Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (vaikutelmia)

Tiedättekö, kun joskus tekstin epämääräisyys saa paiskamaan kirjan seinään? Tai no, ainakin jättämään sen kesken. Ja joskus epämääräisyys onkin kaikkein ihastuttavinta, jotenkin unenomaista ja kiehtovaa?

Monika Fagerholmin Amerikkalaisessa tytössä ainakin on. Olen nyt lukenut kirjasta reilut sata sivua huomista ensimmäistä kimppalukukeskustelua varten. Olen periaatteessa ymmärtänyt kaiken, mutta osa tekstistä, tapahtumista ja tunnelmista tuntuu menevän ohikin. Ja se on ihanaa! Amerikkalainen tyttö on samanaikaisesti rujo ja kaunis, harkittu ja epämääräinen. Hieno.

Kirjassa on mielestäni jotain samaa kuin Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicidessa: nuoria kuolee, paha on läsnä, mutta kaikki on silti kaunista ja hienostunutta, kiinnostavan ristiriitaista.

Amerikkalainen tyttö on merkillinen kirja, jonka lukemista jatkan mielelläni. Ja se kimppaluku löytyy siis Liisan Luetut, lukemattomat -blogista. Uskallan toivottaa Liisan puolesta kaikki tervetulleeksi mukaan keskustelemaan! Kirjoitan tälle palstallekin kirjasta vielä uudestaan, kunhan olen lukenut sen kokonaan.

 

Tekstinäyte s. 14:

Sandra ja Doris: he olivat olleet parhaat ystävykset.

Ja tämän tiesi ainoastaan Sandra Wärn: Sisar Yö & Sisar Päivä. Se oli yksi heidän leikeistään. Ja juuri siinä leikissä. Ja juuri siinä leikissä hän oli se tyttö joka hukkui Bule-lampeen monta vuotta sitten. Se tyttö jonka nimi oli Eddie de Wire. Se amerikkalainen tyttö.

Leikillä oli nimikin. Se oli Amerikkalaisen tytön mysteeri.

 

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (Den Amerikanska flickan, Söderströms 2004, ). Teos, 2012. 5. painos. Suom. Liisa Ryömä

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Myös "jatko-osa" on hieno, samaa tyyliä. Harmittaa kun olen lukenut Säihkenäyttämön ensin, mutta se ei varmaankaan kauheammin haittaa. Amerikkalainen tyttö odottaa tällä hetkellä makkarissa vuoroaan.

Fagerholmille on kyllä eduksi se, että hän osaa kirjoittaa juuri epämääräisesti, eikä se vaikuta tippaakaan tekotaiteelliselta. Tyyli vaatii hitusen totuttelua ja aluksi pidinkin hauskaa lukemalla kaikista epäselvimpiä pätkiä ystävilleni.

Jenni S.

Vierailija, kiitos kommentista! Mulla on siis joskus jäänyt Diiva kesken ja siitä jäi pelko muitakin Fagerholmin teoksia kohtaan. Tänä vuonna pelko on onnekseni muuttunut suureksi ihastukseksi, kiinnostukseksi ja arvostukseksi! Ihanat naiset rannalla ja esseeteos Meri siivittivät tietä Amerikkalaiselle tytölle ja pian luen vastailmestyneen uutuuden Lola ylösalaisin. Ja ajan myötä haluan lukea kaikki muutkin F:n kirjat. Olen lumoutunut.:)

pihi nainen (Ei varmistettu)

Minuakin kirja aikoinaan kiehtoi kovasti. En kokenut että kirjaa olisi ollut vaikea ymmärtää. Tai sitten jokin meni niin ohi etten edes huomannut ;) Todellakin merkillinen, mielipiteitä jakava kirja! Pidin kirjasta kovasti, mutta en kuitenkaan jaksanut jatkaa Säihkenäyttämön pariin. Koin Amerikkalaisen tytön antoisana mutta kuitenkin hivenen raskaana lukukokemuksena.

Jenni S.

Pihi nainen, hihittelen täällä arviollesi, että osa on mennyt ohi niin ettet edes huomannut. Luulen, että mulle käy lukiessa useinkin niin. :) 

Jos ja kun Säihkenäyttämö on samantyylinen, niin luulen, että mullekin olisi liikaa lukea ne putkeen, etenkään kun ei ole tulossa lomaa tms. kirjoihinuppoamisaikaa. Ehdottomasti haluan kuitenkin lukea Säihkenäyttämönkin, sitten joskus!

Heidi_ (Ei varmistettu)

Fagerholm on ehdoton suosikkini! Joskus samantapainen rönsyilevä ja epämääräinen tyyli hieman ärsyttää. Monet (minulla ei kyllä ole mikään laaja otanta, mutta monet niistä, joista olen lukenut!) eteläamerikkalaiset kirjailijat kirjoittavat kanssa sen verran rönsyilevästi ja sekavasti, ettei aina tiedä tykkääkö vai ei, viimeisimpänä esimerkkinä Sadan vuoden yksinäisyys. Olin kyllä vaikuttunut kirjasta ja tavallaan pidin siitä, mutta toisaalta olin helpottunut, kun kirja loppui. :)

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Jee! Lisää Fagerholm-faneja! :-D

Minähän rakastan tunnetusti kaikkia naisen kirjoja, jopa sitä Diivaa, jota monet kammoksuvat. <3

Itse luen juuri uudellen "Amerikkalaista tyttöä", nyt norjaksi ja täytyy sanoa, että nyt toisella lukukerralla (ja luettuani myös "Säihkenäyttämön") kaikki tuntuu HUOMATTAVASTI selvemmältä. Kun tietää kuka on kuka ja milloin kukin on minkäkin ikäinen (kirjahan hyppii välillä eteenpäin tulevaisuuteen ja sitten taas takasin), niin tarina ei tunnukaan vain hurmaavan sekavalta, vaan siinä on ihan jujukin. ;-) Ja sen "Säihkenäyttämön" lopussa jopa vedetään lankoja yhteen.

Odotan kyllä innolla mitä olet kirjasta mieltä sitten, kun olet lukenut sen kokonaan! Itse muistan ensimmäisestä lukukerrasta parikin kohtaa jolloin oli pakko haukkoa henkeä. Saa nähdä tekevätkö samat kohdat sinuun vaikutusta.

PS. Avaan muuten uuden blogini ensi viikolla ;-)

Helmi K
sivulauseita

Fagerholm on mun mielestä nero. Romaanien, varsinkin Amerikkalaisen tytön, kieli on niin omaäänistä, rikkonaista ja kirkasta etten tiedä toista. Ja samalla se on kuin musiikkia, niin kuin kaiken epämääräisyyden, salaperäisyyden ja sumuisuuden taustalla soisi musiikkia, josta on mahdollista saada kiinni, jonka voi kuulla kun päästää irti, ja silloin tuntuu että näkee jotain enemmän.

Sunnuntai-aamun runollinen tekstianalyysi :)

Tuulia/Lukutuulia (Ei varmistettu)

Minun kirjani tämä sitten taas ei ollut ollenkaan. Jos tämä ei olisi ollut lukupiirikirja, olisin aivan varmasti jättänyt kesken. Nimittäin olin lähes raivoissani tekstin sekavuudesta, hermostuin epämääräisiin henkilöiden nimiin jne. Toisella lukukerralla teos voisi aueta paremmin, mutta pitkiin aikoihin minusta ei kyllä siihen ole.

Kiinnostavaa kuulla lopullinen mielipiteesi kirjasta!

kultahillokala

Justiinsa luin Olivian uusimmasta numerosta kirjavinkkejä ja Monika Fagerholmin haastattelun. Fiksun tuntuinen nainen! Harkitsin, lukeako Amerikkalainen tyttö vai ei, mutta sun postaus sai päättämään, että kyllä, tämä on luettava! Sää osaat aina jotenki kirjottaa just niistä kirjoista, jotka on mulle ajankohtaisia, en tiiä, miten onnistut siinä, mutta se on kyllä aika siistiä:) Kiitos taas tästä palstasta!

jukka s.

Niinpä. Säihkenäyttämö jäi aikoinaan runsaaseen 50 sivuun ja muut Fagerholmit ovat sitä myöten saaneet olla rauhassa. Mutta tutkimattomat ovat lukijoiden yksityiset kinkerit. Kymmenien, ainakin, lukemattomien mutta luetteloon merkittyjen kirjojen sijaan luen lyhyen ajan - vuoden - kuluessa toista kertaa Franzenin Muutoksia. Ja olen aivan myyty. Totalmente. Kerrotko Jenni tai joku muu, minkä Eugenidesin voisin kuvitella lukevani huolimatta pettym eiku siis  kokemuksista Naimapuuhien kanssa.

Jenni S.

Heidi, tiedän tunteen! Joskus rönsyily ärsyttää suuresti ja joskus, vaikka se ihastuttaisikin, on silti iloinen kun kirja loppuu ja voi seuraavaksi valita jotain selkeämpää. Eteläamerikkalaiset tosiaan taitavat rönsyilyn. :) On hullua lukea kirjaa, josta tavoittaa tunnelman mutta josta on vaikea sanoa mitään täsmällistä.

Reeta Karoliina, niinpä!:D Olet ollut edelläkävijä, mutta vähitellen meitä muitakin faneja alkaa löytyä ja kehittyä. Tein tänään loikan Fagerholmin uutuuden puolelle ja ah, pidän siitäkin ainakin 20 ekan sivun perusteella! 

Pidän erittäin paljon myös siitä, että olet aloittamassa uuden blogin!

Helmi, suurkiitokset runollisesta tekstianalyysistä, se oli kaunis ja kuvaava.:) Musiikki on todella hyvä vertaus F:n kieleen.

Tuulia, ymmärrän kyllä! Minusta Amerikkalainen tyttö on siis ihana, mutta yleisesti ottaen raivo-tuskastuminen-ärtyminen on paljon tyypillisempi reaktio mulle täntyyppisen kirjallisuuden ääressä kuin ihastus.

Kultahillokala, kiitos ihanasta, todella ilahduttavasta kommentista. :) Joidenkin kanssa kirjamaku ja jopa lukuajoitus täsmäävät, se on yllättävää ja ilostuttavaa!

Jukka s., lukeminen todellakin on tutkimatonta. Mulle on käynyt aika monen kirjan ja kirjailijan kanssa niin, että alun epätoivo ja vastustus on yhtäkkiä kääntynyt ihastukseksi (ja toisinkin päin, jos on palannut jonkun vanhan suosikin pariin). Se on yllättävää! Suosittelen Eugenidesilta Middlesexiä, joka on hieno kirjana ja ihmisyyden kuvauksena, eikä ollenkaan niin "miellyttävä" kuin Naimapuuhia.

 

Heidi_ (Ei varmistettu)

Diiva muuten oli ensimmäinen Fagerholmini ja ihastuin siihen ikihyvin. Luin sen melkein siltä istumalta, mutta ehkä se pitäisi lukea uudestaan. Olin silloin nimittäin siinä iässä, että omakin mieli oli vähän sekava, rönsyilevä ja dramaattinen, joten ei ole sanottua, että pidän siitä yhtä paljon nyt aikuisena. ;)

Jenni S.

Heidi_  hieno luonnehdinta nuoren mielestä ja sen vaikutuksesta lukemiseen! Itse olin ehkä liian sekava Diivalle aikoinani?;) En tiedä, pitää kyllä joskus kokeilla uudestaan. 

Kommentoi