Peter Bichsel: Lastentarinoita

Ladataan...

 

Jos Peter Bichsel olisi Suomesta eikä Sveitsistä, jos Lastentarinoita olisi ilmestynyt tänä vuonna eikä 1969, jos minulla olisi valta ojentaa Finlandia-palkinto, ojentaisin sen Bichselille ja Lastentarinoita-kirjalle. 

Olen vakavissani. Vastasin juuri Amman kyselyyn siitä, millainen on täydellinen kirja, näin: "Täydellinen kirja on sellainen, että sen haluaa lukea heti uudelleen. Se ei ole liikaa mitään, vaan yksinkertaisesti tekee vaikutuksen sillä, että sitä tuntiessaan tuntee ymmärtävänsä jotain uutta kielestä, lukemisesta, kirjoittamisesta, elämästä. Sellaisen kirjaan jälkeen on elänyt ja uudistunut olo. Minulla on sellainen olo Tove Janssonia luettuani, siksi hän on lempikirjailijani." Tätä samaa täydellisyyttä löysin myös Lastentarinoista. Se sai minut myös muistamaan Ammalle antamastani lausunnosta erään tärkeän asian: täydelliset kirjat tavoittavat elämästä ja ihmisyydestä jotain sellaista, niin perimmäistä, että ne sopivat sekä lasten että aikuisten luettavaksi. 

Lastentarinoita on nimestään huolimatta myös aikuisille, tai ehkä jopa pikemminkin aikuisille, sopiva kirja. Se kertoo seitsemän samaan aikaan ilkikurista ja vakavaa tarinaa. Ja tarinoiden nimet lupaavat, että nyt saa ottaa mukavan asennon ja nauttia: Pöytä on pöytä, Amerikkaa ei ole olemassa, Mies, joka ei halunnut tietää enää mitään.

Ja minä nautin. Nautin siitä, että tarinoissa käsiteltiin aiheita, joita muistan itsekin lapsena pohtineeni: jos lähtisi kävelemään suoraan, kiertäisi maapallon ja palaisi lopulta lähtöpisteeseensä. Entä jos keksisi oman kielen, vaihtaisi sanojen paikkaa? Myös kaikenlaiset hovitarinat olivat lapsena jännittäviä, ja Lastentarinoista löytyy kertomus narrista.

Nautin erityisesti siitä, että kirjan tarinat olivat näennäiset hyvin selkeitä mutta kuitenkin monitasoisia. Lapsena olisin lukenut tarinat varmaankin juuri noin kuten ne edellisessä kappaleessa esitin, kertomuksina kiinnostavista asioista. Nyt aikuisena löysin syvempiä merkityksiä. Esimerkiksi tarina miehestä, joka pohti kielen olemusta ja päätyi vaihtamaan sanojen paikkaa mielivaltaisesti ("Peiliä hän sanoi tuoliksi" jne.), oli riipaiseva. Lopulta mies ei enää itsekään muistanut, mitä hän milläkin tarkoitti eikä kukaan ymmärtänyt häntä. Tunnen erään muistisairaan vanhuksen ja kertomuksen lopussa ajattelin häntä: Harmaatakkinen vanha mies ei ymmärtänyt enää muita ihmisiä, mutta se ei ollut vielä kovinkaan paha asia. Paljon pahempi oli se, etteivät ihmiset enää ymmärtäneet häntä.

Niin, ja kukapa aikuinen ei olisi joskus ajatellut, ettei halua tietää enää mitään? On myös päiviä, jolloin haluaisi Joodok-enon innoittamana sanoa joka asiaan vain joodokjoodokjoodok. Minusta tällaisissa kirjoissa ollaan jotenkin asian ytimessä. Kirjan ei pidä olla mahdottoman pitkä, monimutkainen tai mitenkään lukijaa koukuttava tai houkutteleva ollakseen vaikuttava. Nämä pienet tarinat eivät kulu lukemisesta, vaikka ne aukeavat jo ensilukemalta. 

Päätän kehuni kiittämällä kirjakohtaloa. On hassua, kuinka joskus jostain kirjasta ei ole kuullutkaan, ja sitten se tulee monesti vastaan. Kuulin ensimmäisen kerran Lastentarinoista, kun kyselin vanhassa blogissani aikuisten satujen perään. Karoliina ja Reeta Karoliina osasivat vinkata tästä kirjasta. Ei mennyt kuin hetki, niin luovan kirjoittamisen kurssin opettaja määräsi tämän luettavaksi!

Olen kirjakohtalolle hyvin kiitollinen. Vielä kun se toimittaisi kirjan omaan kirjahyllyyni - harmikseni Lastentarinoita ei saa näemmä enää edes antikoista.

Tekstinäyte kertomuksen Maa on pyöreä alusta:

Muuan mies, jolla ei ollut mitään erityistä tekemistä, joka ei ollut enää naimisissa ja jolla ei ollut enää lapsia eikä työtä, kulutti aikaansa siten, että hän mietti vielä kerran, mitä kaikkea hän tiesi.

Hän ei tyytynyt siihen, että hänellä oli nimi, hän halusi tietää tarkalleen myös sen, miksi niin oli ja mistä nimi oli peräisin. Niinpä hän selaili päivät pääksytysten vanhoja kirjoja, kunnes löysi niistä nimensä.

Sitten hän keräsi kokoon sen, mitä hän tiesi, ja hän tiesi saman kuin mekin.

Peter Bichsel: Lastentarinoita. (Kindergeschichten). Otava, 1982. Suom. Markku Mannila (alkuteos vuodelta 1969)

Share

Kommentit

MariMaalla
Kivistössä

Minä olen lukenut tai kuunnellut pienenä koulussa tuon Pöytä on pöytä. En vain tähän päivään mennessä ole tiennyt mikä se oli. Se vaikutti minuun valtavasti: ahdistuin miehen puolesta jo silloin hirmuisesti ja yli vuosikymmen myöhemmin läheiseni sairastuttua alzheimeriin muistelin tätä tarinaa, kun katselin vierestä hänen viimeisiä vuosiaan. Olen pohtinut pitkään, mikä se tarina oli ja mistä sen saisi käsiinsä. Nyt tiedän, kiitos siitä! Olen myös joskus miettinyt, mikä oli tarinan rooli  siinä, että kiinnostukseni kieleen heräsi. Se kun (paljon) myöhemmin vei minut opiskelemaan suomea

Jenni S.

Kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Upeaa ja kiinnostavaa, että joku satunnainen lapsena kuultu tarina voi olla noin unohtumaton ja sillä voi olla noin kauaskantoiset vaikutukset - ainakin oletettavasti. Kivaa, että sait nyt tietää, mikä tuo tärkeä tarina on! Toivottavasti löydät Lastentarinoita kirjastosta. Ainakin pk-seudulla sen saa kirjastosta helpoksi, omaksi ei sitten taida saadakaan.

Tulin kommentistasi vähän kateelliseksikin. :) Olisi hauskaa, jos minäkin voisin sanoa, että suomen opiskeluni taustalla olisi tietty tarina tai kirja tai edes jonkun tekstin pohdiskelua. Ei ole, ainakaan en osaa sanoa. Minulla syynä olivat kai lukeminen ja kirjoittaminen yleensä sekä ulkomailla kielitaidottomana vietetty vuosi, jonka aikana oman äidinkielen merkitys kirkastui.

Pöytä on pöytä on kyllä ahdistava kertomus, mutta toisaalta sellaisten lukeminen on joskus varsin terapeuttista.

 

Katja / Lumiomena (Ei varmistettu)

En ollut aiemmin kuullutkaan tästä kirjasta, mutta sait kiinnostumaan. Tämä voisi olla aika täydellinen kirja minunkin makuuni.

Miia_pau
Kolmas linja

Ehdin jo kommentoimaan asiaa facebookissakin kun innostuin niin, mutta siis hitsi :D Sain ehkä kuukausi sitten saalistettua tän huutonetistä (useiden vuosien summittaisten etsintöjen jälkeen) kuudella eurolla.

Luin Lastentarinoita ekan kerran lukion ensimmäisellä kämppikseni kirjahyllystä ja siitä lähtien olen haaveillut löytäväni omaksi. En ole kyllä vielä ehtinyt/uskaltanut lukea uudelleen, mutta käyn välillä kirjahyllyllä silittämässä Bichseliä ja tarkastamassa että se on varmasti siellä :D

Jenni S.

Katja, ainakaan tähän kirjaan ei mene kuin hetki aikaa, sivuja on kuutisenkymmentä! Ja luulen, että pitäisit kirjasta kyllä - en oikein voi ymmärtää, miksei joku pitäisi tästä. ;) 

Minullekin kirja tuli siis ihan vasta äskettäin vastaan. Hyvä, että tuli!

Jenni S.

Miia_pau, ja minä ehdin kommentoida Katjalle ennen kuin huomasin sinun kommenttisi!

Jee, toivoa siis on, että tämän voi löytää ainakin usean vuoden etsimisellä. Onnittelut kirjaostoksesta! Minäkin silittelisin sitä, jos omaksi saisin. Jos uskaltaudut lukemaan kirjan, tule kertomaan, miltä se nyt tuntui. Minä luulen, että pidän tämän nyt kirjastosta maksimiajan lainassa ja lainaan joskus uudelleen, ellen jonkun kummallisen onnenkantamoisen seurauksena saa kirjaa omakseni.

Hesarin Hannu Marttila on muuten myös tämän kirjan ystävä. Hän sanoo, ettei väsy lukemasta Lastentarinoita: "Kirja, jota en väsy lukemasta. Sen pikkutarinoissa itsestäänselvä muuttuu mahdollisuudeksi ja arkinen maailma näyttäytyy aina uutena."  Allekirjoitan täysin! Lisäksi Marttila on kirjoittanut kirjasta koskettavasti, se on tuonut iloa syöpään menehtyvälle lapselle. 

Sara/Ssaran kirjat (Ei varmistettu)

Hei Jenni, tämä vaikuttaa niin hyvältä! Yritän saada kirjan kirjastosta pian.

Jenni S.

Hei Sara, tämä on hyvä! Toivottavasti löydät kirjan kirjastosta. Olisi kiva kuulla tästä muidenkin mielipiteitä. :)

hdcanis (Ei varmistettu)

Minäkin muistan tuon Pöytä on pöytä -tarinan koulusta, olisiko ollut ala-asteen äikänkirjassa tms, mutta en minäkään tiennyt mikä tarina ja kenen se oli...mutta se jäi kyllä hyvin mieleen. Minusta ei niin ahdistavana tosin, taisin päästä liian helposti sisälle siihen ihmettelyyn että miksi peiliä sanotaan peiliksi eikä tuoliksi...
Mutta nyt selvisi mikä tämä on, ja pitää lähteä kirjastoon kärkkymään Bichseliä.

Jenni S.

Hdcanis, kiinnostavaa, Pöytä on pöytää on sitten luettu enemmänkin! Luulen, että se olisi jäänyt minullekin mieleen ja olisin myös vain ihmetellyt ja ihastellut sanastoasioita, jos olisin kuullut tarinan lapsena (en suostu uskomaan, että olisin kuullut, mutta unohtanut, noin hieno tarina!). Nyt sitten vain kirjastoon... Hauskaa, jos tästä tulisi muitakin blogikirjoituksia! Ehdin jo toivoa, että ehkä kaikki haluavat nyt lukea tämän ja kirja saa niin paljon nostetta, että siitä julkaistaan uusi painos. Juu, varmaan ihan vain siksi, että minä satuin sen lukemaan... Mutta aina saa toivoa!

hdcanis (Ei varmistettu)

Teillä saattaa olla ollut eri kirja äikässä...olet käsittääkseni muutaman vuoden nuorempi kuin vuonna -76 syntynyt minä eli moni koulukirja on senkin puolesta voinut olla eri. Mutta saattaa siis olla ihan joukko minunikäisiä ihmisiä jotka tuntevat tuon tarinan tietämättä kuka sen on kirjoittanut :)

Jenni S.

Hmmm, olen muutaman vuoden vanhempi. :) Syntynyt -73  ja niin vanha, että olen unohtanut, millaisia äikänkirjoja meillä oli.

Sellainen muistikuva kyllä on, että ennen luettiin samaa kirjasarjaa koko ala- tai yläasteen ajan, ja varmaan joka aineessa oli kaksi tai kolme sarjaa, josta valita. Niin että jos Pöytä on pöytä on ollut jossain äidinkielenkirjassa, niin sille on varmaan sitten aika moni altistunut. Meillä ei ilmeisesti ollut se kirja käytössä koulussa, tai sitten se on lisätty myöhemmin, kun en ollut enää (muka) Lastentarina-iässä.

MariMaalla
Kivistössä

syntynyt -76 minäkin,  olen siis lukenut sen ilmeisesti oppikirjasta.. Olipa tämä kaiken kaikkiaan äärimmäisen mielenkiintoinen juttu perjantain ratoksi.

Jenni S.

Joo, todella hauskaa, että melko tuntemattomaksi olettamani kirja onkin näin tuttu ainakin yhden kertomuksensa osalta ja nyt kävi ilmi, miksi on. Höh, minun olisi pitänyt jäädä pari kertaa luokalle, että olisin kuullut kertomuksen jo lapsena. Pitää kysyä pikkusiskoilta, josko he ovat kuulleet Pöytä on pöydästä. :)

Reeta Karoliina (Ei varmistettu)

Ihanaa, että joku bloggaa tästä!!! :-D Yksi omia suuria rakkauksiani! <3

Aikoinaan lukiossa puheilmaisun kurssilla harjoittelimme tarinan kerrontaa ja silloin opettelin ulkoa sen juna-aikataulu -novellin.

"Olipa kerran mies, joka osasi ulkoa kaikkien junien aikataulut…"

Mahtava tarina!

Ja voin vallan hyvin uskoa, ettei Amerikkaa ole oikeasti olemassa!

Salla

Todella mielenkiintoisen oloinen kirja! Ja tuo Otavan sinikantinen sarja on ihanan nostalginen!

Jenni S.

Reeta Karoliina, ihanaa, että vinkkasit tästä! :) Ja ajattelinkin lukiessani, ettei tämä sovi vain kirjoitusoppaaksi vaan yleisemminkin tarinankerrontaoppaaksi. Junamiestarina oli sekin esimerkki kertomuksesta, joka olisi ollut lapsena hauska tai ainakin hyvin hassu, aikuisena se taas pisti miettimään junamiesten neurologiaa, vaikka oli se hauska yhä.

Salla, kyllä, jo kirjan ulkoasu lupaa paljon. Ja kirja lunastaa kaikki lupaukset ja odotukset!

Kommentoi

Ladataan...