Onnea Rosa Liksom!

Ladataan...

 

No niin, Finlandia-voittaja on tiedossa ja luulenpa, että se on hyvä tai ainakin kiinnostava voittaja. Olin voittajauutisen tullessa juuri Helsingin keskustassa ja kävin nappaamassa Hytti nro 6:n itselleni Akateemisesta. En ihan nähnyt Rosa Liksomin haastattelua myymälässä, se alkaa vasta reilun puolen tunnin päästä. 

Minulla ei ollut tänä vuonna ennakkosuosikkia enkä osannut veikata, kuka voittaisi. Nyt Liksom tuntuu hyvältä valinnalta. Persoonallinen taiteilija ja pitkä ura, se on aina hienoa. 

Lisäksi - melko ulkokirjallinen syy, mutta silti - Hytti nro 6 on kovin sympaattinen ja kutkuttava esineenä. Pelkistetty pokkari, helposti lähestetyttävän näköinen ja kannessa kiehtova lause: Juna kiitää kohti itää ja kaikki odottavat aamua.

Kurkkasin jo vähän kirjan ensisivullekin. Odotin puolittain jotain ylitaiteellista ja epäymmärrettävää, siis jotain kummallista. Ihan kunnon tekstiltähän tämä vaikuttaa:

MOSKOVA PAINAUTUI maaliskuun kuivassa pakkasilmassa kyyryyn, suojeli itseään jäisen, punaisena laskevan auringon kosketukselta. Tyttö nousi junan häntäpään viimeiseen matkavaunuun, etsi hyttiään, hytti numero kuusi, ja hengitti syvään.

Venäjä on minulle vierasta aluetta kaikin tavoin, mutta kyyryyn painuva Moskova houkuttelee. Laitan kirjan kuitenkin vielä sivuun, sillä muutama muu kirja on kesken. Tulen joka tapauksessa lukemaan Hytti nro 6:n, sillä lukupiiritraditioihini kuuluu lukea Finlandia-voittaja aina joulu- tai tammikuussa.

Onko joku muu lukenut Findanlia-voittajan tai ylipäätään Liksomia? Kirja tai kirjailija eivät ole mielestäni olleet kovin paljon (lue: ollenkaan) esillä ainakaan kirjablogipiireissä.

Share

Kommentit

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Mulla oli vahva Liksom-kausi lukiossa (en varmaan ole ainoa), ja olen lukenut kaikki Liksomit noin vuoteen 1997 asti - sen jälkeen tuli toppi, enkä ole lukenut häneltä mitään. Tämä uusin menee nyt pitää lukea -listalle. Jee! Hyvä syy palata vanhan suosikin tuotantoon.

Jenni S.

Hih, mä taas ajattelin, että ole mä jotain Liksomia lukenut. Hytti nro 6:n etuliepeessä on lista Liksomin teoksista ja sen perusteella olen aloittanut yhtä teosta ja jättänyt senkin kesken. Enkä ole edes varma, mikä teos se on, arvon kahden nimen vaiheilla.

Nyt jos koska on siis syytä tutustua Liksomiin kunnolla. Siis niiden muutaman nyt kesken olevan kirjan jälkeen. Vaikuttaa kyllä oikeasti hyvältä kirjalta, kiinnostavalta tekstiltä!

(Ei varmistettu)

Minäkin luin 18 korvilla jotain Liksomia, en yhtään muista mitä olin mieltä. Ehkä voisi näin aikuisenakin kokeilla ja tämä voittajateos vaikuttaa ainakin tuon tekstinäytteen perusteella hyvältä. Liksom kuuluu kirjailijohin, jotka ovat listallani "luen ehkä joskus tai sitten en".

Tämänvuotinen Finlandia ei kutkuttanut minua ollenkaan (ja yleensäkin aika vähän). Toisaalta en ole vieläkään edes aloittanut lukemaan Finlandia- kirjoja sen enempää (paitsi vahingossa), vaikka sinun blogistasi tästä ajatuksesta innostuin... on niin paljon luettavaa. ;)

Marissa (Ei varmistettu)

Muistelen muutamasta blogista lukeneeni Liksomin uusimmasta arvion, (yritin etsiä niitä nyt, tuloksetta). Minuun teos vetosi heti ilmestyttyään - en voi ohittaa mitään, mikä liittyy tavalla tai toisella Venäjään (tai NL:ään). Teos on kaunis. Luoja se on kaunis!

Ja anteeksi korjaus: se on "nidottu", ei "pokkari". Ehkä turhaa nipottamista, mutta ammattitauti iski. :) Mutta olen samaa mieltä, kirja on todella herkullisen näköinen. Pelkistetty kansi, mutta silti jollakin tapaa tyylikäs, näyttävä ja kutkuttava.

http://cafepourlesidiots.org/

Karoliina

Minä aloitin innoissani alle 20-vuotiaana Kreislandin ja taisin vähän järkyttyä, kun olin odottanut jotakin ihan muuta kuin perilappilaista räkäilyä. :) Ei ole tehnyt mieli enää kokeilla uudelleen, mutta suon ilman muuta mielelläni Liksomille palkinnon, vaikkei hän ehkä vieläkään minun sievistelevään makuuni istuisi.

Jenni S.

Vierailija, ryhdyin sittenkin lukemaan jo Liksomin kirjaa. Nyt on mennyt 50 sivua ja olen innostunut. Teksti on yhtäaikaa rumaa ja kaunista, levottomuutta herättävää ja levollista. Odotan mielenkiinnolla, mitä tästä tulee, kun kirja jatkuu. 

Minuakaan ei tämänvuotinen Finlandia kiinnostanut juuri kuin yleisenä ilmiönä, ja silti innostuin näin. Kivaa ja kiinnostavaa! Kannustan siis kokeilemaan Liksomia. Ja hauska kuulla, että olet saanut Finlandia-lukuinnostusta blogistani.

Marissa, niinpä tietenkin, ei pokkari vaikka pehmeäkantinen onkin. :) Kiitos korjauksesta. Minä en muuten ollut mitenkään päättänyt ostaa Finlandia-voittajaa enkä olisi ehkä ostanutkaan tätä kirjaa, ellei se olisi ollut esineenä niin vetoava. Mutta on se siis muutenkin vetoava, vrt. kommenttini Vierailijalle.

Kiitos linkistä blogiisi, kävin lukemassa hienon arviosi Hytti nro 6:sta. Myös Nora exlibris on kirjoittanut kirjasta, linkki tässä. Eiköhän niitä arvioita ala nyt tulla enemmänkin! :) Mielenkiintoista nähdä ja kuulla, miten (näennäiseen) tapahtumattomuuteen ja paikoin rivoon kielenkäyttöön suhtaudutaan.

 

 

Jenni S.

Karoliina, 50 sivun perusteella tässä kirjassa on ehkä sitten perivenäläistä räkäilyä, mutta myös jotain elokuvamaista kauneutta! Sievistelystä ei ole kyllä ainakaan toistaiseksi ollut tietoakaan. ;)

hdcanis (Ei varmistettu)

Ennakkosuosikkia ei ollut, joskin arvelin että Carlson ja Hirvisaari eivät voita...
Liksomia olen aikaa sitten lukenut Yhden yön pysäkin ja mahdollisesti jonkin muunkin, minulle oli "ihan kiva" kirjailija, kyllä tuon luki muttei mitenkään inspiroinut lukemaan lisää. Nyt voi sitten pälyillä blogikommentteja josko tämä uusin olisi tarttumisen arvoinen.

Miia_pau
Kolmas linja

Jei, kerrankin arvasin voittajan :) Siis perinteiseen tapaan ihan lukematta yhtään ehdokaskirjaa.

Enkä nähtävästi ole ainoa, joka on teininä lukenut Liksomia, minä tosin muistaakseni innostuin yläasteen loppupuolella. Muistaakseni olen lukenut ainakin Yhden yön pysäkin ja Tyhjän tien paratiisit, Kreisland saattoi jäädä kesken (tai sitten ei, en vaan muista enää yli kymmenen vuoden takaisia lukemisiani, olis pitänyt olla jo silloin kirjablogi :D )

No, joka tapauksessa ajattelin hankkia tämän voittajan itselleni. Piti ostaa jo eilen, mutten saanut aikaiseksi.

Jenni S.

Hdcanis, minäkin arvelin, ettei ainakaan Hirvisaari voita, se olisi ollut liian yllättävää.

Luin Liksomia eilen vajaa sata sivua ja pidän kirjasta jollain määrittelemättömällä tavalla. Se ei ole mitenkään ihastuttava tai mukaansa houkutteleva, silti hyvin kiinnostava. 

Miia_pau, onneksi olkoon oikein veikaamisesta! Mikäköhän Liksomin uudemmassa tuotannossa on, kun kukaan ei ole kertonut lukeneensa sitä?! Ilmeisesti joku kuitenkin on, kun Liksom on jatkanut kirjoittamista, ja nyt häntä lukeekin sitten varmaan ennätysmäärä ihmisiä.

 

Helmi-Maaria Pisara (Ei varmistettu)

Minä vaikutuin Liksomista yläasteikäisenä, kun koulussa luettiin eräs hänen novellinsa. Hytti nro 6 kiinnostaa senkin takia, että tekemäni Trans-Siperian reissu oli yksi mahtavimmista matkakokemuksistani. Pakko siis lukea ja onnea Liksomille!

Jenni S.

Helmi-Maria Pisara, oi, olet tehnyt tuon reissun, joka on niin monen unelma! Sitten Hytti nro 6 on sinulle suorastaan pakollinen luettava. :)

Kommentoi

Ladataan...