Stephen King ja kirjoittajan työkalut

 

Teoksensa Kirjoittamisesta - Muistelma leipätyöstä alussa jännitys- ja kauhukirjailija Stephen King harmittelee, ettei viihdekirjailijalta koskaan kysytä hänen teostensa kielestä. En voi olla ajattelematta, ettei tieto hämmästytä, kun ainakin tässä teoksessa King kirjoittaa esimerkiksi näin:

 

"Liftataanko lauantaina kuviin?" Chris kysyi usein. "Ritziin."
"Mitä siellä näytetään?" minä kysyin vuorostani.
"Yks motskarileffa ja yks poeleffa", hän vastasi. Minuun tämä yhdistelmä upposi tietenkin kuin kaura hevoseen. Bruce Darn sekoaisi Harrikan satulassa ja Vince Prince sekoaisi kummituslinnassa pahaenteisen levottoman meren rannalla. Voisiko elämältä enempää vaatia? Hyvällä säkällä jommassakummassa näkisi Hazen Courtin hortoilemassa pitsiaamutakissa
. (s. 41)
 

Kaura hevoseen, hyvä säkä, hortoilua - jos kirjailijan kieli ei eroa tavanomaisesta puhekielestä eikä tämä huolettomuus edes vaikuta tietoiselta tyyliseikalta, mitä siitä kyselemään?

Muutenkin King keskittyy kirjansa alkupuolella kertomaan laajasti sattumuksia lapsuudestaan ja koko elämästään. Olkoonkin, että kyseessä on muistelmateos, mutta mielestäni yleistä tarinointia oli liikaa. Kirjoittamisen sijasta King tuntuu keskittyvän kaikkiin muihin aiheisiin. Haahuileva jaarittelu tasaantuu vasta teoksen puolivälin tienoilla, kun King alkaa antaa neuvoja kirjoittajille ja sellaiseksi tahtoville. Ne sopivat muillekin kuin tarinavetoisten viihde- tai jännityskirjojen kirjoittajille.

Pidin siitä, että King lähtee liikkeelle perusasioista: jotta voi rakentaa toimivan tekstin, on oltava hyvät työkalut ja kyky käyttää niitä.

Kingin mukaan kirjoittajan pakissa on ainakin neljä kerrosta työkaluja. Näistä eniten käytettyjä ovat sanat. "Kaikkein yleisin on sanavarasto, kirjoittamisen leipä", King luonnehtii. Olin kuitenkin iloinen, että hän painottaa sanojen tärkeyden ohella niiden aitoutta, luonnollisuutta. Ärsyynnyn itse helposti kielellä kikkailemisesta eli keksimällä keksityistä sanoista, ellei kirjoittajan kielenkäyttö ole todella hallittua. Mielestäni King on siis oikeassa hauskassa lemmikkieläinvertauksessaan:

 

Laita sanavarasto pakin ylimpään kerrokseen äläkä yritä tietoisesti parantaa sitä. (Se paranee tietenkin lukemalla... mutta siitä myöhemmin.) Kirjoittamiselle on suurta hallaa siitä, jos pänttäät sanoja ja etsit hienoja ilmauksia koska tavalliset tuntuvat liian vähäpätöisiltä. Se on kuin pukisit lemmikkieläimen iltapukuun. Eläintä nolottaa ja tahalliseen hienosteluun syyllistynyttä pukijaa sietäisi nolottaa vielä enemmän. (s. 105)

 

Kirjailija korostaa myös kieliopin merkitystä, ja tässäkin asiassa olen samaa mieltä. Kun tulee puhetta siitä, ettei kaunokirjallisuudessa aina noudateta suomen kielen kielioppisääntöjä, tapanani on siteerata lukion äidinkielenopettajani opetusta, joka kertoo mielestäni kaiken oleellisen kieliopin tärkeydestä: "Vasta kun osaa perusasiat kunnolla, tietää, miten niitä voi tyylikkäästi soveltaa." Myös King esittää tämän ajatuksen myöhemmin teoksessaan.

King kirjoittaa englannin kielestä, joten hänen oppejaan ei voi suoraan omaksua suomeen. Hänellä on kuitenkin hyviä ajatuksia esim. sanaluokista - adverbi ei ole sinun ystäväsi - ja siitä, kuinka aina ei ole pakko kirjoittaa kokonaisia lauseita. Ei olekaan - etenkään kaunokirjallisuudessa.

Stephen Kingin kielipohdinnat toivat mieleeni kaksi kotimaista kielenhuolto- ja tyyliopasta. Kielipoliisin käsikirja (toim. Pirkko Muikku-Werner, Tammi) ja Suomensuojelija (Lari Kotilainen, Wsoy) on suunniteltu ensisijaisesti asiakirjoittajille, mutta myös fiktion kirjoittaja saa niistä apua tekstiensä tarkasteluun ja hiomiseen.

Kirjoittajan työkaluja koskevassa luvussa, samoin kuin muuallakin kirjassaan, King puhuu myös kirjoittajan tyylistä.

Yhdyn jälleen hänen ajatuksiinsa: omaa kirjoitustyyliään voi kehittää lukemalla tyyliohjeita ja tarkastelemalla omia tekstejään niiden valossa, mutta vähintään yhtä tärkeää on lukea ja kirjoittaa paljon, altistaa itsensä monenlaisille teksteille ja tyyleille. Tutulta kuulosti sekin Kingin toteamus, että "liian" taitavan tekstin edessä aloittevan kirjoittajan, saati kirjoittamisesta vasta haaveilevan, olo on usein voimaton - Kingin mielestä tosin turhaan:

 

Vihan hedelmien kaltainen romaani saattaa täyttää uuden kirjailijan epätoivolla ja häpeämättömällä kateudella - "Minä en ikinä pysty kirjoittamaan noin hyvin, vaikka eläisin tuhatvuotiaaksi" - mutta tällaiset tunteet voivat myös kannustaa, usuttaa kirjailijaa yrittämään kovemmin ja tähtäämään korkeamalle. - - Ei ole toivoakaan, että voisit saada lukijasi haukkomaan henkeä, ellei itsellesi ole käynyt niin. (s. 136)

 

Työkalupakkiteorian ohella minua kiinnosti Kingin teoksessa erityisesti faktoidikirjailijan käsite.

Olen aina ajatellut, että olen oppinut suuren määrän maailmaa ja koko elämää koskevista tiedoistani ja käsityksistäni kaunokirjallisuudesta, koska olen aina lukenut paljon. Taidokkaasti kerrottu, uskottava fiktio on myös aina jäänyt paremmin mieleeni kuin loogisinkaan, painokkainkaan faktateksti. Toisaalta lähes mikään ei ärsytä minua lukiessa yhtä paljon kuin se, että kaunokirjallinen teos pyrkii tietoisesti opettamaan lukijaa. Perusesimerkkini tällaisesta ärsyttävyydestä on ruotsalaisen Stieg Larssonin suosittu Millennium-trilogia. On hyvä, että myös viihdekirjallisuudessa osoitetaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja pyritään kenties muuttamaankin niitä, mutta faktojen ja kirjan sanoman pitäisi sulautua fiktioon, ei hyppiä silmille tarinan seasta. Millennium-trilogiassa teksti töksähtelee, kun se vaihtuu rennosta dialogista yhtäkkiä esimerkiksi Ruotsin holhouslainsäädännöstä luennointiin ja taas takaisin dialogiin.

Stephen Kingin linja faktan ja fiktion suhteesta ja yhteensovittamisesta kuulostaa tasapainoisemmalta kuin Larssonin kirjojen linja. King sanoo, että taustatutkimusta on tehtävä, koska kirjailijan on tiedettävä, mistä hän kertoo. Sopiva määrä faktoja tuo kertomukseen uskottavuutta ja ikään kuin kiinnittää sen todellisuuteen ja lukijan ajatusmaailmaan. Silti King on mielestäni enemmän kuin oikeassa varoittaessaan, ettei häntä saa heiluttaa koiraa. "Muista että kirjoitat romaania etkä tutkimusraporttia. Tarina on aina etusijalla", on opetus, jonka soisin useampien kirjailijoiden sisäistäneen.

Muutenkin Stephen Kingin teoksessa oli hyviä, joskin melko yleisiä, ajatuksia ja ohjeita. Esimerkiksi neuvo siitä, että kirjoittajan mielestä valmiiksi tullut teksti kannattaa laittaa syrjään jopa kuudeksi viikoksi ja lukea se sitten kriittisen katseen kera uudestaan, on varsin kannatettava. Jos aika sallii, lyhyenkin tekstin kannattaa antaa levätä hetki, ennen kuin julistaa sen lopulliseksi valmiiksi - tai niin valmiiksi, kuin mikään teksti voi koskaan olla. Kirjoittaessa tulee helposti sokeaksi omalle tekstilleen.

Luulen, että Stephen Kingin teos Kirjoittamisesta - Muistelma leipätyöstä olisi avautunut minulle vielä paremmin, jos tuntisin paremmin hänen tuotantoaan. Olisi ollut mielenkiintoista peilata omia lukukokemuksia siihen, mitä kirjailija itse kertoo teoksistaan.

Mitä mieltä olet Kingin ajatuksista? Voiko kirjoittamista oppia kirjoittamisoppaita ja kirjailijaelämäkertoja lukemalla?

Stephen King: Kirjoittamisesta - Muistelma leipätyöstä. (On Writing. A Memoir of the Craft, ilm. 2000). Tammi/Loisto-pokkarit, 2006. 2. painos. Suom. Ilkka Rekiaro

 

P.S. Tämä kirjoitus on alun perin naputeltu opintoihini kuuluvaa tietokirjoittamisen kurssia varten. Pienen tuttavagallupkyselyn perusteella uskalsin julkaista sen kuitenkin netissäkin; Stephen King on tunnettu kirjailija ja monet lukutoukat kirjoittavat itsekin, joten toivon mukaan kurssiessee kiinnostaa edes jotakuta. Minulla on tällä hetkellä montaa kaunokirjaa kesken, mutta en ole saanut yhtään loppuun asti, kun olen lukenut tätä Kingin kirjaa. 

Share

Kommentit

Maija Haavisto (Ei varmistettu)

Minulla on tämä kirja hyllyssä englanninkielisenä, ollut vuosia, mutta en ole saanut sitä luettua vielä. Kingin romaaneja olen kyllä lukenut paljon. Ja kirjoittamisoppaita olen lukenut ainakin tusinan, ehkä jopa 15, ja voin sanoa, että tuskin olisin koskaan saanut romaaniani julkaistua ilman niitä! En osaa sanoa, mikä oppaista oli kaikkein tärkein, mutta useampia niitä luin ennen sitä.

Morren maailma (Ei varmistettu)

Tämähän on yksi lempparioppaistani. Ja itse avauduin myös juuri toisesta oppaasta ja siitä voiko oppia kirjoittamaan oppaiden avulla. Kyllä voi.
Oppaat eivät ole minusta tärkeimpiä tai edes välttämättömiä, mutta eivät ihan hyödyttömiäkään.

En vain halua, että kirjallisuus menee siihen kaavamaisuuteen, josta opasmaisuus selkeästi näkyy; näin pitkät luvut, tämän verran dialogia, tällaiset lauserakenteet...
Omaleimaisuus pitää säilyttää. On tärkeää osata LUKEA oppaita oikein; ei ehdottomana sääntökokoelmana, vaan lähinnä vinkkipakkina.

Karoliina

Minusta olisi kiva lukea enemmänkin kirjoittamisoppaita. Ne todella kiinnostavat, mutta silti tuntuu, etten löydä niille aikaa. Ehkä juuri siksi, että niitä on niin monenlaisia ja PALJON - en tiedä, mikä pitäisi valita.

Oman romaanini sain alulle kirjoittamisoppaan avulla. Siitä oli hyvin paljon nimenomaan käytännön hyötyä. Kyseessä ei edes ollut pelkkä opas, vaan "ensiapupaketti". Kirjoittaja oli ihan neuvokas ja hauska, mutta hän keskittyi makuuni hieman liikaa siihen, millainen kirja on nimenomaan myyvä, eli millaisen käsikirjoituksen saa helpoimmin myytyä ensin kustantamoon ja sittemmin kirjana lukijoille. Jos tuohon sanomaan osasi suhtautua varauksella (vaikka tärkeää tuotakin on minusta miettiä), opas tarjosi paljon vinkkejä suunnitteluun, kirjoittamisen aloittamiseen ja sen jatkamiseen vaiheittain. Kaikille kovin järjestelmällinen kirjoittaminen ei varmasti sovi, mutta minulle se oli ehdoton pelastus.

En suosittelisi tuota opaspakettia kaikille, mutta kerron silti, että kyseessä oli James V. Smith Juniorin "You Can Write a Novel Kit". Mukana on siis itse kirjoitusoppaan lisäksi paljon taulukkovihkoja esim. eri kohtausten ja henkilöhahmojen suunnitteluun.

Jenni S.

Kiitos kaikille kommenteista! Minä olen aika ajoin aina lueskellut kirjoitusoppaita, mutta vasta viime aikoina minäkin olen alkanut havahtua, että on niistä ihan oikeaakin hyötyä, ei vain sitä, että ne ehkä madaltavat kirjoittamisen kynnystä. Ja nythän tähänkin keskusteluun heti osallistui kaksi kirjailijaa, jotka tunnustavat lukeneensa oppaita. :)

Kiitos Karoliina, että kerroit, mistä oppaasta olet erityisesti hyötynyt. Pitää googlata ja tutustua, oppaan nimi on ainakin kiinnostava, vaikka tuo liikaa myyvyys ärsyttävältä kuulostaakin. Vaikken ole kirjoittanut mitään, olen samaa mieltä kuin Morre, opas ei saa antaa liian tarkkoja neuvoja - tai jos antaa, niitä ei pidä liian tarkallisesti noudattaa. Tietty kirjoituskokeiluna sellainenkin voisi olla kiinnostava projekti.

hdcanis (Ei varmistettu)

Kirjoitusoppaita ei ole juurikaan tullut luettua mutta kirjailijoiden faktakirjoja, mm. niitä esseekokoelmia, on kyllä luettu ja niissä saatetaan myös sivuta niitä omia kirjoitusprojekteja...
Niin myös Kingiltä 80-luvun alkupuolella kirjoitetun teoksen Dance Macabre (muistaakseni ei suomennettu) jossa esittelee ja erittelee kauhufiktiota kirjoissa, elokuvissa jne ja siinä sivussa myös omien kirjojensa perusteita. Mutta toki vähemmän sitä kirjoittamisen käytäntöä.

Tuosta adverbikirjallisuudesta on joku muukin englanninkielinen kirjailija varoittanut, ehkä se on tyypillinen amatöörivirhe juuri englannissa? (Siis että ei koskaan vain "she said" vaan aina "she said passionately", angrily, calmly jne) En muista tuohon suomeksi kiinnittäneeni huomiota...

Tuo on myös totta että se "valmis" kirjoitus kannattaa laittaa sivuun joksikin aikaa. Sokeuden omalle tekstille olen huomannut myös asiatekstiä kirjoittaessani, jossain vaiheessa on pakko antaa se teksti luettavaksi jollekulle muulle, joka sitten huomaa ne hämärät lauserakenteet jotka kuulostivat tosi hyviltä kello kahden aikaan yöllä. Ja joka myös osaa erottaa sen minkä olen kirjoittanut ja minkä olen vain luullut kirjoittaneeni. Tarpeeksi kun on sitä tekstiä hionut niin noita ei enää itse huomaa.

Kiva kun jaoit kurssitehtäväsi tänne! Syöksyin mielenkiinnolla lukemaan -jos muistat niin King on minulle hyvinkin tärkeä kirjailija ;)

Minä luin Kingin oppaan ihan vain mielenkiinnosta kirjailijaa ja hänen työskentelytapojaan kohtaan, ilman mitään omia kirjoitusaikomuksia. Lukemisen lähtökohdat saattoivat siis vaikuttaa lukukokemukseen, minä nimittäin en häiriintynyt "muisteluista", päinvastoin.

Vertaamatta Kingin ajatuksia muihin kirjoitusoppaisiin (koska en ole muita lukenut) pidän hänen tavastaan käsitellä aihetta. Työkaluvertaus toimii Kingin kohdalla ja sopii hänen tyyliinsä. Kirja oli myös sopivan kansantajuinen, ilman liian syvällisiä analyyseja ja ajatuksia. Kuvittelen kirjan olevan ihan hyvä perusteos, mutta ehkä siitä tosiaan saa enemmän irti mikäli on kiinnostunut myös kirjailijasta.

Salla

Avaimen kirjoituskurssilla esiteltiin eri kirjoitusoppaita, jokin Kingin opaskin siellä oli,mutten muista oliko se tämä. Sen sijaan luulen lukeneeni alkupuolta samasta oppaasta kuin Karoliina, nimenä oli You Can Write A Novel. Siinä oli aika hauskoja harjoituksia esimerkiksi oman tekstin kiinnostavuuden suhteen. Kirjoittaja korosti usein, että kirjoittajakin tylsistyy oman tekstin parissa, niin miten kukaan jaksaisi lukea sellaista.

Salla

... siis JOS kirjoittajakin tylsistyy...

Jenni S.

Hdcanis, minä olen lukenut jonkin verran kirjoitusoppaita ja suomalaisissakin oppaissa on jonkin verran varoituksia adverbitaudista. Suomen kielen verbit ovat ilmaisuvoimaisia, niin että luulisi, että adverbivaiva ei ole juuri suomeksi kirjoittajien perisynti. Toisaalta kaikenlainen selittely ja tekstin runsauttaminen on kyllä yleistä, tunnistan ilmiön melkein kaikkien omienkin tekstieni kohdalla, lajista riippumatta. Minusta noiden oppaiden parasta antia onkin (ainakin ei-kaunokirjailijalle) se, että niistä voi saada ahaa-elämyksiä tyyliin "noin teen aina, noin en koskaan"  ja se voi parantaa omaa kirjoittamista. Minuakin kyllä kiinnostavat enemmän kirjailijaelämäkerrat kuin kirjoitusohjeet.

Tekstisokeus on tuttua...

Villasukka kirjahyllyssä, Kingin opas onkin siitä hyvä, ettei se ole liian opasmainen vaan sen voi lukea myös yleisestä kiinnostuksesta Kingiä tai vain kirjoittamista kohtaan. Meillekin opas on tullut aikoinaan siten, että olen ostanut sen lahjaksi Kingiä lukevalle miehelle.

Minä olen lukenut enemmän "täsmäoppaita", joten olen ehkä orientoitunut niin, että hyvässä kirjoitusoppaassa on paljon konkreettisia neuvoja. Toisaalta moni kirjoituskurssillani on pitänyt siitä, että King kertoo yleisesti ja omakohtaisesti ja kannustaa, niitä konkreettisia harjoituksia löytää sitten muualta.

Sallan lukupäiväkirja, tuosta You can -jne. kirjasta olisi varmasti hyötyä kaikille, saahan teksti kuin teksti olla kernaasti kiinnostava. Kiitos vinkistä Karoliinalle ja sinulle, pitää joskus yrittää hankkia tuo opus käsiin! 

 

Kommentoi