Seija Vilén: Pohjan akka

 

Jokaisessa ihmisessä kalatehtaan duunarista kirjailijaan ja vanhustenhoitajaan on jotain ikiaikaista, jo Kalevalan tarujen aikaan ollutta. Ja jo Kalevalan hahmoissa oli jotain meistä, tämän päivän ihmisistä. Onneksi on kirjailijoita, jotka osaavat punoa yhteen menneen ja nykyisen, tarinat ja todellisuuden.

 

Seija Vilénin Pohjan akka on siitä erikoinen kirja, että sen suljettuani minä, yleensä niin huoleton ja heti seuraavaan puuhaan tai jopa kirjaan siirtyvä lukija, istuin hetken hiljaa ja vain mietin. Ajattelin Kalevalaa ja suomalaisuutta, suomen kieltä, kirjailijan ammattia ja sitä, että onneksi Seija Vilén ryhtyi kirjoittamaan kirjoja. Pidin jo Mangopuun alla -esikoisromaanin ilmaisuvoimasta ja aistikkuudesta, ja nyt vaikutuin suuresti Pohjan akasta. Seija Vilén taitaa olla yksi kiinnostavimmista uusista kirjailijoista! Ainakin hän on kiistatta hyvin monipuolinen ja lahjakas.

Pohjan akka voisi olla sekava ja kiusaannuttavakin lukukokemus. Kirjoittaa nyt Kalevalan tarinoita naisten näkökulmasta, tuoda Louhi tai ainakin Louhi-niminen nainen nykyaikaan, pistää hänet puolidementoituneena hoitokotiin. Pistää Louhen sairasvuoteen äärelle kirjailijaksi tahtova vävy, antaa kirjailijaksi tahtovan taiteilijanimeksi Pertti Nieminen kuulun runoilijan mukaan. Laittaa hoitajaksi Manilan Maria suoraan kaukomailta, kertoa miten kalatehtaan duunari ihailee pomonsa isorintaista vaimoa.

Hämmästyttävää kyllä Vilén on saanut kaikista näistä aineksista aikaiseksi eheän kokonaisuuden. Hänen tekstinsä liikkuu sujuvasti muinaisessa Pohjolassa - ja sitten Valkojakku taas vaihtaa vaippoja dementiakodin arjessa. Hienoa ja hämmentävää.

Hienointa Pohjan akassa oli mielestäni kuitenkin sen kieli: joka sana kirjassa tuntui harkitulta, mutta lopputulos oli hyvin luonnollinen. Vaikka olin jo alkuvuodesta haastatellut Viléniä, kuullut hänen näkemyksiään kielestä ja kirjoittamisesta ja lukenut itsekin otteita Pohjan akasta, hieman jännitin, miten kalevalaishenkinen kieli luonnistuu nykykirjailijalta. Hyvin luonnistuu. Vaikka "Kalevala-kohtia" oli aluksi hieman kankea lukea, ihastuin kirjaan suuresti. Haluaisin niin kovasti kuulla kyntörastaan raksahduksen!

Väinö olisi mielinyt sinne mansikkamailleen. Toki tyttö sanoisi kiitos-kiitos. Olihan emokin halukas, niin kuin äiti, niin myös tytär. Vaan tyttöpä vastasi tiaisen tiedon, kyntörastaan raksahduksen, että vilu on pakkasessa, mutta vilumpi on miniän miehelässä ja nainen kuin koira kahlehissa, kuin orja - ei saa koskaan rakkautta. (s. 51)

Vilén kertoo siis pitkälti Kalevalan naisista ja osoittaa, ettei heillä ollut helppoa - ja toisaalta, että naiset olivat ja ovat edelleen vahvoja hahmoja. Vaikka Pohjan akan kuva rakkaudesta tai elämästä tai ihmisistä ylipäätään ei ole erityisen valoisa, kirja ei ollut synkkä. Ainoa, joka minua jäi siinä huolestuttamaan oli se, onko dementiakodin elämä tosiaan ajoittain niin karua kuin Vilén kuvaa. Pelkään, että on. Niinhän uutiset ovat usein kertoneet, ja eiköhän Vilén itse hoitoalan ammattilaisena tiedä, mistä kirjoittaa. Hän kirjoittaa välillä näinkin:

"Tunteista, no just. Töitä tänne on tultu tekemään. Minä pistän tunteet pesulappuun ja pesen niillä Pohjan rouvan persuksen."

Valkojakku ei vastannut vaan antoi Ruipelon jatkaa:

"Perustan oman hoivakodin, eikä sinne tule yhtään ulkomaista hoitajaa!" Hän ruttasi pesulapun tyhjään kaarimaljaan. "Mutta en minä rotusortaja ole." (s. 74)

Kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostava teos. Haastattelussa Seija Vilén perusteli erikoista kirjan aihetta näin: ..." se juuri onkin kirjailijan tehtävä: astua outoon aliseen, ottaa siitä pieni pala mukaansa ja tuoda reissulta lahjaksi muille."

Odotan jo nyt, mihin aliseen Vilén seuraavaksi lähtee ja mitä saamme sieltä tuliaisiksi.

 

Seija Vilén: Pohjan akka. Avain, 2012. Kansi: Satu Ketola

 

Teoksesta muualla:

Haastattelu: Seija Vilénin Pohjan akka yhdistää nykypäivän ja Kalevalan: "Kirjailijan on mentävä outoon aliseen"

Kustantajan kirjaesittely

Seija Vilénin blogi (blogissa linkkejä muihin arvioihin)

Share

Kommentit

Booksy

Tunnistan tunteesi! Olisi pitänyt/voinut/kuulunut tulla näistä aineksista huono soppa... mutta ei. Tuli hyvä ja väkevä.

Jenni S.

Niin juuri, tuli merkillisen hyvä ja väkevä, vaikka ainekset olivat mitä moninaisimmat ja eriskummallisimmat. :)

Minulla tämä on odottanut lukuvuoroa aika kauan -muttei enää pitkää! Olen kuuntelemassa äänikirjana Kalevalaa, ja kunhan saan sen loppuun, pitää sitten tarttua Pohjan akkaan pikapuoliin. Lupaavalta tämä kyllä kuulostaa!

Jenni S.

Salla, hieno järjestys! Pohjan akkaa lukiessa tuli kyllä moneen kertaan sellainen olo, että olisi voinut hieman kerrata Kalevalaa ennen sitä tai ainakin nyt heti sen jälkeen. En kuitenkaan kertaa.;)

Kommentoi