Osallistu kirjojen tekemiseen!

Ladataan...

 

Kuulin eilen kahdesta yhteisöllisestä kirjaprojektista: yhteen voi osallistua kirjoittamalla, toiseen valokuvaamalla. Olen innostunut. Odotan kyseisiä kirjoja jo nyt!

Ensin Lukukeskus ja Wsoy tiedottivat yhteisestä kirjahankkeestaan, jonka aihe on selkeä mutta valtava: Mikä kirja muutti elämäsi? Em. tahot keräävät kokemuksia tavalla tai toisella mullistavista lukukokemuksista, ja niistä koostetaan kirja vuonna 2013. Hankkeessa on mukana myös kirjailijoita. Kutkuttavaa. En osaa vastata kysymykseen noin vain, mutta jos vastaus ilmestyy mieleeni, lupaan kertoa.

Lisää tietoa kirjahankkeesta saa Lukukeskuksen sivuilta, joilta oheinen julistekuvakin on napattu.

Toinen kirjahanke on kansainvälinen. Wsoy tiedotti A Day in the World -kirjasta, joka luodaan maailmanlaajuisen valokuvaustapahtuman avulla. Tuo tapahtuma on pian, 15.5.2012. Kuka tahansa voi osallistua kirjan tekoon ottamalla ja lähettämällä kuvan elämästään; kuvista kootaan noin 500-sivuinen kirja, jossa on tuhatkunta valokuvauspäivän kuvaa. Wsoy julkaisee kirjan Suomessa.

Lisätietoja Wsoy:n sekä Aday.orgin sivuilta.

Mahtavia ideoita! Pidän ajatuksena monen kirjoittajan kirjoista ja projektit, joihin kuka tahansa voi osallistua, ovat kiinnostavia. Olen aiemmin haastatellut yhteisöllisen Pirunmeri-romaanin pääkirjoittajaa ja koostajaa, ks. juttu täältä

Share

Kommentit

hdcanis (Ei varmistettu)

Hmm. Tärkeitä kirjoja on muutamakin, tosin osa niistä on ehkä toiminut jonkinlaisessa synergiassa, että kun on lukenut tämän JA tuon kirjan niin...
Mutta pitänee kehitellä jotain, sitten pitää vain arpoa mistä kirjasta kertoo, mikä on vaikuttanut eniten tai mistä tulee paras tarina...

(mutta piti tulla myös hehkuttamaan että hyllyyni löytyi kappale Bichselin Lastentarinoita)

Jenni S.

Hdcanis, aivan, yksittäisen tärkeän kirjan sijasta minullakin on tärkeitä "kirjaryppäitä" tai genrejäkin tai ainakin tietyntyyppisiä kirjoja, jotka ovat joskus tuntuneet erityisen merkittäviltä.  Yksittäistä käänteentekevää opusta en tosiaan noin vaan osaa nimetä, mutta kysymys siitä on aina kiinnostava. Haluan ehdottomasti lukea tuon tärkeiden kirjojen kirjan aikanaan ja katsoa, mitä ihmiset ovat vastanneet ja miksi.

Lastentarinoita kyllä kannattaa heti tulla hehkuttamaan! Mainiota, onneksi olkoon!

 

Kommentoi

Ladataan...