Osallistu Les Misérables -arvontaan! Voita leffapokkari ja -soundtrack

Kuvat ja muu elokuvamateriaali:  ©2012 Universal Pictures

Nyt ei ole ollenkaan kurjaa! Sain arvottavaksi kaksi kappaletta 22.2.2013 Suomen ensi-iltaansa tulevan Les Misérables -elokuvan fanipakettia. Paketissa on Victor Hugon Kurjat-kirja, johon Les Misérables siis perustuu, leffapokkarina sekä elokuvan soundtrack.

 

Osallistu arvontaan jättämällä nimimerkillinen ja sähköpostiosoitteellinen kommentti tämän postauksen kommenttikenttään viimeistään 21.2.2013. Arvon voittajat kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken ja ilmoitan voitosta seuraavana päivänä.

Kuten viime kuussa olleen Anna Karenina -arvonnankin kohdalla, fanipaketin tavoitteluun voi osallistua pelkillä yhteystiedoilla. Olisi kuitenkin hauska kuulla myös Kurjat-kokemuksista: onko niitä tai aiotko hankkia niitä?

Minä olen lukenut Kurjat ainakin kerran, nähnyt vanhemman elokuvan pari kertaa sekä kerran kokenut Les Misérables -musikaalinkin, ulkomailla. Olen siis fani, itse asiassa Kurjat on suosikkiklassikkojani: se on kiehtova ja koskettava. Sekä luku- että katsomiskerroista on paljon aikaa, mutta aion tänä keväänä kurjistella kaikin tavoin. 

Tässä vielä leffan traileri,

ja lisätietoa sekä lisää kuvamateriaalia löytyy osoitteesta http://www.lesmiserables.fi/.

 

 

Onnea arvontaan. Arvonta-aika alkaa n-y-t!

 

 

Share

Kommentit

jermia
Itärajapakolainen

Uusi tuttavuus tuo Kurjat, mutta todella mielellään tutustuisin lisää. :)

javies@hotmail.fi

Ihana Kurjat! Kurjat on minulle rakkaimpia musikaaleja: äiti vei minut katsomaan sitä Kaupunginteatteriin 12-vuotiaana ja sen jälkeen olin täysiverinen musikaalifani. Uudestaan näin musikaalin viime vuonna Turussa ja ensi syksynä pitäisi ehkä lähteä Tampereelle..

Kirjankin luin sitten myöhemmin. Se on pitkä mutta kyllä kannatti.

ps. En tohdi nyt osallistua arvontaan kun Anna Kareninakin tuolla odottelee. ;)

Totoro
With Me...

Kurjaa on etten ole nähnyt tai lukenut vielä....

josps nyt sitten ;)

tk (Ei varmistettu)

Oon halunnutkin jo pitkän aikaa lukea ton kirjan, mut en ole sitä yrityksistä huolimatta kirjastosta saanut!!
kaarelatiina@gmail.com

nansk

Ihana, ihana, ihana tarina, loistokirja, upeat musiikit!

anna_mikkonen@hotmail.com

Susa - Järjellä ja tunteella

En ole vielä lukenut Kurjia, suunnitellut kyllä. Nyt kuitenkin kiinnostaisi mennä katsomaan leffaversio ensin!

 

jarjellajatunteella(AT)gmail.com

Ippu
Career track

Kurjia en ole vielä nähnyt enkä lukenut, mutta löytyy kyllä lukulistaltani :)

Ahmu (Ei varmistettu)

Mukana arvonnassa! Vinttikamarissa (miuku) gmail.com

Minun kokemukseni Kurjista perustuu lukion kirjaesitelmään. Meidän piti 'esitellä' kirja lukematta sitä läpi. Vähän outoa. No, minä en todellakaan lukenut kirjaa, vaan selasin vähän sisältöä ja tein aika heppoisen esitelmän, joka sai opettajan vain kohauttelemaan kulmiaan tyytymättömänä. Klassikot ovat vähän sellainen mörkö, mutta lupaan lukea kirjan, jos satun voittamaan ;)

Kokemuksia odotellessa, mukana!

Tiiiiaa (Ei varmistettu)

Voi, osallistun ilman muuta. Kurjia ei ole vielä tullut luettua, vaikka listalla on jo pitkään ollutkin. Toivotaan nyt parasta niin ei voisi enää siirtää :D

tiia_oikarinen@suomi24.fi

Pipsa P
Pipsa's eyes

Oih, hypistelin kirjaa tänään kaupassa, koska vaikutti niin kiehtovalta. En kuitenkaan vielä raaskinut ostaa. :)

 

pipsa.paalama@hotmail.com

Maija/kirjojen keskellä (Ei varmistettu)

Mukana! :) Haaveilen joskus tämän lukevani.

kirjojenkeskella @ gmail.com

Jemina
No Sex and the City

Hävettävää kyllä, en ole Kurjia vielä lukenut. Leffaa tekisi jo mieli katsomaan, mutta päätin etten lähde teatteriin ennen kuin olen tutustunut alkuperäisteokseen. Siinä olisi jotakin kerrassaan väärältä tuntuvaa, katsoa elokuva ennen kirjan lukemista!

Juha Vähäkangas (Ei varmistettu)

Mukana! Olen seilaillut!

juha.vahakangas@mail.suomi.net

annemi

52weeksofdeliciousness AT gmail.com

:)

Mielelläni ottaisin tämän seuraavaksi luettavaksi :)

crying_tear(at)luukku.com

Kipunoita

Olen lukenut Kurjat pariinkin kertaan, tosin siitä on jo vuosia aikaa. Minkähänlainen leffa niinkin vaikuttavasta kirjasta on saatu aikaan? Mielenkiintoista ja hiukan pelottavaa, koska yleensä leffaversiot ovat pettymyksiä, sillä lukemalla omaan mieleen tulleet mielikuvat ja tunnelmat ovat niin vahvoja.

fredriikka1 (at) luukku.com

TiiaJ (Ei varmistettu)

Oih. Victor Hugoon liittyvät muistot vievät yliopistolle ranskalaisen kirjallisuuden kursseille, joilla näihin klassikoihin tutustuttiin tietysti ranskan kielellä. Oi niitä aikoja. Olisi ihanaa mennä kevättä kohti tuota lukemalla. tiia.jalonen@gmail.com

Vierailija (Ei varmistettu)

Osallistun tehdäkseni vihdoin Victor Hugo muistoja :D Rajoittuvat Notre-Dame de Parisiin eli ranskalaiseen musikaaliversioon kellonsoittajasta ja Disneyn Notre-Damen kellonsoittajaan. Ensimmäiseen olen rakastunut, suosittelen vilkasemaan YouTubesta. :)

Osoite: lauraltapalaapinna at hotmail.com

T. Laurrr

Kurjat on vielä lukematta. Jospa nyt olisi sen aika eli minäkin osallistun arvontaan :)

Anni/ Ajatuksia kirjamaasta (Ei varmistettu) http://ajatuksiakirjamaasta.blogspot.fi

Minkäänlaista Kurjat-historiaa ei vielä ole! Elokuva kiinnostaa, upeita näyttelijöitä yhdessä! Kirjakin olisi mukava lukea.
Arvonnassa mukana siis!

ajatuksiakirjamaasta@hotmail.com

Vierailija (Ei varmistettu)

Näin ÅST:n Les Misérables -musikaalin jokin aika sitten - oli oikein hieno. Olen myös saanut kotoani vanhan, kaksiosaisen Kurjat-teoksen, se on minulle tärkeä kirja. Ilman muuta aion mennä katsomaan elokuvan.
minmartoi@hotmail.com

nessi (Ei varmistettu)

Vaikkei Kurjat ihan uusi tuttavuus olekaan, on kyllä pakko osallistua arvontaan!

essi.huhtanen@luukku.com

Pirre (Ei varmistettu)

Mullekaan ei ole tuttu kyseinen leffa missään muodossa, siks olis kiva voittaa tää skaba :D

khanel@windowslive.com

Emilia M

Aloin lukea Kurjia joskus aivan liian nuorena. Jäi kesken siinä - en nyt paljasta juonesta liikoja - hammaskohtauksessa. Ehkä nyt, noin kahdenkymmenen vuoden jälkeen, olis aika yrittää uudestaan! Sit muistelisin myös joskus nähneeni jonkun leffan, jossa oli Claire Danes, mistä ihan tykkäsin mutta mikä ei jättänyt suurempaa muistijälkeä.

emirembegal (at) rocketmail.com

Huitu (Ei varmistettu)

Juuri selailin kirjaa kaupassa, mutta en vielä raskinnut ostaa, kun kirjahyllyissä olisi muutama muukin lukematon kirja... Mut tämänhän voisi raahata kesätöihin mukaan toiselle paikkakunnalle. Tosin toivon mukaan ei toisi tullessaan kurjaa kesää ;)

tuire.leppanen@gmail.com

kultahillokala

Kirjasta on tuttu ainoastaan nimi ja kirjailija, ikävä sanoa, MUTTA jospa tilanne tän arvonnan jälkeen muuttuis:]..Kuljen aina työmatkalla leffateatterin ohi ja Kurjien leffajulisteet herätti kiinnostuksen kyllä, mutta kirja se vasta jotain oiski!:) palkinnon saa lähettää osotteeseen linda.rebecka@gmail.com ..onnea mulle arvontaan:P

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu) http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/

Aa pakko osallistua! Kurjat on minulle vierasta aluetta, mutta toivottavasti ei kovin pitkään enää.

Apupyörillä

Oi lö misöraabLl <3. Se musiikki, melodraama... Olen katsonut ainakin yhden elokuvaversion ja halunnut lukea kirjan niin kauan, kuin niin pitkät kirjat ovat olleet lukulistallani. Menemme poikaystävän ja kavereiden kanssa katsomaan uusinta leffaa ensi-iltaan, ja musikaali on 1. listalla seuraavalla Lontoon reissulla.

 

Aurinkopiirakka

Juuri tänään mietin, että ostan tuohon leffaan kaksi lippua ja vien poikakaverin katsomaan sitä vaikka myöhäisenä ystävänpäivälahjana. Jos vaikka tuolla tavoin saisin hänet mukaan minun valitsemaan elokuvaan. 

 

Ihmeellistä eloa

Mukana arvonnassa.

Olen lukenut joskus vuosikymmeniä sitten kirjan jossain koulun tehtävänä, enkä kyllä muista siitä enään mitään. Silloin oli vielä ihan muut asiat mielessä kuin kirjallisuus. Nythän se onkin sitten jo toistepäin;)

hautnina (@) gmail.com

 

Alkuperäinen Shoegal (Ei varmistettu)

Olen joskus teininä lukenut kirjan, mutta ei ole ilmeisesti koskettanut, koska en muista tarinasta mitään. Ehdottomasti pitäisi lukea kyllä. Sp-osoitetta en halua tähän nyt laittaa, mutta osallistun arvontaan näin nimimerkin perusteella. (Joku toinen onkin rekisteröinyt itselleen tämän vuosikausia käyttämäni, sinänsä toki tv-sarjasta ottamani nimimerkin.)

ahle (Ei varmistettu)

Pakko myöntää, että kirjaa en ole lukenut enkä musikaaliversiotakaan ole nähnyt.... elokuva kuitenkin kiinnostaa kirjaa kevyempänä (ehkä?!) kulttuurikokemuksena.
ahlfors(at)suomi24.fi

Kehtaako tätä edes myöntää mutta olen vuosia sitten aloittanut kirjan lukemisen huonolla menestyksellä. En siis silloin saanut sitä luettua, mutta koska minulla ei ole tapana luovuttaa, olen ajatellut yrittää uudestaan. Elokuvankin haluaisin nähdä heti kun kirja on luettu (mieluummin niinpäin). Kurjat menee muuten teattereissakin ja sekin voisi kiinnostaa...

ninamariatuulikki@gmail.com

sartsa (Ei varmistettu)

Olen menossa kattomaan musikaalia Lontoossa muutaman viikon päästä :) uutta elokuvaa en ole vielä nähnyt.

selisa.korhonen@gmail.com

Leenan

En ole lukenut kirjaa enkä nähnyt elokuvaa, mutta ehkä innostun vielä lukemaan kirjan, sillä nyt on menossa Anna Karenina, klassikko kerrallaan!

Luru / Lurun luvut (Ei varmistettu) http://lurunluvut.blogspot.com

Osallistun! En ole lukenut Kurjia enkä nähnyt mitään elokuva-, musikaali- tai teatteriversiota. Aukko siis paikattavana!

lurunluvut ((ät)) gmail.com

Tuulailuja

Olen nähnyt Bille Augustin Krjat-elokuvan vuodelta 1998. Tämä musikaali-versio kiehtoo kyllä vielä enemmän!

EevaM (Ei varmistettu)

Vanhemman elokuvan olen nähnyt, ja tämän aion mennä katsomaan!
eevanpostit(at)gmail.com

En ole nänyt vaikka kirjan olen lukenut joskus teinivuosina. Odotan innokkaasti erityisesti tämän musikaalin musiinkin kuulmeita. Klassikot ovat syystä klassikoita.

Eija Lehto (Ei varmistettu) http://eija.marita@welho.com

Onhan tuo elokuvakin ihan pakko nähdä. Jos voitan annan kirjan tyttärelleni. Omani on hiirenkorvilla ja tosi vanha.

Mamma N (Ei varmistettu)

Pakko osallistua tähän arvontaan!

Kirja on luettu, mutta voisi sen(kin) uudelleen lukea.

tiiti66 (Ei varmistettu)

En ole koskaan edes harkinnut lukevani ko. kirjaa, mutta musikaalin voisin käydä katsomassa ja elokuva suorastaan kiinnostaa. Josko sitten sitä myötä tulisi kirjakin luettua....
teija(piste)lento(at)elisanet(piste)fi

Minde (Ei varmistettu)

Kyllä mä nämä haluisin! :)

Hartsa (Ei varmistettu)

En ole lukenut mutta elokuvan olen nähnyt telkkarista joskus vuosia sitten. Nyt pitää lukea kirja ja käydä katsomassa myös leffa.

Hartsa (Ei varmistettu)

..ja se meiliosoite mihin voiton saa lähettää on: harhiltu@hotmail.com Kiitos :)

Riepu (Ei varmistettu)

Olisipa kiva saada tuo käsiinsä :)

riepulainen[at]gmail.com

Sinde (Ei varmistettu)

Olen nähnyt tuon musikaalin Åbo Svenska Teatterissa ja se oli mieleenpainuva kokemus! Olisi mukava myös lukea ja nähdä siitä toiset versiot.

sinikkasaari@gmail.com

Satu A. (Ei varmistettu) http://www.fairytalepictures.wordpress.com

Menen sunnuntaina katsomaan Les Misérablesin leffateatteriin. Kuuluu osana Oscar-sunnuntaihin. Tarkoitus olisi joskus myös nähdä musikaali joko West Endillä tai Broadwayllä. Ja ihan yleissivistyksen vuoksikin tuo romaani tulee lukea.

satuaholin@hotmail.com

laattamies
non niin

mie kans täältä Lapista HUUDAn ,ymmärrän hyvän päälle siksi haluan sitä tavoitella!

Pages

Kommentoi