Murhamysteeri 1700-luvun Turussa: Jyrki Heino, Kellari

Ladataan...

 

Kun en vietä tänä syksynä aikaa nostalgiakirjojen parissa, ratkon rikoksia. En ollut mitenkään suunnitellut lukevani useita dekkarityyppisiä teoksia, mutta olen vahingossa hakeutunut nyt useiden murhien ja muiden jännittävyyksien äärelle. Onneksi kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia.

Biokemian professori Jyrki Heinon esikoisteos Kellari sijoittuu 1700-luvun Turkuun ja kertoo siitä, kun luutnantti Carl Wennehielm saa tutkittavakseen syrjäisestä kellarista kaupungin laitamilta löytyneen ruumiin arvoituksen. Kellari on puhdasverinen dekkari siinä, että selvitettävää riittää, kun Wennehielm saa eteensä yhä uusia juonenpätkiä ja mysteriin tuntuu sotkeutuneen yhä uusia ihmisiä. En juurikaan lue "arvoituskeskeisiä" dekkareita, mutta käsittääkseni tarina on rakennettu hyvin ja loogisesti. 

Itse tarinaa enemmän kiinnitin huomiota vanhan ajan Turkuun. Se oli ainakin rakennettu hyvin ja loogisesti!

Oi, miten kiehtovaa oli kulkea Tuomiokirkon paikkeilla ja Aurajoen rannalla Wennehielmin mukana ja kurkistella hänen ja hänen taloudenpidostaan vastaavan mamsellin huusholliin. Wennehielm on oppinut ja kansainvälisesti sivistynyt mies. Vaikka hän saattaa joskus ottaa pari lasillista liikaa, hän on viinien tuntija ja uudenlaisen ruokakulttuurin puolestapuhuja. Oli mukavaa lukea, miten Wennehielm opasti mamsellia ruoanlaitossa. Mamselli oli vähitellen alkanut esimerkiksi ymmärtää, että yrttejä voi käyttää ruoassakin, vaikka ne olivat perinteisesti lääkkeitä. Toisaalta Wennehielmiä kummastuttaa, että mamselli on tuonut huonekasvin ikkunalle. Heino kuvaa uskottavasti myös aikakauden muotia - ylipäätään aikoja ja tapoja, ammatteja ja ihmisiä, luo aidon oloista mikrohistoriaa. Kirjan takakannessa teosta luonnehditaankin monitahoisen murhamysteerin ohella historialliseksi romaaniksi. Minua se viehätti juuri historiallisen viitekehyksensä takia; murhamysteeriksi tarina ei ollut kovin jännittävä tai vauhdikas.

Turun kaupungin ohella teos kertoo 1700-luvun loppupuolen maailmasta muutenkin. Ranskan vallankumous heijastuu koko Eurooppaan, ja Ruotsinkin valtakunnassa on poliittista kuumentumista. Ja esimerkiksi kahvikielto kuumentaa tunteita ja aiheuttaa salakuljetusta ja kähmintää kuin alkoholinkieltolaki konsanaan. Kiinnostavaa ja uskottavaa. Helppo on uskoa myös kustantamon nettisivujen tieto, että Heino on aina harrastanut historiaa. Olin jokin aika sitten tilaisuudessa, jossa Heino kertoi haastattelussa, että yhtäkkiä hänen vain "piti" kirjoittaa tämä tarina ja tästä ajankohdasta. 1700-luvun loppu oli suurien muutosten aikaa maailmassa ja Heinosta tuntuu, että elämme jälleen murroskohdassa, tai ainakin lähestymme sitä.

Varsin kelvollinen ja monenlaisille lukijoille sopiva esikoisdekkari siis. Historiafanien ohella suosittelen Kellaria erityisesti tarkan ja rauhallisen kerrontatavan ystäville sekä Turun tuntijoille.

 

Jyrki Heino: Kellari. Schildts & Söderströms, 2012. Graafinen muotoilu ja taitto: Anders Carpelan

Kustantamon kirjaesittely

Share

Kommentoi

Ladataan...