Pentti Saarikoski: Tiarnia-sarja

 

Tänä vuonna tulee 75 vuotta Pentti Saarikosken syntymästä, ja Otava huomioi juhlavuoden hienosti. Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailu jatkuu yhä ja on kustantamon tiedotteen mukaan saanut paljon huomiota. Syksyllä ilmestyy uusintapainos Saarikosken romaanista Ovat muistojemme lehdet kuolleet, ja tällä viikolla julkaistiin Tiarnia-sarja, eli yhteisnide Saarikosken viimeisistä runoteoksista Tanssilattia vuorella, Tanssiinkutsu ja Hämärän tanssit.

Olen tuon kirjan onnellinen omistaja ja tyytyväinen lukija. Tiarnia-sarjan teoksilla on mielestäni hyvin houkuttelevat, tosiaankin runolliset nimet. Kuulin opintojeni myötä juuri Saarikosken viimeiseksi jääneen radiohaastattelun ja siinä hän sanoi, ettei oikein edes tiedä, miksi juuri tanssi tuli äkkiä niin tärkeäksi. Mutta osa runoudesta oli tietoista: Saarikoski vietti viimeiset aikansa suuren kallion juurella asuen ja palasi myös vanhaan kiinnostukseensa ja erikoisalaansa, antiikin tarustoon. Runoissa noustaan vuorelle, niissä palataan Kreikan kirjallisuuteen.

Niille (meille), joita runous hieman jännittää, voin kertoa, että vaikka tässäkin lyriikassa on aineksia, jotka ainakin minulta menivät ohi, pidin näiden runojen lukemisesta valtavasti. Sanon kuten sanoin Kristina Carlsonin teoksesta: tämän kirjan kanssa oli hyvä olla. Esimerkiksi sodasta, öljystä ja luonnontuhoista sekä Kristuksesta kertovassa runossa Kun aurinko laskee oli "vaikeiden" säkeiden ohella myös selkeää ja kaunistakin runoutta. Esimerkiksi:

 

Kun aurinko laskee
ja kissa on saanut ruokaa
sytytän tulen uuniin
Puun merkki on riipaiseva
nyt kuparinkylmää taivasta vasten

***

luen kirjaa
käyn levolle, kuljen
kuun teitä

 

Kauniit tai "helpot" kohdat jotenkin rauhoittivat runoja ja lukemista; kokonaisuutena Tiarnia-sarja oli minusta todella hieno.

Osa runoista tai niiden säkeistä tuntui joko puhtaan omakohtaisilta (poliisiputkassa puhuin sörkkaa) tai suoran kantaaottavilta (meidän kommunistien on rakennettava luostari näiden ajatusten ikoneille). Pidin ehkä eniten runoista, jotka tuntuivat henkilökohtaisilta ja sellaisilta, että niissä on sanoma, mutta jotka eivät olleet julistavia tai suoraan juuri Pentti Saarikosken puheelta tuntuvia. Esimerkiksi:

 

Että saisi
keväällä
kauppareissulta kotiin palatessa
istua metsikössä
valkovuokkojen keskellä
ja tietää
että tykkejä on ruvettu sulattamaan
auroiksi
katsella eloon lohkeavia maita
kävisi
pitkäkseen märkäänkin
ostoksen pään alusena
hyräilisi lauleleisi

 

Pidin... Tuntuu kyllä hieman lattealta puhua pitämisestä tällaisen tekstin yhteydessä. Toisaalta en halua yrittääkään runojen analysointia. Katsoin juuri Il Postino -elokuvan, jossa Pablo Neruda -hahmon suuhun oli pantu totuus, johon aion tästä lähtien vedota aina runouden kohdalla: "Kun runoutta selitetään, siitä tulee banaalia."

Saati sitten, että selittäisi Pentti Saarikosken runoutta. Saarikoski ei varmaan arvostaisi sellaista. Hän kirjoittaa Tanssiinkutsussa: Tulevat sanomaan minulle / millainen runon pitää olla / minulle joka osaan tehdä / vaikka lehmänsorkkaan sopivan hevosenkengän.

Niinpä päätän tämän kirjoituksen vielä yhteen runolainaukseen. Tämä hienous löytyy myös kirjan takakannesta. Mainittakoon vielä, että kirjan kannetkin ovat minusta varsin onnistuneet (vaikka tavuviiva on väärässä paikassa!). Kansien graafisesta suunnittelusta on vastannut Jarkko Hyppönen.

 

Et löydä tanssilattialle ikinä / jos ei jalkapohjasi ole niin herkät / että osaat kulkea eteen katsomatta / käärmeen ohi eikä se pelästy / vuorimännyn juurien yli eivätkä ne vahingoitu

 

Pentti Saarikoski: Tiarnia-sarja. Otava, 2012.

Kustantajan kirjaesittely

Share

Kommentit

Oih ja voih! Nyt en voi kuin huokailla. :) "Nämä ovat minun lempirunojani" kuulostaa jotenkin mahtipontiselta, mutta ei maha mittään - Tiarnia-runot todellakin ovat lempirunojani. :)

Kansi on kyllä onnistunut minustakin, mutta voihan väärässä paikassa oleva tavuviiva! Eipä silti, kyllä tämä täytyy itselle hankkia, vaikka omistan jo Tiarnian jo 1990-luvun yhteispainoksena, Runot-kokoelman osana ja huutonetistä hommattuina alkuperäisinsä erillispainoksina. :)

Jenni S.

Oih ja voih! Sulla on hyvät lempirunot, ilmestyvät aina uudestaan. ;) Minullakin oli nämä jo Runot-kokoelman osanan, joskaan en ollut koskaan lukenut Runot-kokoelmaa näihin saakka. Joskus luen vielä koko Runot ja Tiarnia-kirjaan palailen varmasti tuon tuosta. Olen huomannut, ettei minulle sovi sellainen hidas ja maisteleva lukeminen runojenkaan kohdalla, mutta kun olen kerran, pari ahmaissut runokokoelman, palaan kyllä yksittäisiin runoihin sitten ajan kanssa.

Tavuviivan sijoittelu lienee visuaalinen tyylikeino, mutta kyllä tiukkapipo-oikolukija silti katsoi sitä kulmat kurtussa.

 

Helmi K
sivulauseita

Ihana teksti! Loistava Saarikoski! Ja jos et vielä ole lukenut (mitä kyllä epäilen) niin lue Tuula-Liina Variksen Kilpikonna ja olkimarsalkka. Yksi parhaita elämäkertoja ikinä.

Jenni S.

Helmi, kiitos! :) Olen lukenut Kilpikonnan ja olkimarsalkan, mutta aion lukea sen uudestaan tänä vuonna, Saarikosken kunniaksi ja siksi, että se on tosiaan elämäkertojen parhaimmistoa. Se on niin hyvä, että suosittelen sitä niillekin (jos niitä on), joita Saarikoski ei kiinnosta.

Miia_pau
Kolmas linja

Hieno teksti, hienot runot. Minullakin on Tiarnia-sarja 1990-luvun painoksena, etulehdelle olen kirjoittanut, että olen sen ostanut vuonna 2001, siis 17-vuotiaana :) On kyllä kauniimpi tämä uusi painos, mutta taidan silti tyytyä vanhaan, etenkin kun hyllystä löytyy myös Runot-kokoelma.

Itse kyllä miellän, että tuo "tavuviiva" on yhdysmerkki, kun se joka tapauksessa kuuluu aina tuon teoksen nimeen, eikä siis liity tavutukseen sinänsä. No, yhtä kaikki, oikeaoppisesti se kyllä kuuluisi Tiarniaan kiinni, mutta onhan tuo kyllä esteettisesti miellyttävämpi noin.  Samoin se näyttää olevan sijoiteltu myös tuossa vanhassa painoksessa :)

Tuli vielä tuosta Kilpikonnasta ja olkimarsalkasta mieleen, että kai olet lukenut myös Pekka Tarkan kaksiosaisen Saarikoski-elämäkerran? Itse ajattelin tänä vuonna ottaa ne uusintalukuun, nyt kun olen saanut ne omaan hyllyyn. Jee.

Jenni S.

Miia_pau, kiitos kommentista! Olisipa hauska nähdä kuva tuosta vanhemmasta Tiarnia-sarjasta. Mielenkiintoinen tieto, että tavuviiva-mikä-lie on aiemmassakin painoksessa "väärin". :)

Tarkan Saarikoski-elämäkerta on mulla lukematta, vaikka kuuluu kyllä teoksiin, jotka ehdottomasti haluaisin lukea. Sitten joskus... Luen ensin uudelleen Kilpikonnan ja olkimarsalkan ja hiljattain löytämäni Saarikosken Ihmisen ääni -sarjan teoksen. Mutta toivottavasti elämäkerta tulee sulla pian lukuun, olisi hyvin kiinnostavaa lukea arvio siitä!

Kommentoi