Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot

Ladataan...

Rebecca Wellsin ystävyydestä ja perhesuhteista kertova kirja Jumalaiset jajasiskot oli suuri hitti Yhdysvalloissa 1990-luvun loppupuolella, ja Suomessakin siihen on ihastuttu sekä kirjana että elokuvana. Jajasiskot mainitaan usein, kun puhutaan ystävyydestä kertovista kirjoista; minä taas muistin taannoisesta ihanien kirjojen keskustelusta, että ai niin, sieppasin Jajasiskot kesällä mukaani kirjojenkierrätyspisteestä - nimenomaan ihanan ja hauskan lukuelämyksen toivossa.

Kirja ei ollut läheskään täydellinen, mutta sen parissa oli helppo viihtyä. 

Pidin siitä, että tarina sijoittuu Yhdysvaltojen syvään etelään, puuvillapeltojen keskelle ja katkarapuruokien äärelle. Kirjan viehättävimpiä kohtauksia oli kertomus Tuulen viemää -elokuvan ensi-illasta. Mietin, onko juuri Tuulen viemään ansiota, että syvä etelä tuntuu aina kovin tutulta (kirjalliselta) maisemalta, vaikken ole koskaan käynyt siellä päinkään. Vai onko vain ajatus kuumankosteasta kesäillasta ja keinutuolista puutalon verannalla jotenkin vastustamaton? Joka tapauksessa, kirja vei mukavalle nojatuolimatkalle niin Louisianaan kuin menneisyyteenkin. Jajasiskot ovat neljä vuoden 1920 tienoilla syntynyttä ystävätärtä, ja tarina seuraa heidän elämiään ja kaiken kestävää ystävyyttään 1990-luvun alkuun, jolloin yhden Jajan, Vivin, ja hänen 40-vuotiaan tyttärensä Siddaleen välit tulehtuvat. 

Parasta kirjassa oli miljöön ohella tuo vuosikymmenien pituisen ystävyyden kuvaus. Inhoan voimaannuttaa-verbiä, mutta onhan ajatus ystävistä, jotka kasvavat yhdessä tytöistä isoäideiksi kaiken jakaen ja toisiaan pahoissakin paikoissa tukien, melkoisen voimaannuttava. Jajat kuvataan railakkaiksi ja valloittaviksi persooniksi. Sen takia olinkin hieman yllättynyt, että heillä oli myös paljon ongelmia: en tiedä, montako litraa maissiviskiä ystävät siemailevat kirjan mittaan, mutta monta. Vivillä on myös synkkiä salaisuuksia, jotka ahdistavat hänen tytärtään niin, että hän peruu häänsäkin. Olisin mieluummin lukenut vain nk. naisenergiasta ja ystävyydestä kuin ongelmallisesta äiti-tytär-suhteesta ja parisuhdeongelmista. 

Niinpä minua alkoi vähitellen rasittaa sama asia, joka ärsyttää monessa muussakin lukuromaanissa: kirjasta ei saa tolkkua, onko tarina kepeä vai kipeä. Siedän ja ymmärrän hyvin sitä, että chick lit -tyyppisessä kirjallisuudessa hankaliakin asioita käsitellään samaan tyyliin kuin naiset rupattelevat (ensimmäisen) viinilasillisen ääressä, mutta kaunokirjallisuudelta odotan enemmän.

Paitsi ettei tämä kirja ollut erityisen kaunokirjallinenkaan... Mietinkin, että jos Jumalaiset jajasiskot olisi televisiosarja, se olisi varmasti luotto-ohjelmani: sellainen visuaalisesti viehättävä ja sujuva muttei täysin tyhjänpäiväinen sarja, jonka ääressä rentoutuisi. Lukijana olen taas vaativainen: haluan hyvän tarinan, hienoa kieltä, syvällisemmän otteen, uusia ajatuksia, ties mitä. Yritänkin jatkossa muistuttaa itseäni, ettei kepeältä kirjalta voi vaatia liikaa ja että jos haluaa kepeän tarinan, sen voi nauttia myös muussa kuin kirjallisessa muodossa.

Myös Vauhko on lukenut Jumalaiset jajasiskot tänä kesänä. Hän sanoo kirjan tuoneen mieleen Kathryn Stockettin Piiat, ja sama mielleyhtymä tuli minullekin: samoilla seuduilla ja osin samoissa teemoissa ja samassa ajassa liikutaan, samoin kevyttä ja vakavaa yhdistellen (Piioissa yhdistelmä toimi minusta Jajoja paremmin). 

Löysin myös Booksyn maininnan, että Jumalaiset jajasiskot jäi kesken, vaikka tarinassa olikin periaatteessa kaikki kohdallaan. Ymmärrän. Ymmärrän, miksi tätä kirjaa rakastetaan ja miksi sitä ei jakseta lukea - oma lukukokemukseni jäi jonnekin hullaantumisen ja pitkästymisen välimaastoon.

Oletko lukenut Jumalaiset jajasiskot tai nähnyt elokuvan? Elokuvan traileri löytyy YouTubesta.

 

Rebecca Welss: Jumalaiset jajasiskot (Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhood, 1996). Gummerus, 1999. Suom. Marja Helanen-Ahtola

Share

Kommentit

Karoliina

Olen lukenut ja rakastanut. :)

En osaa sanoa, miten kirjaan nyt suhtautuisin. Olen suunnitellut uudelleenlukemista kauan, mutta se myös jännittäisi. En halua pilata ihanaa muistoa ihanasta kirjasta. Pelottaa, että nillittäisin nyt vaativampana lukijana samoista asioista kuin sinä. (Anteeksi, tuon ei ollut tarkoitus kuulostaa yhtään ilkeältä, mutta kirjoitettuna se vähän näyttää siltä.)

Tai sitten osaisin taas vain nauttia etelän tunnelmasta,bourbonista, vahvasta ystävyydestä ja niistä elämän varjopuolistakin. Ah.

Karoliina

Ai niin, elokuvan näkemisestä en ole ihan varma. Olin jo vastaamassa, että en ole nähnyt eikä se myöskään kiinnosta, mutta nyt löytyy yllättäen joitakin muistikuvia leffasta.. Mutta ehkä ne ovat mainoksista/trailerista. En ole varma.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen lukenut kirjan ja vielä muistan, missä ja milloin: lomamökissä keskisessä Suomessa, oli sen verran vaikuttava elämys. Pitkän aikaa maailman paras kirja! Luin kirjan vuonna 2000-2002 välisenä aikana, ihan tarkkaan en nyt jaksa muistella vuotta, jona oltiin mökkeilemässä...

Aivan mahtava kirja!

Mari A.

annemi

Oi, olen lukenut tämän monta kertaa vuosien varrella! hankin kirjan monta vuotta sitten ja palaan sen ääreen lähes kerran vuodessa :)

Jenni S.

Karoliina, ei kuulostanut ilkeältä! Vanhojen suosikkien lukemisessa on aina riskinsä, mutta toisaalta se tunneside yleensä auttaa myös olemaan vähemmän kriittinen. :) Ja toki kirjoissa saa ja pitää olla tummia sävyjä, onhan elämässäkin, mutta tämä kirja olisi ollut valloittava, jos se olisi ollut vain ajankuvaa, miljöötä ja ikiaikaista ystävyyttä. Nyt joistakin asioista jäi vähän puolittainen olo: en oikein tiennyt, millainen kirjan suhtautumistapa oli.

Ajattelin lukiessani, että elokuva olisi kiva nähdä, mutta nyt kun katsoin trailerin + elokuvasta löytyneitä kuvia, niin pidän kuitenkin mieluummin omat mielikuvani Jaja-maailmasta. Kirjan ehdottomaksi plussaksi laskettakoon, että ne mielikuvat ovat muuten tosi selkeitä ja voimakkaita!

Mari A., tuollaiset paikka-aika-fiilissidonnaiset lukumuistot ovat melkeinpä parhaita, ne ovat niin kokonaisvaltaisia! Kiitos kommentista - tuli heti pari vastaavaa omakohtaista muistoa mieleen. :)

Annemi, jee! On aina myös ihana kuulla kirjoista, jotka ovat noin tärkeitä lukijalleen. Luottokirjoja tarvitaan! Jotenkin mua ilahduttaa kirja- ja muussa mediatulvassa sekin, että ihmiset malttavat lukea kirjan uudestaan (ja uudestaan) vaikka olisi miljoona muutakin ajankäyttövaihtoehtoa.

Sonja /lukuhetket (Ei varmistettu)

Minäkin olen aikoinaan molemmat teokset kahlannut läpi. Ensin näin elokuvan useaan otteeseen, ja viihdyin hyvin. Tykkään Sandra Bullockista. Ajattelin sitten lukevani kirjankin, mutta se olikin sitten hieman erilainen... Muka viihdyttävä, mutta oikeasti en tavoittanut sitä tietynlaista leppoisuutta, joka elokuvassa on mukana. Jotenkin vähän masentava tapaus tuo kirja:)

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Minä en muista tätä kirjaa mitenkään kepeänä, vaan nimenomaan aika raadollisena äiti-tytär -kuvauksena. Tälle on muuten esiosa "Autuaitten alttarilla", romaani tai novellikokoelma (en muista kumpi), joka kertaa samoista henkilöistä kuin jaja-siskot. Se kirja on muistaakseni aika hyytävä ja tuo jaja-kirjaankin lisää syvyyttä, sillä se kuvaa suoraa tekoja joista jaja-siskoissa vain vihjailtiin.

Muistan tykänneeni molemmista kirjoista tosi paljon, mutta lukemisesta on nyt sellaiset 10 vuotta. Mielestäni tuon ystävyyden kuvauksen avulla näistä äideistäkin oli mahdollista pitää, vaikka he muuten olivatkin aika kamalia äitejä lapsilleen.

Musitaako muuten kukaan sellaista kirjaa kuin "Dolores ja lentävä jalka"? Se oli jonkinlainen hitti samaan aikaan kuin nämä jaja-siskot ja sekin oli muistaakseni jollain tapaa kepeästi kirjoitettu kuvaus kamalista asioista. Tai jotain. Hitsi kun en enää edes muista. Oli vaan vaikuttava kirja aikoinaan sekin.

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Niin ja jaja-elokuva on kyllä huomattavasti kirjaa leppoisampi = koko kirjan idea ihan vesitetty ;-)

Anna/Lukemisen kartasto (Ei varmistettu)

Minä sain tämän luettua perjantaina ja nyt vain silmäilin pikaisesti mitä kirjoitit, en halua vielä tarkemmin paneutua ennen kuin olen kirjoittanut omasta lukukokemuksestani. Mulle ainakin jotenkin ristiriitainen kirja. Toisaalta aivan ihana ja toisaalta rasittava.

Jenni S.

Sonja, alkaa tosiaan kuulostaa siltä, etteivät leffa ja kirja olekaan ihan samaa mailmaa. Harmi. Liekö sitten leffamielikuva vai mikä vaikuttanut, kun oletin kirjankin olevan leppoisa, sympaattinen ja jotenkin riemukas? Olihan se sitäkin, mutta paljon muutakin.

Reeta Karoliina, sinä olet ihan jaja-asiantuntija.:) Hieno havainto tuo, että niistä äideistä tosiaan oli mahdollista pitää, vaikka olivatkin kauheita. Mulla taisi olla tosiaan vähän väärä lukemislähtökohta, koska mitään hyytävää en ainakaan odottanut kirjalta. Ajattelin että kirja olisi sellainen ilahduttava ja lohduttava, mutta se olikin paikoin aika ahdistava ja surullinen. En oikein saanut kirjan viestiä selville: ilmeisesti kirjailija on käynyt USA:ssa ystävyyttä ylistävillä jajakiertuille tms., mutta musta osa kirjan viesteistä oli aika kyseenalaisia. No, ehkä olisi pitänyt vain lukea eikä ihmetellä joka asiaa...

Anna, hauska yhteensattuma että olet lukenut kirjan juuri samaa aikaan! Ristiriitainen olo täälläkin. :) Tulen kurkkaamaan bloggaustasi.:)

 

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Heh, asiantuntijapa hyvinkin… No ei, mutta muistan, että aikoinaan juttelin tästä kirjasta paljon ystävieni kanssa.

Noista ystävyys-kierueista tuli mieleen, että ärsyttää aina hirveästi, kun kirjailija tai ohjaaja on ymmärtänyt oman kirjansa/elokuvansa ihan väärin! :-D Mulle on useinkin käynyt niin, että olen lukenut mahtavan kirjan ja sitten kirjailija itse nostaa siitä tärkeimmäksi teemaksi jonkun mun mielestä ihan hölmön sivujuonteen. Siinä sitten kiristelen hampaita, että sinä et tajua tästä kirjastasi mitään!

Ehkä osa tosta jaja-hömpötyksestä oli just tuollaista. Että ystävyys-jeejee, vaikka se ei edes ole se kirja kaikista tärkein teema ;-)

Olikohan tässä kirjassa sellainen lainaus, kuin "Rakastan sinua, koska olet tyttäreni, mutta en juurikaan pidä sinusta"? Mulle se on jäänyt tästä kirjasta mieleen tärkeimmäksi teemaksi, se äidin ja tyttären kipuilu.

Mutta joo, lukemisesta on tosiaan se 10 vuotta, että… Muistan kuitenkin itse kaiken ihan väärin.

Salla

Minulle tämä kirja on nimeltä tuttu, mutten ole koskaan tarttunut. Olen tainnut ennakkoluuloisesti pitää nimeä vähän hölmönä ja liian hömpähtävänä. Selvästikään tähän ei ole syytä...

Pohdit mielenkiintoisesti kepeän ja vaativan lukemisen "vaatimuksia". Minuakin välillä melkein harmittaa, etten ole enää yhtä kritiikitön lukija kuin teininä, jolloin ahmin "historiallisia" rakkausromaaneja kiitollisena ja epäkriittisenä. Mutta minkäs sille mahtaa. :)

Jenni S.

Reeta Karoliina, mainiosti sanottu: kirjailija/ohjaaja ymmärtää työnsä väärin! Mutta kieltämättä siltä välillä tuntuu... Jajassakin oli kyse ystävyydestä, mutta kyllä hyvin paljon muustakin.

Mulle on jäänyt jostain tv-ohjelmasta mieleen samankaltainen äidin kommentti: "Kaikki rakastavat lapsiaan, mutta minä myös åidän lapsestani."

Salla, kirja ei ole hömppää, mutta vähän erikoinen sekoitus sitä ja tätä se kyllä on... Saa nähdä, millainen mielikuva minulle ajan myötä kirjasta muodostuu. Ja kriittinen lukemine on kyllä tuttua. Enimmäkseen nautin siitä, mutta joskus on sellainen olo, että tekisi mieli komentaa itsensä "vain lukemaan"....

Kommentoi

Ladataan...