Lukuisa lokakuu ja mukava marraskuu

 

Tässäpä taas yhteenveto viime kuun lukukokemuksista:

 

Haruki Murakami: The Wind-Up Bird Chronicle

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia

Pekka Hiltunen: Sysipimeä

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

 

Lisäksi olen kahden Monika Fagerholmin teoksen loukussa: olen aloittanut uutta Lola ylösalaisin -trilleriä ja Amerikkalaista tyttöä. Aion jatkaa, molemmat kirjat kiehtovat. Sen sijaan Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on jäähyllä. Hélène Grémillonin Uskottuni-romaanin luin lukupiirimme tulevaa tapaamista varten, mutta kirja ei oikein koskettanut millään tavalla, joten arvio jäi kirjoittamatta ja kirja siirtyi jo seuraavalle lukijalle.

Palstallani ilmestyi lokakuussa kaksi haastattelua. Kissojen Suomi -kirjan tekijät kertovat täällä kissakirjastaan ja kissojen ja kissanaisten historiasta. Haastattelin myös esikoiskirjailija Karoliina Timosta ja Tammen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikköä Hannu Harjua kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyöstä.

Lokakuun kirjakokemuksien parhaimmistoon nousivat tietenkin Helsingin kirjamessut ja etenkin Eeva Kilven valloittava esiintyminen messuilla. Palstan kirjallisista keskusteluista mieleeni jäivät erityisesti kirjahyllykeskustelu sekä satuolentokeskustelu. Kun luen noita satuhahmokommentteja, tunnen, etten haluaisi lukea ikinä mitään muuta kuin ihania satuklassikkoja!

Ja niin aion melkein tehdäkin. Koska marraskuu on mitä on, aion kääntää sen harmauden ja verkkaisuuden iloksi ja lukea koko kuun ajan viikonloppuisin jotain ihanaa ja rauhoittavaa, tunnelmallista. Aloitin eilen eräällä satuklassikolla, ja sen lukeminen marrashämyssä kynttilänvalossa olikin aivan ihastuttavaa. Kirjoitan tuosta lukukokemuksesta toivoakseni vielä tänään. Etukäteisvinkkinä kerron, että minun oli pakko käydä nappaamassa tuo yllä oleva kuva kesken lukemisen: huomasin usvan hiipivän pelloilta, ja usvaneidot ovat keskeinen osa tätä kirjaa. Samoin vaaleanpunainen pilvi. Kuka arvaa, mistä kirjasta on kyse?

 

 

Ja, tärkeämpänä (ja jo ennenkin esitettynä, mutta aina kiinnostavana) kysymyksenä: vaikuttavatko vuodenajat tai säätilat lukemiseesi?

 

Pst. Hieman erilaisen lukemisnäkökulman marraskuun ankeuteen saa Katjan Lumiomena-kirjablogista, jossa on vietetty marraskuun kunniaksi huonon kirjan viikkoa.

Share

Kommentit

Katja / Lumiomena (Ei varmistettu)

Kaunis kuva! Taidan arvatakin, mitä satuklassikkoa luet. Onko siinä mukana tonttukin?

Ja metkaa tosiaan, että sinulla on ihania kirjoja, minulla taas huonot kirjat päättyvät tänään. Nyt olen lukemassa oikeasti huonoa kirjaa, mahdankohan saada sitä edes loppuun. Mulla on muuten tarkoitus viettää joulukuussa ihanan kirjan viikkoa (se on kolmas teemaviikkoni tänä syksynä). :)

Jenni S.

Katja, kyllä, siinä oli mukana tonttukin. Suosikkitonttuni!

Yritän nyt pitää ihanan kirjan teemaviikonloppuja marraskuussa, mutta jos oikein innostun, voi olla että jatkan teemaa koko loppuvuoden, tai keksin uuden teeman. Tulen kurkkimaan sitten joulukuussa, mitä ihanaa sinun ihanuusteemaasi kuuluu. :)

Kommentoi