Novelleja. Miksi? Miksei?

Ladataan...

Ne on sekavia.
Ne loppuu liian pian.
Ne on hankalia.
Niistä ei saa otetta.
En tiedä, mitä ne ovat.
Luen niitä periaatteessa, mutta...
Kuka kirjoittaa hyviä novelleja?

 

Tällaisia vastauksia sain, kun tein pienimuotoisen gallupin novellien lukemisesta. Idean siihen sain paitsi tänä keväänä lukemistani hyvistä novellikokoelmista - viimeisimpänä Hunajaa ja tomua, josta kirjoitin eilen - myös Nuoren Voiman Liiton tulevasta novellihankkeesta. Kuulin hankkeesta viime viikolla NVL:n järjestämässä bloggari-illassa. Illasta ja myös novelleista on juttua Nooran Tea With Anna Karenina -blogissa.

Mutta takaisin novelleihin. "Tavallisiin lukijoihin" kohdistunut gallup ei siis imarrellut niitä. Olen usein myös kuullut, etteivät novellit myy ja usein kustantamotkin ovat kiinnostuneita vain sellaisista novellisteista, joiden ajatellaan haluavan kirjoittajan myöhemmin myös romaaneja. (En ole kustannusalalla, joten en osaa arvioida väitteen totuudenmukaisuutta.)

Harmi.

Ymmärrän novellimoitteet ja -epäluulot, mutta haluan tuomita ne. Olen itsekin löytänyt novellit vasta viime vuosina: itse asiassa ei ole kuin pari vuotta, kun kirjoitin hämmästyneenä vanhaan blogiini Hämmästyttävä havainto: novellejakin voi lukea.

Luulen lukeneeni aina jonkin verran novelleja, mutta varsinainen käännekohta tapahtui Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä -kirjan äärellä muutama kesä sitten. Pidin kovasti Shieldsin kertomuksista, mutta en olisi halunnut niiden olevan yhtään pidempiä. Päinvastoin, oli kätevää, kun yhden tarinan sai luettua kohtuuajassa, ja sitten vain jatkoin toisen tarinan parissa. Innostuin niin, että kirjoitin itsekin pari novellia.

Sittemmin olen hakeutunut novellien ääreen tietoisemmin, toisinaan suorastaan haluan lukea juuri novelleja. Olen havainnut erinomaisiksi ainakin seuraavat novellistit: Helmi Kekkonen (Kotiin), Tove Jansson (esim. useita kokoelmia), Raymond Carver (Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta),  Yasunari Kawabata (Kämmenenkokoisia tarinoita), Peter Bichsel (Lastentarinoita). Melkein kaikista löytyy juttua tältäkin palstalta: katso sivupalkista tai kirjoita kirjailijan nimi Lilyn hakuun.

Voisin listata myös Maria Jotunin, Dan Rhodesin, Miina Supisen, Pasi Ilmari Jääskeläisen, Johanna Sinisalon ja Petri Tammisen - ja tiedän jo nyt unohtaneeni listalta monia. Joka tapauksessa: maailmassa on monenlaisia novellisteja ja monet novellistit ovat erinomaisia.

Myös novellien muoto on erinomainen. Minulla on edelleen kesken tammikuussa aloittamani tiiliskiviromaani, mutta novellin lukee hetkessä. Sopii minulle: arvostan ylipäätään tiivistä kaunokirjallista ilmaisua ja viime aikoina olen alkanut arvostaa myös tiiviitä sivumääriä. Kumottakoon kuitenkin heti harhaluulo: se, että kirja on ohut tai kertomus lyhyt, ei tarkoita, että kyseessä olisi helppo, nopeasti luettava ja unohdettava teksti. Päinvastoin! Lyhyt novelli voi olla tehokkaampikin kuin pitkä romaani, jossa kirjoittajalla on enemmän mahdollisuuksia selittää asiat auki. Hyvä novelli on mielestäni selkeä mutta sellainen, että se jää silti mieleen kutkuttelemaan. Mitä sitten tapahtui? Mitä kaikkea ei kerrottukaan? Niin, ainoa huono puoli novelleissa on se, että ne tuntuvat joskus loppuvan kesken, mutta niinhän romaanikin voi tehdä. 

Noora ehdotti omassa novellibloggauksessaan, että me kirjoista kirjoittavat voisimme kertoa joskus yksittäisistä novelleista kokoelmien sijaan. Erinomainen idea, johon lupaan palata, kun sopiva novelli tupsahtaa vastaan!

 

Luetko novelleja. Miksi? Mikset? Jos luet, kenen novelleja suosittelet?

 

Share

Kommentit

Zepa (Ei varmistettu)

Novellit on mulle ihan ok. Mutta näytelmien lukeminen oli arvoituksellisempaa - miten niitä voi muka lukea? Mutta voi, jopa niitäkin.

hdcanis (Ei varmistettu)

Luen novelleja (ja näytelmiä myös) aika paljonkin. Minulla on tuo sama viehtymys tiiviiseen ilmaisuun joten novellit ovat luontainen muoto, ja minulla ne ovat usein myös se tapa jolla tutustun uusiin kirjailijoihin...jos kirjailijalta löytyy novellikokoelma niin se on helposti se ensimmäinen kirja jonka luen (ja tästä syystä myös saatan ajatella joitain kirjailijoita novellisteina vaikka näiden tunnetuimmat teoksensa ovatkin muuta, esim. Haruki Murakami, Ray Bradbury, Patricia Highsmith...)

Eivät ne tosiaan aina helppoja ole, hyvä novelli voi tuntua kuin isku palleaan, mutta ymmärrän kyllä myös nuo Nooran kommentit kouluajoista ja siitä "etsi teema"-lukemisesta tai nelisataasivuisesta Tsehovin tai Maupassantin kokoelmasta (ja minä siis pidän Tsehovista ja Maupassantista).
Olen myös viehättynyt kovasti sellaisesta tarinointi-tyylistä jossa ei niin pyritä "kaunokirjalliseen" ilmaisuun vaan enemmän sellaiseen "mies meni metsään ja tapasi siellä..." tyyliin, joka on toimivillaan lyhyissä teksteissä, ei tuollaisesta helposti romaania saa...

Hyviä novellisteja, niin. Mainitsin jo Tsehovin, Maupassantin, Murakamin, Bradburyn ja Highsmithin, jatkan Janssonilla, Krohnilla, Verrosella, Jotunilla, Katzilla, Kallaksella, Sinisalolla, Tikalla, Hyryllä, Borgesilla, Calvinolla, Böllillä, O'Connorilla, Carverilla, Kawabatalla, Barkerilla, Noonilla, Gaimanilla, Lahirilla, Weldonilla, Tremainilla, Bichselillä, Tsutsuilla ja Dahlilla. Varmaan myös unohtaen joitain.

Mainittakoon kuitenkin että on toki myös kirjailijoita joiden uskon tarvitsevan vähintään sen reilun sata sivua saadakseen homman toimimaan, ja esim. dekkarinovelleista en pidä koska ne ovat helposti liian pulmapähkinöitä.

Kyllä, luen mielelläni novelleja silloin tällöin! Joskus ennen se "kesken loppuminen" ja jonkinlainen irrallisuuden tuntu häiritsivät. Sitten jossain kohtaa vain aloin nauttia siitä, että voin kurkistaa jonkin henkilön elämään sen novellin mittaisen tuokion verran.

Vierailija (Ei varmistettu)

Luen novelleja siinä missä romaaneja, mutta niitä on vaikeampi löytää. Suosittelen Lahirin Tuore maa, jos olet sen missannut (et kai?). Se on mahtava.

Lukutoukka (Ei varmistettu)

En yleensä lue kovin paljon novelleja, mutta jostain syystä tänä vuonna olen lukenut novelleja tavallista enemmän. Johtuisiko ehkä siitä, että kaikki vastaan tulleet kokoelmat ovat olleet vähintäänkin hyviä, muutamat erinomaisia. En malta olla suosittelematta, vaikka en todellakaan ole asiantuntija.

Parhaillaan minulla on kesken Tom Rachmanin kirja Keskeneräiset. Kustantaja kuvaa kirjaa episodiromaaniksi, mutta mielestäni sitä voi aivan yhtä hyvin pitää novellikokoelmana jonka novellit liittyvät yhteen. Kyseessä on Italiassa toimivan kansainvälisen englanninkielisen sanomalehden toimitus, ja novelleissa seurataan sen työntekijöiden elämää. Hesarin arvostelu ei ollut kehuva, mutta minä olen pitänyt tästä toistaiseksi kovasti.

Vuoden paras novellikokoelmani on ollut Nam Le:n Venematka jossa tavataan ihmisiä elämän taitekohdissa. Nuoren kirjailijan esikoisteos on hämmästyttävä kypsä, kieli ja henkilökuvaus ovat erinomaisia. Kokoelmassa ei ollut mielestäni yhtään heikkoa lenkkiä.

Dan Rhodesin Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta -kokoelman teemana on rakkaus, mutta ei mitenkään lällysti vaan ihana viistosti, Rhodesmaisesti. Muutenkin suosittelen Dan Rhodesin kirjoja.

Kokeilin kerran aikaisemminkin Alice Munroa, jonka novelleja aina kehutaan, mutta en innostunut. Toisella yrittämällä onnisti, sillä pidin kokoelmasta Liian paljon onnea. Munro ei päästä aina lukijaa helpolla, luin osan novelleista kahteen kertaan.

Lisäksi olen kuullut blogimaailmassa paljon hyvää monestakin kokoelmasta, joten lukulistallani on vino pino novelleja. Olen niin tyytyväinen siitä, että olen saanut karistettua turhia ennakkoluuloja tänä vuonna ja alan hitaasti lämmetä novelleille. Nykyisin minulla on melkein aina kesken joku novellikokoelma, josta luen muutaman novellin viikossa, hitaasti makustellen.

Jenni S.

Nopeasti: suurkiitokset kommenteista kaikille! Palaan vielä huomenna kommentoimaan tarkemmin, mutta kiitokset jo nyt erityisesti lukuisista kirjailija- ja kirjavinkeistä. Ääk, kun luin kommentit läpi, tuli olo, etten halua lukea muuta kuin novelleja... Paitsi että olen Zepan tavoin tehnyt hämmästyttävän havainnon, että näytelmiäkin voi lukea ja se on jopa hyvin miellyttävää!

Kommentoin juuri blogin FB-sivun novellikeskusteluun, että minusta jotkut kirjailijat ovat parempia novellisteina kuin romaanin kirjoittajina, ja toivoisin, että novelleja alettaisiin arvostaa enemmän. Minäkin saatan siis ajatella joitakuita kirjailijoita novellisteina, vaikka ovat julkaisseet muutakin.

Mutta siis - kommentoin tarkemmin huomenna paremmalla ajalla! 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Luen paljon ja usein myös novelleja. Novellin kirjoittaminen on taitolaji ja kun kirjoittaja osaa asiansa, on novelleja ilo lukea. Olen pitänyt erityisesti Annie Proulxin novelleista. Luin jostain hänen ensimmäisistä kokoelmistaan novellin, joka kertoi kahden cowboy-miehen rakkaudesta ja ajattelin jo silloin, että tässä on sitä jotain,ehkä ilmaisu "isku palleaan" on tässä oikea. Ja niin kävikin että kyseisestä novellista tehtiinkin sitten menestyselokuva Brokeback mountain.
Tutustumisen arvoinen ovat mielestäni myös Kjell Westö, jonka novellit ovat minusta melkeinpä parempia kuin hänen romaaninsa. Sari Malkamäki kirjoittaa arkisesta elämästä hyvin osuvasti. Myös Zinaida Lindenin Nuorallatanssija ja Kazuo Ishiguron Yösoittoja ovat olleet kokoelmia, joihin olen palannut uudestaan.

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Minä rakastan novelleja!! Monia rakkaista on täällä mainittukin. Jansson tietysti ykkösenä, mutta myös Carver ja Lahiri. Muita vaikkapa Raija Siekkinen, Tsehov, Johan Harstad, Eeva-Liisa Manner, Maarit Verronen… Yksi ihanan ihana ja hyvin lyhyt kokoelma on muuten Leena Rantasen "Vastaantulijoita". Etsipä se kirjastosta!

Romaanin luku on "helppoa", ei tarvitse olla niin skarppina. Novellit ja runot taas vaativat tarkempaa läsnäoloa, mutta saattavat myös jättää voimakkaamman jälken kuin paksu monisataa sivuinen romaani.

Magdalena Hai (Ei varmistettu)

Pähkinänkuoressa: Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan tiivistä kerrontaa. :) Teininä tiiliskivimäinen ulkomuoto oli melkein edellytys kirjan lukemiselle, mutta nykyään huomaan, että valikoin kirjastostakin paljon helpommin ne (alle) 200-sivuiset kirjat. Ei ihme siis, että novelleja tulee luettua paljon.

Suositukseni: István Örkényn Minuuttinovelleja (kirjaimellisesti muutamassa minuutissa luettavia novelleja), spefin ystäville Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (Grande Randonnée oli tämän kokoelman suosikkini, Lukko jäi häiritsemään). Verkkolehti Usva (http://www.usvazine.net/ ) tarjoaa valtavan määrän suomalaisten spefistien novelleja ilmaiseksi netissä. Eräs novellin mielenkiintoinen ilmenemismuoto on ns. Twitter-proosa, jossa kerrotaan twiitin kokoisia tarinoita. Ei ehkä mitään maailmankirjallisuuden mestariteoksia, mutta toisinaan hauskoja ja herätteleviä. :) Esim. Nanoism (http://nanoism.net/) julkaisee näitä.

Pikkuhiljaa novelliallergiani on alkanut helpottaa, osaanpa jo nauttiakin novelleista! Ehdotonta parhaimmistoa edustaa Stephen King, Johanna Sinisalo ja Tove Jansson. En edes enää arkaile tarttua novelleihin, mikäli joku kolmikosta on tarinan takana.

Suurin syy novelliallergiaani on ollut se, että ne tosiaan loppuvat niin nopeasti, joskus jopa kesken. Tykkään tiiliskiviromaaneista, mutta olen oppinut novellien käyttötarkoituksen. Voin lukea niitä lyhyissä pätkissä, vaikka nyt sitten hampaita pestessä tai johonkin jonottaessa. Pakko siis myöntää, että novelleillakin on paikkansa ;) Silti romaanit ovat minulle ikuinen ykkönen.

Margit - Tarukirja (Ei varmistettu)

Edellä on suositeltu paljon hyviä novellisteja. Lisään vielä yhden: Luigi Pirandello. Häneltä on suomennettu kaksi novellikokoelmaa, Sitruunoita Sisiliasta ja Ahdas frakki.

Jenni S.

Kiitos taas kommenteista kaikille! Ihan mahtavan paljon on tullut novellivinkkejä ja vielä aika laidasta laitaan, osa minulle aivan tuntemattomiltakin kirjailijoilta. Suurkiitokset! Huomasin tänään jo tuossa kotimatkalla haaveilevani novellinhakureissusta kirjastoon tai jopa tietyn mittaisesta kokeilusta, jolloin lukisin vain novelleja. Sitten kun kokeilun aika on, tiedän ainakin, mistä hakea lukuvinkkejä - täältä!

Aion seurata myös aktiivisesti Nuoren Voiman Liiton novellihanketta, josta tulee varmaan syksyllä tai ainakin loppuvuodesta enemmän tietoa. Olen kuullut muidenkin ihmettelevän asiaa, mutta on jotenkin ristiriitaista, että aikana, jolloin kaikilla on olevinaan koko ajan kiire ja kaikesta halutaan suoritua nopeasti, kirjoista on tullut keskimäärin entistä pidempiä, tai ainakaan mitään novellibuumia ei ole nähty. Toisaalta hyvä, jos halutaan lukea entistä paksumpia kirjoja kaiken hässäkän vastapainoksi, mutta soisin kyllä novelleillekin näkyvyyttä ja arvostusta. 

Kirjoittelin joskus aiemminkin novelleista tälle palstalle. Listailen jossain vaiheessa kaikki omani ja muiden novellistisuositukset, jos se vaikka innostaisi jotakuta kokeilemaan novellien lukemista. 

 

Velma (Ei varmistettu)

Mä olen niitä ihmisiä, jotka haluaisivat lukea enempi novelleja, mutta eivät kunnolla löydä sopivia. Varsinaista "allergiaa" niitä kohtaan ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Näytelmät ja runot on mun mielestä vielä hankalampia luettavia.

Mä olen alkanut vanhemmiten vältellä paksuja kirjoja, jos ohuempiakin on tarjolla, nuorempana se oli ihan sama. Novellit sopisi just hyvin mun pätkittäiseen lukutyyliin: niitä voisi ottaa mukaan työmatkalle bussiin ja töissä ruokatunnilla luettavaksi, sitten kotona voisin lukea jotain tavallista kirjaa.

Mun suosikkikirjailija lyhytproosasta on Sinikka Nopola (en tiedä onko ne enempi novelleja vai pakinoita vai mitä). Wladimir Kaminerin omaelämänkerralliset novellit on myös olleet hyviä. Pitäis vähän selvitellä kommenteissa annettuja vinkkejä, jos löytyisi joku muu yhtä hyvä. Tove Janssonin novellit olen todennut tylsiksi ja romaanit paremmiksi.

Kommentoi

Ladataan...