Milloin lukeminen on parhaimmillaan? Tai huonoimmillaan?

Olen lukenut monisatasivuisesta Anna Kareninasta nyt 162 sivua. Ei liene todennäköistä, että saisin kirjan valmiiksi tammikuun puolella, joten teen jo nyt listauksen kuukauden kirjoista. Samalla pohdiskelen hieman lukemisen olemusta.

Tammikuussa luin Anna-Leena Härkösen uuden kolumnikokoelman Laskeva neitsyt, Will Wilesin absurdin romaanin Puulattian kunnossapito, Marguerite Duras'n Emily L:n sekä Yrjö Kokon Pessin ja Illusian. Opettelin tekemään vihersmoothieta Heidi Kuusiston Uusi päivä -tietokirjan avulla ja tutustuin kenialaiseen luonnosuojeluun (ja ihastuttaviin norsuvauvoihin!) Daphne Sheldrickin Rakkauteni Afrikka -omaelämäkerran kautta. Luin myös Tieto-Finlandia-voittajan, Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut. Kirja oli todella hyvä ja avartava - ja onneksi myös avaramielinen. Kirjoitan siitä lähiaikoina. 

Anna Karenina huomioiden luin hieman yli seitsemän kirjaa (lisäksi olen kuunnellut erästä äänikirjaa muutaman luvun verran). Se ei ole minulle paljon kuukauden saldoksi, kun joskus olen lukenut monta kirjaa päivässäkin. Mutta ei määrä vaan laatu. Teki hyvää lukea hieman vähemmän, hieman hitaammin, hieman keskittyneemmin kuin tavallisesti. Huomasin, että nautin lukemisesta. Ainahan pidän siitä, tai rakastankin sitä, mutta aina lukiessa ei tunne oikein iloitsevansa ja nauttivansa kirjoista. Nyt olin tyytyväinen: luin antaumuksella, ja etenkin Pessi ja Illusia sekä Sheldrickin ja Lappalaisen teokset tuntuivat hyvin merkityksellisiltä. Kerrankin maltoin välillä laittaa kirjan pois, ajatella lukemaani ja keskustellakin siitä, sitten taas jatkaa. Vastapainoksi on ollut ihana palata Anna Kareninan juonittelevaan maailmaan.

Lukeminen on parhaimmillaan juuri tuollaista. Toki välillä on parasta vain ahmia kirjoja tai viettää löhöpäivä rentouttavan romaanin kanssa, mutta toivoisin lukevani enemmän tuolla lailla rauhallisesti ja syventyneesti. Olen pidättäytynyt tänä vuonna tekemästä uuden vuoden lukulupauksia, mutta muistin juuri, että jonain vuonna lupasin lukea vähemmän mutta fiksummin. Yritän tuota taas tänä vuonna...

Kunnes sitten iskee kirjavimma ja tulee luettua mitä tahansa. Huomaan, että jos luen liian samantyyppisiä kirjoja ja liian hutiloiden, jossain vaiheessa tulee stoppi. Saatan aloittaa monia kirjoja ja hylätä ne heti alkuunsa. Ei huvita. Vaikka kotona on yli tuhat kirjaa, ei löydy mitään kiinnostavaa. Lukutoukkakin voi kyllästyä kirjoihin, uskomatonta kyllä. Huomaan, että joskus ajaudun lukemaan kirjoja, jotka eivät juuri jätä jälkeä. Kun eilen katselin listaa viime vuoden lukemisistani, moni kirja tuntui jo pitkälti kadonneen mielestä. Mietinkin, voisiko "ihan ookoolta" tuntuvan kirjan lukemisen sijasta tehdä joskus jotain muuta. Ei kai lukutoukankaan ole pakko aina vain lukea?

Mikä on sinulle mieluisin tapa lukea? Entä kyllästytkö joskus lukemiseen?

Share

Kommentit

kultahillokala

Lukeminen houkuttelee aina sillon eniten, kun on PAKKO tehdä jotain muuta, se on kumma. Melkein itkettää jättää kirja pöydälle ja lähteä töihin/lapsenvahdiksi/isotäti Irman synttäreille tms.

Ihanin lukuhetki oli pitkästä aikaa eilen. Olin asennoitunut niin, että pääsykoekirjat tulee olemaan täysin järkyttäviä, sivistyssanoja tursuavia 600 sivun pakkauksia, joista ei saa mitään selkoa. Näitäkin mahtuu joukkoon, mutta Emmi Itärannan Teemestarin kirja oli ihana poikkeus: mielenkiintoinen, monitasoinen mutta selkee tarina, jota ei malttais jättää kesken. Hyvä kirja ja ajatus siitä, että tekee samalla jotain tositosi hyödyllistä sopii mahtavasti yhteen. Ihan kuningas-olo oli kun olin lueskellut 3 tuntia:] 

Huh, seitsemän kirjaa kuukaudessa on minulle todella paljon! Olen luvannut itselleni lukea enemmän, aikuisiällä luonnollinen osa lapsuuden arkea on jäänyt ikävästi vähemmälle.. Yritän nyt elvyttää harrastusta, tosin ilman tavoitteita. Laatuaikaa kirjan kanssa on vaan jotenkin haastava löytää! Siinä on varmasti kyse tottumattomuudesta, jos olisi rutiinia ja tapoja niin se varmasti luonnistuisi. Tällä hetkellä yöpöydän laatikossa odottaa viisi kirjaa, tätä menoa on kesä ennen kuin selviän siitä urakasta... Täytyykin tästä lähteä varmaan koneelta treenailemaan! ;)

Samalla kiitos tästä blogista, saan tätä kautta hurjan paljon ajankohtaista tietoa ja vinkkejä kirjoista joita olisi kiva lukea. On kiva että on tällaisia foorumeita missä perehtyä ajankohtaisiin kirjallisuuden aiheisiin ja missä jakaa siihen liittyviä ajatuksia!

tiia_

Luen tyypillisesti hitaasti ja antaumuksella ja paljon myös ääneen (mieheni kanssa). Saatan joskus lukea jonkun kauniisti kirjoitetun lauseen tai kappaleen monta kertaa peräkkäin. Kauniita lauseita ja kappaleita luen joskus ääneen myös yksinäni. Kunhan maistelen ja fiilistelen.

Nuorempana ahnehdin kirjoja. Luin nopeasti ja lukumääräisesti enemmän, mutta se lukutyyli sopiikin tietynlaiseen kirjallisuuteen. Perusdekkarit tulevat ensiksi mieleen. En edes muista, kuinka monta Agatha Christietä olen lukenut, mutta niitä on tolkuton määrä... mutta jos pitäisi eritellä, mitä kussakin tapahtuu, mikä kunkin kirjan juoni on, ei siitä tulisi yhtään mitään. Ovat mokomat muuttuneet muistissani yhdeksi lainehtivaksi massaksi. Mutta dekkareiden kohdalla sillä ei juuri tunnu olevan väliäkään. Ahnehtiva lukutyyli tuntuu niille sopivalta.

Rakastan Anna Kareninaa, kenties osittain jopa siksi, että viipyilevä lukutyyli sopii sekä minulle että kirjan sisällölle. 

Salla

Hyviä miettimisen aiheita!

Mulla on nykyään aika harvoin "ahmimiskohtauksia", toki niitäkin jotkut opukset herättävät. Vaikkapa Fables-sarjakuva... Nykyään mieluusti kuitenkin haluan "sulatella" kirjaa. Minullakin on Teemestarin kirja kesken ja olen halunnut jättää lukukertojen väliin riittävästi väliä, että ehdin sulatella ja pohtia kirjan tähänastisia tapahtumia. En siis nyt mitenkään päivät pääksytysten niitä märehdi, mutta näköjään tulee sen verran miettimistä, että kirjan kanssa pitää edetä kaikessa rauhassa.

Anna Kareninan rikas ja runsas maailma on tosiaan mahtava, siihen voi oikein upottautua.

 

Salla

Niin joo, huonoin kokemus unohtui määritellä. Varmaan sellainen, kun pitää lukea jotain pintapuolista ja yksitasoista kirjaa, jonka lukeminen ärsyttää, muttei silti halua keskeyttää. Sellaisesta ei saa juuri mitään itselleen, korkeintaan ärsytystä.

Jenni S.

Kultahillokala, onko sulla pääsykoekirjana Teemestarin kirja?! Minne? Mahtavaa! Ja hauskaa, että tuo sama kirja on mainittu tässä keskustelussa sekä kolmen tunnin "uppoutumiskirjana" että rauhallisesti, taukojen kanssa edettävänä lukemisena. Olen varma, että luen itsekin kirjan vielä uudelleen!

Elina, no mulla on vaikea löytää laatuaikaa ilman kirjoja.:) Suurin osa lukemisesta on onneksi "onnistunutta", mutta tosiaan joskus tulee sellainen kyllästynyt tai ainakin turta olo, että voisi sitä muutakin tehdä. Ja noin vuosi sitten kirjoittelinkin siitä, että kun olin toissavuonna puoli vuotta vuorotteluvapaalla, en yllättäen lukenutkaan koko ajan. Luin jopa vähemmän kuin tavallisesti! Huomasin, että haluan tehdä muutakin, kun oli aikaa, energiaa ja vapautta... Eli osa lukemisista selittyy sillä, että työmatkalla ei voi tehdä juuri muutakaan ja työpäivän jälkeen ei jaksa. Toisaalta oli kyllä "turvallista" huomata, että en lukisi sen enempää vapaaherrattarenakaan, eli töissäkäynti velvollisuuksineen ei ole kuitenkaan kirjoilta pois. Kiitos mukavista blogikiitoksista.:)

Tiia_ juuri noin mäkin haluaisin lukea, onneksi välillä onnistunkin. Toisaalta ahmimistaipumuksen(kin) takia luen kirjoja myös uudelleen: pitää syventyä vielä tarkemmin johonkin innoissaan lukaistuun kirjaan. Ja Christiet olen muuten lukenut ihan pilalle! Luin niitä ihan hulluna ala-asteella, pidin Christiestä esitelmän ja tajusin 12-vuotiaana, etten saa enää niistä mitään irti: kaikki on jo luettu ja koettu.:D Oikeasti en ole sen jälkeen lukenut kuin pari Christien kirjaa, ja pitkään olin sitä mieltä, etten uskalla ikinä opiskella kirjallisuutta, koska liika kirjoihin tutustuminen ja analysointi pilaa kirjat. Olenkin opiskellut kirjallisuutta vain avoimessa, sitten kun olin jo valmistunut ja myös tajunnut, ettei kirjatieto lisää kirjatuskaa. "Lainehtiva" kuvaa muuten erittäin hyvin monia minunkin lukukokemuksiani.

Salla, nimenomaan tuollainen on ärsyttävä ja huono lukukokemus, sellaista lukemista lukemisen vuoksi. Jotkut ahmimiskohtaukset ovat kyllä ihania. Muistelen edelleen onnellisena esim. viime kesän Tikkas-viikonloppua, jonka aikana luin kai neljä Märta Tikkasen kirjaa, tai viime Tapaninpäivää ja tuhatsivuista Kaari Utrion Sunnevaa. Mutta jos aina lukisi noin, tulisi puutunut ja pöpperöinen olo. 

kultahillokala

Se on yksi pääsykoekirjoista Turun yliopiston kotimaiseen kirjallisuuteen:) Sitten on YKSI LUKU runoanalyysioppikirjasta ja kammottava, loppumaton Häpeä vähän!-kriittisiä tutkimuksia häpeästä kirja, jota en vaan jaksa, en jaksa, en jak-sa:D Tasapaino kivan ja kamalan välillä on kohdallaan näissä pääsykoelukemisissa:P

Jenni S.

Kultahillokala, tuo pääsykoekirjatieto on kyllä todella mainio! Olen iloinen, että kirjana on juuri hieno Teemestarin kirja ja jo siitä, että pääsykoekirjana on noin uusi romaani. Olen ollut käsityksessä, että yliopistojen "nykykirjallisuus" loppuu jonnekin 1980-luvulle. Hyvä Turku! Ja hyvä sinä, pidän peukkuja pääsykoemenetyksesi suhteen!!

(Ja nimimerkillä aikoinani suomen kielen opintoihin pyrkinyt, tiedän kyllä, että kieltä ja kirjallisuutta sivuavat pääsykoeopukset voivat olla tosi innostavia tai sitten aivan yli hilseen meneviä. ;))

Kommentoi