Paasilinnan ja Kyrön jäniskirjat

 

Kirjamessuostoksiani esitellessäni kerroin, että ostin itselleni Tuomas Kyrön Kerjäläisen ja jäniksen siksi, että siinä on mielestäni hieno kansi. Itse kirja ei minua aivan kauheasti innostanut, tai enimmäkseen se kiinnosti etupäässä vain siksi, että se tuntui peilautuvan suoraan Arto Paasilinnan Jäniksen vuoteen, joka oli nuorena minusta hirmuisen hauska. 

Nyt olen lukenut molemmat kirjat ja voin kertoa, että Paasilinna oli minusta viihdyttävää lukemista parinkymmenen vuoden tauon jälkeenkin. Ja Kyrö - en ollut lukenut häntä aiemmin, mutta luen varmasti jatkossakin. Kyrö teki suorastaan jäniksen loikan suosikkilistalleni!

Aloitin aikajärjestyksessä Jäniksen vuodella. Luen aika ajoin Veikko Huovista, mutta nyt tuli mieleen, että voisihan sitä lukea Paasilinnaakin. Humoristisesti mutta pirullisen osuvasti turisevan ukon kanssa on ajoittain hauskaa viettää aikaa. Lehtimies Vatasen samaan aikaan absurdi ja silti jotain hyvin aitoa tavoittava matka jänis kainalossa pitkin Suomea oli valloittavaa lukemista. Kyllähän kirjasta huomasi, ettei se kuvaa ihan tätä Suomea, mutta ei kaikki ole toisaalta muuttunutkaan. Ajattelin, että välittämisen taso on muuttunut: jos jonkun aviomies nyt katoaisi, tuskin miehen työnantaja lähtisi vaimon kanssa häntä etsimään. Tai en tiedä, mutta vaikuttaa siltä, että kadonneita etsivät nykyisin poliisi ja etenkin media.

Jäniksen vuosi ei ollut pelkästään veijaritarina eikä toisaalta yhteiskuntakatsauskaan, vaan ison miehen rakkaus pieneen jänikseen, vapauteen ja suomalaiseen luontoon oli koskettavaa ja paikoin kaunistakin luettavaa. Tämä kohta oli mielestäni suorastaan jouluinen tunnelmapala:

Kun Vatanen samana iltana hiljalleen hiihteli jäniksen seurassa Vittumaisenojalta Läähkimäkurun kämpälle, hän ei enää ajatellut Kaartisen kummallista maailmaa. Taivaalle oli noussut puolikuu, himmeät tähdet näkyivät pakkasillassa. Oli omakin maailma, tämä tässä, siinä sopi olla omassa olossaan. Jänis pylkytti ääneti ladulla hiihtäjän edellä kuin tiennäyttäjä. Vatanen lauloi sille.

Tuomas Kyrön Kerjäläisessä ja Jäniksessä oli paljon viittauksia Jäniksen vuoteen, mutta tunnelmapaloja oli vaikeampi löytää, vaikka aikamoinen veijari tässäkin kirjassa seikkailee. Vaikka tarina oli vieläkin absurdimpi - tai ehkä juuri siksi - kuin Paasilinnan jäniskirjassa, Kyrön teos jäi mieleeni ensi sijassa vakavana, tarkasti tämän päivän Suomea ja Eurooppaakin kuvaavana hienona läpileikkauksena. Humoristisesta kerronnasta huolimatta jotkut hahmot ja tapahtumat olivat pelottavan aitoja.

Lyhyesti: siinä missä Paasilinnan sankari on suomalainen lehtimies Vatanen ystävänään suomalainen jänis, Kyröllä keskiössä ovat romanialainen, Suomeen päätyvä kerjäläinen ja töölöläinen citykani. Kun Paasilinnan kirjassa paetaan vain vaimoa ja yleistä ahdistusta, Kyrön kirjassa päähenkilö Vatanescu pelkää Jegor Kugaria, rikollista ja liiketoimintamaisen kerjäämisen johtajaa. Edelleen: Vatanen tuntuu kovin kotikutoiselta, kun hän kohoaa kulttimaineeseen vain karattuaan vankilasta; Vatanescon ympärille taas syntyy suuren luokan henkilökultti. Ei liene sattumaa, että hänestä tulee populistisen puoleen päähahmo. Huomaa, että Kyrö tuntee sekä kotimaisen kerrontatradition että tämän päivän uutiset.

Kerjäläinen ja jänis on hurja tarina. Kyröltä on ollut taitava ratkaisu ottaa päähenkilön elämäntavoitteeksi se, että hän saa ostettua pienelle pojalleen nappulakengät. Jo ensimmäisellä sivulla kerrotaan, millaisen lapun Vatanescu jättää pojalleen, kun karkaa vaivihkaa kotimaastaan:

Sinä saat jalkapallokenkäsi. Isä järjestää sinulle jalkapallokengät.

Tuollaiseen pieneen suureen unelmaan on suomalaisenkin lukijan helppo samastua, vaikka romanialaisen kerjäläisen elämä onkin kovin kaukainen asia espoolaisessa omakotitalossa asuvan lukijan näkökulmasta katsottuna.

Kirjan hauskuus ja nerokkuus syntyykin pitkälti tuosta ristiriidasta. Hihittelin, kun luin, miltä esimerkiksi suomalaiset marketit näyttävät ulkomaisen silmin: Toinen alkoi S-kirjaimella, toinen K:lla, hintaeron huomasi sisään kävelevien ihmisten vaatteiden hintaerosta. Turkki koohon. Tuulipuku ja kumisaappaat ässään. Myös esim. kuvaus suomalaisten koulutettujen ihmisten työnhalveksunnasta kuulosti yhtäaikaa hauskalta ja traagiselta.

Tuo samanaikainen hauskan ja vakavan läsnäolo on näiden kummankin kirjan paras puoli ja asia, joka tekee Paasilinnasta ja Kyröstä taitavia kirjoittajia. Lukiessani toistelin mielessäni usein työkuvioistani tuttua lausetta: huumori on vaikea laji.

Nämä kirjailijat sen taitavat. Huumoria on sopivasti, että tarina kulkee ja pysyy niin kevyenä, että suuretkin massat lukevat näitä kirjoja. Huumoria ei ole liikaa, että se vesittäisi tarinoiden vakavan sanoman. Tällainen yhtäaikaa kevyen ja vakavan, tasapainoisen tekstin kirjoittaminen tuntuu olevan harvinainen taito. Jos kirja on vähänkin liian vitsikäs, se tuntuu minusta usein laskelmoidulta tai ainakin vitsikkyys lässähdyttää vakavan puolen. Harmittaa, ettei Kyrö kirjoittanut tätä jo viime vuonna! Ainakin minua nimittäin puhutteli paljon enemmän Kerjäläisen ja jäniksen pienimuotoinen huumori ja osoittelematon tyyli, kun taas Mikko Rimmisen Nenäpäivässä kaikkia aineksia oli mielestäni liikaa. Kuitenkin kirjoissa on paljon samaakin, ja luulen, että juuri se on syynä, ettei Kerjäläinen ja jänis päässyt nyt Finlandia-ehdokkaaksi.

Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että jos laittomien maahanmuuttajien ja kerjäläisten olot kiinnostavat, lue Ville Tietäväisen huikea sarjakuvaromaani Näkymättömät kädetAjattelin tuotakin kirjaa Kyröä lukiessani, mutta siinä missä Kyrön kerjäläistarina sai usein hymyilemään ja jopa nauramaan ja lukemaan pätkiä kirjasta ääneen, Näkymättömät kädet veti aivan vakavaksi ja hiljaiseksi.

 

Kirjojen tiedot:

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi. Gummerus, 1997. 7. painos (alkuteos vuodelta 1975)

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis. Siltala, 2011. 

Kustantajan kirjaesittely

 

Share

Kommentit

Amma (Ei varmistettu)

Ihanaa, hykertelen aina ja taputtelen käsiäni yhteen kun Tuomas Kyrö saa uuden ihailijan. :)

Pitäisi lukea tuo Jäniksen vuosi. Se on vain minulle niin tärkeä elokuvaelämys, etten ole uskaltanut tarttua kirjaan.

Mielenkiintoinen teoria Finlandia-ehdokkuudesta! Olen nimittäin vähän käärmeissäni, ettei sitä tullut. En ole lukenut Nenäpäivää, mutta kuulostaa järkeenkäyvältä.

Jenni S.

Amma, muistan, ettei Mielensäpahoittaja kiinnostanut minua ollenkaan ennen kuin luin sinun ihastuneen arviosi. :) En aio kuitenkaan lukea ko. kirjaa itse nyt ainakaan heti, vaikka kuinka pidin Kerjäläisestä ja jäniksestä, koska kirja on ollut niin paljon esillä, että luulen tietäväni siitä liikaa. Luen kyllä joskus! Onhan Kerjäläinen ja jäniskin ollut paljon esillä, mutta luin vain muutaman arvion - erityisesti Morren maailman arvio sai minut kiinnostumaan kirjasta - ja sitten lopetin arvioiden lukemisen, koska en halunnut niiden värittävän omaa lukukokemustani.

Käsittääkseni Jäniksen vuoden kirjaa ja elokuvaa pidetään samanhenkisinä, joten rohkeasti vain kirjan ääreen!

No, ei tuo varmaankaan ole aukoton Finlandia-selitys, mutta en voinut olla ajattelematta noin. Onneksi voi purnata netissä ja onneksi on kirjablogien varjo-Finlandia-äänestys, niin voi penätä oikeutta arvostamilleen kirjoille. ;)

Booksy

Mmmm... tämä Kyrö odottaa vielä lukemista, ja harkitsenkin jo sen säästämistä jouluherkuksi; niin vakuuttavan yksimielisesti siitä on tykätty, että olisi ainakin yksi  99% varmasti Hyvä Kirja joululomalle.

 

Jenni S.

Booksy, 99 % varmasti Kerjäläinen ja jänis on hyvä jouluherkku: fiksu ja hauska samaan aikaan, eikä edes liian paksu!

Kommentoi