Lukemattomat lempikirjat?

Tärkeimpien suomalaisten kirjojen keskustelussa nousi esiin hassu ilmiö: nekin kirjat ja kirjailijat, joita ei ole lukenut ollenkaan tai ainakaan paljon, voivat olla tärkeitä, jopa hyvin tärkeitä. Aina ei edes haittaa, että kirjat ovat jääneet kesken. Kirjailija voi olla suosikki, vaikkei häntä saisi luetuksi.

 

Minulle tärkeitä ovat esim. 

- Göran Schildtin omaelämäkerralliset matkakirjat, vaikka en ole lukenut yhtään kirjaa Daphne-purjeveneen seikkailuista. Olen käynyt Schildtin kotimuseossa, se riitti. Olen usein myös hipelöinyt Schildtin esim. Alvar Aallosta kirjoittamaa teosta ja fanittanut sitäkin, vaikken ole lukenut siitäkään sanakaan.

- Eeva Tikan teokset. Karoliina on saanut minut uskomaan Tikka-postauksillaan, että minäkin pidän Tikasta ja vielä todella paljon, vaikken osaa edes nimetä yhtään hänen kirjaansa. Jos pitää Märta Tikkasesta ja Eeva Kilvestä, pitää kai väistämättä Eeva Tikastakin?

- Margaret Atwood, Doris Lessing ja Victoria Woolf. Olen jättänyt heiltä kaikilta monia teoksia kesken, mutta silti he ovat muka lempikirjailijoitani. Woolfia lukuun ottamatta olen lukenut näiltä kirjailijoilta sentään useita kirjoja, onhan heillä laaja tuotanto; Woolfilta Oma huone on saanut Woolfin ihailijaksi, vaikka kaikki muut teokset ovat joko jääneet kesken jo alkuunsa tai jopa vuosikausiksi kirjahyllyyn lukemista odottamaan.

- Claudie Gallay, vaikka olen lukenut häneltä vasta kaksi kirjaa ja nekin parin viime vuoden aikana. Tämä ei sovi lainkaan yhteen sen kanssa, että ihastun kirjoihin hyvin hitaasti.

 

Sitten on myös kirjailijoita, joiden kirjoista en ole aikoihin oikein pitänyt, mutta joiden uusista kirjoista silti ilahdun ja kiinnostun. Esimerkiksi Anna-Leena Härkönen sai minut vuosien ajan ostamaan uuden teoksensa heti kun mahdollista, vaikka hän kirjoitti muutamakin teoksen, josta en oikeasti edes pitänyt. Mutta tykkään Anna-Leenasta, toivon että hän vielä yllättää positiivisesti! Epävarmalta kyllä vaikuttaa, sillä poikkeuksellisesti uusin Härkönen on edelleen hankkimatta ja lukematta. Jossain vaiheessa tajusin, että minun ei tarvitse lukea jonkun kirjailijan kaikkia teoksia, vaikka olisin kuinka pitänyt ensimmäisistä. Näin esimerkiksi Juha Itkonen on toistaiseksi jäänyt lukulistaltani, ikävä kyllä. Mitäs kirjoitti parhaimman romaaninsa esikoisenaan!

 

Onko muilla lukemattomia lempikirjoja vai olenko ainoa sekopäälukutoukka?

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen aihe! Minulla on vähän sama juttu, ja olen asiaa kieltämättä nolostellut. Kirjailijoita, joista "tiedän" lukemattakin pitäväni, ovat esim. Olli Jalonen ja Sirpa Kähkönen. Ja Dickensiä olen lukenut hyvin vähän, mutta jotenkin periaatteessa haluan tykätä hänestä (varsinkin ensi vuonna, kun on 200-vuotisjuhlavuosi ;))

Mietin ensin, ettei minulla taida olla lukemattomia lempikirjailijoita, mutta kommentoidessani Sinisen linnan kirjaston Bo Carpelan -juttua, tajusin että minä tosiaan pidän kovasti Carpelanista vaikken ole häneltä mitään lukenut. Varmaan tällaisia tapauksia on sitten enemmänkin.

Kjell Westö on minulle hyvin tärkeä kirjailija, vaikka vain kaksi hänen kirjaansa ovat minulle tärkeitä.  Muut ovat olleet laimeita kokemuksia tai jopa pettymyksiä.

Siri Hustvedt ja Juha Itkonen ovat kiinnostavia kirjailijoita, ja heidän uudet kirjansa kiinnostavat aina, vaikken ole kauheasti pitänyt kummankaan yhdestäkään kirjasta.

Eli löytyyhän näitä hassuja kirjamielleyhtymiä, kun vähän alkaa kaivella.

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu)

Ja jälleen: edellinen kommentti oli minun ;)

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu)

Siis tuo ensimmäinen ;D

Jaakko / kirjAntila (Ei varmistettu)

Lukemattomat lempikirjailijat. Siis ne, joita ei ole lukenut, ei ne joita on paljon. Mielenkiintoinen aihe. Tässä kolme ensiksi mieleeni tullutta, jokainen vähän eri tavalla sarjaan sopiva.

Claes Andersson. En ole lukenut kuin Ihminen, sielunsa kaltaisen. Jos oikein muistan. Kirjastosta saan kohta Oton elämän, jota odotan. Uskon - tai pikemminkin toivon - että se on hyvä. Pidän Anderssonista henkilönä, ja mm. kirjamessuilla ehdottomasti piti käydä häntä kuuntelemassa. Kirjojensa lukeminen vain on jäänyt.

Joel Haahtela. Olen lukenut vain Naiset katsovat vastavaloon, josta pidin niin kovin. Mitään muuta en vain ole tullut lukeneeksi. Silti voisin nimetä Haahtelan tähän joukkoon.

Tuomas Kyrö. Periaatteessa kai pidän, mutta juuri mitään en ole lukenut. Mies on minulle edelleen pääasiassa mielensäpahoittaja-Kyrö.

Jenni S.

Jee, en ole siis ainoa, jolla on lähes tai kokonaan lukematta olevia suosikkeja. Teidän kaikkien kommenteissa on tullut esille muitakin sellaisia kirjailijoita, joista itsekin pidän lukemattakin, esim. Kähkönen ja Olli Jalonen. Jalosen Poikakirja on minusta erittäin hyvä, vaikken ole lukenut sitä - ja vaikka lainasin sen kirjastosta, enkä saanut silloinkaan luettua.

Claes Anderssonilta en ole minäkään lukenut kuin yhden kirjan, mutta silti pidän hänen koko tuotannostaan, samoin esim. Merete Mazzarellan. Turkka Hautala ja Markus Nummikin ovat minusta hienoja kirjailijoita, vaikken oikeastaan tunne heidän tuotantoaan.

Osakin kirjamielikuvaan vaikuttaa tuo Jaakon mainitsema käsitys kirjailijasta. Kun käsitys on positiivinen, siitä on hyötyä kirjoillekin, mutta toisin päin voi olla hankalaa. Joskus lukukokemus on mennyt pilalle jo siksi, että olen koko ajan ajatellut kirjailijaa ja liittänyt kirjan liiaksi häneen - nimet jääkööt mainitsematta. ;)

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu)

Jenni, tuo lause joka alkaa "Jalosen Poikakirja." voisi olla sanasta sanaan minun kirjoittamani ;). Mielikuviin kirjoista ja kirjailijoista vaikuttavat, ainakin minulla, blogikirjoitukset, kirjailijan julkisuuskuva ja se, jos on mahd. joskus tavannut kirjailijan. Vaikutus voi tietenkin olla niin positiivinen kuin negatiivinenkin ;).

- Maria

Jenni S.

Maria, hih, joillain kirjoilla ja kirjailijoilla on selvästi hyvä imago! :) Ovat arvostettuja mutta eivät liian hehkutettuja, sekin usein kääntyy itseään vastaan. Toivon kyllä, että pääsen näiden tässä keskustelussa mainittujen kirjojen kanssa joskus ihailusta ihan lukuasteellekin.

 

 

Karoliina

No todella! Joitakin samojakin on, kuten Lessing ja Woolf (molemmilta olen vain aloittanut yhtä teosta). Lisäksi Paul Auster on yksi, vaikka olen lukenut häneltä vain New York -trilogian, enkä juuri pitänyt siitä.

Michael Cunningham oli myös tällainen. Olin ennen tätä vuotta lukenut häneltä vain Säkenöivät päivät, joka oli korkeintaan keskinkertainen. Usko kirjailijaan säilyi kuitenkin vahvana. Onneksi, sillä tänä vuonna lukemani Tunnit ja etenkin Illan tullen kiilasivat huippulukukokemusteni kärkikastiin.

Ihanaa, että pidät Eeva Tikasta häntä lukematta! Perustelukin oli oivallinen. :D Minulle muuten sekä Eeva Kilpi (vain yksittäisiä runoja luettuna) ja Märta Tikkanen (vain avioliittomuistelo Kaksi luettuna) ovat tähän kategoriaan sopivia suursuosikkejani. :) Oikeastaan Mazzarella myös, mutta häneltä luin juuri eilen toisen (hyvän) teoksen loppuun, joten voin selvästikin jo aivan hyvällä omallatunnolla kutsua häntä yhdeksi lempikirjailijoistani.

Usein ennakkoaavistus tosiaan pitää paikkansa. Voihan siinä olla itseääntoteuttavaa ennustetta mukana, mutta enemmän kai oman lukumaun tuntemusta (ja eräänlaista ihmistuntemusta?). Auster ja Cunningham ovat olleet minulle poikkeuksia ja aiheuttaneet ensilukemisella pettymyksen, mutta Cunningham onneksi paljastui myöhemmin oikeasti hyväksi ja näin toivon Austerinkin kanssa käyvän.

Jenni S.

Karoliina, samoja tosiaan löytyy (ja perustelut ovat erinomaisia, heh). Minulle muuten Auster on sellainen, etten enää edes niin kauheasti pidä hänen kirjoistaan, mutta luen niitä silti aika ajoin. Mikäköhän lukemisilmiö sekin on? Siinä ei ole pohjalla edes sellaista, että olisin joskus tulisesti ihastunut johonkin teokseen, joihinkin kyllä ajat sitten melko tulisesti. Kiinnostava kirjailija kuitenkin.

Olen varma, että jos olet pitänyt Märta Tikkasen Kaksi-teoksesta, niin pidät myös ainakin muista hänen tietokirjamaisista omaelämäkerrallisista teoksistaan, eli Emmasta ja Unosta sekä Sofia-kirjoistaan, jossa Tikkanen kertoo "erityistyttärestään". Minä en ole tosin törmännyt vielä Tikkaseen, josta en innostuisi -  yksi nuorten selkokielinen kirja ei ollut täysin innostava, mutta muuten kyllä.

 

Hreathemus (Ei varmistettu)

Virginia, ei Victoria. :)

Jenni S.

Hreathemus, no niin TIETENKIN! Mikä lie ajatushäiriö minulla on ollut. :D Hmmm, tekisi mieli muuttaa tekstiä heti, mutta annetaan nyt Victorian jäädä, kun postauskin on jo ilmestynyt ajat sitten. Mistä lie moinen nimi tullut, koska Virginiasta olen kirjoittanut ennenkin, toisin kuin kenestäkään oikean tai fiktiivisen elämänä Victoriasta...

Kommentoi