Michael Cunningham: Illan tullen

Ladataan...

 

Eli tilitys siitä, miksi Michael Cunningham on niin ihana.

Jokaisessa, tai ainakin monessa, kirjablogissa on tänä syksynä luettu Michael Cunninghamin teos Illan tullen ja sitten ihasteltu sitä.

Niin tapahtuu tälläkin palstalla.

Michael Cunningham on ihana, koska hänen teokseensa voi luottaa täysin. Ei tarvita edes punkkulasia käteen, kynttilöitä palamaan eikä pehmeää, viettelevää musiikkia taustalle, nautinnollinen lukukokemus syntyy ihan vain lukemalla. Älykäs amerikkalainen, sulava ja aavistuksen itseironinen, kirjallisuus on joskus parasta mitä voi eteensä saada, ja mikä olisi kiehtovampi paikka paeta marrasharmautta kuin newyorkilaisen taidegalleristin loft-asunto. 

Illan tullen -teos olisi viihdyttävä mutta paljon tylsempi, jos se kuvaisi vain tuon galleristin, Peterin, ja hänen vaimonsa Rebeccan liittoa tai heidän hieman etäistä suhdettaan parikymppiseen tyttäreensä. Pelkkä taidemaailman kuvaus voisi tuntua puuduttavalta sekin, joskaan Cunningham ei kuvaile taideteoksia sirihustvedtmaisen tarkasti, asia, jonka tiedän rasittaneen joitakin Hustdvedtin lukijoita.

Erikoista on se, että kirjan tekee nautinnollisen kiinnostavaksi Peterin ihastus vaimonsa parikymppiseen narkkariveljeen Mizzyyn. Se, että keski-ikäinen mies vaeltaa yössä pitkin kaupungin katuja ja pohtii (homo)seksuaalisuuttaan, ei kenties kuulostaa erinomaiselta romaanin aiheelta, mutta se on. Sen takia Illan tullen ei ole odotuksenmukainen hiottu amerikkalainen älymystön viihderomaani.

On se sitäkin. Tämäntyyppinen kirjallisuus tuntuu usein jakavan mielipiteitä jyrkästikin. Yksien mielestä Cunningham-Hustvedt-Auster-akselilta tulee täydellisintä kirjallisuutta, toisten mielestä taas ärsyttävintä. Jos haluaa saada näppyjä (teko)taiteellisuudesta, roson ja särmän puutteesta, siitä että kirjassa kaikki on tarkoin harkittua, tämä kirja käy kyllä näppymateriaaliksi.

Oma näppylätön kommenttini on sama kuin muidenkin tämäntyyppisten kirjojen kohdalla: Ihanaa eskapismia ja nojatuolimatkailua. Olen viettänyt täydellisiä hetkiä tämän kirjan kanssa, mutta tulisin hulluksi, jos joutuisin lukemaan jatkuvasti näin täydellisiä kirjoja.

Pieni blogiarviokierros osoitti, että Ina on, kuten melkein kaikkien kirjojen kohdalla, samaa mieltä kanssani.

Tekstinäyte s.  255

Hän ja Mizzy eivät enää paina, eivät voi enää painaa huuliaan yhteen, mutta hän aikoo katsoa, mitä tämä pelottava hullaantuminen, tämä tilaisuus (jos "tilaisuus" on oikea sana) kääntää koko elämä ylösalaisin tuo tullessaan.

Rebecca sanoo: "Minä haluan vain olla varma että sinä tiedät, että minä olen kiitollinen. Et sinä tällaiseen sitoutunut, kun menit minun kanssani naimisiin."

"Sitouduinpas. Kyllä minä sitoudun tähänkin, kun menin kanssasi naimisiin. Mizzy kuuluu sinun perheeseesi."

Ja Peterhän oli tosiaan nainut myös Rebecan perheen, eikö totta? Se oli ollut osa viehätystä, ei pelkästään Rebecca vaan hänen menneisyytensä, hänen ihana fitzgeraldilainen taustansa, hänen omalaatuinen ja omituinen perheensä."

 

Michael Cunningham: Illan tullen. (My Nightfall). Gummerus, 2011. Suom. Laura Jänisniemi.

Kustantamon kirjaesittely

Share

Kommentit

Karoliina

Tämä on täydellinen, ei voi mitään. Hmm, on ehkä totta, ettei näin täydellisiä kirjoja voisi lukea koko ajan. Tai ainakaan ne eivät sitten enää tuntuisi täydellisiltä. Tein tämän kanssa ihanan matkan nauttien jokaisesta lauseesta. Harvoin rakastun kirjaan yhtä totaalisesti.

Jenni S.

Minulla on välillä, yleensä kyllä kesäisin, oikein tällaisen kirjan erityinen olo, mutta kyllä tämä oli hyvin nautinnollista marraslukemistakin. Olen nukkunut pari yötä vähän huonosti, mutta tavanomaisen ärtymisen sijasta olen vain ilahtunut, kun olen herännyt yöllä: äkkiä valo päälle ja Cunningham esiin. :)

Mun pitää tulla lukemaan kirjoituksesi uudelleen ja kunnolla. Olen lukenut C-arvioita hyvin pintapuolisesti, kun tiesin, että kirja on juuri tulossa itsellenikin lukuun. 

Haluaisin muuten lukea joskus uudestaan Cunningamin Koti maailman laidalla -teoksen. Se oli minusta aikoinaan niin hyvä, että kopioin siitä yhden kohdan ystävälle lahjaksi!

Ai niin, ainoa mikä minua vähän häiritsi Illan tullen -teoksen kerronnassa oli se, että siinä käytettiin paljon sulkeissa olevia huomautuksia (mutta koska teen niin itsekin jatkuvasti, olen jäävi valittamaan asiasta).

Linnea / kujerruksia (Ei varmistettu)

Minä en Jenni uskalla lukea tätä nyt koska minulla on Cunningham juuri seuraavana mutta palaan sitten lukemaan sinunkin tekstisi. Sen verran kurkkasin että sinustakin tämä on ihana. :>

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Aargh, mä olen siis yhä ainoa, joka ei hurmaantunut tästä kirjasta. Olitko muuten kuuntelemassa, Kun Hiltusen Pekka haastatteli Cunninghamia Akateemisessa viime viikolla? Mä en päässyt, harmittaa.

Jenni S.

Linnea, tervetuloa sitten uudelleen! Ja toivottavasti pidät kirjasta.

Kati, ei se mitään, olen varma, etteivät kaikki hurmaannu tästä kirjasta. Tulee heti mieleen monta ihmistä, joiden puolesta voisin vaikka lyödä vetoa, etteivät hurmaantuisi. :) Ja minäkin siis hurmaannun tällaisesta kirjallisuudesta vain ajoittain, pieninä annoksina kerran pari vuodessa.

Mäkään en valittetavasti päässyt katsomaan Cunninghamin haastattelua. Toivoin, että kaikki muut pääsisivät, mutta en ole nähnyt juttuja aiheesta. 

Erja (Ei varmistettu)

Mullakin tämä oli takuulla yksi syksyn parhaista, ellei se paras!

Luin jostain, en muista edes oliko juttu Cunninghamista vai jostakin muusta kirjailijasta, että hänen kirjoistaan on helppo pitää, koska kirjailija kohtelee lukijoitaan älykkäinä ihmisinä, olisiko peräti ollut itseään älykkäämpinä. Musta tossa voisi olla perää, ihanaa lukea sellaista tekstiä joka ei ainakaan aliarvio lukijaa!

Jenni S.

Erja, minusta ainakin yksi kirja/kirjailija oli yli Cunninghamin, mutta en paljasta, kuka, koska kirjoitan hänestä illalla. :) Mutta ehdottoman miellyttävä Cunningham kyllä on, ja hyvä havainto tuo lukijan kunnioittaminen. Cunninghamia lukiessa ei tule lainkaan sellainen olo, että kirjailija yli- tai aliarvioisi lukijaa tai yrittäisi osoittaa oman taitavuutensa ja fiksuutensa. Noiden kahden muun kirjoituksessa mainitun kohdalla minulle tulee helposti sellainen olo, etenkin herra A:n.

Lukutoukka (Ei varmistettu)

Hauska tuo "näppylätön mielipide" :)

Jenni S.

Lukutoukka, juu, tällä kertaa näppylätön mielipide, joistain kirjoista muistan saaneeni kovasti näppylöitä. ;)

Muistinpas tulla takaisin :)

Ihan totta, ei tällaisia kirjoja jaksaisi koko ajan lukea, ei missään nimessä. Mutta aina välillä, oi kyllä. Joskus sitä kaipaa särmää, joskus taas tätä ihanaa harkitsevuutta ja tyylikkyyttä.

Älykäs amerikkalainen, sulava ja aavistuksen itseironinen, kirjallisuus on joskus parasta mitä voi eteensä saada, ja mikä olisi kiehtovampi paikka paeta marrasharmautta kuin newyorkilaisen taidegalleristin loft-asunto. 

En edes yritä pistää sanoja toisin, tuossahan se on. 

Jenni S.

Linnea, hyvin muistettu! :) Olisi kiva tietää, miten moneen kertaan nuo tyylikkäät ihmissuhderomaanit kirjoitetaan uusiksi, kun ne eivät ole yleensä kuitenkaan latteita tai imeliä; tuntuisi, että siirappisuuden tai yksinkertaisesti tylsyyden vaara olisi suuri, kun kirjoitetaan tämäntyyppistä kirjallisuutta.

 

Hepsantuu (Ei varmistettu)

Minäkin olen tykännyt Michael Cunninghamin kirjoista paljon, mutta tämä oli ensimmäinen, joka ei täysin valloittanut minua. Olin jopa hieman ärsyynyt kirjan luettuani.

Tykkäsin kovasti kirjan homoteeman kehittelystä. Ja inhosin sitä, miten se ratkaistiin lopulta. SPOILER. Oli kuvottavan sovinnaista, että homoseksuaaliset tunteet lopulta kiellettiin selittämällä ne ihastumisena kauneuteen. Ja sitten kipinkapin vaimon syliin. Yök.

Kirja kuvaa myös laskelmoitua tunteilla pelaamista ja kiristystä. Tällaisia ihmisiä ja tekoja amerikkalainen on viihde on täynnä nykyään. Mm. ne kauheat Huvudstedtin kirjat.

Jenni S.

Hepsantuu, ymmärrän kyllä ärtymyksen aiheen, juuri noinhan kirjassa kävi. Minulle lukukokemus oli kuitenkin hyvin miellyttävä - vaan enpä ole ajatellut kirjaa sen koommin, kun ensivaikutelma haihtui. Olen iloinen, että tällaisiakin kirjoja on, koska kuten sanon kirjoituksessani, joskus haluan lukea juuri tällaista. Mutta sanon myös sen, että tulisin hulluksi, jos kaikki olisi tällaista laskelmoidun täydellistä, vähän niin kuin ko. kirjallisuuden hahmotkin.

Olen pitänyt Hustvedtin joistakin kirjoista, mutta en kaikista. Samoin Austerilla, tosin hänen tuotannostaan löytyy enemmän noita minua täydellisyydessään ärsyttäneitä teoksia. Pitääpä lukea seuraava vastaava kirja tuosta näkökulmasta, kuinka laskelmoivia hahmoja kirjassa on - olen jotenkin tarttunut lukukokemuksissani vain siihen, että kirjat kokonaisuutena ovat tietyllä tavalla laskelmoivia.

 

Kommentoi

Ladataan...