Tärkeimmät suomalaiset kirjat?

Ladataan...

 

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

Minulla on tapana sanoa, että kotimainen kaunokirjallisuus on minulle tärkeintä kirjallisuutta, mutta en ole koskaan oikein pysähtynyt miettimään, miksi, tai ketkä kirjailijat tai mitkä kirjat niitä tärkeimpiä ovat.

Koska listaaminen on minulle aina hyvin vaikeaa (aina kun olen tehnyt jostain aiheesta listan, haluan heti vaihtaa puolet listatuista), päätin nyt pohtia tuota aihetta syvällisen pohtimisen sijasta niin, että listaan äkkiä ne kirjailijat ja teokset, jotka tuntuvat minusta tavalla tai toisella tärkeiltä, sellaisilta kirjoilta, jotka kulkevat aina mukanani ja joihin palaan aika ajoin. 

Listasta tuli tällainen: 

 

1. Tove Jansson, koko tuotanto. Tämä ei yllätä ketään, joten en perustele enempää. Siteeraan vain itseäni: olen  usein sanonut, että Kesäkirjassa on (minulle) kaikki oleellinen, mitä maailmasta ja kielestä pitää tietää.

2. Märta Tikkanen, koko tuotanto. Omistan paria teosta lukuun ottamatta kaikki Tikkasen kirjat ja ihailen häntä sekä kirjailijana että viisaana ihmisenä. Tikkanen on muuten mukana Prosak-klubilla ensi viikon tiistaina.

3. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Klassikko, jonka olen lukenut muutamaan kertaan ja jonka luulen lukevani vielä monesti. Minua kiinnostaa erityisesti Kiven kieli. Muistan vieläkin sen suuren ihastuksen, jonka koin, kun luin Seitsemän veljestä ensimmäistä kertaa lukiolaisena. Millaisia sanoja, haluan opetella nämä ja käyttää niitä yllättävissä yhteyksissä! (Vieläkään en osaa siteerata Seitsemää veljestä.)

4. Muita tärkeitä klassikkoja ovat Juhani Aho sekä erityisesti Minna Canth ja Maria Jotuni. En voi kuin ihailla kieltä, joka tuntuu ikuisesti ajattomalta. Valitettavasti myös monet em. kirjailijoiden aiheet ovat yhä ajankohtaisia, vaikkakin ottaneet ehkä eri muodon nyky-yhteiskunnassamme.

5. Sofi Oksanen: Puhdistus. Teos on vaikuttava, samoin sen menestys; seuraan Oksasta hyvin kiinnostuneena.

6. Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut. Tämä lienee ensimmäisiä ihan itse lukemiani kirjoja. Sen jälkeen olenkin lukenut Mestaritontun niin usein, etten osaa yhtään veikata lukemiskertojen määrää. Kaikenikäisille sopiva satufantasiaklassikko! Myös Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli on ollut minulle tärkeä ja inspiroiva teos (kirjoitin lapsena paljon peukaloistarinoita sen innostamana), mutta en ole lukenut sitä läheskään yhtä usein kuin Mestaritonttua.

7. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla. Olen lukenut Pohjantähden vasta kerran ja tiedän, että siinä on vielä muutama kerta liian vähän... Ensimmäisen lukukerran jälkeen olin vaikuttunut ihan kaikesta. Toivon lukevani teoksen piakkoin uudestaan, niin osaan kenties eritellä lukukokemusta paremmin.

8. Leena Krohn, koko tuotanto. Suurin osa Krohnin teoksista menee minulta kokonaan tai osittain yli hilseen, mutta olen silti ihastunut hänen kirjoihinsa - moniin jo esineinä! Voisin ottaa Krohnin tuotannon autiosaarelle, sillä uskon, että siitä löytyisi ikuisesti tutkimista niin taidokkaan kielenkäytön kuin kiinnostavien tarinoiden osalta.

 

Siinäpä nuo, jotka tulivat ensimmäisinä mieleen. Monia, monia muitakin tärkeitä löytyisi, mutta tuossa ovat kestosuosikkini. Jos joutuisin sinne autiosaarelle, ottaisin varmaankin Krohnin tuotannon lisäksi mukaan muutkin listatut teokset sekä Kalevalan (ehkä sen saisi kerrankin luettua kunnolla) ja käyttörunoutta

Vielä. Huomaan, että listani on kovin klassikkopainotteinen. Perustelen sitä sillä, että olen hidas todella syttymään kirjoille. Moni kirja on minusta lukiessani hyvä, mutta todella hyvä se on vasta sitten, kun huomaan ajattelevani sitä vielä vuosien jälkeen tai lukevani sen uudestaan. Olisi hauskaa luetella liuta kotimaisia uutuuksia ja julistaa, että näistä kirjoista en ainakaan luovu, mutta valitettavasti mikään upouusi kirja ei ole vielä päässyt minulla todella hyvä -kategoriaan.

Ja miksi se suomalainen kirjallisuus on niin tärkeää? Koska suomen kieltä ja kulttuuria ei olisi ilman suomalaista kirjallisuutta. Koska suomen kieli ja suomalaisuus on osa minua; vaikka tälläkin listalla on pari suomenruotsalaista kirjailijaa ja luen heitä suomenkielisinä käännöksinä, on kirjoissa kuitenkin jokin suomalaisuuden tuntu. Minulle valkeni äidinkielen merkitys, kun asuin lukioikäisenä vuoden ulkomailla ja vielä seudulla, jossa olin aluksi täysin ummikko. Samalla valkeni myös kotimaisen kirjallisuuden merkitys: minulla oli vain muutama suomenkielinen kirja, mutta luin niitä yhä uudestaan ja uudestaan. Sen jälkeen en ole ollut mahdollista ulkomaille muuttoa ajatellessani ollut huolestunut niinkään koti-ikävästä tai läheisten ihmisten kaipuusta vaan siitä, miten ihmeessä pärjäisin ilman suomenkielisiä kirjoja!

Mitkä suomalaiset kirjat tai kirjailijat ovat sinulle tärkeitä? Tai jos luet enemmän ulkomaista kirjallisuutta, miksei suomalainen kirjallisuus sytytä?

Share

Kommentit

Amma (Ei varmistettu)

Minä olen kyllä kotimaisen kirjallisuuden ystävä ja suurkuluttaja. otenkin se tuntuu läheisemmältä ja on useimmiten samalla aaltopituudella kuin minäkin.

Mainitsitkin jo monta minullekin tärkeää kirailijaa. Lisäisin listaan Antti Tuurin, odotan Kari Hotakaisen ja Tuomas Kyrön olevan "nousevia" klassikkoja suomalaisessa kirjallisuudessa. Menneistä polvista Mika Waltari ja viihteellinen, mutta ah, niin taitava Hilja Valtonen!

Nora exlibris (Ei varmistettu)

Laitoit sanasi hyvin, Jenni! Vasta aika näyttää, mikä kirja jää mieleen, kipuaa ehkä klassikoksikin. Minulle kotimainen kirjallisuus on aina ollut käännös- ja maailmankirjallisuutta tärkeämpää. Ehkä se johtuu rakkaudestani äidinkieleeni ja Suomen historiaan. Tai sitten Linnan Tuntemattoman sotilaan lukeminen oli niin järisyttävä, että se antoi suunnan tulevaan. Suomessa tehdään sitäpäaitsi aika hienoa kirjallisuutta! Hyvää itsenäisyyspäivää.

jukka s.

Matti Yrjänä Joensuun muistoa kunnioittaen.

Salla

Hmm, onkin vaikea pohtia vastaisiko tähän suomalaisuuden vai henkilökohtaisuuden kannalta. Kumpi siis tärkeämpää? No onneksi löytyy kirjoja, joissa yhdistyvät molemmat...

1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas

Eihän näitä vaan voi ohittaa. Ovat heittäneet minut sisälle suomalaiseen historiaan. Henkilöhahmot elävät mielessäni omaa elämää, samoin sattuvat sanonnat. Juuri pari päivää sitten siteerasin kotona Koskelan Jussin juputusta sanomalehdistä ja niiden toimittajista: "Päivät kirjootellaan turhanaikasia valeita ja ehtoosin juodaan tyhmien rahat."

2. Pentti Saarikosken runot

Saarikoski katsoi Suomesta Eurooppaan silloin, kun Suomessa elettiin sitä yhtenäiskulttuurin aikaa, jonka perään nykyään moni kovasti haikailee... Saarikosken katse ulottui antiikkiin, monien kansojen mytologioihin ja kansojen rajojen yli... ja hänen suomen kielensä on niin sointuvaa, kaunista, rytmikästä ja puhdasta että Saarikosken lukeminen on kuin raikkaan veden juomista.

Entäs ne muut... apua apua! Ainakin Kaari Utrio on kirjoittanut minulle eloon suomalaista historiaa ja erityisesti suomalaisen naisen historiaa. Mika Waltarin kaunosieluisuus ja matkat ympäri maailman ovat aina nautittavia. Hilkka Ravilo ja Arto Salminen näyttävät yhteiskunnan ja ihmisen julmuuden. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on kuin kielellinen matka toiseen aikaan ja paikkaan. En pysty tyhjentävää listaa tekemään minäkään. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Listaltasi puuttui Kjell Westö. Ja Amman kanssa olen samaa mieltä: Waltari mukaan ilman muuta, ja Tuomas Kyrö on nouseva klassikko. Klassikoista myös Eino Leino.
Vähemmän hypetetyistä minulle tärkeä on Markus Nummi. Bo Carpelanin kirjat ovat vaikuttaneet vahvasti. Myös Joel Haahtela, Maarit Verronen ja Johanna Sinisalo ovat niitä, joiden kirjat luen aina. Ja monen muuta...
kirjoitti Arja

Jenni S.

Kiitos kiinnostavista kommenteista! Moni on maininnut sellaisia kirjoja ja kirjailijoita, joita minäkin pallottelin mielessäni, mutta en sitten ottanut niitä tuolle fiilispohjaiselle omalle suomalaisuuslistalleni.

Amma, minä en ole lukenut Antti Tuuria, mutta jotenkin sympatiseeraan häntä silti. Eilen vastasin blogikommenttiin, että ihailen Göran Schildtiäkin, vaikken ole lukenut. Hassua, miten kirjailija voi tuntua hyvin tärkeältä ilman että on oikeasti tutustunut hänen tuotantoonsa. Olisi muuten ihan oman bloggauksensa aihe.

Hotakaisen ja Kyrön minäkin olettaisin olevan jo nyt monien listoilla, ja tulevaisuudessa vielä useampien. Ja hyvä muistutus Hilja Valtosesta, hän on tosiaan omaa luokkaansa! (Ja miksen laittanut Anni Swania listalle?!)

Waltaria ei voi sivuuttaa kansallisesti eikä henkilökohtaisesti, mutta en ottanut häntä omalle listalleni, sillä en ole pitkään aikaan lukenut häntä, vaikka joskus olen lukenut paljonkin. Luulen kuitenkin joskus taas palaavani Waltarin tuotannon pariin. Eräs tärkeimmistä kirjoistani ja ihan esineistäkin on eräs vanha Waltarin kirja, vaarilta peritty.

Nora exlibris, kiitos samoin hyvää itsenäisyyspäivää! Totta puhut sinäkin, kieli on tärkeä suomalaisuutta ja kaikki kulttuurinen ja ajatuksellinen, joka kieleen sisältyy. Lisäksi on sitten noita käänteentekeviä lukukokemuksia, suuria kirjoja, jotka saavat ajattelemaan melkein kaikesta eri tavoin kuin ennen. Minä en muista, että ulkomainen teos olisi hätkähdyttänyt minua yhtä paljon kuin tietyt tässäkin keskustelussa mainitut teokset (esim. Linnan teokset).

Jukka s., kyllä, Matti Yrjänä Joensuun muistoa kunnioittaen.

Salla, hyviä pointteja ja kirjailijalisäyksiä! Kaari Utrio on muuten tärkeä sikälikin, että hän on ollut tärkeä naisen historian kannalta myös kansainvälisesti. Olin kuuntelemassa hänen esitystään tietokirjojen tekemisestä ja hän sanoi, että kun hän esitti kustantamolle Eevan tyttäret -teoksen kirjoittamista, sitä pidettiin hyvin epäkiinnostavana, koska Suomen ulkopuolellakaan ei oltu vielä silloin kiinnostuttu naisen ja perheen historiasta tai ylipäätään mikrohistoriasta. 

Minä luulen, että käsitykseni (Suomen) historiasta nojaa kaikkein eniten kaunokirjallisuuteen ja erityisesti Utrion ja Waltarin tuotantoon.

Hilkka Ravilon ja Arto Salmisen pitäisi kyllä päästä lukulistalleni. Niin monet "samanmieliset" lukijat arvostavat heitä, että ihmettelen, jos minäkin en arvostaisi.

Nyt kun olen lukenut tuoretta Finlandia-voittajaa, olen saanut samalla muistikuvia Timo K. Mukasta, hänkin on minulle tärkeä kirjailija.

Arja, hyviä lisäyksiä! Westötä pohdin minäkin, Leinokin käväisi mielessä, mutta Leinoa en ole lopulta lukenut kovin paljon ja Westön tuotannosta vain osa on minulle erityistä. Arvostan Westötä kyllä todella paljon sekä kirjallisesti että historiankuvaajana.

Markus Nummi on taas yksi sellainen kirjailija, jota en ole lukenut kuin yhden teoksen verran mutta joka on minusta silti todella hyvä ja tärkeä, ihan vain (melkein) mielikuviin perustuen. Muita mainitsemiasi olen lukenut joko vähän tai en ollenkaan (Haahtelaa), mutta Sinisalolta minäkin luen kaiken. "Erikoisten kirjojen" kirjoittajana Krohn on kuitenkin minulle Sinisaloakin tärkeämpi, joskin kirjailijoiden ja kirjojen listaaminen on sekä hassua että hankalaa, kuten huomaamme.

 

 

http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com (Ei varmistettu)

Tosi mielenkiintonen lista ja hyvä perustelut :). Minä(kin) nostaisin vielä Waltarin joukkoon. Niin ja Hotakaisen, eli vähän tuoreempaa tavaraa. Tämä johtuu kyllä varmaan enimmäkseen siitä, että olen lukenut vanhempaa suomalaista kirjallisuutta ihan surkean huonosti :/

Sara / p.s. rakastan kirjoja (Ei varmistettu)

Tässä yksi suuri kotimaisen kirjallisuuden ystävä lisää. :) Minulla on häpeällisesti iso osa kotimaisista klassikoista vielä lukematta, mutta henkilökohtaisesti tärkeitä ja vaikutuksen tehneitä kirjoja ja kirjailijoita ovat mm. seuraavat: Antti Tuurin Talvisota, Laila Hietamiehen (nyk. Hirvisaaren) Lappeenranta -sarja (koskettava kuvaus Suomen sodista), monet Kaari Utrion teokset, sekä Väinö Linnan Tuntematon sotilas (jota en ole nolosti vielä kertaakaan lukenut aivan loppuun asti, mutta elokuvina nähnyt useita kymmeniä kertoja).

Lisäksi tänä vuonna vaikutuksen ovat tehneet mm. Orvokki Aution Pesärikko -trilogia, Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi ja Aino Kallaksen Sudenmorsian, sekä huikeat Hotakainen, Kyrö, Jalonen, Haahtela ja Hautala.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana aihe! Listaisin monia samoja kuin sinä, lisäksi ainakin tässä jo moneen kertaan mainittu Waltari, lisäämäsi Swan, Eeva Tikka, Eeva Kilpi, Aila Meriluoto, Anni Blomquist, Johan Bargum, Rauha S. Virtanen, Riitta Jalonen, Mustapää, Hellaakoski, Lassi Nummi, Ulla-Lena Lundberg, Merete Mazzarella, Johanna Venho, Riina Katajavuori, Harmaja, Södergran, Marja-Liisa Vartio, Kyllikki Villa, Carpelan ja vanhemmasta kirjallisuudesta Teuvo Pakkala, jota suosittelen niille, jotka pitävät Ahon ja Canthin psykologisesta tuotannosta ja nais- ja lapsikuvauksista.

Karkasi lista vähän lapasesta ;). Jännä juttu muuten: Joel Haahtela ei ole minulle -tärkeä- kirjailija, vaikka pidänkin todella paljon hänen romaaneistaan!

Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa!

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu)

Hupsista, edellinen kommentti pitkine listoineen oli siis minun ;).

Sara / p.s. rakastan kirjoja (Ei varmistettu)

Omasta listastani unohtuivat minulle tuikitärkeät Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija ja Anni Swan Satuineen ja Iris rukkineen (jotka muistin heti Marian kommentin luettuani :), ja lisäksi Heidi Köngäs, jonka Luvattu on upea kuvaus 1800-luvun Suomesta ja maaseutuyhteisöstä, kirja jonka toivoisin mahdollisimman monen lukevan.

Jenni S.

Oi mitä kommenttjeja ja mitä kirjoja ja kirjailijoita! Tulee pian mieleen, että miksi edes lukisi ulkomaista kirjallisuutta, kun Suomestakin löytyy tällaisia aarteita. 

Aamuvirkku yksisarvinen, Waltari olisi kyllä ihan varmasti kärkisijoilla, jos tehtäisiin jotain kansallista tärkeiden kirjojen listaa, ja kyllä hän ansaitusti olisi varmasi monella yksityiselläkin kirjalistalla, muuallakin kuin tässä keskustelussa. Ja Hotakainen myös, veikkaan.

Sara ja Maria, olipa paljon ja tarkkoja suosituksia! Kiitos. Palaan noihin kun etsin joskus suomalaista, aitoa ja koskettavaa lukemista - vaikka suosituksenne olivat tuttuja, en kuitenkaan ollut lukenut niistä kuin murto-osan. Myrskyluodon Maija on jälleen kirja, josta pidän lukemattakin, kirjailijoista Eeva Tikka on varmasti minun makuuni.

Hyvä huomio tuo, että vaikka kuinka pitäisi jonkun kirjailijan kirjoista, ne eivät välttämättä ole kokonaisvaltaisen tärkeitä kirjoja!

hdcanis (Ei varmistettu)

Seitsemäs päivä joulukuuta, saanko minä sitten olla se nitku jolle suomalaisuus ei ole kirjassa niin suuri itseisarvo? Kun Suomessa asuu ja suomea äidinkielenään puhuu niin tottakai sitten myös lukee enemmän suomenkielistä kirjallisuutta mutta Krohnia, Janssonia, Verrosta, Jotunia, Merta, Katzia jne. luen koska ovat hyviä. Oikeastaan ainoa spontaani "tämä on suomalaista" kirjallisuuskokemus joka tulee mieleen oli kun luin peräperää Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Wuolijoen Niskavuori-sarjan ja niiden naiskuvat vertautuivat huvittavasti toisiinsa (niin, ja missäs maassa Wuolijoki olikaan syntynyt...)

Vähän sama juttu kuin sen kirjailijan sukupuolen kanssa, kyllä se kansallisuus näkyy mutta ei se usein ole minulle kovin tärkeä ominaisuus.

Jenni S.

Hdcanis, toki saa olla nitku, olisi saanut olla jopa eilen! :) Vastauksesi sai miettimään, kumpi oli ensin, suomalaisuus vai hyvät kirjat: ovatko suomalaiset kirjat tärkeitä, koska suosikkikirjani ovat suomalaisia, vai onko suomalaisuus niin tärkeää, että suosikitkin ovat suomalaisia? Mene ja tiedä. Kyse on varmaan molemmista. Suomalaisissa teoksissa on usein jotain, joka koskettaa minua enemmän kuin paraskaan ulkomainen teos, mutta en myönnä suosivani jotain teosta vain siksi, että se on kotimainen. Ehkä vaikuttavuus johtuu usein tiedostamattakin myös ulkokirjallisista seikoista, suomalaisista kirjailijoista ja kirjojen konteksteista tietää usein enemmän kuin ulkomaisten kirjojen ja kirjailijoiden kohdalla.

Austen-Wuolijoki-kokemus ja -havainto kuulostaa kiinnostavalta! Pitäisi varmaan testata itsekin. Ja hyvä havainto tuo sukupuolipointtikin, tosiaan niin se menee kansalaisuuden kanssakin, itsestään ei pääse aivan irti, ei kirjailijana eikä lukijana.

 

hdcanis (Ei varmistettu)

Totta että kontekstiin pääsee toki suomalaisissa kirjoissa paremmin, mutta toisaalta minua viehättää usein myös se että päätyy johonkin vieraan kontekstin tarinaan. Niihin joissa ne käänteet tulevat puun takaa ja näkövinkkelikin on merkillisen vääristynyt (niistä "juodaan teetä ja henkilöllä on vääränväriset hansikkaat" kirjoista ja niiden fanituksestani on tainnut jossain olla puhetta).
Jos olisin ranskalainen niin fanittaisin Paasilinnaa (vaikka kyllä minä monista kirjoistaan pidän nytkin).

Austenista ja Wuolijoesta tuli niin vahva kontrasti, kun sitä kun Elizabeth Bennett oli kävellyt mailin matkan huonossa kunnossa ollutta tietä pidettiin hämmästyttävänä ponnistuksena samalla kun Loviisa Niskavuori oli raivonpuuskassaan karannut yöksi metsään ja oli nyt palannut paiskaamaan miehensä raskaana olevan rakastajattaren maantielle. Millaista jälkeä Loviisa olisikaan tehnyt Austenin Englannissa...

Jenni S.

Hdcanis, joo, sellainen kiehtova vieraus tai omituisuus on kiinnostavaa; minusta esim. juuri jotkut ranskalaiset teokset ovat houkuttelevia kepeässä vinksahtaneisuudessaan (käänteisilmiö ranskalaisten Paasilinna-intoilulle?). 

Mahtava tuo Austen-Wuolijoki-kontrasti! Kuka kirjoittaisi teoksen, jossa Loviisa pääsisi Austenin Englantiin? :D 

Kommentoi

Ladataan...