurjin teko on pussata nuorta narkkaripoikaa lankomiehen ominaisuudessa, vaan syöpäsairaasta naisesta, joka ei yritäkään hyväksyä kohtaloaan tai olla mukava mallipotilas. Tai lukisin siitä äidistä, joka (ehkä) inhoaa (välillä) lastaan. Toisaalta jos valitsisin kirjan vain  hienon kielenkäytön kannalta, valitsisin Cunninghamin. Silti tiedän, että hänen kirjansa jäävät minulle mieleen "vain" hyvänä kirjallisena elämyksenä, kun taas Shriverin kirjat jäävät merkittäviksi lukukokemuksiksi sekä puheen- ja jopa vouhotuksenaiheiksi.

Lopuksi: Mistä kirjasta vouhotit viimeksi? Tai vouhotat kerran toisensa jälkeen?

Share

Kommentit

Jemina
No Sex and the City

Kylläpä Shriveriä nyt ylistetään joka tuutissa! Kai tässä pitäisi jo ottaa opikseen ja tarttua johonkin tämän teoksista. Poikani Kevin ainakin pönöttää tuolla kirjahyllyssä ja katsoo minua syyttävästi - se on ollut tämä-pitää-lukea-heti-kun-vaan-ehtii -listallani jo pienen ikuisuuden, mutta en ole vieläkään saanut tartuttua siihen.

Ina
Inahdus

Oot kyllä kaikkien Shriver-fanien kovin fani, koska en tiedä ketään muuta, joka tykkäisi kaikista kirjoista noin paljon. ;) mutta tiukka valinta Cunninghamin ja Shriverin välillä. Valitsisin Shriverin silti, koska teokset käsittelevät vielä isompia asioita ja jäävät mieleen pyörimään. C on kevyempi setti, S häiritsee ajatusmaailmaa ja ihmisen elämää. Sille tasolle yltää harva.

Jenni S.

Jemina, minulle Shriverin uusin oli tapaus jo siksi, että ehdin odottaa sitä pari vuotta. Onneksi sain sen sitten heti tuoreeltaan luettavaksi. 

Monista Poikani Kevin on mahtava ja muut Shriverit tylsiä. Minä olen pitänyt enemmän niistä tavallisemmista, ja joka tapauksessa olen sitä mieltä, että shokeeraava Kevin on niin erilainen kuin muut, ettei siitä voi vielä tehdä päätelmiä, pitääkö muista Shriverin teoksista. Mutta kokeile Keviniä, sen kyllä lukee hetkessä, vaikka se on niin paksu. Shriverin kieli on ylipäätään todella "neutraalia" ja nopealukuista, ja Kevinissä vielä tapahtumat sellaisia, ettei kirjaa voi oikein jättää keskenkään.

Ina, no onhan sillä se yksi kirja, jota en tässä maininnut, vaikka olen lukenut senkin... Tykkään Shriverin kirjoista ja siitä, että ne ovat tehneet vaikutuksen pariin kaveriinkin, joita tapaan säännöllisesti,  niin  Shriveristä on tullut puhuttua tosi paljon viime vuosina. Nyt uuden kirjan myötä S-vouhotus on taas lisääntynyt. ;)

Harvassa ovat tosiaan ne kirjat, jotka jäävät a) häiritsemään edes omaa ajatusmaailmaa, b) häiritsemään niin paljon, että niistä tulee vielä keskusteltua ihmisten kanssa pitkä aika lukemisen jälkeenkin.

 

Minä olen vouhottanut Stephen Kingin Musta torni -sarjasta ja Stephenie Meyerin Twilight/Houkutus -sarjasta niin paljon, että mietin jo kehtaanko vastata kysymykseesi ;D Nyt vouhotan itsekseni (se minulle sallittakoon, kipeänä kun olen) Tove Janssonista...

Shriverit on minulla vielä lukematta, löytyy kuitenkin (pitkältä) luettavien listalta.

Mukavaa viikonloppua :)

Jenni S.

Villasukka kirjahyllyssä, paranemisia ja sitten muumimaratonin päätteeksi vouhotetaan yhdessä Janssonista! Jansson on minun kestovouhotusaiheitani, pitäisi varmaan itsekin alkaa vihdoin lukea muumikirjoja, eikä vain vouhoilla. 

Samoin mukavaa viikonloppua! :)

Katja / Lumiomena (Ei varmistettu)

Vau. Minä en ole vielä tutustunut Shiveriin, mutta Jonnekin pois sekä Poikani Kevin odottavat jo kirjahyllyssäni. Olen varma, että Jonnekin pois on enemmän minun kirjani ja sen aion talven mittaan lukea.

Cunningham on ihana, joten kun sinä kirjoitat Shiverin olevan jotenkin vielä ihanampi, Virallisesti Ihana, niin ennakko-odotukset Shiveriä kohtaan kyllä kasvavat.

Minä olen viimeksi vouhottanut Jonathan Franzenin Vapaudesta. Se on tavattoman hieno kirja ja nyt kaksi sen jälkeen lukemaani (O'Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe sekä Linturin Isänmaan tähden) eivät tunnu oikein miltään, vaikka ovat hyviä kirjoja nekin.

Jenni S.

Katja, no näistä kahdesta Virallisesti Ihana (vaikkei kirjoissa mitään ihanaa olekaan, mutta juuri siksi), toki muitakin ihania kirjailijoita on. 

Totta tuo, että lukemisjärjestys vaikuttaa. Jonkin kirjan jälkeen mikään ei tunnu miltään javain päätyy aloittelemaan kirjoja ja tuskailemaan, ettei osaa enää lukea. Yleensä luen silloin hetken vain aikakauslehtiä tai otan lukuun jonkun vanhan tutun kirjan.

Sitten käy niinkin, että joku kirja muuttuu arvokkaammaksi tai arvottomammaksi lukukokemukseksi ajan myötä. Ei ole helppoa tietää, mitä mieltä kirjoista oikeasti on. ;)

Minä en ole lukenut Franzenia, mutta pitänee joskus kokeilla, aiheuttaako se mussa vouhotuksen tarvetta!

 

 

Osuvasti sanottu tuo että Shriver on ihana koska hän on niin kamala. Samaa voisi oikeastaan sanoa hänen henkilöhahmoistaan. Tai oikeastaan Shriverin henkilöt eivät edes ole minusta niin kamalia, mutta Shriver kuvaa (ihanasti) heidän kamalia puoliaan. Silti olen pääsääntöisesti pitänyt Shriverin henkilöistä, myös Kevinissä. En siinä mielessä, että he olisivat ihania, mutta he ovat niin todellisia, että heihin väkisinkin kiintyy.

 

Jos pitäisi valita Shriverin ja Cunninghamin välillä, en kyllä tiedä mihin päätyisin. Molemmat vetoavat niin eri puoliin minussa. Mutta sen voin kyllä sanoa, että Cunninghamin Tunnit on yksi eniten vouhottamistani kirjoista :)

jukka s.
En minä aina ole sama

Nythän on niin, että tämän vuoden minuun kolahtaneita kirjoja on toistaiseksi kaksi. Yöjuna Lissaboniin ja Poikani Kevin. Kevinin lopettelin aivan hiljan ja siitä muutama hajarivi ehkä tuonnempana. Sanotaan kuitenkin; olipa KIRJA.

Jenni S.

Liisa, minä en ole noloa kyllä saanut Tunteja luettua, vaikka kaikki vouhottavast siitä. Yritin kai liian pian leffan nähtyäni, pitäisi joskus yrittää uudestaan.

Shriverin kirjoissa taitaa yhdistyä realismi noina ei kiiltokuvamaisina hahmoina ja selkeänä kielenä johonkin sellaiseen lukuromaanimaiseen nautittavuuteen ja koukuttavuuteen. Tai jotenkin noin.

Jukka s., mielenkiintoista ja hauskaa, että vaikutuit kuitenkin Kevinistä! Muistelen sinun kommentoineen toisaalla, ettei alku vakuuttanut täysin. Olisi hauska kuulla tarkempiakin mietteitäsi Kevinistä. Entä aiotko lukea lisää Shriveriä? Minä en ole lukenut Yöjunaa Lissaboniin, mutta kiinnostaisi, niin moni on sitä kehunut.

 

 

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Jukka, minullekin Yöjuna Lissaboniin kolahti ihan täysillä. Olin ihan fiiliksissä ja kirjoitin itselleni muistiin joitakin iiiihania ja viisaita lauseita kirjasta. Mahtavaa kuulla, että tykkäsit myös Kevinistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Amadeu Prado: Elämä ei ole sitä mitä elämme, se on sitä mitä me kuvittelemme elävämme.

jukka s.

Jenni S.

Kati, ahaa, lisää suosituksia Yöjunalle Lissaboniin... Jos vaikka ensi kesänä, eikös se ole aika paksu kirja? Iiiihanien ja viisaiden muistilauseiden kirjoittaminen ylös on iiiihanaa, paitsi etten yleensä muista enää myöhemmin palata niihin lauseisiin. :)

Jukka s., kiitos, hieno sitaatti! Kirjoitin juuri Dominguezin Paperitalosta,  ja siinäkin pohdittiin vähän samaa lukijan näkökulmasta, että missä se lukijan oikea elämä on, kirjoissa vai siinä muussa (vähäisessä) ajassa, jota lukija ei käytä lukien tai kirjoja ajatellen. 

Kommentoi