Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen

Ladataan...

 

Kirjoittaminen on sisäistä vinkunaa, järjestyksen etsimistä tunteiden kaaoksessa. Kirjoittaminen on kuuntelemista. Maailman hahmottamista. Maailmojen hahmottamista. Kirjoittaminen on sillan rakentamista.

 

Vähän hölmöä aloittaa teksti siteeraamalla tekstiä, joka näkyy yllä olevassa kansikuvassa, mutta teksti on niin osuva, että halusin lainata sen joka tapauksessa.

Sisäinen vinkunani kertoo, että minun on luettava joskus Maria Peuran romaani, luultavasti On rakkautes ääretön. Ensin törmäsin siihen novelliantologiassa Pimppini on valloillaan, ja nyt olen lukenut Peuran kirjoittamisesta kertovan teoksen Antaumuksella keskeneräinen aikamoisella antaumuksella. Lisäksi Maria Peuralla on mielestäni todella kaunis nimi! Siinä jo monta syytä kiinnostua. 

Antaumuksella keskeneräinen -teoksesta olin kyllä kiinnostunut aivan vääristä syistä. Luulin, että kyseessä on kirjoitusopas. Sellaiset houkuttelevat minua aina, ja lisäksi ajattelin, että jos teos ei olekaan hyvä, sen lukee joka tapauksessa hetkessä, tietokirjoja lukiessa kun harppominen on helppoa.

Teosta ei lukenut hetkessä.  Ensinnäkään Peura ei anna kirjoitusvinkkejä sinänsä, vaan purkaa omaa tietään kirjailijaksi ja kertoo samalla paljon muutakin itsestään ja elämästään. Antaumuksella keskeneräinen syntyi, kun Peura alkoi tutkia Teatterikorkeakoulun opintojensa myötä itsesensuuria, joka usein estää luovan kirjoittamisen. Lopputuloksena on kirjoittajan avoin päiväkirja, joka sopii kirjoittamisen lisäksi myös lukijoille ja ylipäätään kaikille luovuudesta ja itsetutkiskelusta kiinnostuneille.

Toisekseen kirja oli niin henkilökohtainen, että olisi tuntunut väärältä vain lukaista se. Luin kirjaa pienissä pätkissä parin viikon ajan ja välillä sulattelin lukemaani. Tuli olo kuin olisi lukenut salaa kirjailijan muistiinpanoja - välillä tuntui kiusalliselta, mutta ei lukemista osannut lopettaakaan, kun koko ajan tutustui toiseen paremmin.

En käy tässä nyt purkamaan Peuran henkilöhistoriaa, vaikka hän onkin kertonut siitä avoimesti teoksessaan; Antaumuksella keskeneräinen oli jotenkin niin intiimi lukukokemus, ettei sitä tee mieli avata julkisesti. Mutta paria kirjoittamiseen liittyvää kohtaa haluan siteerata.

Kannen oivan kiteytyksen lisäksi löysin omia ajatuksiani kohdasta, jossa Peura pohtii fiktion ja totuuden suhdetta. Minulle on hyvin tärkeää, että tapahtumat tuntuvat todelta kirjan maailmassa ja usein sekin, että yksittäisellä tarinalla on yleisempi merkitys. Olin innoissani, kun Peura oli kiteyttänyt asian näin:

 

Jos fiktio ei ole totta, se ei ole laadukasta. Sen on jollain tapaa oltava totta. Totuuden tunnelma tulee hyvin työstetystä tekstistä. Nopeasti kyhätty on aina teennäinen, oli idea miten hyvä tahansa. Mikään mitä ei ole koettu eikä työstetty, ei ole totta. Jos kirjailija ei ole ryvettänyt itseään materiaalissaan, ei yksityinen laajene yleiseksi. Teksti jää etäiseksi.

 

Oli myös herkullista päästä kuulostelemaan, tuntevatko kirjailijat kateutta toisten kirjailijoiden tekstien ääressä (minä teen joskus niin jo lukijanakin, ihailen ja kadehdin samaan aikaan!).  Ainakin Maria Peura myönsi rehellisesti tuntevansa:

 

Huomenna julkistetaan Finlandia-ehdokkaat. Kirjailijoiden kiirastuli. Minulta ei ole kirjaa ilmestynyt. Kateuden tunnistan kuitenkin. Mitä se on, kun ei ole omaa kirjaa kilpailussa? Sitä, että heikko itsetunto lähettää kipuaistimuksia, kun huomion valokeila kohdistetaan muihin. Yhtenä vuonna valvoin öitäkin kateuden takia. Toisaalta silloin oli muitakin stressitekijöitä. Raha-asiat rempallaan ja salasin asian mieheltä.

 

Mutta ei kirja pelkästään aikuiseksi ja kirjoittajaksi kasvamisen tuskaa ole. Siinä on myös ilon aiheita, sellaisia, että tapahtui jotakin hauskaa. Tykkäsin lauseista, jotka ilmestyivät ruudulle.

 

Mm. Maria Sinisen linnan kirjastosta on kirjoittanut tästä kirjasta kattavan ja kiinnostavan arvion.

 

Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen. Teos, 2012. Kannen typografia Jani Pulkka, graafinen suunnittelu Camilla Pentti.

Kustantajan kirjaesittely

Share
Ladataan...

Kommentit

sivulauseita

haen tämän kirjan jostain heti. Ja Peuran On rakkautes ääretön on tosi hyvä.

Helmi-Maaria Pisara (Ei varmistettu)

Minulla on tämä kirja lukulainassa ystävän hyllystä. Odottelee tuossa vuoroaan..meinasin tänään tarttua siihen, mutta Leena Krohn veti pidemmän korren. Mutta vaikuttaa kiinnostavalta tämä Maria Peura.

Minua kiinnostaa tämä paljonkin, on kiinnostanut ainakin tuosta Marian arviosta asti, mutten taida uskaltaa lukea kirjaa nyt. Syy on kylläkin hölmö kirjan aiheen tietäen: poden tällä hetkellä alemmuuskompleksia kirjoittajana, enkä halua lukea oikean, hienoa tekstiä tuottavan taiteilijan ajatuksia vakuuttuakseni entisestään, etten minä voi koskaan olla oikea kirjailija.

Sentään vähän nauran itselleni, mutten silti halua lukea tätä vielä. Ehkä sitten syksyllä.

Helmi K, hae ihmeessä, toivottavasti löytyy! En ole lukenut On rakkautes ääretön -teoksesta riviäkään, mutta yhtäkkiä olen törmännyt siihen niin monessa, että pakko lukea se jossain vaiheessa.

Helmi-Maaria, myös Leena Krohn on aina hyvää ja hyvin kiinnostavaa luettavaa. :)

Karoliina, ymmärrän fiiliksesi hyvin. Mutta samaan hengenvetoon sanon, että tässä oli mielestäni hyvin inhimillinen sävy kauttaaltaan - ehkä kirjasta saisi rohkaisua tai kannustusta. Ainakaan ei-kirjailijasta se ei tuntunut sellaiselta kirjalta, joka herättää juuri ihastusta ja kateutta yhtäaikaa, vaan oli rehellisyydessään puhutteleva ja kannustava. 

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu)

Kävin täällä jo eilen illalla lukemassa ja lyhyesti kommentoimassa, mutta ilmeisesti selaimeni jumitti jotain ja kommentti jäi julkaisematta (tajusin muuten, että pystyn taas lukemaan lilyä puhelimella - liekö lilyä jotenkin päivitetty vai onko syynä uusi puhelin, edellinenhän oli jo pari vuotta vanha ;)).

Kiitos linkityksestä - kirja oli tosiaan minullekin elämys. Ja vaikeahan näin vahvoista, avoimista kirjoista on kirjoittaa, ainakaan mitään "arviota", sitä vaan menee mukaan kirjan fiilikseen. Tuo, mitä Peura sanoo, että fiktion on oltava totta, se on niin - totta!

Jenni, kirjoitat  Peuran teoksen olevan niin intiimi lukukokemus, ettei sitä tee mieli avata julkisesti... Minullehan kävi niin, että purskahdin varsin tunnustukselliseen elämöintiin - vastoin kaikkia etukäteisajatuksia itsestäni bloginpitäjänä. Mutta. Kirjoittaminen on intiimiä. Kirjoittamisesta todellisesti kirjoittaminen vaatii - rohkeutta.

Karoliina: minusta Peura kirjoittaa vahvistavasti!

Maria, pääasia että kommentoiminen onnistuu. Kiitos kommentista.:)

Samaa mieltä, Peuran kirja ei ole ollenkaan "arvioitava", mutta sen sijaan todella hieno ja kiinnostava. Luulen, että palaan siihen myöhemminkin,kirja herätti niin paljon ajatuksia - niin monesta asiasta!

Eeva H, ymmärrän hyvin, että Peuran teoksen kanssa voi käydä juuri noinkin, kuten vahvasti puhuttelevan teoksen kanssa usein käy. :) Mitä ilmeisemmin tässä on teos, joka ei ainakaan jätä ketään kylmäksi! Ja olen ihan samaa mieltä, minustakin Peura kirjoittaa vahvistavasti.

 

 

Minullakin on tämä lukulistalla ja nyt tuli hinku saada kirja käsiin mahdollisimman nopeasti. Tällaiset "kirjailijan tilitykset" ovat minusta aina tosi mielenkiintoisia kurkistuksia kirjailijoiden elämään. Pääsee kurkistamaan ikään kuin kulissien taakse.

Vitamiini, kivaa, kerro sitten heti mitä pidit! Minustakin kirjoittaminen ja kirjailijaelämä ovat aina ja ikuisesti kiinnostavia aiheita. :)

Kommentoi

Ladataan...