Onko kirjalla kohderyhmää?

Olen miettinyt viikon päivät seuraavaa: Viihtyisinkö kirjojen parissa aina loistavasti, jos lukisin keski-ikäistyvän keskiluokkaisen keskituloisen ja kaikin tavoin keskimääräisen naisen kirjoittamaa keskinkertaista kirjaa? Ja jos itse kirjoittaisin, tulisiko minun ajatella keski-ikäistyvää keskiluokkaista keskituloista keskimääräistä keskinkertaista lukijaa?

En tietenkään ja ei tietenkään.

Kysymykset tulivat kuitenkin väistämättä mieleeni, kun luin Parnassoa 3/2013 ja huomasin siinä Niina Hakalahden artikkelin Parempi myöhään. Artikkelin aihe on kiinnostava: Hakalahti kertoo, että esikoiskirjailija on yhä useammin yli 60-vuotias nainen. Inhoan naisenergiaa-sanaa, mutta uutinen on hyvä: selvästi eläkeläisnaisilla on sekä tarinoita että innoitusta ja taitoa pukea tarinat sanoiksi.

Esimerkkinä "eläkeläiskirjailijasta" Hakalahti on haastatellut Ella Laurikkalaa (s. 1949), entistä pankkimaailman viestintäammattilaista ja nyttemmin kahden romaanin kirjoittajaa.

Kun Hakalahti kysyy, onko iällä merkitystä lukemiseen, kirjailija vastaa: "Minulle sillä on. En lue kaksvitosten tekemiä kirjoja, maailmat eivät kohtaa enää."

Hmph. Lukiessani tuon vastauksen olin juuri aloittanut Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri -romaanin ja ihastunut siihen päätä pahkaa. En tiedä, minkä ikäinen Hemingway oli romaanin kirjoittaessaan, mutta mietin, että kirjallisuudessa nimenomaan maailmat voivat kohdata lukijasta ja kirjasta huolimatta. Keski-ikäistyvä keskiluokkainen jne. suomalaisnainen voi rakastua kirjaan, joka kertoo kuubalaisesta kalastajavanhuksesta.

Vielä enemmän kohauttelin kulmiani Laurikkalan käsityksille kirjojensa kohderyhmästä. Kohderyhmää ovat kuulemma kirjailijan ikäpolven naiset ja myös se suuri osa ikäluokasta, jolla ei ole paljoa koulutusta. Kirjailija havainnollistaa: "En käytä vaikeita ilmaisuja ja sanoja, kirjoitan heille, jotka eivät ole paljoa lukeneet mutta joilla on aikaa lukea."

Hmph uudelleen. Ja grrrr. En ole ehkä kouluttautunut ja lukenut tarpeeksi, kun en keksi hienompaa tapaa kuvata reagointiani tuollaiseen lausuntoon: ensireaktioni olivat ällistys ja kiukku, jonkin sortin loukkaantuminen tuon sivistyssanoja ymmärtämättömän ja kouluja käymättömän kansanosan puolesta.

On totta, että (lukijalle) hyvä kirja tarjoaa tarttumapintaa esimerkiksi aiheen, henkilöhahmojen, tunnelman tai kielenkäytön osalta. On varmasti totta, että tietynlaiset kirjat vetoavat tietynlaisiin lukijoihin, ja kustantamotkin osaavat tehdä näitä päätelmiä kirjavalinnoista päättäessään.

Mutta lienenkö liian idealistinen, kun ajattelen, että kirjailijan tehtävä on kertoa tarina sellaisena kuin hänestä syntyy, eikä ajatella esimerkiksi lukijansa sivistystasoa ja ymmärrystä? Ja eikö lukemisessa idea ole juuri se, että kuka tahansa voi lukea mitä tahansa: suurimmat lukunautinnot syntyvät usein siitä, että juuri yllättävät maailmat kohtaavat, tai että kirja tuo ainakin jotain uutta tähän minun maailmaani.

En nimittäin jaksaisi lukea juuri itselleni suunnattuja teoksia enkä etenkään itsestäni kertovia. Jaksan lukea kiinnostuksenkohteistani kertovia teoksia, joissa minua kunnioitetaan lukijana, luotetaan siihen, että ymmärrän kyllä. Jos en ymmärrä, vika ei ole kirjan. Ja jos en ymmärrä, voin aina oppia.

En tiedä, miksi ärsyynnyin parista sitaatista noin. Ehkä siksi, että hetken aikaa lukumakuni tuntui hyvin keski-ikäiskeskiluokkaiskeskitasoiselta. Toisaalta olen lukenut näin jo teini-iästä lähtien, ja nyt vasta ajattelin, että voisin olla muidenkin kuin itseni mielestä väärän ikäinen tai vääränlainen jollekin kirjalle.

Hmph.

 

Pitäisikö kirjailijan ajatella kohderyhmää kirjoittaessaan?

 

Parnasso oli kyllä hyvä, kiinnostavin Parnasso pitkään aikaan!

 

 

Share

Kommentit

Kieltämättä hieman nyppiviä kommentteja. Kouluja käymättömät ovat ilmeisesti tyhmiä ja kaksvitoset niin hömppiä, ettei niillä voi olla mitään kiinnostavaa sanottavaa. No ehkä vähän vetelen mutkia suoriksi mutta sellainen vaikutelmahan tuosta melkein väkisin tulee... :)

Siitä sen sijaan pidän, mitä sanot maailmojen kohtaamisesta. Juuri noin!

mt (Ei varmistettu)

Mur, todellakin! Näistä sitaateista tuli ärtsy olo, menisikö tuo kirjailijan oman kohdeyleisön tuntemus jo vähän liiankin pitkälle (tuotteistamisessa)? Mieleeni tuli englannin sana patronizing (en oikein osaa ainakaan tähän hätään sille tarpeeksi iskevää termiä, olisiko alentuva tms.?)
Ehkä siksikin, että luen paljon ja kaikenlaista, ns. korkeakirjallisuudesta ns. nuorten aikuisten kirjallisuuteen (esim. viimeksi Kendra Blake Anna dressed in blood, erittäin hupsu kirja, jossa tosin hauskasti sidos Suomeen), vaikka olen jo kauan sitten ohittanut kohdeyleisön iän.

Kirjallisuudessa, ja muutenkin elämässä, kaikkein viehättävintä on ne sattumalta tapahtuvat ihanat löydöt ja kohtaamiset, kun ei osaa ollenkaan arvata että juuri tämä asia tai kirja on juuri minulle (oli se sitten mitä kirjallisuudenlajia tai kenen kirjoittama tahansa).

Stazzy
Stazzy

Ensimmäinen lainaamasi kommentti oli siinä mielessä hämmentävä, että se sai minun mieleeni yhden lisäkysymyksen: millaista proosaa kirjoittaa kirjailija, joka ei ole kiinnostunut siitä, kuinka muut ikäluokat ajattelevat? Jäävätkö mahdolliset nuoret henkilöhahmot pelkkien arvailujen varaan?

hdcanis (Ei varmistettu) http://hdcanis.blogspot.fi

Tjooh. Kirjoille voi itsestään toki syntyä kohderyhmä ja tuntuu olevan kirjoja jotka kannattaa lukea mieluiten parikymppisenä tai ei koskaan, tai aikaisintaan nelikymppisenä jne. mutta tuntuu tosiaan arveluttavan tuotteistamiselta että kirjailija liian tarkkaan miettii kohderyhmiä...

Kimmo
Ruokasuositus

Alentuvuus on jo sinällään kirjailijalle aikamoinen faux pas (en minäkään osaa hirveän paljoa sivistyssanoja, mutta kokeilin tähän tuollaista ranskankielistä termiä). Vielä pahempaa on, jos kirjailijalla ei ole tarjottavana uusia näkökulmia, paitsi tässä tapauksessa ehkä parikymppisille, heh. Kirjallisuuden suurin rikkaushan on nimenomaan siinä, että se kasvattaa lukijan empatiakykyä, saa samaistumaan mitä erilaisimpiin ihmisiin ja katsomaan maailmaa muiden näkökulmasta.

Minulla on tällä hetkellä kesken Mika Waltarin 22-vuotiaana kirjoittama Appelsiininsiemen. Romaanissa on ns. kaikkitietävä kertoja, joka pystyy hämmästyttävällä kirkkaudella tulkitsemaan sekä 18-vuotiaan tytön, että 30- ja n. 60-vuotiaan miehen näkökulmia, ajatuksia ja haaveita. Siteerattu kirjailija ei varmaan pystyisi kuitenkaan kohtaamaan. Maailma kun vielä sijoittuu aikaan miltei 30 vuotta ennen hänen syntymäänsä.

Kimmo
Ruokasuositus

...ja vielä pahoittelut, että sanoin 18-vuotiasta tytöksi, mutta juuri tytöstä tässä kirjassa on ainakin toistaiseksi kyse.

Jenni S.

Kiitos kaikille kiinnostavista kommenteista! Vastaan nyt yhteisesti kaikille, sillä olen mökillä, jossa nettiyhteys p-ä-t-k-i-i...

Oli kenties hieman haljua minulta ottaa esiin yhden kirjailijan kommentit häntä tai hänen tuotantoaan sen koommin tuntematta (mutta siinä olikin hänen kaikki Parnasso-kommenttinsa: ko. henkilön haastattelu ei ollut juuri noita sitaatteja pidempi), mutta aihe on minusta kiinnostava, tärkeä - ja hieman raivostuttava. Koska työskentelen mainonnan parissa, ymmärrän kyllä kohderyhmien ja brändäämisen jne. päälle, mutta jotenkin kaunokirjallinen teos on minulle sillä tavalla "pyhä" ja toisaalta luonnollinen ja pakottamatta syntyvä asia, että haluan uskoa järjestykseen, jossa ensin on tarina ja sitten kohderyhmä, ainakin jos kirjoitetaan aikuisille (ja olen siis itsekin lukenut ala-asteen loppuvuosilta asti nk. aikuisten kirjoja, joten...). Toivon, että kirjailija ei ainakaan sano ääneen, jos ajattelee että nuoremmat ovat eri maailmassa tai tietynlaiset ihmiset eivät ymmärrä kaikenlaista kieltä. Useinhan sitä paitsi harrastukset, esim. juuri lukeminen, yhdistävät ihmisiä yli ikä- ja sosioekonomisten ym. seikkojen.

Ja kuten Kimmo hyvin havainnollistaa, taitava kirjailija voi kuvata uskottavasti kaikenikäisiä ihmisiä ja missä tahansa ajassa ja paikassa - jopa täysin kuvitteellisessa ajassa ja paikassa. Eikö kirjallisuuden taika ole juuri siinä ja eikö juuri tällainen "yleisinhimillisyys" tai "yleiskoskettavuus" tee joistakin kirjoista merkittäviä sekä yksittäisille lukijoille että laajemmalle yleisöille?

Kimmo, en ole lukenut tuota Waltaria, mutta nyt sait se kyllä kuulostamaan siltä, että pitäisi lukea se mahdollisimman pian. Olenkohan kirjan kohderyhmää? ;)

maikku67
Vihreitä unelmia

Minä olen lukenut läpi Keskisuomalaisen listaa '100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaasi' ja ihastunut todella erilaisiin kirjoihin aina Saatana saapuu Moskovaan -kirjasta Rikoksen ja Rangaistuksen, Humisevan harjun ja Säätiö-sarjan kautta Nancyyn ja Harry Pottereihin. En tosiaankaan katso kuuluvani minkäänlaiseen muuhun kohderyhmään kuin hyvin kirjoitettujen kirjojen ystäviin. Tälläkin listalla on kirjoja, joita en voi sietää, enkä aio kaikkia lukea, mutta kyllä hienointa on huomata tykkäävänsä jostakin sellaisesta kirjasta, jonka kohderyhmään ei iän, sukupuolen, koulutuksen tms. puolesta pitäisi laisinkaan kuulua, minulla ehkä nuo Potterit ovat sellaisia. Olen n. 30v kohdeyleisöä vanhempi ja luin kirjoja kilpaa poikani kanssa, minä englanniksi ja hän suomeksi, oli hauska vertailla keksittyjä alkukielisiä sanoja kääntäjän vastaaviin, hyvin oli kääntäjäkin urakasta selvinnyt. Katsoimme myös pojan kanssa kaikki elokuvat yhdessä, joten voisi jopa sanoa, että nämä kirjat yhdistivät sukupolvia :) Ei muuta kuin ennakkoluulottomasti lukemaan kaikenlaisia kirjoja ! 

Hanna / Kirjainten virrassa (Ei varmistettu)

Ihana vastaus.. Tulin tästä oikein hyvälle mielelle.

Jenni S.

Maikun kommentti on tosiaan ihana. Loistavia esimerkkejä juuri siitä, että ennakkoluuloton lukija on hyvän kirjan kohderyhmää! :)

ketjukolaaja (Ei varmistettu)

Öh... tuota kun minusta ehkä saattaa olla, että kirjailijan kommentit ainakin voivat olla tässä asiayhteydestä sen verran irrallaan, että väärinkäsityksen mahdollisuus on ainakin olemassa. No, jatkan samalla linjalla.

Ensinnäkin mitä kukin tarkoittaa sanalla "kohderyhmä"? Jos kirjoitetaan kirja kuuluisasta jalkapalloilijasta, se luultavasti kirjoitetaan ihmisille, jotka jo tietävät jalkapallosta, niin ettei jatkuvasti tarvitse selitellä mikä on paitsio tai kierrepotku. Vaikka aikuinen lukisikin lastenkirjoja, ei se tarkoita, etteikö kirjoja alunperin ole kohdennettu lapsille? Ovathan ne kirjastossa ja kirjakaupassakin lastenosastolla.

Rakkauskertomuksia ei yleensä kirjoiteta siten, että selitettäisiin tieteellisin termein mitä rakastumisella tarkoitetaan. Luulenpa että kirjailija, jota ylläolevassa tekstissä siteerataan, ainakin saattoi tarkoittaa, että hän katsoo itse olevansa nk. "tavallinen ihminen", joka kirjoittaa muille "tavallisille ihmisille" tavallisten ihmisten kielellä ja luultavasti vielä useimpien ihmisten tunnistamista aiheista (vrt. Kalle Päätalo).

Ai niin, sittenhän minun piti vielä arvata syytä eläkeläisten kirjoitusintoon. Luulenpa, että nykyään ihmiset ovat bonjanneet, että ihan kaikista kirjan kirjoittaneista ei tule eikä tarvitsekaan tulla hemingwaytä. Niinpä he keskittyvätkin ensin työuransa loppuunsaattamiseen ja aloittavat kirjoittamisen vasta eläkkeelle päästyään, ns. paremmalla ajalla ja vakaammalla taloudellisella perustalla.

Jenni S.

Ketjukolaaja, saatat olla hyvinkin oikeassa, että kirjailija tarkoittu juuri tuollaista samanvertaisuutta, mutta lehteen ja sittemmin tänne päätyneet kommentit loivat mielikuvan melkeinpä päinvastaisesta näkökulmasta. Hyvä kuitenkin, että loivat: keskustelu on ollut kiinnostavaa ja kohderyhmäaihe on minusta yleisestikin tärkeä.

Toki kirja, joka tehdään tietystä aiheesta, tehdään aina tietyillä rajauksilla ja tietystä näkökulmasta, mutta P:n artikkelissa ja tässä keskustelussa on käsittääkseni puhuttu ensi sijaissa aikuisten kaunokirjallisuudesta. Sen suhteen toivoisin, että kirjan oma kokonaisuus oli se, josta aihe ja näkökulmat tulevat. Kunhan kokonaisuus on eheä ja uskottava, kirja löytää lukijansa. Tai sanotaanko, että minusta kirjan tarina on kokonaisuus sinänsä, ehkä sitten kansi + markkinointi (ja ehkä teoksen nimikin) + kirjailijakuva ovat sitä kohderyhmittämistä, mutta älkää koskeko tarinaan, pyydän. Ehkä jyrkkyyteni johtuu siitäkin, etten pidä erityisemmin teoksista, joissa on esim. tietoisia koukkuja lukijalle tai jotka muuten tuntuvat olevan kovin tietoisia itsestään.

Ja mitä kirjailijaan ikään tulee, niin mietiskelin, että viime vuosina olen vaikuttanut esim. itseäni paljonkin nuoremman Siiri Enorannan nuortenkirjasta Nukkuu lapsi viallinen sekä mm. Eeva Kilven Kuolinsiivouksesta, ja Kilpi taas voisi olla isoäitini ja kertookin pitkälti vanhuudesta. Mielestäni hyvä kirja on iätön ja ajaton.:)

 

Arja (Ei varmistettu) http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/

Mainokset, yritysten verkkosivut ja muut markkinointitekstit kirjoitetaan kohderyhmä tarkasti mielessä. Mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kaunokirjallisuus on aivan eri asia. Paras tarina on ajaton ja iätön. Kohderyhmätön. Jos tekstin lähtökohta on kohderyhmä eikä sanomisen tarve, kohottelen kulmiani kipeiksi asti. Kaikenikäisten pitäisi lukea kaikenikäisten ja eri "kohderyhmien" tekstejä, jos minulta kysytään. Siitähän se laaja-alaisuus, moninaisuus ja ymmärrys syntyy! Myyntimielessä varmasti paljon tehdään noita laskelmoituja kirjoja/tekstejä, mutta tuskin ne ovat niitä rakastetuimpia...

tiia_

Ei minulla taida olla mitään kamalan fiksua lisättävää näihin kaikkiin muihin kommentteihin. Kunhan komppaan sinua, Jenni, että hyvä kirja on todellakin iätön ja ajaton! Muistelen lueskelleeni joskus jotain proosankirjoitusopasta, jossa heti ensiksi käskettiin miettiä, kenelle kirjoittaa. Minusta se ajatus oli kamalan ahdistava. Minulle kun riittäisi kohderyhmäksi "joku ihminen". :)

Kirjakaupantäti

Katsoinpa nyt mitä minä nelikymppinen tilastollisesti ehkä keskinkertaista elämää viettävä olen lukenut tai siis minkä ikäisiä kirjailijat ovat olleet kirjan ilmestyessä.

A S Byatt (s. 1936) Possession (Riivaus suomeksi) 1990 joten hän oli 54-vuotias.  Marjo Niemi (s. 1978) Miten niin valo 2008, kirjailija oli 30-vuotias.  Johanna Sinisalo (s. 1958) Linnunaivot 2008, kirjailija oli 50-vuotias.  Kristiina Vuori (s. 1967) Näkijän tytär 2012, kirjailija oli 45-vuotias. Maria Peura (s. 1970) Vedenaliset 2008, kirjailija oli 38-vuotias. 

Kirjailijat ovat siis olleet omaa ikäluokkaani, kymmenen vuotta vanhempia tai kymmenen vuotta nuorempia.  Nyt alkoikin kiinnostamaan että mitäs kirjoja olisi joita kirjailija on sitten kirjoittanut alle 30-vuotiaana (Mika Waltariin tutustuin lukupiirin kautta kun luimme Suuri Illusioni. Waltarihan oli 20-vuotias kirjan ilmestyessä) Jos ajattelee tätä aikaa niin kirjailijan olisi täytynyt syntyä vuoden 1993 jälkeen sitten että olisi alle 20-vuotias tai vuoden 1983 jälkeen ollakseen alle 30-vuotias.

Mitä taasen tulee kirjojen henkilöihin niin näissä lukemissa kirjoissa on henkilöt olleet lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia joten sen puoleen olen tykännyt lukea eri ikäisistä ihmisistä.

Kirjastoluokituksen mukaan lukemani kirjat ovat olleet kuitenkin aikuisten romaaneja. Talvella taisin lukea yhden nuorten romaanin mutta sekin käsitteli historiallista aikaa. Myönnän että   siitä on aikaa kun olen lukenut nykyajan (toisin sanoen oman teiniaikani)  teini-ikäisten elämästä kertovan kirjan - olisi mielenkiintoista lukea joko vanhoja tuttuja (esim. Hellevi Salminen) tai jokin uusi ns. nuorten kirjailija.

Reeta / Les! Lue! (Ei varmistettu) http://les-lue.com

Minä toivon, että olisin vanhana niin ennakkoluuloton, että lukisin myös nuorempien kirjoja. Tällä hetkellä, kolmikymppisenä naisena, luen Arto Paasilinnaa, josta epäilin jo lukemaan ryhtyessäni, ettei kirjailijasta tule suosikkiani, mutta halusin kuitenkin kokeilla nimenomaan siksi, etten tahdo tuomita jotain kirjailijaa tai genreä pelkkien omien ennakkoluulojeni pohjalta.

Noista Laurikkalan kommenteista tulee mieleen myös Henna-Helmi Heinosen kommentit hänen kirjojensa kohderyhmästä. Kai jotkut sitten ajattelevat noin. Minä ajattelen jotenkin samalla tavalla kuin Jenni, että kirjailijan on kerrottava tarina, koska tarina itsessään on tärkeä, eikä sitä voi lähteä liikaa tunkemaan tiettyyn muottiin. Tarina on ensin ja vasta sitten erilaiset kohderyhmät.

Kimmo
Ruokasuositus

BTW: Tuosta Appelsiininsiemenestä. Jos kirja joskus tarttuu matkaan, kannattaa lukea n. 100 sivua ja sen jälkeen siirtyä johonkin toiseen kirjaan. Jää vähemmän kyyninen/moralistinen/muuten huono fiilis nuoresta Mika Waltarista. Kehuni osoittautuivat kovin ennenaikaisiksi.

Jenni S.

Hih, varoitus tuli sopivaan aikaan, koska juuri pari päivää sitten mietin, pitäisikö lainata tämä kirja vihdoin kirjastosta. En sitten pidä edelleenkään kiirettä sen lukemisen kanssa. ;) Harmi, että kirjasta jäi tuollainen jälkimaku, mieluummin sitä kuitenkin ihailee etenkin nuorta ja taitavaa kirjoittajaa kuin pitää tympeänä.

Kimmo
Ruokasuositus

Voihan siinä tietty olla sekin, että ajat ja asenteet olivat toisia jne. Sikäli tietty kirja tarjoaa mainitsemaani hienoa ajankuvaa, mutta vaikea siihen on samaistua.

Kommentoi